BURN OUT !!

Elämäni käännekohta sattui vuodelle -96. Kaikki kaatui yhtenä päivänä. En ole asioista paljoakaan
puhunut, mutta kun nyt alkaa jo elämä maistua, niin jotenkin tuntuu että täytyy kirjoittaa. Tein yötä päivää töitä ja elämässäni ei ollut muuta kun työ. Vapaa-ajatkin oli työasiat mielessä. Sitten sattui vielä perheen sisällä asioita jotka antoivat lisää huolta. Tientenkin kaikki tämä on ollut pitkä aikaisen prosessin tulos. Niin ainakin lääkärit ja terapeutit sanovat ja sen kyllä nyt uskon. Minulla meni kaikki, enkä oikein muista viimeisistä 7:stä vuodesta mitään. Jouduin olemaan sairaalahoidossa
ja terapiassa käyn vieläkin. Tässä on lyhykäisyydessään minun käännekohtani. Nyt annan ja voin antaa myös elämälle arvoa. Ei tarvitse kilpailla. Elän sen hetken mikä on tässä ja nyt.
http://kotisivu.dnainternet.net/muhojuha
2947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikös muuten olekin jännä juttu kuinka ihmisen mieli suojelee itseään. Vasta jälkeenpäin huomaa kuinka saamarin syvällä on ollut. Ja kuinka mieli hylkää kipeitä asioita ja suojaa älyn kipinää unohduksen vaipalla.
Melkein kateeksi käy niitä joita ei ole tällaisella hölmöllä velvollisuudentunnolla raskautettu. Olisi paljon parempi osata ottaa asia lungisti ja relata.

Äänestä
  • Burnis ei tod ole suunnitelmissa, mutta välillä tuntuu käyvän lähellä. 3-vuoro-työn ohella opiskelen, seurustelen ja yritän pitää kaverisuhteita ja varsinkin perhe-suhteita pystyssä. Tuo paljon stressiä ja kun vielä sen lisäksi on paljon asioita, mitä pitää selvittää itsessäkin tekee aika pahaa välillä.

    Onneksi olen "selviytyjä", mutta kuinka kauan? :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jussi kirjoitti:

Elämäni käännekohta sattui vuodelle -96. Kaikki kaatui yhtenä päivänä. En ole asioista paljoakaan
puhunut, mutta kun nyt alkaa jo elämä maistua, niin jotenkin tuntuu että täytyy kirjoittaa. Tein yötä päivää töitä ja elämässäni ei ollut muuta kun työ. Vapaa-ajatkin oli työasiat mielessä. Sitten sattui vielä perheen sisällä asioita jotka antoivat lisää huolta. Tientenkin kaikki tämä on ollut pitkä aikaisen prosessin tulos. Niin ainakin lääkärit ja terapeutit sanovat ja sen kyllä nyt uskon. Minulla meni kaikki, enkä oikein muista viimeisistä 7:stä vuodesta mitään. Jouduin olemaan sairaalahoidossa
ja terapiassa käyn vieläkin. Tässä on lyhykäisyydessään minun käännekohtani. Nyt annan ja voin antaa myös elämälle arvoa. Ei tarvitse kilpailla. Elän sen hetken mikä on tässä ja nyt.
http://kotisivu.dnainternet.net/muhojuha

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu