Innosta nuoria kirjojen avulla vaeltamaan

Toistuvasti näkyy (tutkittuja?) väitteitä, että nykynuoriso on nössöä tai ainakin nörttiporukkaa, josta ei ole luontoon samoilemaan. Lieneekö perää, mutta eräs tapa herättää nuorten ja varhaisnuorten kiinnostusta vaeltamiseen on kirjat. Takana ovat tietysti ne ajat, jolloin luettiin Usko Moilasta tai vastaavia. Samoja seikkailukirjaperinteitä löytyy kuitenkin esimerkiksi Seikkaluja Lapissa -nuortenkirjasarjasta. Siinä nuoret koluavat Lapin eri seutuja. Kirjojen tapahtumat on sijoitettu todellisiin paikkoihin, joissa kirjoittaja Matti Uurinmäki on itsekin kulkenut. Kun kirjoissa on valokuvia, niin ne seikkailun lisäksi antavat melko hyvän käsityksen monista kiinnostavista Lapin retkeilykohteista - paikkoina esimerkiksi Halti, Lemmenjoki, Muotkatunturin erämaa, Tuntsa ja Inarijärvi. Kannattaa tutustua tuohon nuortenkirjasarjaan. Se näyttää olevan nykyään saatavissa myös e-kirjoina.
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ruumisarkkunikkari kirjoitti:

Toistuvasti näkyy (tutkittuja?) väitteitä, että nykynuoriso on nössöä tai ainakin nörttiporukkaa, josta ei ole luontoon samoilemaan. Lieneekö perää, mutta eräs tapa herättää nuorten ja varhaisnuorten kiinnostusta vaeltamiseen on kirjat. Takana ovat tietysti ne ajat, jolloin luettiin Usko Moilasta tai vastaavia. Samoja seikkailukirjaperinteitä löytyy kuitenkin esimerkiksi Seikkaluja Lapissa -nuortenkirjasarjasta. Siinä nuoret koluavat Lapin eri seutuja. Kirjojen tapahtumat on sijoitettu todellisiin paikkoihin, joissa kirjoittaja Matti Uurinmäki on itsekin kulkenut. Kun kirjoissa on valokuvia, niin ne seikkailun lisäksi antavat melko hyvän käsityksen monista kiinnostavista Lapin retkeilykohteista - paikkoina esimerkiksi Halti, Lemmenjoki, Muotkatunturin erämaa, Tuntsa ja Inarijärvi. Kannattaa tutustua tuohon nuortenkirjasarjaan. Se näyttää olevan nykyään saatavissa myös e-kirjoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu