Miksi Soini ei puutu Espoon kunnanjohtajan jättipalkkaan?

Yle: Tässä on Suomen kovapalkkaisin kaupunginjohtaja asukasmäärään nähden
Yle selvitti muun muassa Jyrki Myllyvirran palkkaa.

ylen selvitys Lahden kaupunginjohtajalla on kova palkka kaupungin kokoon nähden, kertoo Ylen uutisten selvitys.
Lahden kaupunginjohtajan Jyrki Myllyvirran kuukausipalkka on reilut 13 600 euroa.

Kunnan kokoon suhteutettuna suurta palkkaa johtajalleen maksavat myös esimerkiksi Rauma, Jalasjärvi, Kauniainen ja Kuopio.

Suomen kaupunginjohtajien muhevin palkka on Espoon Jukka Mäkelällä, noin 15 100 euroa kuussa.



STT
2096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Espoossa ei asu kateellisia perähikiäläisiä

Äänestä

Kunnanjohtajien palkoissa myös kriisilisää


Kunnanjohtajien palkoissa on suuria eroja, Ylen uutisten selvityksestä ilmenee. Kunnan poliittiset päättäjät saavat vapaasti päättää, mitä kunnanjohtajalle maksetaan.

Pääsääntöisesti palkka on sitä suurempi, mitä suuremmasta kunnasta on kyse. Poikkeuksia kuitenkin löytyy. Esimerkiksi nopeaan rakennemuutokseen ajautuneen telakkakaupunki Rauman kaupunginjohtajan palkka on kyselyssä koko maan yhdeksänneksi suurin, vaikka asukasluku on vajaat 40 000.

Kokoon nähden isoa palkkaa maksavat kunnanjohtajalleen Rauman lisäksi esimerkiksi Jalasjärvi, Kauniainen, Kuopio ja Lahti.

Kriisikunnan pelastajaksi ei lähdetä pikkurahalla. Jalasjärvellä kriisikunnan pelastajaksi toivotulle miehelle maksetaan asukaslukuun nähden isoa, 9 500 euron kuukausipalkkaa.

Kunnan kokoon nähden pientä palkkaa saavat puolestaan esimerkiksi Järvenpään, Kirkkonummen, Kokkolan, Oulun ja Porin johtajat.

Painavin tilipussi on tällä hetkellä Espoon kaupunginjohtajalla, jonka bruttopalkka on noin 15 100 euroa kuukaudessa. Jos autoetu lasketaan mukaan, kärkeen kiilaa talousvaikeuksissa kärvistelevän Vantaan kaupunginjohtaja.

Väkiluvultaan suurimman Helsingin ylipormestari nousee palkkavertailun kakkoseksi. Kolmanneksi eniten tienaa Tampereen pormestari

Kaikkein kevein tilipussi kyselyyn osallistuneista kunnista on noin 2 400 asukkaan Kuhmoisten kunnanjohtajalla..

Äänestä

"Mitä köyhä rahalla tekee?"

isä timo

Äänestä

Entäpä jos Soinista joskus tulee myös isä Espoo? Ei sitä passaa mennä palkkaa alentamaan.

Äänestä

Miksi ja miksi? Löytykö lahosta kalistasi yhtää omaa ajatusta! Ei Soini palkkoja päätä, nuja!

Äänestä
  • Siivoojanako se siellä kunnanvirastossa "työskentelee"?

    Äänestä

  • Eikö? kirjoitti:

    Siivoojanako se siellä kunnanvirastossa "työskentelee"?

    Olethan pöljä? Ei soin päätä Espoon palkkoja, luseridemu!

    Äänestä

  • sinäpotilana kirjoitti:

    Olethan pöljä? Ei soin päätä Espoon palkkoja, luseridemu!

    Näin on. Eihän niitä nyt Amerikoista asti päätetä vaan paikallisesti.

    Äänestä

  • Olet oikeassa kirjoitti:

    Näin on. Eihän niitä nyt Amerikoista asti päätetä vaan paikallisesti.

    Miksi Soinin ei anneta päättää Espoon palkkoja? Itse asiassa Soinilla pitäisi olla myös henkilökohtainen verotusoikeus samaan tapaan kuin Soini-säätiö kerää persuilta jäsenmaksut Soinin omaan säätiöön.

    Äänestä

  • Mikään ei ole liikaa kirjoitti:

    Miksi Soinin ei anneta päättää Espoon palkkoja? Itse asiassa Soinilla pitäisi olla myös henkilökohtainen verotusoikeus samaan tapaan kuin Soini-säätiö kerää persuilta jäsenmaksut Soinin omaan säätiöön.

    Demuvajakkijien pohjasakkaa? Tymempi apina joukossa?

    Äänestä

Espoon kaupunginjohtajan palkka on pikkurahaa Soinin säätiömiljoonien rinnalla. Siksi se ei kiinnitä millään lailla Soinin huomiota.

Äänestä
  • Paljonko on rahaa verottomassa hurrisäätiössä, nuija?

    Äänestä

  • tollohurri? kirjoitti:

    Paljonko on rahaa verottomassa hurrisäätiössä, nuija?

    Ai sekö oikeuttaa myös perussuomalaisilta samanlaisen vilungin?

    Äänestä

  • tollohurri? kirjoitti:

    Paljonko on rahaa verottomassa hurrisäätiössä, nuija?

    Ja kertauksena jälleen: Soini-säätiö on imuri, joka imee puolueelta puoluetuet ja jäsenmaksut parempaan talteen ja Soinin päätösvallan alle, muiden puolueiden säätiöiden tehtävänä on rahoittaa isäntäpuoluettaan.

    Tämä ero voi olla persulle mahdoton käsittää, mutta aina kannattaa yrittää.

    Äänestä

  • Mikä on normaalia? kirjoitti:

    Ja kertauksena jälleen: Soini-säätiö on imuri, joka imee puolueelta puoluetuet ja jäsenmaksut parempaan talteen ja Soinin päätösvallan alle, muiden puolueiden säätiöiden tehtävänä on rahoittaa isäntäpuoluettaan.

    Tämä ero voi olla persulle mahdoton käsittää, mutta aina kannattaa yrittää.

    Olet tosi jalo kun ajattelet persujen parasta.

    Äänestä

PS on 100% soinisäätiön raharohmujen panttivanki. Ilmankos persut ovat aina niin pelokkaita ja piinatun näköisiä?

Äänestä

Osaakohan tuo raharohmu Soini edes hävetä seteliselkäisyyttään? No eipä tietenkään!!!

Äänestä

Jos Soini päättäisi ehdottaa kaupunginjohtaja Mäkelän palkan tarkistamista alaspäin, saattaisi joku kysyä myös, paljonkos palkkaa Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Soini saa.

Siispä Soini on viisaasti hiljaa ja antaa rahan tulla rahat luokse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rötösjahti kirjoitti:

Yle: Tässä on Suomen kovapalkkaisin kaupunginjohtaja asukasmäärään nähden
Yle selvitti muun muassa Jyrki Myllyvirran palkkaa.

ylen selvitys Lahden kaupunginjohtajalla on kova palkka kaupungin kokoon nähden, kertoo Ylen uutisten selvitys.
Lahden kaupunginjohtajan Jyrki Myllyvirran kuukausipalkka on reilut 13 600 euroa.

Kunnan kokoon suhteutettuna suurta palkkaa johtajalleen maksavat myös esimerkiksi Rauma, Jalasjärvi, Kauniainen ja Kuopio.

Suomen kaupunginjohtajien muhevin palkka on Espoon Jukka Mäkelällä, noin 15 100 euroa kuussa.



STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu