Olen asunut vuokralla 5 vuotta kerrostalon maantasakerroksessa 2h k patio ja pieni oma piha.
Asun isossa vuokrataloyhtiössä.
Asuntoni on 20 vuotta vanha ja itse olen asunut huoneistossa 5v ja kun asun maantasakerroksessa asunnon valmistuttua 20 vuotta sitten pieni piha ja patio on ympäröity aroniamarja pensailla jotta maantasakerroksen asukkailla olisi jonkinlaista yksityisyyttä kun heti vuokrapihan vieressä menee kävelytie jota käyttävät useamman pihan asukkaat ja minä kuulun asukastoimikuntaan ja meillä on ollut tapana keskustella pihamme ympärärillä olevien pensaiden leikkamisesta.
Minulta on 4 vuotena kysytty haluanko vain pensasaitaan tasauksen vai leikataanko maantasalle nyt 5dentenä vuotena eli 28.10.2013 tulin kaupasta oli taloyhtiön toimesta meidän 4 asukkaan pihaaidat raiskattu eli ajettu maantasalle eikä aidassa ollut mitään vikaa eikä kukaan tiennyt asiasta mitään en edes minä vaikka kuulun asukastoimikuntaan jossa aikaisempina vuosina itse leikkasimme pihatalkoissa pensaidat.siis kohtuudella 10-15cm.
Kun tulin kotiin kaupasta pensasaita oli leikattu maantasalle olen itkenyt koko iltapäivän sillä nyt ei meillä maantasakerroksen asukkailla ole mitään yksityis suojaa sillä pihamme vieressä menee kävely pyörätie josta näkee suoraan meille sisälle olohuoneen kautta keittiöön asti.
Pitääkö meidän pitää 24h vrk sälekaihtimia kiinni sillä Lapset pysähtyivät jo tuijottaan ja huutelemaan millaista meille sisällä on emmekä voi mitään koska lapset ovat pyörätiellä huutelemassa eikä meidän pihassa!
On sellainen olo kuin olisimme tarjottimella eikä ens kesä tuo edes helpotusta sillä pensasaita ei kerkee kasvaa näkösuojaksi eikä ole kiva aamulla esim syödä aamupalaa saatika istuskella siinä ohikulkioiden töllisteltävänä pensasaidan kasvaminen näkösuojaksi kesti edellisestä raiskauksesta 7v.
Voinko vaatia taloyhtiöltä vuokran alennusta yksityisyyden menettämisestä sillä pensaissa ei ollut mitään vikaa eikä ne ollut kenellekkään haitaksi saati vaaraksi.
Itse asun olohuoneessa eikä minusta ole kiva olla ihmisten töllisteltävänä.
mitä voin tehdä jotta saan näkösuojan takas pidän asunnostani enkä haluaisi muutta.
Kertoisiko joku mitä varten pensaat on laitettu yksityisyyden suojaksi jos ne ajetaan julmasti muutamansentin pituiseksi vaikka olivat asukkaiden toimesta leikattu hyvin pihatalkoissa.
Aion mennä huomenna vaatimaan selityksiä piha aitamme raiskauksesta olen ottanut dikikameralla videota pihamme raiskauksesta menen vaikka vuokrayhtiömme johtajan juttusille. T: pettynyt ja surullinen asukas jonka yksityisyys on viety.
Muilla talomme asukkailla on parvekekaiteet jotka antavat näkösuojaa emmekä näe heidän asuntojensa läpi emmekä voi huudella heidän asunnoistaan niin kuin muut tekevät meidän maantasakerroksien asukkaiden asunnoista.
Taas alkoi itkettä ja tämä ei ole mikään feikki vaan aivan tositarina.
Kertokaa vinkkejä mitä teen ja vain asallisia vastauksia vittuilijat älkää vaivautuko kommentoimaan millään lailla teen heti valituksen ylläpidolle
asun vuokralla ja haluisin tietää onko mulla mitään oikeuksia
5
468
Vastaukset
- Jarna
Käytä niitä halvatun pilkkuja, hirveän vaikealukuista tekstiä.
- gereererer
menetin 30 aivosolua lukiessani tekstiä
jos kappalejaot olisivat edes oikeilla paikoillaan.. Hanki valoverhot!
Vaaleat verhot heijastavat valoa takaisin ikkunaan ja estävät sisään näkymistä. Kun hankin sopivalla vahvuudella niin näet vielä hieman uloskin halutessasi mutta valoa ainakin tulee.- hfgjk
Siellä voi olla joku kaupungin tehoparivaljakko ymmärtänyt tehtävänannon väärin. On sanottu että nuo pitää siistiä ja sankarit on päättäneet siisti kunnolla.
- jaksamista vaan
Vuokranalennusta tuosta on kyllä melko turha odottaa, mutta poikkeuksiakin tietysti on ja kysellähän aina voi.
Ei muuta kuin lantaa sinne juurille heti keväällä, rikkaruohot ja muut kasvit aina heti pois voimaa viemästä ja kastelua tarvittaessa , niin siinä on hyvää aidan alkua jo parin kesän jälkeen.
Sinne asti, niin kuin edellä sanottua, valoverhot on hyvä ratkaisu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1033604Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3141922Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471737- 971602
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4161556Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21480Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311452Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431200MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar431087Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3591041