Kävin katsomassa kyseisen elokuvan pari päivää suomen ensi-illasta(dubattuna tietysti). Ja omasta mielestäni vaikka monet kriitikot ovat väittäneet siitä että elokuva on kopio disney Pixarin toisiksi viimeisimmästä elokuvasta autot sillä erotuksella että tällä kertaa käytetään lentoloneita. Se että tämä olisi vain ajatus käyttää suuresti myynyttät ideaa uudestaan ei pidä paikkaansa sillä elokuva on tarinallisesti kuten myös hahmoja ajatellen täysin erillaine. Autot elokuvassa seurattiin Nascar sarjan uusinta tulokasta Salama McQueenia joka haasta mestaria ja ikuista kakkosta voittaakseen PistonCupin mutta onnettomuuden tapahduttua päätyykin jumiin pikkukylään. Lentsikat elokuvassa päähenkilö on tavallinen ruiskutus-lentokone joka haluuaa tulla kilpalennon mestariksi mutta pelkää korkeita paikkoja. Hänet on taitavasti ääninäytellyt Aku Hirviniemi ja haluan itseasiassa kehua tässä vaiheessa sitä miten hyvin ääninäytteleminen ja kääntäminen on tehty. Jos tarinaan vielä mennään haluan kehua myös sitä miten hahmot kasvavat henkisesti ja heidän persoonallisuuttaan tuodaan enemmän esiin kokoajan. Tästä elokuvasta oli hyvin vaikea huomata vikoja, se on erittäin hyvä lasten elokuvaksi ja suosittelen sitä kaikille.
Lentsikat
Minä joka arvostelen
0
181
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san751964- 541196
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1831000Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58965Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122948- 92941