lukekaa kokonaan!

runoilija kirjoitti:

Joni oli ulospäin aivan tavallinen lukion
toisluokkalainen, mutta hänellä
oli salainen pahe. Hän nimittäin nautti
vähäpukeisten tyttöjen tirkistele-
misestä. Perjantai-iltapäivisin, kun hänellä oli
yksi vapaatunti ennen mate-
matiikan kaksoistuntia, hänellä oli tapana hiipiä
välitunnin aikana voimis-
telusalin yhteydessä sijaitsevaan
välinevarastoon, jonka oven raosta hänel-
lä oli erinomainen näkyvyys saliin. Ja mikä
tärkeintä, seinässä olevien
paneelien raosta näki tyttöjen pukuhuoneeseen.
Tuona aikana voimistelusali
oli kolmasluokkalaisten tyttöjen käytössä, ja
joka viikko Joni katseli näi-
den riisuutumista, pukeutumista, liikuntatuntia
sekä päätteeksi riisuutumi-
set ja pukeutumiset uudelleen. Kolmannen luokan
tytöt olivat hyvin kehitty-
neitä, ja kun he vielä liikuntatunnin jälkeen
riisuutuivat kokonaan alasti
mennäkseen suihkuun, oli Joni kuin seitsemännessä
taivaassa. Näkymä panee-
lin raosta oli varsin kapea mutta sitäkin
laadukkaampi.

Tyttöjen voimistelunopettaja oli nuorehko, vasta
28-vuotias, 174-senttinen
(kaksi senttiä Jonia pitempi) hyvävartaloinen ja
kauniskasvoinen vaalea-
verikkö, kuten tyttöjen voimistelunopettajat
usein ovat. Hänen nimensä oli
Maarit ja hänen tirkistelynsä tuotti Jonille
aivan erityistä mielihyvää.

Eräänä iltapäivänä Joni oli jälleen
katselupaikallaan kun tyttöjen liikunta-
tunti oli päättynyt. Pukuhuoneessa oli
puolenkymmentä alastonta ja yhtä
monta hyvin vähäpukeista tyttöä, ja Joni oli niin
innoissaan ettei kuullut
välinevaraston oven aukeamista. Hän havahtui
vasta kun tunsi taputuksen
olallaan. Säikähtäneenä hän pyörähti ympäri ja
näki Maaritin seisovan edes-
sään, aluksi kummastuneen ja sitten vihaisen
näköisenä, kun hän ymmärsi mitä
paneelin raosta tunkeutuva valojuova
tarkoitti. "Mitä helvettiä tämä oikein
tarkoittaa?! Kuka sinä oikein olet?" Joni ei
äkkitilanteessa keksinyt vas-
taukseksi muuta kuin oman, oikean nimensä, jota
en tässä viitsi ruveta
toistamaan. "Ja täällä sinä vain tirkistelet
tyttöjä, mokomakin pervertikko!
Mitäköhän sinulle pitäisi oikein tehdä? Rehtori
tuskin olisi kovin tyytyväi-
nen jos kuulisi tästä." Joni oli samaa mieltä ja
yritti säikähdyksissään
kiemurrella: "En halua missään tapauksessa
kenenkään kuulevan tästä, rehto-
rin kaikkein viimeiseksi. Mitä vahinkoa tässä on
oikeastaan tapahtunut?
Emmekö voisi unohtaa koko asian? Lupaan että en
tule tänne enää uudelleen."
Maarit näytti miettivän asiaa. "Ei, sinä olet
ansainnut tästä rangaistuksen.
Mutta minulla on ajatus. Voisimme tehdä
kompromissin." Joni huokaisi helpo-
tuksesta. "Millaisen?" Maarit hymyili, hiukan
ilkeän näköisesti, ja sai
Jonin hermostumaan lievästi uudelleen: jotain
inhottavaa naisella oli vielä
mielessään. "Tulet näkemään", hän vastasi. "Tule
takaisin tänne voimistelu-
salille tasan kello seitsemäksi tänä iltana. Ota
mukaan kunnolliset jumppa-
varusteet - olet ilmiselvästi pienen harjoituksen
tarpeessa - niin keskuste-
lemme lisää tästä asiasta. Ja muista: jos et
ilmesty paikalle, olet mennyt-
tä." Joni nielaisi hermostuneena mutta nyökkäsi
kuuliaisesti.

Se, että kukaan muu kuin Maarit ei ollut nähnyt
Jonia tirkistelypaikallaan,
olisi tietysti asettanut vain heidän sanansa
vastakkain ja rehtorin olisi
ehkä ollut vaikea rangaista Jonia ilman
kunnollisia todisteita että tämä oli
ollut pahanteossa. Joni ei kuitenkaan halunnut
ottaa riskiä, eikä missään
tapauksessa halunnut että koko asia edes tulisi
esiin millään tasolla. Kuka
hyvänsä saattoi käydä toteamassa välinevarastossa
että seinäpaneelien väli-
sestä raosta todellakin näki tyttöjen
pukuhuoneeseen, ja oli helppo uskoa
että hiljainen, yksinäinen ja syrjäänvetäytyvä
Joni olisi sellainen perver-
tikko kuin väitettiin, jos siis sellaiset
väitökset pääsisivät liikkeelle.
Ja koska Maarit ei tuntunut vaativan mitään
pahempaa rangaistusta kuin yli-
määräistä jumppaa illalla, Joni teki kuten oli
käsketty ja ilmestyi autioi-
tuneelle koululle vain hiukan kello seitsemän
jälkeen.

Maarit odotteli voimistelusalin ovella,
pukeutuneena siniseen verryttely-
pukuun. "Olet myöhässä." "Olen pahoillani", Joni
vastasi. "Niin tulet kyllä
olemaan", Maarit sanoi ja virnisti
pahaenteisesti. Maarit viittasi Jonin
seuraamaan itseään voimistelusaliin. Ovella tuli
koulun talonmies vastaan.
"Aiotko olla vielä pitkään?" tämä kysyi
Maaritilta. "Kyllä tässä voi mennä
sellainen pari tuntia. Lähde sinä vain ja lukitse
paikat perässäsi, minulla
on kyllä omat avaimeni." Talonmies näytti
helpottuneelta. "Nähdään sitten
huomenna", hän sanoi ja lähti, kiinnittämättä
mitenkään erityisesti huomiota
Joniin.

"Hyvännäköinen asu", Maarit kommentoi Jonin
vaatetusta. Joni oli pukeutunut
kirkkaanpunaisiin urheilushortseihin, T-paitaan
jossa oli Rush -yhtyeen
logo, ja lenkkitossuihin. "Tossusikin ovat niin
puhtaan valkoiset ja käyttä-
mättömän näköiset. Taisin arvata oikein, että et
ole mitään urheilijatyyp-
piä?" "No en oikeastaan", Joni vastasi. "Pian
nähdään mitä voimme tehdä
jotta saamme kuntosi kohoamaan. Mutta se on
sittenkin vasta alkua." "Miten
niin vasta alkua?" "Pian näet. Aloitetaan!"

Seuraavasta puolituntisesta muodostui Jonille
varsin hikinen. Kahden tunnin
liikuntatunti tuli puristettua puoleen tuntiin.
Maarit juoksutti häntä pal-
jon ja teetti erilaisia voimisteluliikkeitä
tiuhaan tahtiin. Hurjasta vauh-
dista huolimatta ohjelma oli paljolti samanlainen
kuin voimistelutunneilla
yleensä. Poikien liikunnanopettaja ei tosin ollut
samanlainen orjapiiskuri,
joka huusi ja komenteli koko ajan. Mutta
tilannehan olikin varsin poikkeava.

Jonista kaikki oli tavallaan jännittävää. Yksin
autiossa koulurakennuksessa
hyvävartaloisen ja sievän, joskin Jonia kymmenen
vuotta vanhemman naisen
täydellisessä komennossa, tehden puolittain jopa
vapaaehtoisesti kaikki ne
temput joita tämä häneltä vaati. Lopulta Maarit
sanoi: "Okei, tämä riittää
tältä erää. Nyt juokset suihkuun ja sitten
valmistaudut seuraavaan vaihee-
seen." "Seuraavaan vaiheeseen?" Joni katsoi
Maaritia kysyvästi. Tämä hymyi-
li vastaan. "Paras on vasta tulossa."

Maarit seurasi Jonia pukuhuoneeseen. Hän nojasi
seinään Jonin riisuutuessa
ja katseli toimitusta lievästi
kiinnostuneena. "Enkö voisi saada hiukan
omaakin rauhaa?" Joni kysyi kun hänellä oli
yllään enää shortsit. "Ei käy.
Varmistan vain sen että et tee mitään typerää
kuten yritä karata kesken
kaiken." Jonin riisuuduttua kokonaan alasti
Maarit kokosi kaikki hänen
vaatteensa, pinosi ne kaappiin ja lukitsi
sen. "Ihan vain varmuuden vuoksi",
hän sanoi Jonille joka katseli ällistyneenä.

Maarit katseli Jonia tämän seisoessa suihkussa.
Jonia oli alkanut askarrut-
taa todella kovasti, mitä naisella oikein oli
mielessään. Ajatukset etenivät
varsin nopeaa vauhtia myös hänen jalkojensa
väliin ja niitä vauhditti vielä
Maaritin katse, joka ei antanut Jonille
hetkeäkään yksityisyyttä. Maarit
naurahti ääneen. "Huomaan että et enää oikein
hallitse itseäsi. Ei se hait-
taa mitään, vähän odottelinkin että kävisi näin.
Se tekee tästä tilanteesta
mielenkiintoisemman. Oikeastaan olet ihan söötti
poika. Minä olen nauttinut
tästä tähän mennessä ja aion nauttia vielä
enemmän jatkossa. Olit todella
inhottava kun vakoilit tyttöjä sillä tavalla, ja
ajattelin että rangaistuk-
sen tulisi olla rikokselle sopiva. Alahan jo
tulla sieltä." Maarit heitti
Jonille pyyhkeen ja tämä ryhtyi kuivaamaan
itseään.

"Istu tuohon penkille nyt", Maarit komensi. Joni
totteli ja istuutui pen-
kille, joka tuntui kylmältä lämpimän suihkun
jäljeltä. Maarit puuhasi jota-
kin Jonin selän takana, ja Joni mietti kiivaasti,
oliko hän sittenkin tehnyt
virheen tullessaan koululle. "Anna minulle oikea
kätesi", Maarit sanoi.
Äkkiä Joni tunsi jonkin kylmän ja metallisen
sulkeutuvan oikean ranteensa
ympärille, ja hän kääntyi yllättyneenä.
Samanaikaisesti kun hän tajusi, että
se oli käsirautojen ranneke, sama tunne toistui
hänen vasemmassa rantees-
saan. Joni ryhtyi vasta nyt tempomaan itseään
irti, mutta se oli jo liian
myöhäistä: Maarit oli lukinnut hänen kätensä
selän taakse teräksisillä käsi-
raudoilla, ja ne eivät antaneet periksi. "Mitä
hel- ", Joni aloitti mutta
jälleen Maarit oli häntä nopeampi. Juuri kun Joni
oli avannut suunsa, Maarit
tarttui häntä vasemmalla kädellä niskasta ja
työnsi oikealla tummansinisen
squash-pallon hänen avattuun suuhunsa. Joni
yritti työntää palloa takaisin
ulos kielellään mutta suuren pallon liikuttelu
oli sen verran hidasta ja
vaikeaa, että Maarit ehti tehdä jo seuraavankin
liikkeensä: sulkea Jonin
suun kokonaan käyttäen useita paloja leveää ja
vahvaa teippiä. Maarit vii-
meisteli työnsä kiertäen teippirullan pari kertaa
Jonin pään ympäri. Teippi
puristi Jonin suun tiukasti kiinni ja sen sisällä
oleva kumipallo ei enää
liikahtanutkaan. Joni pystyi päästämään enää
hyvin vaimeita ääniä. Vaikka
joku henkilökuntaan kuuluva tulisikin jostain
syystä vielä koululle, hän ei
mitenkään voisi kuulla mitään yläkerran
käytäville. Joni oli nyt täysin
Maaritin armoilla.

Maarit oli nyt vauhdissa. Hän johdatti Jonin
suihkuhuoneen oviaukkoon ja
läimäytti Jonin reisiä. "Levitä ne!" Joni levitti
jalkansa oviaukon levey-
delle, ja Maarit sitoi hänen nilkkansa narulla
kaapistojen jalkoihin, jotka
olivat oviaukon molemmilla puolilla. "No niin,
etköhän pysy siinä vähän
aikaa", Maarit sanoi saatuaan siteet valmiiksi ja
noustuaan jalkeille. Hän
taputti Jonin poskea. "Älä mene minnekään", hän
sanoi ja poistui pukuhuo-
neesta kokonaan.

Hetken kuluttua Maarit palasi mukanaan vadillinen
vettä ja outoja välineitä.
"Tämän laitteen nimi on LadyShave", Maarit
selitti Jonille, jonka silmät
olivat pyöristyneet pelonsekaisesta
hämmästyksestä. "Sillä ajellaan sääri-
karvoja. Mitäs siitä nyt tulisi jos minun
tytölläni olisi säärissä karvoja?
Nehän näyttäisivät aivan kamalilta sukkahousujen
lävitse!" Joni oli kau-
huissaan. Minkälaisen psykopaatin käsiin hän oli
oikein joutunut? Tytön
säärissä? Sukkahousujen lävitse?

Hetkeä myöhemmin Jonin säärikarvat olivat
historiaa. Maarit pesi vedellä
niistä viimeiset pois ja ne valuivat veden mukana
viemäriin. Tilanne oli
samanaikaisesti sekä omituinen että kiihottava,
eikä se luonnollisesti
jäänyt Maaritilta huomaamatta. "No niin,
tiesinhän että pitäisit siitä",
Maarit sanoi ja kosketti Jonin paisunutta
elintä. "Ehkäpä annan sinulle
orgasmin jos olet oikein kiltti."

Joni oli tajunnut Maaritin aikeet samaan aikaan
kun tämä oli ajellut hänen
säärikarvojaan, ja ajatus täytti hänet
samanaikaisesti sekä kiihotuksella
että kauhulla. Maarit aikoi muuttaa hänet
kolmasluokkalaiseksi tytöksi,
joita hän oli käynyt tirkistelemässä! Hänen
kostonsa oli tietysti se, että
Jonia vuorostaan tirkisteltäisiin tässä nolossa
tilanteessa, hänen olles-
saan pukuhuoneessa, tyttöjen vaatteissa. Tätä
Maarit oli tarkoittanut kun
hän oli sanonut että rangaistuksen tulisi olla
rikokseen sopiva! Mutta nyt
nousi esille hyytävä kysymys: kuka häntä sitten
tirkistelisi? Joni toivoi
että vastaus olisi vain Maarit itse, mutta myös
kaameampia vaihtoehtoja
tulvi hänen mieleensä: entä jos Maarit hankkisi
paikalle tyttöjä? Tai jät-
täisi hänet sidottuna tyttöjen vaatteisiin, sen
löydettäväksi joka sattuisi
paikalle ensin osumaan? Lauantaina tai ehkä vasta
maanantaiaamuna!

Maarit toi seuraavaksi mukanaan varsin
eriskummalliset kapineet, nimittäin
pehmeästä muovista valmistetut tekorinnat. Hän
kiinnitti ne valmiilla tar-
rakiinnityksellä Jonin rintaan. Tämän jälkeen
Maarit irrotti Jonin nilkat
siteistä ja puki hänelle herttaiset naisten
pitsipöksyt. Niiden kangas oli
kiiltävä ja liukas ja tuntui hyvältä Jonin kalua
vasten, jonka kärki erot-
tui selvästi hempeän pitsikuvion
takaa. "Valitettavasti minulla ei ollut
antaa sinulle oikeita silkkipikkuhousuja", Maarit
selitti, "nuo ovat vain
polyamidia." Seuraavaksi vuorossa olivat
valkoiset sukkahousut, joiden
pukeminen Jonin päälle tuntui kiihottavan
Maaritia oikein erityisesti. "Ne
todellakin tekevät oikeutta säärillesi!" hän
vitsaili. Kellertävän, liuk-
kaan alushameen jälkeen oli vuorossa upea,
tummansininen halkiohame, saman-
lainen jollaisia hän oli nähnyt lukion tyttöjen
yllä ja katsellut niitä
kiihottuneena.

Joni, jonka seksielämä oli toistaiseksi ollut
melko vaatimatonta, ei ollut
luonnollisestikaan ollut koskaan puettuna naisten
alusvaatteisiin. Niinpä
hänelle oli lievä shokki että ne itse asiassa
vain lisäsivät hänen kiiho-
tustaan. Mitähän mahtaisi tapahtua kun
muuttuminen lukiotytöksi olisi
valmis?

Maarit istutti Jonin uudelleen penkille, jolla
hän oli istunut käsirautoi-
hin kytkemisensä aikana, suoristeli vielä hetken
Jonin sukkahousuja joiden
kärkivahvikkeet olivat vinossa kummassakin
jalassa, ja pujotti lopuksi
tämän jalkoihin naisten avokkaat. Sitten Maarit
sitoi naruilla Jonin jalat
tiukasti yhteen sekä nilkoista että
polvista. "Seuraavaksi aion irrottaa
käsiraudat. Eikä sitten mitään pelleilyä tai
potkaisen sinua munille!"
Maarit tuntui tarkoittavan mitä sanoi, ja Joni
pysyi kiltisti paikallaan
hänen irrottaessaan käsiraudat ja pukiessaan
hänelle rintaliivit sekä var-
sin näyttävän kuviollisen paitapuseron. Kun tämä
oli tehty, Maarit lukitsi
käsiraudat takaisin paikoilleen.

"Ja sitten vielä hiukan viimeistelyä", Maarit
sanoi ja veti Jonin pään
ylitse muovisen naamion, joka oli muotoiltu
naisen kasvojen mukaan. Naa-
miossa oli aukot silmiä ja sieraimia varten, ja
se oli melko tiukka. Jonin
kuulo heikkeni hiukan ja puhua hän ei
luonnollisestikaan voinut koska
squash-pallo oli edelleen hänen suussaan teipillä
varmennettuna. Naamio
peitti myös kaulan, ja Maarit työnsi ylimääräisen
muovin paitapuseron
kauluksen alle piiloon. Lopuksi hän asetti Jonin
päähän vaalean naisten
peruukin ja viimeisteli naamion naisenkasvot
huulipunalla ja meikillä.
Sitten hän astui taaksepäin arvioimaan
lopputulosta. "Todella sievää.
Haluaisitko nähdä miltä nyt näytät?"

Maarit auttoi Jonin jaloilleen ja hyppyytti tämän
jalat sidottuina peilin
eteen. Jonin kasvot olivat nyt muovista tehty
karrikatyyri kauniin vaalea-
verikön kasvoista. Yhdessä peruukin kanssa naamio
loi varsin hyvän vaiku-
telman naisen kasvoista vaikka olikin ilmiselvää
että kyseessä oli silti
pelkkä naamio. Vaikutelmaa korostivat kohollaan
olevat, isohkot rinnat.
Joni katseli itseään, peruukista avokkaisiin ja
takaisin, ja hämmästeli
miten naiselliselta hän näytti. Maarit seisoi
hänen takanaan ja kiersi
kätensä hänen vyötärönsä ympäri ja ryhtyi hametta
ja alushametta kohottaen
hieromaan Jonin kalua sukka- ja pikkuhousujen
läpi. "Olet todella suloinen
lukiolaistyttönä. Ja pysyt myös sellaisena niin
kauan kunnes minua huvittaa
päästää sinut menemään. Pidän sinua koko ajan
myös sidottuna, kun se kerran
kiihottaa sinua näin paljon. Ja ajattele, meillä
on kokonainen viikonloppu
aikaa jatkaa sinun rankaisemistasi!"

Maarit tuntui nauttivan tilanteesta
suunnattomasti. Hän irrotti seuraavaksi
Jonin jalkojen siteet ja kävelytti tämän sitten
pimeiden koulun käytävien
lävitse opettajainhuoneeseen. "Eikö olisikin
noloa jos joku näkisi sinut
tällaisessa tilanteessa?" Maarit kysyi
istutettuaan Jonin yhteen huoneen
tuoleista. Jonin pahimmat aavistukset näyttivät
olevan lähdössä toteutu-
maan. "Kukaan ei tietenkään tunnistaisi sinua
tuossa naamiossa", Maarit
jatkoi, "mutta jos olisit tuhma niin voisin ottaa
sen poiskin." Jonin kat-
sellessa kauhuissaan Maarit nosti puhelimen
kuulokkeen ja ryhtyi valitse-
maan numeroa. Ensin niin oudolta tuntunut naamio
olisi pian hänen ainoa
turvansa täydelliseltä nöyryytykseltä!

Maarit puhui hetkisen aikaa yhden
kolmasluokkalaisen tytön kanssa puheli-
messa, kertoi tälle tirkistelijästä joka oli
saatu kiinni, ja kehotti
tyttöjä tulemaan koululle porukalla katsomaan
tätä. Hän pyysi näitä tuomaan
mukanaan kameran, pyyntö joka hermostutti sekin
Jonia. "Älä suotta pelkää",
Maarit sanoi Jonille lopetettuaan puhelun. "En
aio kertoa heille kuka olet,
jos vain käyttäydyt nyt lopun iltaa
kunnollisesti."

Parikymmentä minuuttia myöhemmin kello läheni jo
yhdeksää, ja tytöt olivat
saapuneet paikalle. Joni seisoi
voimistelusalissa, joka oli nyt himmeästi
valaistu. Hänen ympärillään seisoi Maaritin
lisäksi yhteensä kuusi kolmas-
luokkalaista tyttöä, joista jokaisen hän muisti
nähneensä pukuhuoneessa.
Useimmat hän tunsi nimeltäkin. Tytöt katselivat
Jonin naamiointia ja asua
ällistyneinä. "Maarit, tuohan on todella
uskomatonta", yksi tytöistä sanoi.
"Mistä ihmeestä olet saanut tuon naamion?"
Kysyjän nimi oli Susanna, ja
hän oli paikalle saapuneista tytöistä kaikkein
uhkein - monet kerrat hänkin
oli ollut Jonin märkien päiväunien kohde. "No
Helsingistä nyt löytää mitä
vain", Maarit vastasi. "Onko hänen suunsa tukittu
sen alla?" eräs toinen
tyttö kysyi. "Ei pysty päästämään ääntäkään. Ota
nyt se kamera esille,
Susanna, niin otetaan vähän kiristyskuvia.
Varmuuden vuoksi. Sellaisille
voisi hyvin löytyä käyttöä koulun
vuosikirjassa..."

Maarit otti useita kuvia Jonista, joka poseerasi
vahingoniloisten tyttöjen
keskellä. Jonin avuttomuus tuntui kiihottavan
tyttöjä ja nämä alkoivat
nauttia tilanteesta enemmän ja enemmän, pakottaen
Jonin kerta kerralta
nöyryyttävämpiin asentoihin. Lopulta Susanna
kysyi: "Maarit, voimmeko me
saada hänet vähäksi aikaa? Hänhän sentään
tirkisteli meitä, kyllä kai me
ansaitsemme jonkinlaisen hyvityksen." Maarit
mietti hetken ja katsoi sit-
ten kelloaan. "Olkoon, saatte pitää hänet tunnin
ajan. Palaan kymmeneltä.
Pitäkää hauskaa mutta ei mitään typeryyksiä, OK?"

Tytöt suostuivat ja Joni oli pahemmin peloissaan
kuin vielä kertaakaan sinä
iltana. Hän sai tuntea millainen on
kostonhimoinen nainen, kun tytöt talut-
tivat hänet samaiseen välinevarastoon josta hän
oli näitä tirkistellyt, ja
sitoivat hänet hieronnassa käytettävälle
pöydälle. Jonin ranteet ja nilkat
kytkettiin tiukasti pöydän vastakkaisiin
jalkoihin ja hän jäi makaamaan
avuttomana selälleen. "Katsotaanpa, kuka täällä
oikein on", Susanna sanoi
ja ryhtyi vetämään naamiota pois Jonin
päästä. "Pitäisikö meidän tehdä
niin?" toinen tytöistä kysyi. "Minusta tuntuu
ettei Maarit - " "Meillä on
oikeus tietää, ja sitäpaitsi tarvitsen hänen
suutaan", Susanna vastasi.
Naamio ja peruukki lensivät syrjään, ja Jonin
sydän hakkasi kurkussa asti.
"Tunteeko joku?" Susanna kysyi. "Minä tunnen",
sanoi Kaisa -niminen tyttö.
"Se on tokaluokkalaisia. Olen aina pitänyt sitä
aika sööttinä kundina."
Susanna osoitti Jonin jalkoväliä
sormellaan. "Tuosta pullistumasta päätel-
len se on samaa mieltä meistä." Tytöt nauroivat,
ja Susanna repi Jonin suuta
peittävät teipit irti. Kumipallon hän asetti
huolellisesti sivuun, ilmeisenä
aikeenaan laittaa se vielä takaisinkin. "Sinun
suusi varmaan kaipaa vähän
harjoitusta oltuaan noin kauan tukittuna",
Susanna sanoi Jonille. Hän kumar-
tui kuorimaan sukkahousunsa ja pikkuhousunsa
pois. Sitten hän kiipesi Jonin
rintakehän päälle, ja jäi istumaan siihen
hajareisin. Hymyillen Jonille hän
sormeili omaa klitoristaan ja siirtyi sitten
lähemmäs, kunnes hänen vakonsa
oli Jonin suun ulottuvilla. "Nuole minua, lutka!"
Susanna sihahti.

Jonilla ei mitä ilmeisimmin ollut vaihtoehtoja ja
niin hän alkoi nuolla ja
hyväillä suullaan Susannan haarojen väliä.
Ahkeran työn tuloksena Susanna
alkoi voihkia tyytyväisyyttään ja nesteet
alkoivat juosta hänen raostaan.
Niiden suolainen maku kiihotti Jonia, samoin
kuten muiden tyttöjen kädet
jotka tutkivat ja hypistelivät samaan aikaan
hänen kaluaan. Viiden minuutin
nuolemisen ja kutittelun tuloksena Susanna sai
valtaisan orgasmin joka oli
murtaa Jonilta niskan. Susannan kiivettyä alas
pöydältä Kaisa tuli hänen
tilalleen ja nuoleminen alkoi uudelleen. Kaikki
kuusi tyttöä tulivat Jonin
nuoltavaksi vuorollaan ja tämä oppi ainakin sen,
että vaikka naisten suku-
elimet ovat ulkonäöltään aina hiukan erilaisia,
karvoituksen väristä ja
määrästä alkaen, niiden maku on aina hyvin
samanlainen ja täsmälleen samo-
jen kohtien hyväily tuottaa jokaiselle naiselle
nautintoa.

Kun kaikki tytöt olivat tyydyttäneet itsensä
Jonilla, kumipallo työnnettiin
takaisin tämän suuhun, suu teipattiin kiinni,
naamio vedettiin takaisin pai-
kalleen ja peruukki asetettiin tämän päähän. Joni
jäi pöydälle siteisiinsä,
hänen pikkuhousuissaan pullotti valtava erektio
ja hänen väsyneellä kielel-
lään maistuivat ensimmäistä kertaa hänen
elämässään oikean naisen mehut.
Joni oli toivonut, että tyttöjä kiihottaisi nähdä
myös hänen laukeamisensa,
mutta sellaista tuuria hänellä ei ollut.

Maarit palasi hiukan myöhemmin ja tytöt
poistuivat paikalta saman tien.
"Kuulin että olit erittäin kiltisti", Maarit
sanoi Jonille hyväillen tämän
reisien sisäpintoja sukkahousujen läpi. Joni oli
edelleen sidottuna pöydäl-
lä. "Aion itsekin vielä käyttää sinua niin kuin
tytöt kuulemma käyttivät.
Mutta sitä ennen haluaisin sinun tietävän, että
tytöt pitivät sinusta niin
paljon että he haluavat kokea tämän uudestaan.
Itse asiassa he haluavat
nähdä sinut kerran viikossa, joka perjantai koko
tämän kevätlukukauden lop-
puun asti. Joten tästä illasta lähtien toukokuun
loppuun asti ilmoittaudut
minulle joka perjantai kello seitsemältä ja saat
sitten lisää samanlaista
hoitoa ja opastusta kuin olet tänään saanut."

Joni ei pystynyt puhumaan mitään, mutta vaikka
olisi pystynytkin, hän ei
olisi tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. Tai ehkä
hän tiesi sittenkin, sillä
katsellessaan miten Maarit vuorostaan riisui
alavartalonsa paljaaksi, hän
tunsi niin suurta kiihotusta että hän tiesi
löytäneensä vahingossa täsmäl-
leen sitä mitä oli aina kaivannutkin:
voimakastahtoisen naisen joka otti
hänet hallintaansa ja käytti häntä röyhkeästi
hyväkseen molempien nautin-
noksi. Joni oli aina ollut liian ujo
lähestyäkseen unelmiensa tyttöjä, ja
nyt hänen ei enää tarvinnut kärsiä siitä
ongelmasta: palkkioksi siitä että
alistui näiden avuttomaksi leikkikaluksi, hän sai
näiltä kaiken mitä saattoi
vain toivoa. Vaikka Maarit olisi sillä hetkellä
päästänyt Jonin vapaaksi,
tämä ei olisi halunnut enää lähteä.

Maarit riisui pois Jonin naamion ja peruukin,
repi teipit irti ja heitti
kumipallon lattialle. Hän kiipesi pöydälle,
levitti jalkansa ja työnsi
kauniin, karvoista lähes kokonaan ajellun
aikuisen naisen vittunsa Jonin
suun ulottuville. Olen taivaassa, Joni ajatteli,
imi Maaritin klitoriksen
varovaisesti huuliensa väliin ja alkoi kutittaa
sitä kielensä kärjellä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä