EI TAKUULLA

Naton peruskirjan alkuperäistekstin lukemalla selviää että se ei sisällä sen enem-
pää turvatakuuta kuin sitoutumistakaan.
Suomen Natoedustuston selvitys Naton päätöksentekomenettelystä vahvistaa
tämän käsityksen.
Mitä se sitten sisältää? Se sisältää vähäisemmän lupauksen auttaa aggression
kohteeksi joutunutta kuin EU:n avunantopykälä.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pasilalaiselle kiitos, että vihdoinkin alkaa Natosta kuulua ihan oikeata asiaa eikä vaan Naton markkinamiesten mainoslauseita.

On huomattava, että Natolla ei ole puolustusta lainkaan, vaan siitä on päätettävä erikseen ns. kaksivaiheisesti.

1) Ensin puolustusasia on esiteltävä Valkoiselle talolle, Pentagoniin ja Natolle. Ne joko ottavat asian valmisteltavakseen tai eivät.

2) Jos ne ottavat asian valmisteltavakseen, asia esitetään Natolle ja Naton jäsenmaille, jotka sitten päättävät lähteekö Nato puolustamaan jotain jäsenmaataan vai ei. Päätöksen on oltava yksimielinen.

i) Päätöksen jälkeen Naton jäsenmaat päättävät, että luovuttavat asevoimiaan Naton käyttöön ja myös, minkä määrän

ii) USAn armeija ja Nato tarvitsevat minimissään 6 kuukautta, yleensä 1-3 vuotta joukkojensa kokoamiseen.

Äänestä

Ja se 'vähäinen lupaus' toteaa, että hyökkäys yhtä Nato-maata vastaan on samalla hyökkäys koko Natoa vastaan ja kaikki jäsenet ovat velvollisia antamaan apua hyökkäyksen kohteelle!

Tästä syystä vuoden 1948 jälkeen ei yhdenkään Naton jäsenmaan kimppuun ole hyökätty!

Äänestä

Pasilalainen, vertauksen vuoksi,

kun NATOlla ei ole puolustusta ennen kuin sellaisesta erikseen päätetään, jos siis päätetään,

niin EUn puolustuksella on koko ajan puolustus sen kaikissa jäsenmaissa koko EUn alueella, koska EUn puolustus koostuu EUn jäsenmaiden kansallisista armeijoista.

Äänestä
  • "kun NATOlla ei ole puolustusta ennen kuin sellaisesta erikseen päätetään, jos siis päätetään,"

    Nato edellyttää jokaisella jäsenmaalla (poislukien Islanti) olevan oman armeijan ja sellainen on luonnollisesti aina olemassa. Lisänä Naton nopean toiminnan joukot saadaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneeseen jäsenmaahan hetkessä.

    "niin EUn puolustuksella on koko ajan puolustus sen kaikissa jäsenmaissa koko EUn alueella, koska EUn puolustus koostuu EUn jäsenmaiden kansallisista armeijoista."

    Pulmasi on vain se, ettei koko käsitettä 'EU puolustus' ole edes olemassa! Sitä ei löydy edes googlella etsimällä! Tottakai lähes jokaisella EU maalla on jonkinlainen oma armeija (joka Naton jäsenmailla on se sama oma armeija), mutta EU:lla ei ole toistaiseksi niille mitään kattojärjestöä!

    Äänestä

Pasilalainen,

oletko pannut merkille, että EU jätti NATOn ilman sotajoukkoja Syyriaan vetoamalla EUn puolustikseen kuuluviin NATO-maihin, että EU ei kannata USAn ja NATOn sotaa Syyriaan, koska sodalla ei ole YKn mandaattia.

EUn puolustus alkaa lunastamaan niitä odotuksia, joita siihen on ladattu. Kun EUn puolustus kehittää oman komentojärjestelmän, joka työ aloitetaan tämän vuoden lopulla, NATOlle ei ole tilaa EUssa.

Äänestä
  • Hehe. Sama kylähullu kirjoittaa ja esiintyy iahtena henkilönä?

    Oletko huomannut, ettei kukaan läönnestä ole aikonut osallistua maasotaan Syyriassa, joten EU:n kanta ei asiaa ratkaise. Ja lisäksi lienet huomannut, ettei 'EU puolustusta' ole edes olemassa?

    EU puolustus ei toistaiseksi ole lunastanut mitään eikä kehittele mitään komentojärjestelmiä! Sinulle EU puolustus on kuin keisarin uudet vaatteet? Kukaan ei ole sitä nähnyt ja yrität puhua ainoana maailmassa siitä olemassda olevana asiana?

    Äänestä

Paperipuolustus,

USA ja NATO tarvitsivat n. 15 vuotta Irakin sodan aloittamiseen, joista 10 vuotta oli Irakin saartamista, kuluttamista, lentokileto, pommitukset, köyhdytetty uraani, kauppasaarto jne., reilut 20 vuotta Venäjän sotaan Georgiassa, 10 vuotta Libyan sotaan, 12 vuotta Syyrian sotaan jne.

Venäjän sotaa USA ja NATO ovat valmistelleet vuodesta 1986 lähtien. Georgian sota oli harjoittelua kuten Persianlahden sota oli Irakin sodan tunnustelua.

USA ja NATO tarvitsevat Venäjän hyökkäykseen aikaa, harjoittelua, rahaa n. 50 vuotta, joskin nyt näyttää siltä, että USAn ja NATOn aika käy vähiin kun Venäjä, CSTO, SCO, BRICKS, Kiina voimistuvat sotilaallisesti ja taloudellisesti kun taas USAlla ja NATO-mailla käy päinvastoin.

Äänestä
  • Natyo ei ole ollut mukana Irakin sodassa. Georgia taasen ei kuulu Natoon ja soti Venäjän kanssa omia aikojaan. Syyrian sodassa Nato ei liioin ole ollut osallisena.

    Onhan sinulla sentään yksi paikkansa pitäväkin asia!? Nato osallistui Libyan ilmasotaan ja voitti sen suvereenisti. Diktaattori Gaddafi syrjäytettiin!

    USA ja Nato eivät suunnittrele hyökkäystä Venäjälle, joten siihen ei tarvita laisinkaan aikaa.

    Äänestä

Presidentti Niinistö varmasti stressa, miksei USAn sotahaukatkin kun käy niin, että USA ja NATO eivät pysty Venäjän sotaa aloittamaan sinä aikana kun Niinistö on Suomen presidentti.

Voi vielä käydä niin, että Suomen kansa valitsee taas Niinistön jälkeen älykkään presidentin, joka lähtee purkamaan Niinistön USA-, NATO- ja sotakytkyjä.

Äänestä
  • Presidentti Niinistöei kaipaa yhtään ainoata sotaa. Hän tulee jatkamaan virassaan vielä kymmenisen vuotta eikä sinä aikana sotia ala.

    Onneksi Niinistö valitaan seuraavissa vaaleissa uudelleen, jolloin saamme älykkään presidentin, jolla ei ole USA-, NATO- ja sotakytkyjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pasilalainen kirjoitti:

Naton peruskirjan alkuperäistekstin lukemalla selviää että se ei sisällä sen enem-
pää turvatakuuta kuin sitoutumistakaan.
Suomen Natoedustuston selvitys Naton päätöksentekomenettelystä vahvistaa
tämän käsityksen.
Mitä se sitten sisältää? Se sisältää vähäisemmän lupauksen auttaa aggression
kohteeksi joutunutta kuin EU:n avunantopykälä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu