Koittakaa nyt Ähtäriläiset päästä siitä edesmenneestä laulajasta yli,onhan teillä vielä tangokuningas.On muutakin kuin laulu,ei sillä Ähtäriä pelasteta.
Laulua.
NaSu9
34453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Minua säälittää ähtäriläisten loputon ahneus ja Topin muistolla rahastaminen. Ettekö voi jo antaa Topin levätä rauhassa? Aikanaan Topi ei kelvannut minkäänlaisiin kekkereihin Ähtärissä, nyt kierretään saaliin ympärillä kuin haaskalinnut konsanaan. Parikymmentä "muistokonserttia", fani-illat joissa ei Topia enää ole olisivat olleett jo liikaa nekin. Lisäksi kuskataan porukkaa katsomaan Topi- musikaalia maailman ääriin ja kansalaisopisto kyhää vielä näytelmän. Topin pitkäaikaisena ystävänä ihmettelen tällaista.
Niin ja itkuviinaa siellä minäkin kittasin.
Tämä vainajiin sitoutuminen tällätasolla olkoon jo koettu. Kun tunsin Topin herkyyden sympaattisuuden ei tälläistä mässäilyä Hän ikinä olisi hyväksynyt.
Vaihtakaa jo levyä ja arvostusta olisi aikoinaan ollut aikaa antaa..
Minkähän takia Väkkärä on herätelty henkiin vaalien lähestyessä?
kepu
Joo ja pimeet iltamat Peränteellä juontaa kepun nuorisoosastolle ehdolla oleva valtuutettu.
Väkkäräkö se onkin sitten se vaalikoneisto ja Ähtäristä nuorten ehdokas piiriin , että eduskuntavaalissa sais sen toisenkauden, pääsis sitten eläkeelle eikä tarvii kortistossa kauaa odotella.
Mun perikunta ei ole suyojatyöpaikoos pullistellut, ihan omaa osaamista ovat saaneet- Mutta kepua ei äänestetä koskaan, missään. Lopetettu sairaala ja koulut sekä muut valtion hallinoon pisteet. Siinäpä kiitosta yhdelle liigalle..
Ähtäriin on tulossa marraskuussa Leppilampi ja hieno orkesteri.Täytyy mennä nauttimaan esityksestä.
Mutta on Leppilammen konserttiin lipuilla hintaa!! Huh huh!
Meittin siskolle yritettiin pakko myydä jotein lippua johonkin kepun jamiihin.
15e olis pitänyt maksaa vaikka ei meniskää, ei tietty menty.
Harmittaa, että takaisinpaluukin on nyt yhdistetty kepun vaalijuhlaan...
Käsittääkseni Savola on ollut mukana Väkkärässä jo pienestä pitäen ja ennen polittiista uraansa. Jos tämä kansanmusiikkiyhtye haluaa juhlistaa pitkää taivaltaan juhlakonsertin merkeissä niin sillä ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa. Yhtyettä ei ole herätelty henkiin "just nyt" vaan se on toiminut koko ajan. Aivan tolkutonta taas tämä kirjoittelu täällä. On se kumma kun kansanedustaja ei saa harrastaakaan mitään ilman että ollaan huutelemassa vaalityöstä. Ei varmastikaan tunnu yhtyeen muista soittajista saati takaisinpaluusta mukavalta tällainen kepuhöpinä, kun ihmisillä olisi vain halu soittaa soittamisen ilosta ilman poliittisia kytköksiä.
Kerrankin joku kirjoittaa asiaa.
haa haa parhaat naurut tuo aiheutti eihän siellä Ahterissa tapahdu mitään ellei ole tavoiteena toinen kausi eduskunnassa. Sitä se paniikinomainen kentän kokoominen on ja myös näyttää.
Kun on kansanedustajana itse päätöksillään (kepun keskittäisohjelma edellisellä hallituskaudella) ollut lopettamassa Ähtärin sairaalaa ja nyt tietysti yksityistämässä on pakko virittää jopa väkkärää pyörimään, muiden on vaan huomattava miltä musiikki näyttää taikka kuulostaa.
Liika esillä olo ja julkisuuden kipeys toisenkin kustannukella huvittaa.
Puhuisi maitokiintiöistä ja siitä millä ratsasti ehdokaana, mutta ei taida olla enää Mansikkia navetassa on viritettävä viulut nukkumasta.
Missä ovat Mikko Savolan jämäkät poliittiset puheet jostakin asiasta? Sitä me odotimme. Nyt kommentoinnit on joutavia lässytyksiä joista ei saa mitään konkreettista irti.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013110617691904_uu.shtml
EI OLE KEPU MUUTA PELASTANUTKAAN.
Sas muuta, ja kepua itseään ei pelasta mikään. Ähtärin sairaalakin menee yksityiseksi kepun huutaman maakuntamallin mukana.
KEPU-koira on ainoa sympaatinen KEPU.Muut SUCKS!
Alkoi ällöttää.Lähdin pois kesken konsertin.Vaalimainos.
TAAS! lähdit pois kesken! ostit sentään lipun..
Sinä et sitten viihdy missään.
Tulee ihan mieleen takavuosien eräs kunnanvaltuutettu, poistui useasti kesken kokouksen hallituksen tai valtuuston istunnoista. Ainakin pöytäkirjojen mukaan.
Eiks niitä pakkomyyty kaikille, ei tarvitse mennä vaikka ostaa lipun oli vaalityön pakotuslause.
Todella alatyylistä väkkäröintiä ja taas vallityön ymmpärillä oneks ei ollut väkeä.
Sas muuta kuin asiaa minulle tulee mieleen se kansanedustaja joka oli pois kun viimmeviikolla KUN Mikko Vireen esitteli sairaalan yksityistämistä niin ruusuisesti niin ruusuisesti kuten Jokilaaksossa aikoinaan oli.
Kansan edustaja ei ottanut kuten muut kansanedustajat oman kuntansa valtuuton puheenjohtajuuttakaan, ei tainnut pystyä kykenemään hoitaa oman kunnan asioita.
Mutta eipä tuo taida olla oman kunnan asioista perillä saatikka istu puollustamassa kuntansa palveluja. Seinäjokeen vaan ja MAAKUNTAMALLIA: Vaikka valtuuston pöytäkirjoista voi lukea Maakuntamallin on valtuusto kiletänyt Ähtärissä.
harmi että ne jotka siellä istuu eivät ymmärrä lukemaansa, päättämänsä ja istumaansa että ei maakuntamallia ole valtuustossa edes hyväksytty..
Sitä vaan kepukin huutaa maakuntamaliin kuuluu seinäjoenkin sairaala yksin.
Onneks älysin häippäästä tuosta nepotismin vaivaamasta fani joukosta.
Ilman lippua kävääsin kurkkaamassa ja oli juuri kuten pelkäsinkin pahempaa kuin luulinkaan...Voi Luoja tuota vaalien tuloa jos tuota nyt 2v viellä menee .. voi eeeeiiiiii
PUMMI !!!
joo ei siellä kannata ottaa vastuuta kapineteissa kähmityistä päätöksistä.
Se oli Jousmäen Simon aikaan, että kokoukssa ei istunut koko puheenjohtajisto kaarti vaan vain valt. puh johtaja ne aloitti jo viimme kaudella kuuden puheenjohtajiston istumisen kunanhallitukseesa. Pöytäkirjojen mukaan muutama asia ja kokous kestää monia tunteja. Se vastuun ujutus omista sotkuista on tapana laittaa niiden päälle jotka istuu kunanhallituksen kokouksesa jos niin typerää on että ei ymmärrä lähteä.
ne kapinetti päätökset sairaalan lopetus, taikka yksityistäminen säätiöittäminen koko vanhushultoon jne.. Kyllä ne joutaa vastuun kantamaan jotka ne on kapineteissakin kyhänneet.
Onnexi lähdin vex! Onx muuten kuulunut leluxix suojelijastaxix viime aikoina?
Väkkärä ja vieraansa olvat loistavia eilen illalla Mesikämmenessä.
20 vuotta eikä suotta.
KIITOS.
Melkein tulee ikävä J.V:n esittämää Olavi Virta musikaalia ja muuta vaihtelua...
Huom! ...Melkein..
Ähtärin lahjattomat musiikki- ja teatteriharrastajat voisivat jo vaihtaa levyä eikä laskelmoida varman päälle ja aliarvioida Ähtäriläisen yleisön älykkyysosamäärää. Niin vaikeaa kuin se onkin..
Eipä paljoa kiinnosta täälläkään amatööriharrastajat,jotka luulevat kansalaisopiston opintopiirin olevan jotain ihmeellistä.Hienot kulissit,ei muuta.
ONKO SE JOKU ELÄKEIHMSITEN VIRIKEPIIRI.MISSÄ TOIMII
Ihan sama mikä puolue on vallassa Ähtärissä,kun ovat riitasta sakkia niin osaavat,pieni maailman avartaminen olisi paikallaan,matkustelu.
Näkyy kulttuuritarjonta olevan pelkkää uusintaa Ähtärissä.Ei jaksa kiinnostaa.
LAULU RAIKAA JA BALALAIKKA SOI! vai olikse torvi??
Kyllä se oli hanurista.
Kirkoonkin jatkuvasti työnnetään hanuria. Jos jotain väkkarää pyörimään, sekaisin puurot ja vellit. Kirkko tulis olla kirkko ja kunnantupa sisältöineen eri soppaa.
Mutta samaa soppaa koko kattila. Toivottavasti kun Seinäjokeen kok,kepu, demarit ovat päätöksin kattilan liittäneet tulee muutos.