Euroopan jäsenmaksut nousevat puolet lisää!

Sillälailla saadaan kaikki loppumaan Suomi nimisestä valtiostakin !
Tietty maksetaan "marakatin" tapaan.
3102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei kyse ole loppumisesta. Olemalla jäsenenä EU:ssa ja muissa kansainvälisissä systeemeissä Suomella on mahdollisuus tulla kohtuullisesti toimeen huolimatta syrjäisestä asemastamme, suuresta energian tarpeestamme, hankalasta poliittisesta asemastamme ym maailman kartalla.
Jos vain osaamme toimia pelisääntöjen mukaan.
Onneksi osa nuorisostamme häärii maailmalla, muutenkin kuin inter-raililla, oppimassa nykyistä toimintaympäristöämme.

Äänestä

Parasta on tuo "hyvä kehä" joka luo Suomelle työtä ja rahaa.
Menimme huluutamme tai eräiden toimesta eu:hun ja nyt maksetaan kalleimman kautta,jäjelle jää työelämään ainoastaan "eliitti" .
Kyllä Suomi on pärjännyt aikaisemminkin ilman eu:ta ,että älä puhu ihan pehmeitä eu hyvinvoinnista .
Suomi vain on myynyt itsensä tyhmyyttään.

Äänestä

Mutta on syytä muistaa, että ennen oli ennen. Maailma jossa elämme on paljon muuttunut parinkymmenen viime vuoden aikana. Niin uhat kuin mahdollisuudetkin. Totta kai olisimme voineet haluta ja ajautua jonkinlaiseksi Napapiirin etniseksi museoksi.
Mutta kansa on halunnut mukanaoloa kaikenmaailman kerskakulutuksessa. Järjetöntä matkailua maailman ympäri, turhaa tavaraa ja ruokaa kaatopaikoille. Siihen meillä on nykyään varaa kun häärimme kykyjemme mukaan aktiivisena osana globaalia taloutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yönpimeys kirjoitti:

Sillälailla saadaan kaikki loppumaan Suomi nimisestä valtiostakin !
Tietty maksetaan "marakatin" tapaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu