kotimaa24

kotimaahan kirjoittaja nimeltä mainitsematon,, hänest' pitää tehdä rikos ilmoitus jatkuvasti haukkuu lestadiolaisia millon mistäkin asiasta,
378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mikäli ko. henkilön kirjoituksissa on jotakin paikkansa pitämätöntä, niin miksi et perustellen korjaa virheväittämiä?

Etkö uskaltaudu avoimeen keskusteluun ja debaattiin?

Kiihkouskovat kokevat yleensä haukkumiseksi ja vainoksi kaiken perustellunkin kritiikin.

Ps. En ota kantaa itse ko. kirjoiteluun koska en siihen ole tutustunut, eikä avaajalla ollut rehellisyyttä laittaa likkiä väittämiinsä asiattomuuksiin.

Äänestä

Mikäli sanoistaan ei usalla eikä halua ottaa vastuuta, niin sellaiset saat kuitata kintaalla ja niillä ei ole mitään painoarvoa.

Äänestä
  • >> Mikäli sanoistaan ei usalla eikä halua ottaa vastuuta, niin sellaiset saat kuitata kintaalla ja niillä ei ole mitään painoarvoa.

    Täysin väärin. Ei sillä ole merkitystä kuka sanoo, vaan sillä pitääkö esille nostettu asia paikkansa.

    Monien fundamentalisen uskonliikkiden vastuuhenkilöt vääristelevät, kiemurtelevat ja jopa valehtelavat todellisuuden vastaisesti silloin kun on kyse oman uskonliikkeen julkisivusta ja imagosta.

    Tästä voidaan ottaa esimerkiksi erinäisissä uskonliikkissä harrastettu pedokriminalia.

    "Pelon piirit" Perjantai 8.4.2011 klo 08.51

    "Suomalaista herätysliikettä ravistelee vuosikymmeniä jatkunut lasten seksuaalinen hyväksikäyttö."

    - http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011040813511630_uu.shtml

    "Lestadiolaisjohtajalle neljä vuotta insestistä"

    Torstai 10.3.2011 klo 15.44 (päivitetty klo 16.35)

    "Vuosien ajan lähisukulaistaan hyväksikäyttänyt mies tuomittiin Espoon käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä."

    - http://www.iltalehti.fi/uutiset/201103100154405_uu.shtml

    "Lestadiolaisperheen hyväksikäytetty uhri esiintyi ensimmäistä kertaa julkisesti"

    Torstai 24.5.2012 klo 22.44

    "Ylen A-Talk-ohjelmassa keskusteltiin tänään vanhoillislestadiolaispiireissä tapahtuneista lasten seksuaalisista hyväksikäyttötapauksista."

    - http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052415622110_uu.shtml

    "Kaleva: Hyväksikäyttötutkija jättää lestadiolaisliikkeen"

    Sunnuntai 15.4.2012 klo 10.31

    "Vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluva tutkija Johanna Hurtig aikoo irtaantua yhteisöstään, kertoo sanomalehti Kaleva."

    - http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012041515453523_uu.shtml

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


salaisuus kirjoitti:

kotimaahan kirjoittaja nimeltä mainitsematon,, hänest' pitää tehdä rikos ilmoitus jatkuvasti haukkuu lestadiolaisia millon mistäkin asiasta,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu