Nettihäiriköt vainoavat ihmisiä

Kuka tahansa voi olla uhri

Häiriköinnin kohteena ei ole ainoastaan poliitikkoja tai julkkiksia. Uhriksi voi joutua myös aivan tavallinen ihminen. Joukossa on esimerkiksi poliiseja, tuomareita, virkamiehiä ja tutkijoita. Usein yhdistävä tekijä on jollain tavalla toimiminen rasismia vastaan ja suvaitsevaisuuden puolesta.
10150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Yleensä vainottu on syyllistynyt johonkin rikokseen!

Äänestä
  • Voisihan olla esim. niin että joku sisäp henk.kantaa kierrät k arvokkainta tavaraa omaan talliinsa kaupatakseen sen sitten eteenpäin.

    Jos ihminen olisi niin tyhmä että pitäisi toisten puuttumista tällaiseen asiaan vainoamisena niin jopas.

    Äänestä

  • Paskat on, uhriksi joutuu se josta olet kateellinen etkä voi sietää sitä että toisella on komeampi autoi ta akka kun sulla tai löysempi työ tai yleensäkin työ. Jopa se että joku on nuorempi tai onnistunut jossain asiassa riittää kateuteen ja aiheuttamaan reaktion. Kuten Arto hirvonen sanoo "nollaa ei haukuta" ymmärrätkö sen sanoman?
    Jos olet nolla, nahjus tms ei sinua haukuta. Mutta jos olet saavuttanut jotain tai olet vaan muutoin niin "äijä" rupee kateuden hedelmät kukkimaan ja naljailu alkaa, tehdäsksesi sillä itsestä paremman kun se toinen johon on kateellinen.

    Äänestä

  • rahaomaantaskuun kirjoitti:

    Voisihan olla esim. niin että joku sisäp henk.kantaa kierrät k arvokkainta tavaraa omaan talliinsa kaupatakseen sen sitten eteenpäin.

    Jos ihminen olisi niin tyhmä että pitäisi toisten puuttumista tällaiseen asiaan vainoamisena niin jopas.

    Onko joku romuistakin kateellinen!?

    Äänestä

Kalikka kalahti, Nettihäirikö älähti

Keskustelupalstoja ei ole tarkoitettu rakentavaa ja asiallista ajatusten vaihtoa varten. Keskustelussa on hyvä chattailla, älä kysy mitä se tarkoittaa, ei tiedä kukaan muukaan! Kirjoita mitä ala-arvoista tahansa, suomalaisten ongelmien herjaamisesta saa kunniapisteitä.

Pidä mielessäsi muutama tärkeä asia, kun kirjoitat palstoille :

Valitse palsta aiheellesi. Jos haluat kirjoittaa esim. uskonnosta, käytä uskonnon vastaisten palstaa. Viestit jotka eivät mitenkään liity rikollisuuteen poistetaan tai pakkosyötetään kirjoittajalle hänen nukkuessaan.

Keskusteluissa on pakko :

Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan ja jo kertaalleen vahingossa poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on pakollista.

Kirjoittaa välillä viesti, jossa on pelkkä linkki. Toisin sanoen viestissä ei saa olla muuta sisältöä kuin pelkkä linkki.

Palstan ongelma onkin pääosin poliittinen mainonta. Joillekin ei vaan uppoa kaaliin, että poliittista mainostilaa saa maksua vastaan. Tällä palstalla sitten kehdataan vaahdota milloin mistäkin ja hyökätä suunnilleen jokaista eri mieltä olevaa vastaan omalla poliittisella vuodatuksella. Onhan se säästöä, kun mainostilakin pitää "varastaa." Mutta eipä pitäisi muitakaan arvostella ennenkuin itse oppii toimimaan sääntöjen puitteissa.

Äänestä

Aloitus on poistettu jo seitsemän kertaa. Onkohan tässä nyt jokin ongelma?

Äänestä
  • Poliisin pitäisi tutkia, mikä on tavaran alkuperä ja se onko myyjällä oikeus myydä autotallistaan ko. tavaraa.

    Äänestä

  • On ongelma kirjoitti:

    Poliisin pitäisi tutkia, mikä on tavaran alkuperä ja se onko myyjällä oikeus myydä autotallistaan ko. tavaraa.

    Arska nyt asialle, tutkintapyyntöjen äiti ja isä

    Kotkassa pitäisi Hirvosen muuttaa poliittista kulttuuria,ei yksinomaan poliittinen ääntenkalastelu.

    Äänestä

Hän on Keskusvaalilautakunnan jäsen. Menetti tältä kerralta kokouspalkkiot aatteen hyväksi Luumäellä.

Ihmettelen vaan onko politiikkaan vapaasti osallistuminen rahastusta

Äänestä
  • Minkä puolueen jäsen tällaista kirjoittelee.

    Menetti tältä kerralta kokouspalkkiot

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viksalan Gimma kirjoitti:

Kuka tahansa voi olla uhri

Häiriköinnin kohteena ei ole ainoastaan poliitikkoja tai julkkiksia. Uhriksi voi joutua myös aivan tavallinen ihminen. Joukossa on esimerkiksi poliiseja, tuomareita, virkamiehiä ja tutkijoita. Usein yhdistävä tekijä on jollain tavalla toimiminen rasismia vastaan ja suvaitsevaisuuden puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu