Muistatteko kannanottoni Talvivaarasta

Miten jo kuukausia sitten ennakoin että valtio, veronmaksajat joutuvat maksamaan myrkkypäästöjen kustannukset...

Tässä alla siitä jo annetaan esimakua.. Huijarit nauravat partaansa, velkavaroin elelevä kansamme makselee herrojen sotkut ja herrojen rahat visusti piilossa, vastuunkantoa ei löydy..

Kuten olen monet kerrat vaatinut, kaivostoiminta valtiolle, yksityistämiset lopetettava ja valtio-omisteisia yrityksiä työttömyyttä poistamaan. Ulkomaalaisille ei omistusoikeuksia maassamme oleviin yrityksiin.

Tiistai 29.10.2013 klo 21.41

Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan suunnitelmaa kaivosyhtiö Talvivaaran pelastamiseksi, uutisoi Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan yhdeksi vaihtoehdoksi aiotaan esittää velkojen suurleikkausta. Se toteutettaisiin yrityssaneerauksen avulla.

Helsingin Sanomat kirjoittaa, ettei Talvivaara näytä selviävän vaikeuksistaan ilman lisärahoitusta.

Lisärahaa arvioidaan tarvittavan jopa 200 miljoonaa euroa.

- Talvivaaran tilanne on erittäin vakava. Kassavarat ovat käymässä vähiin, tuotantoa ei tule ja nikkelin maailmanmarkkinahinta on erittäin matala, Inderesin analyytikko Antti Viljakainen sanoo Helsingin Sanomille.

Lehden tietojen mukaan pelastussuunnitelma halutaan julkaista ensi viikon torstaina, jolloin Talvivaara kertoo tuoreimmasta osavuosikatsauksestaan.

http://www.hs.fi/talous/Ministeriö kasaa Talvivaaran pelastuspakettia/a1383019072675

9

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 19+1

      Suksi sinä laakertti vittuun mielipiteinesi ! Tosiasioista ymmärrät äärimmäisen vähän vaikka joka asiaa haluat sorkkia !
      älykkyysosamääräsi on 0.5 josta siitäkin suurin osa kuluu kävelemiseen !

    • Läheltä seurannut.

      Käsityksesi eivät ole kohdallaan. Talvivaara, ei ole mikään kannattamaton kaivos yritys ja vieläkin sinne yksityiset ja yritykset tulevat satsaamaan osakkeisiin rahaa. Tässä kävi vain niin, että liuotus ei toiminut oikein ja altaiden pettäminen oli yksi todella vaikea ongelma. Lapin asukkaat tuomitsivat yhtiön toiminnan erittäin pahasti vuoto vahinkojen osalta ja aiheuttivat näin lisävahinkoa. Ongelmia lähdettiin heti korjaamaan. Toiseksi olen tietoinen ja on suku sijoittanut osakkeisiin hyvin paljon, eikä siinä mikään keinottelu ole ollut takana. Vielä huomautan, että Suomen Valtion omistaa hyvinkin monen kaivoksen osakkeita. Olen aivan hiljan muuttanut Tunturilapsista Etelä Suomeen ja tunnen melko hyvin mitä on tapahtunut. En myöskään ole kaivos asiantuntija, mutta eräs vahvuus asioihin on.

    • Talvi VAARA!

      Talvivaara on alunperin perustettu vain uraanin takia. Siksi kaivosalue on niin laaja ja laajennut räjähdysmäisesti. Siksi on koko ajan allasongelmia, kun materiaa käsitellään suhteettoman paljon saantoon nähden. Uraani halutaan saada mahdollisimman helposti ja halvalla ja siksi kaivos laajenee leveyssuunnassa. Energiaksi tämä uraani ei päädy, vaan aseteollisuuden tarpeisiin. Kaikki muu saatava malmi on sivuseikka ja kosmetiikkaa.. Talvivaarasta on tulossa jättimäinen myrkyllinen erämaa.

    • Malmia löytyy

      Olet aivan oikeassa " Uraania ". Nyt melko tärkeätä Suomen Atomi voimaloihin. Tällä hetkellä jalostettua Uraania saadaan ostaa vielä niin halvalla, että ei kannata Suomessa kaivostoimintana jalostaa. Uraania Talvivaaran lisäksi yhtä kannattavaksi löytyy, vaikka Muoniosta ja ohessa kuparia louhittavaksi. .

    • Ent. älykäs

      Talvivaara on nyt konkurssitilassa. Elleivät osakkeen omistajat ja Valtio lähde pelastamaan. Totean, että on jo useaan otteeseen rahasalkku tyhjentynyt. Ei toistamiseen voida tuosta vaan hyvin paljon rahaa miljoonina työntää ilman tulosta.
      Konkussi lienee nyt ilmeisesti tärkein. Näin pöytä puhdistetaan ja uusi kaivostoiminta alkaa puhtaalta pöydältä.
      Talvivaaran osakkeiden omistajia on paljon varkkaita ja hei voivat päättää isonkin rahasumman pumppaamisesta Talvivaaraan. Epäilen, että näin tapahtuu.
      Tärkeätä olisi nyt tilintarkasktukset ja siihen ammattilaiset löytyy. Odotan hyvinkin huoeustuneena, että saisi hyvinkin katetut tiedot miten kaivostoimistaa voisii jatkaa tuottavasti, vai onko rahan tuhlaus tärkin ilman tuottoa.

      • von Lagerbom

        Kaiken takana on osakkeistaminen. Rahaa lykitään osakkaiden tileille, työllisyydenhoitaminen ei paina mitään, eikä ympäristön suojeleminen. Kuten jo aiemmin totesin, kaivostoiminta, telakat yms ovat asetettava valtiojohtoisiksi, kansanedustajat vaihtoon ja rehellinen kansanluokka päättämään asioista. Myös kansanedustajien palkat normalisoitava ettei tällaisia hyvävelisysteemeistä johtuvia omanvoitonpyyntiongelmia syntyisi..


    • ent.älykäs

      Talvivaaraa lähtisin tilintarkastajana tarkastelemaan jo alkuvaiheista alkaen.
      Minua kiinnostaa osakkeet ja tapahtuiko, vaikka tietoisesti osakkeiden rahan pesua.
      Perustetuissa uudessa yhtiössä voi tapahtua seuraavaa: Osakkeita ostaa tietoisesti, hyvä, yhtiö, ystävä, sukulainen, tai tietoisesti rahanpesu hyötynä tunnettu ostaja, tai itse. Yhtiö osoittaa ensi vuosina erittäin hyvin menestyvältä ja pahasti yliarvostetaan, sekä vielä jaetaan osinkoa. Pelin roistomaiset sijoittajat tiedoisesti sijoittavat ja myyvät myös tietoisina osakkeensa parhaasta arvosta, sekä katoavat taustalle. Sen jälkeen ovat kadonneet eräät teille tietämättömille.
      Tilintarkastajana olisin hyvinkin kiinnostuneena tutkimaan kirjanpitoa, töiden tulokset laskutukset perusteineen ja kohtuullisuudet, sekä mitä on tapahtunut osakekaupoissa
      Talvimaara toiseksi on voinut pelkästään epäonnistua toiminnassaan. Myös huomioin, että nikkelin arvo on alentunut 1/3 osaa. Ensin olen Tunturilapista seurannut ja takaisin etelään vasta muuttaneena, olen erittäin huolestunut. Oma käsityskeni on, että Perä on tehnyt kaikkensa yhtiön menestymiseksi. Kipeää tekee kalliit vahinko vastustamiset toiminnassa ja läheltä koskee. Käsitykseni on edelleen, että yhtiöön sijoitetaan toiminnan jatkumiseen. Talvivaarassa on vaikea tilanne. Yhtiön vaatii asiantuntijoiden pääsyä perusteellisesti tarkastamaan ja tutkimaan yhtiötä. Tällöin lausunto voi olla, että yhtiö toimiin terveeltä pohjalta, mutta tulevaisuus voi olla vaikka jatko vuosina tyydyttävää.
      .

    • Y.Yrittäjä

      Taas on maamme "selkärangoilla" hauskaa kun joku epäonnistuu!
      Se hyvä puoli tässä on keskusteluketjun aloittajaneelle, että tuskin hänen maksamiaan veroeurojaan talvivaaraan tuhlaantuu....

      • von Lagerbom

        Onko sinulla tarkempaa tietoa minne minun maksamani veroeurot tärvääntyvät, Kreikkaanko? Veroja minultakin otetaan vaikkakin ihmettelen että näinkin pienituloinen joutuu veroja maksamaan..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      20
      1574
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      942
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      114
      868
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    Aihe