VM:n tiedote
Luottoluokittaja Moodys on vahvistanut Suomen valtion pitkäaikaisen velan Aaa-luokituksen. Myös lyhytaikaisen velan Prime 1-luokitus vahvistettiin, valtiovarainministeriön tiedotteessa todetaan.
Moodys perustelee päätöstä muun muassa julkisen talouden vahvalla tilalla sekä yhteiskunnallisella vakaudella, johon tähtäävä talouspolitiikka on johtanut alhaiseen velkaantuneisuuteen sekä julkisen talouden ylijäämäisyyteen. Julkiselle taloudelle haasteita asettaa kuitenkin väestön ikääntyminen.
Moodysin mukaan Suomen talouskasvu on pysynyt selvästi eurooppalaisen keskitason yläpuolella. Tänä vuonna tukea saadaan vielä vahvasta yksityisen kulutuksen ja viennin kasvusta.
Moodys kehottaa kuitenkin uudistuksiin työ- ja hyödykemarkkinoilla, jotta julkisen talouden kestävyys varmistettaisiin.
Myös Standard & Poorsin luokitus Suomelle on AAA.
-Mitenkäs tilanne oli ennen EU-jäsenyyttä?
Luottoluokittaja Moodys on vahvistanut Suomen valtion pitkäaikaisen velan Aaa-luokituksen. Myös lyhytaikaisen velan Prime 1-luokitus vahvistettiin, valtiovarainministeriön tiedotteessa todetaan.
Moodys perustelee päätöstä muun muassa julkisen talouden vahvalla tilalla sekä yhteiskunnallisella vakaudella, johon tähtäävä talouspolitiikka on johtanut alhaiseen velkaantuneisuuteen sekä julkisen talouden ylijäämäisyyteen. Julkiselle taloudelle haasteita asettaa kuitenkin väestön ikääntyminen.
Moodysin mukaan Suomen talouskasvu on pysynyt selvästi eurooppalaisen keskitason yläpuolella. Tänä vuonna tukea saadaan vielä vahvasta yksityisen kulutuksen ja viennin kasvusta.
Moodys kehottaa kuitenkin uudistuksiin työ- ja hyödykemarkkinoilla, jotta julkisen talouden kestävyys varmistettaisiin.
Myös Standard & Poorsin luokitus Suomelle on AAA.
-Mitenkäs tilanne oli ennen EU-jäsenyyttä?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tismalleen sama.
... mahtanut ihan olla... :-(
... tietääkseni S&P ei ole koskaan pudottanut Suomea alla AAa:n...
... saatan tietysti olla väärässä, mutta haluaisin lähteen, kiitos.
on yksinkertaisesti tästä:
>"Ne, jotka kontrolloivat kansakunnan luottoa, johtavat hallitusten politiikkaa..."
Suomi samoin kuin useimmat maat maailmassa ovat samassa velkakierteessä. Maailma on joutunut kansainvälisten pankkiirein orjuuteen ja se näkyy kaikkialla harjoitetussa politiikassa.>
>...että se saa määrätä lainaehtojen perusteella minkalaista politiikkaa Suomessa harjoitetaan. Rahoitusneuvos Nars sanoi: "Suomi on joutunut rahoittajien armoille" (Aamulehti 14.8.94). >
http://www.helsinki.fi/agora/vara/yleista/markkinavoimista.html
Jos olet oikeasti tuota mieltä niin suosittelen ottamaan muutaman taloustiedon oppitunnin, vaikka paikallisessa kansalaisopistossa.
Jälleen kerran kaikesta valittajat-leiri ei keksi mitään sanottavaa..
kohta tässä edellisessä ei pidä paikkaansa? Vihjeeksi:
http://www.vapaansuomenliitto.fi/vsuomi/1999-7/Hannula.html
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/30.lokakuu/MARK4298.HTM
...mikä viittaa vsl:ään, ei kelpaa objektiivisen tiedon lähteeksi. Joten HAHHAH!
laitettiin vain suomenkielisiä kirjoituksia, että nimim. huhhuh:kin ymmärtäisi lukemansa, ensimmäinen kirjoittaja oli
Harto Hannula
Kirjoittaja on helsinkiläinen yhteiskuntakriitikko, tulkaten Kortenia suomijunteille, toisessa ei ollut mitään vsl:ään viittaavaa.
yksi kohta vihjeestä.
>>
Toinen tapa luoda rahaa tyhjästä on finanssikupla, jonka hienostunut muoto on osakemarkkinat. Albaniassa houkuteltiin 1990-luvulla ihmisiä mukaan sijoitusrahastoihin, jotka lupasivat jopa 25 prosentin kuukausituoton. Rahaa virtasi rahastoihin niin, että oli helppo maksaa aikaisemmille sijoittajille luvatut tuotot. Seurasi keinotteluvimma, romahdus ja mellakoita, joissa vaadittiin valtiota korvaamaan menetetyt omaisuudet.
>>
Kirjoittajalla on käsitteet täysin sekaisin. Se mitä tapahtui Albaniassa oli ns. pryramidiyhtiö ja se taas on laiton jokseenkin kaikkialla maailmassa (valitettavasti ei ollut A:ssa).
Eikö VSL:ssä kukaan tarkista mitä sivustolle laitetaan? Vai eikö siellä kukaan ymmärrä?
Tiedä sitten kumpi olisi pahempi vaihtoehto.
.............
osasinkin arvata vastauksen;)
Lainaus linkistä:
"Korten myös varoittaa sekoittamasta todellista markkinataloutta nykyiseen maailmanlaajuiseen kapitalismiin.
- Globaalin kapitalismin suhde markkinatalouteen on kuin syövän suhde ihmiskehoon. Syöpä kehittyy, kun yksi solu unohtaa olevansa osa kokonaisuutta ja ryhtyy kasvamaan hallitsemattomasti. Lopulta se tuhoaa koko kehon"
olevan vertaus, jonka jatko meni näin:
>>
Ikävä kyllä sinunkaan sijoituksesi osakemarkkinoille ja investointirahastoihin eivät lainkaan mene tuotantoon yrityksille, paitsi osakkeiden ensitarjonnassa. Rahat saa pääasiassa myyjä, joka odottaa kuten sinäkin saavansa paperit myydessään enemmän rahaa kuin ostaessaan maksoi niistä. Hintakuplassa odotukset nostavat osakkeiden hinnan reilusti niiden todellisen arvon yläpuolelle. Rahavallan sairauden viimeisin aste, finanssikapitalismi, elää juuri pankkilainoja lisäämällä, osakkeiden ja kiinteistöjen hintakuplia synnyttämällä, keinottelemalla valuutta- ja muilla suhdanteilla sekä aiheuttamillaan häiriöillä ja romahduksilla. Valtioilla on tapana tukea keinottelijoita kriisin yhteydessä maksamalla julkisista lainavaroista heidän velkojaan pankeille (suurimmille keinottelijoille).
>>
Ihan kivoja vertauksia sinänsä. Ei oikein edes huvita keksiä mitään noin järisyttävän selventävää vastavetoa tähän. Olisi kyllä herkullinen paikka, mutta jospa tämä rauhoittaa sinua.
Mitä tekemistä poliittiseen unioniin liittymisellä oli tämän asian kanssa?
Sinä varmaan osaat kertoa vastauksen pitkään askarruttaneeseen kysymykseen, että mistä Norja ja Sveitsi jäivät paitsi kun eivät liittyneet EU:hun?
En ole vielä saanut tyydyttävää vastausta tähän kysymykseen.
EU on poliittisen Unionin lisäksi ennen kaikkea taloudellinen Unioni, mikä sinun täytyy tietää.
Mitä Norjaan ja Sveitsiin tulee, asintuntijat ovat sitä mieltä, että on vain ajan kysymys milloin nämä hakevat jäsenyyttä. Norjan arvioidaan olevan jäsen jo vuonna 2012.
Joka tapauksessa Suomi on paitsi Norjan öljyä, eli eri maiden tilanteet ovat niin erilaisia, että suoraa vertailukelpoisuutta ei ole olemassa. Norjahan on kuitenkin ETA-jäsen, joka on tunnettu pikkutarkasta EU:n direktiivien noudattamisesta ja jäsenmaksujen suorittamisestaan. Lisäksi maa on Naton jäsen, eli liittoutumattomana sekään ei toki pärjää.
Hauskaa, miten nuo kaksi maata otetaan vastustajapiireissä aina esiin ikäänkuin viimeisenä hukkuvan oljenkortena. Perässä ne tulee unioniin. Saattepa nähdä!
Jos se nyt sitten pitää rautalangasta vääntää, niin sanooko korkotason ja valuutan vakaus sinulle mitään? Onko Suomen nykysessä korkotasossa esimerkiksi mitään eroa vuoden 1994 korkotasoon?
Ihmeellistä miten aina pitää vouhottaa muista maista, eikä huomata miten hyvin meidän asiamme ovat. EU:sta irtautuminen on ilmeisesti sinulle vain joku sairas pakkomielle, etkä edes yritä miettiä irtautumisen seurauksia esim. Suomen talouteen, korkotasoon, luottoluokitukseen, valuuttakurssiin ym. Eivätkö nämä asiat merkitse sinulle mitään?
Ensinnäkään en ole vaatinut eroa EU:sta, vaan olen pitänyt liittymistä virheenä.
Sinä siis yrität väittää, että meillä olisi vuoden 94 korkotaso, jos emme olisi EU:ssa? Niinkö? Oletko ihan täysillä valoilla matkassa?
Jos näin on, niin varmaan sitten kaikissa EU:n ulkopuolisissa maissa on korot pilvissä?
Mitä valuutan vakauteen tulee, niin markka oli oikein vakaa ja vahvistui tasaisesti talouden tervehtymisen myötä sen jälkeen kun luovuimme lopullisesti vahvan markan politiikasta ja kiinteistä valuuttakursseista syksyllä 92.
Mutta tätä Brysselin ruplaa ei sen sijaan voi kovin vakaaksi kehua. Kun yhteisvaluutta otettiin käyttöön 1.1.99, niin ei mennyt kuin runsas vuosi, niin siitä oli sulanut 25% taivaan tuuliin, vaikka elettiin korkeasuhdannetta.
Tämäkö on sitä "vakautta" ja "ennustettavuutta", jota euron piti tuoda tullessaan?
Kun nyt yrität epätoivoisesti vakuuttaa, että EU-jäsenyys pelasti maamme lamalta, niin pannaampa tähän loppuun vielä tilastotietoa vaihtotaseen (=kansantalouden terveydentilan paras mittari) kehityksestä 90-luvun ensimmäiseltä puoliskolta. Siis ajalta ennen EU-jäsenyyttä.
1990.........-4487 milj.e
1991.........-4565
1992.........-3835
1993.........-1079
1994......... 959
EU ajasta ja siitä "miten hyvin meidän asiamme ovat" tiedostomuoto PDF.
http://www.kaapeli.fi/~veu/sosalsajo-pain.pdf
Euro devalvoitui heti alkutaipaleellaan n. 25 prosenttia, nyttemmin se on vahvistunut reilusti enemmän. Ja molemmat heilahtelut tapahtuivat suhteessa Suomen taloudellisiin oloihin juuri väärään aikaan.
Että se vakaasta valuutasta.
Kun uudet EU-maat lliittyvät euroon, onko odotettavaissa lisää vakautta? Rohkenen epäillä.
On surullista, että oman päätösvallan, oman talouspolitiikan ja oman rahan merkitys pitää opetella kantapään kautta. Mutta siltä se näyttää.
Kyllä Suomella olisi ollut aikanaan mahdollisuus jäädä oskai suurempaa talousaluetta, mutta 1800 -luvun suomalaiset Snellmanit ja kumppanit näkivät, että maata voidaan rakentaa parhaiten kun sillä on vastuu ja valta omasta taloudestaan.
EU-maista parhaiten taloudellisesti menee Ruotsilla, Tanskalla ja Britannialla, joilla on oma raha.
Mietippä sitä mummonmarkkaa vähän pidemmälle. Se oli KAIKKEA MUUTA kuin vakaa valuutta.
Kyllä EMU aika on todella ollut vakaata ja ennustettavaa aikaa, mieti vaikka korkotasoa. IKINÄ ei tässä maassa ole ollut korot näin alhaalla, ja pitkään. Lisäksi kaikki tiedämme, että korkotason vaihelut tulevaisuudessakin ovat pieniä.
Tästä kaikesta saatoimme vain unelmoida markka-aikaan.
Mitä lukemiisi tulee, niin eivätkö ne ole juuri niiltä ajoilta, kun Suomen taloutta laitettiin siihen kuuluisaan EU-kuntoon? Siis Unionin vaatimaan kuntoon?
Ilman jäsenyyttä tuollaisia lukuja tuskin siis oltaisiin voitu esittää.
Näin ollen EU:n jäseneksi liittymisemme oli kaikkea muuta kuin virheratkaisu. Onneksi kansalaisemmekin sen tiesivät!
Juuri vahvan euron ansiosta Suomen valtio säästi ulkomaanvelkojen korkokuluissa 500.000.000 euroa vuodessa.
Ihan tarkennuksena.
Suomella on karvaita muistoja ajoilta, jolloin hoidimme itse talous- ja rahapolitiikkaamme. Se päättyi katastrofiin, jota tuhannet kansalaisemme maksavat lopun ikänsä.
Mitä Ruotsiin tulee, niin uusimpana uutisena muistamme Saabin tehtaan lakkautusuhan, mikä olisi paha isku maalle.
"Suomella on karvaita muistoja ajoilta, jolloin hoidimme itse talous- ja rahapolitiikkaamme. Se päättyi katastrofiin, jota tuhannet kansalaisemme maksavat lopun ikänsä."
-Noinhan se esitetään, mutta romahdukseen johtivat pääomien liikkeiden vapauttaminen ja ns. vahvan markan politiikka, joka sekin oli apinoitu muualta - huonoin tuloksin.
""Suomella on karvaita muistoja ajoilta, jolloin hoidimme itse talous- ja rahapolitiikkaamme. Se päättyi katastrofiin, jota tuhannet kansalaisemme maksavat lopun ikänsä."
-Noinhan se esitetään, mutta romahdukseen johtivat pääomien liikkeiden vapauttaminen ja ns. vahvan markan politiikka, joka sekin oli apinoitu muualta - huonoin tuloksin. "
=> En ota nyt kantaa itse virheratkaisuihin, joita jälkiviisaina on niin mukavaa retostella.
Oleellista on se, että Suomi päätti todellakin tuolloin itsenäisesti talous- ja rahapolitiikastaan. Tunnetuin seurauksin.
Miten pitkälle minun pitäisi katsoa ja miksi?
Millaista informaatiota minä sillä pitkälle katsomalla saisin?
Saisinko minä kiinteiden valuuttakurssien ja inflaatio-devalvaatiopolitiikan aikaan katsomalla tietoa siitä, että miten maa tänään makaisi jos olisimme jatkaneet vuonna 92 alkanutta erittäin menestyksekästä kelluvan markan politiikkaa?
Minusta minä saan kelluvan markan politiikasta paremman kuvan, kun minä tarkastelen mrkktalouden kehitystä syksyn 92 ja vuoden 96 ERM-kytkennän väliseltä ajalta ja siirryn sitten Pohjanlahden länsipuolelle tarkastelemaan, että miten tuo kelluvan valuutan itsenäinen rahapolitiikka siitä eteenpäin jatkui.
Tulos ei ilmeisesti ole aivan huono?
EMU-ajan selittäminen vakaaksi ja ennustettavaksi on mustan selittämistä valkoiseksi, joten ei siitä sen enempää.
Onkos muuten korkotaso tänään korkealla jossain päin maailmaa?
Korkotaso on täsmälleen niin korkealla, mihin keskuspankki sen määrittää. Onko tässä jotain epäselvää?
Tuolta Europeanilta on turha odottaa rehellisyyttä. Hän on kertakaikkisen totaalisesti ohjelmoinut itsensä kieltäytymään näkemästä EU:ssa mitään huonoa.
Vaikka toisi esiin miten kiistattoman EU:sta johtuvan epäkohdan, niin se joko yritetään selittää EU:sta johtumattomaksi, tai sitten se on hyvä, koska se ei voi olla huono, koska se on EU:sta.
Yhtä toivottomia inttäjiä löytyy lähinnä tuolta Maailman menoa-palstalta.
Juuri samaa voisin sanoa sinusta, "fin"... :-))
Kun arvelet maan kansantalouden kehitystä ja ennustettavuutta, voit olla varma siitä että mainitsemasi 3 vuotta on naurettavan lyhyt aika siihen.
Ja unohdat sujuvasti sen, että kelluvan markan politiikka Suomessa oli totaalisen hallitsematonta. Siihen ajauduttiin täydellisessä kaaoksessa, ja muistanet varmasti mitä seurauksia sillä oli markan arvoon? Tämä ei ole lähelläkään vakaata ja hallittua talouspolitiikkaa.
Maailmalla on kosolti esimerkkejä korkeimista koroista, kuin mistä olemme saaneet nauttia EMUssa.
"Korkotaso on täsmälleen niin korkealla, mihin keskuspankki sen määrittää. Onko tässä jotain epäselvää? "
=> On. Keskuspankki luo suuntaviivat, markkinat määräävät korkotason.
Uudessa-Seelannissa korkotaso yli 6%.
Uuden Seelannin malli, sehän on tuttua jo täälläkin, sitä Suomeen ja koko EU alueelle ollaan ajamassa=>
http://www.bryggare.net/tyoelama/UuSemalli.htm
Uskokaamme että tilastot jotka osoittavat Suomen talouden lähteneen nousuun ja kaikkinaisen tervehtymisen tielle tuossa vuosien 92, 93 ja erityisesti 94 paikkeilla ovat valhetta.
-Uskokaamme myös, että tämä myönteinen kehitys olisi kääntynyt päinvastaiseksi jos emme olisi liittyneet Euroneuvostoliittoon 1.1.95.
-Uskokaamme myös, että euro on "vakaa" ja "ennustettava" valuutta, vaikka tilastot jo sen ensimmäiseltä elinvuodelta puhuvat muuta.
-Uskokaamme ihmeessä myöskin, että euroalue on kilpailukykyinen ja siellä on voimakas talouskasvu, vaikka tilastot puhuvat toista.
-Uskokaamme toki myös, että jos emme olisi liittyneet EU:hun, niin Neuvostoliitto olisi herännyt henkiin ja Suomi olisi solminut YYA-sopimuksen tuon uudelleensyntyneen Neuvostoliiton kanssa.
Ummistakaamme silmämme kaikilta ikäviltä tilastollisilta faktoilta ja alkakaamme kaikki lillumaan jossain euronaivistisessa lapsivedessä.