PÄIVÄN SANA

Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana: – Kuolema on nielty ja voitto saatu. Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?
1 Kor. 15:54–55

Pukeutuu katoamattomuuteen, kuoleva kuolemattomuuteen – mikä päivä! Kuolemanalaisuus päättyy, vajaa lakkaa. Saamme uuden, ikuisen ruumiin. Tunnistettavan, mutta täysin toisenlaisen. Ei enää kipua, ei minkäänlaisia vaivoja. Ei vanhenemisen tuomaa rajoittuneisuutta, ei sairauden runtelevaa voimaa. Suurinta on se, että kuoleman myrkky ei enää vaikuta, synti on poissa ja synnilliset halut sen myötä. Mieli on puhdas, tahto on hyvä ja voima Jumalan tahdon toteuttamiseen vilpitön. Terve sielu terveessä ruumiissa on kirjaimellisesti totta, sillä sielukin on jälleen kokonaan eheä. – Ei siis ihme, että Paavali äityy jopa pilkkaamaan kuolemaa: Missä on voittosi ja pistimesi? Missä nyt olet, kuolema, kun Herra Jeesus on sinut niellyt ja katkaissut pistimesi terän?
Vähäsarja.

Voimia antavaa sanaa aamuksi... KIITOS ja Ylistys Jumalalle sekä Kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle, joka voitti kuoleman, jotta me saisimme elää hänessä.

Päivästä päivään minä ojensin käteni tätä vastahakoista kansaa kohden, kansaa, joka kulkee väärää tietä oman mielensä mukaan.
Jes. 65:2

Jumala ojensi kätensä Israelia kohti, mutta kansa kulki omia teitään. Käsien ojentaminen on rukouksen merkki, niin syvästi hän halusi olla kansansa Jumala. Kansa valitsi kuitenkin toisin. Puutarhoissa uhrattiin hedelmällisyyden jumalille. Haudoilla etsittiin hengellisiä neuvoja vainajilta. Mitä Herra oli aiemmin kieltänyt, sitä kansa nyt harrasti, ja sen teot nostattivat Jumalan eteen ”vihan savun”. Kansa tahtoi itse tehdyn jumalan: hiukan mystisen, sopivan harmittoman. Jesaja peilaa kansan lankeemusta käsky käskyltä Jumalan kymmeneen käskyyn. Väärän tien valinneiden kohtalo tulee olemaan järkyttävän erilainen kuin Herran omien. Toiset saavat henkilökohtaisen siunauksen, toiset henkilökohtaisen kirouksen. Toisille koittaa ihmeellinen ilo, toisille vielä suurempi murhe kuin mitä tässä ajassa koskaan koettiin. Jumala lupaa tehdä omasta kansastaan riemuitsevan kansan.

Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi.
Room. 5:15

Armo on niin paljon enemmän kuin rikkomukset, joista armahdetaan. Ihmisen historia on synnin värittämä, emmekä me voi sen todellisuutta välttää. Yhden ainoan ihmisen, Aadamin, rikkomuksen tähden ihmiskunta joutui kuolemanalaisuuden tilaan. Ylpeyteen lankeamisen seuraus oli todella karu. Me kaikki kannamme kuoleman merkkiä siihen saakka, kunnes Jeesus palaa takaisin maan päälle. Yksi lankesi kaikkien edestä, ja kaikki ovat sen teon seurausten kantajia. Jumala tuli kuitenkin Kristuksessa maailmaan ja sovitti sen itsensä kanssa. Maailman lankeemuksen aiheuttama tuomio otettiin pois, vaikka me vielä elämmekin sen seurausten keskellä. Vapahtaja vapautti meidät kirouksesta, synnistä ja syyllisyydestä. Jeesuksen, uuden Aadamin, kuolema ristillä ihmiskunnan puolesta toi jälleen toivon ulottuvillemme. Jotka Vapahtajaan turvaavat, pelastuvat rangaistuksesta ja ikuisesta kadotuksesta.
Sro. Vähäsarja

Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.
2 Tim. 4:3

Oppi paha, henki hyvä. Oppi kuivaa kirkollisuutta, henki elävää dynaamisuutta. Oppi jäykkää ja vanhentunutta, henki uutta ja kekseliästä. Vanhoista oppilauselmista ei niin väliä. Kuulostaa hurskaalta, mutta ei sittenkään raamatulliselta. Raamatun opetuksen mukaan evankeliumi on yksi, muuttumaton, ikuinen, sellainen, jonka ylistäminen jatkuu vielä taivaassakin. Evankeliumi syntyi Pyhän Komiyhteisen Jumalan sydämessä ennen aikojen alkua, se tuotiin keskuuteemme aluksi viestinä ja esikuvina Vanhan testamentin tapahtumissa, sitten se jalkautui ihmiseksi Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa ja täyttyi hänen kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Ikuinen evankeliumi välitetään kaikille kansoille sanan ja sakramenttien kautta Pyhässä Hengessä, ja sitten tulee loppu. Vielä taivaassakin ylistämme teurastettua Karitsaa. Jeesus elää keskellämme haavojen arvet käsissään. Tämä kaikki on silkkaa oppia, puhdasta Henkeä ja Elämää.

Minä, joka luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden. Minä olen Herra. Kaiken tämän minä teen.
Jes. 45:7

Entäpä jos jokainen hylkääminen, jokainen henkinen tai fyysinen haava, jonka me olemme ikinä saaneet tai vielä saamme, jokainen sairaus tai mikä tahansa vastoinkäyminen, josta me kannamme kipua ja ehkä sen mukanaan tuomaa katkeruutta ihmisiä tai Jumalaa kohtaan, onkin Jumalan sallimaa, jopa luomaa? Sellainen aavistus antaa matkallemme riemullisen ilon ja kipuihimme riittävän selityksen – vaikka emme kaikkia syitä kykenekään ymmärtämään. Kristitty sairastaa Jumalassaan, ja se on jo itsessään selitys. Vaikeuksien ottaminen Jumalan lähettäminä ei aja meitä kohtalouskoon, niin että lakkaisimme pyrkimästä voittoon kärsimyksistä. Mutta taisteluiden jälkeen jää aina vastaamattomia kysymyksiä. Kristityllä on perusteltu usko ja väkevä toivo, että selittämättömässäkin on mielensä, vaikka asiat näyttäisivät kuinka järjenvastaisilta. Tieto Jumalan läsnäolosta auttaa kantamaan kaikenlaista taakkaa.
Vähäsarja.

Tulkaa, palatkaamme Herran luo! Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa, hän on lyönyt, mutta hän myös sitoo haavat.
Hoos. 6:1

Onnettomuuden kohdatessa me otamme sen Herran, meidän Jumalamme kädestä. Jumalan lapsia ei kohtaa koskaan mikään sellainen, joka ei olisi Herran tiedossa. Mikään ei saavu sattuman oikusta, kohtalon seurauksena tai huonona onnena. Kaikki kristityn elämässä on Jumalan luvan alla, eikä mikään kosketa meitä ilman, että sen olisi tarkoitus tavalla tai toisella lopulta palvella meidän ja Jumalan valtakunnan parasta. Kun onnettomuudelta näyttävä saapuu, me rukoilemme Jumalan tahdon toteutumista. Pyydämme Isältämme lohdutusta ja jätämme asiamme Jumalan huoleksi. Jumala ei kiusaa ketään eikä hän ole koskaan mitään muuta kuin hyvä. Onnettomuus kutsuu meitä kysymään silti myös sitä, olemmeko ajautuneet kauas hänestä. Kun me elämme lähellä Jumalaa ja hänen sanansa lupauksia, myös luotamme häneen levollisemmin. Tiedämme, että hän parantaa, jos on sallinut lyödä, ja hän sitoo, kun on sallinut kipeän osua.

Minä ajattelin: En enää saa nähdä Herraa elävien maassa, en enää katsella ihmisiä maailman asukkaiden parissa. Kuin paimenen teltta minun majani puretaan ja viedään pois. Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan, ja nyt minut leikataan loimilangoista irti.
Jes. 38:11–12

Sairas kristitty rukoilee Jumalalta apua ja parantumista, jos vaikka se olisi Jumalan hyvä tahto. Kuoleman sairas rukoilee samaa, jos mahdollista, vielä palavammin. Kuolema silmien edessä voi olla vaikea pyytää Jumalan tahdon toteutumista, kun oma tahto elää on niin palava. Jumala voi toki parantaa ja nostaa jopa kuolinvuoteelta. Jos uskomme Jumalaan, joka on tehnyt taivaan ja maan, mikä ihme olisi hänen parantavan kätensä kosketus. Vaikka joissain tilanteissa se on kovin vaikeaa, on hyvä rukoilla Herran tahdon toteutumista. Jumala voi antaa lisää elinaikaa, kuten kuningas Hiskia sai elää viisitoista lisävuotta. Mutta Hiskian tai hänen johtamansa kansan kannalta lisävuodet eivät avautuneet siunauksena. – Mekään emme tiedä, onko parempi päästä Jumalan ihmeelliseen lepoon taivaaseen vai saada hetki lisää elinaikaa. Painamme siis päämme ja pyydämme nöyrästi: ”Tapahtukoon sinun tahtosi, Jumalamme

Hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.
Mark. 9:3

Ehkä Jumala on joskus lähestynyt meitäkin tavalla, jonka äärelle olisimme tahtoneet jäädä. Ehkä anteeksiantamuksen sanat ovat saaneet pyyhkiä omaltatunnoltamme pois sen, mikä on painanut. Ehkä Jumala on osoittautunut jossain tilanteessa niin eläväksi, että olemme joutuneet vaikenemaan pyhän edessä. Ehkä voimme aavistaa, mitä opetuslapset kokivat kirkastusvuorella, vaikka oma kokemuksemme Jumalan läsnäolosta olisi paljon vaatimattomampi. Kaikkiaan on aina muistettava, että erikoiset kokemukset eivät ole evankeliumin omistamisen ehto, eivätkä sellaisia läheskään kaikki edes koe. Eivätkä nekään, joille joitain erikoisia kokemuksia on annettu, voi jäädä niiden varaan elämään. On palattava vuoren rinteiltä takaisin arkeen ja laakson hämäriin, missä aurinko ja pimeä vaihtelevat. Sielläkin Herra on kyllä kanssamme yhtä varmasti kuin kirkastusvuoren ihmeessä.

Sinun kätesi ovat punoneet minut kokoon. Oletko nyt muuttanut mielesi, aiotko tuhota minut?
Job 10:8

Jokainen riisutaan elämästä ajallaan. Tukipilarit, joiden varassa on eletty, otetaan pois. Miten kohtaamme pelottavan, jota emme tahtoisi kohdata? Miten kykenemme katselemaan kuolemaa silmästä silmään? Etukäteen ei voi tietää. Onko meistä kohtaamaan totuus pystyssä pysyen? Kuka osaa sanoa, kestääkö usko tai mieli? Voimme valmistautua kuolemaamme, mutta Jumalan kädessä on lopulta se, miten hän meidät kuljettaa rajan yli. Varmaa on, että hän on ajan loppuessa lähellämme. Varmaa on, että hänen suojaavat kätensä kantavat meitä eikä mitään hänen tahtonsa vastaista tapahdu. Varmaa on sekin, että vaikka pelkäämme ja vapisemme, Herra, meidän Jumalamme ja Isämme johtaa meidät samalla tavalla taivaaseen kuin rohkeamielisetkin. Me huudamme Jeesusta avuksemme elämässä ja kuolemassa ja annamme kaiken hänen käsiinsä, joka voi kuolemasta pelastaa. Tai kuolemassa, jos se on hänen tahtonsa.

Silloin kuun valo on oleva kuin auringon valo, ja auringon valo on oleva seitsenkertainen, kuin seitsemän päivän valo yhdellä kertaa – sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa haavat ja parantaa sen ruhjeet ja vammat.
Jes. 30:26

Mikä päivä se onkaan, kun Herra sitoo väsyneen kansansa haavat ja parantaa sen ruhjeet ja vammat. Kaikki matkan vaivat ja rasitukset ovat viimein ohi. Kaikki kivut otetaan pois. Kaikki murheet katoavat kuin höyhen tuuleen. Kaikki sielun kipeät kokemukset, ruumiin tuskat ja kovien taisteluiden paino häviää yhden sanan voimalla. Herran kirkkaan valtaistuimen edessä koko kristittyjen kärsinyt kansa puetaan uusiin vaatteisiin ja johdetaan iloon, jota ei voi sanoin kuvata eikä maailmassa elettäessä ymmärtää. Jumalan kirkkaus ja puhdas valo eivät enää polta syntistä, sillä kaikki paha on poissa, myös sydämessä asunut perisynti. – Sadultahan tämä kuulostaa, kauniilta sadulta. Mutta niin kuin kirjailija C.S. Lewis sanoi, se poikkeaa muista saduista siinä, että se on totta.

Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna!
Gal. 3:1

Kirkon kallein aarre, ristin evankeliumi, välittyy lain ja evankeliumin saarnassa. Sitä maailma tarvitsee, sitä maamme tarvitsee, sitä meidän lähimmäisemme tarvitsevat ja sitä me tarvitsemme itse. Viisautta maailma on täynnä. Ihmeitäkin kuulutetaan riittävästi. Jumalan ristin hulluudesta maailma on sen sijaan lähes tyhjennetty. Paavali kuvasi tehtäväänsä: ”Siinä, että julistan evankeliumia, ei ole mitään ylpeilemistä, sillä minun on pakko tehdä sitä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!” (1 Kor. 9:16) Evankeliumi on ristin sanoma, syntien sovituksen sanoma, avatun taivaan sanoma, syntisen pelastumisen sanoma. Evankeliumia meidän täytyy julistaa miettimättä liikaa, onko se raskasta vai vaivatonta. Tai sitä, miten se vastaa nykyihmisen ajattelua ja miten se otetaan vastaan. Evankeliumiin on kätketty kaikkina aikoina Jumalan voima.
Vähäsarja.

Herkistä korvasi kuulemaan viisautta, avaa sydämesi ymmärrykselle, pyydä tietoa avuksi, korota äänesi ja kutsu ymmärrystä. Etsi sitä kuin hopeaa, tavoittele niin kuin kätkettyä aarretta.
Sananl. 2:2–4

Kristukseen on kätketty kaikki viisauden ja tiedon aarteet. Vanhan testamentin sivuilla Viisaus, Jeesus, on läsnä luomisesta saakka. Niin kuin kullankaivajia houkutellaan matkaan tai hopean etsijöille luvataan rikkautta, kehotetaan meitä etsimään Viisautta. Viisaus on Raamatussa henkilö ja viisaus on myös tervettä ja kypsää uskoa ja harkintaa. Miten korvat herkistyvät viisaudelle? Jumalan sana on viisauden lähde. Se osoittaa Kristukseen ja avaa tien hänen luokseen. Kaste piirtää ristin yllemme merkiksi siitä, kenelle kuulumme. Ehtoollispöydässä kohtaamme ylösnousseen Viisauden, hän on siinä käsin kosketeltavasti läsnä ja hoitaa meitä salatulla tavalla Pyhässä Hengessä. Rukouksemme nousevat Jumalan valtaistuimen eteen kuin suitsukkeen savu, ja ne kuullaan. Näiden armonvälineiden äärellä viisaudesta tulee omaamme
Vähäsarja

3. Moos. 12:2-5 "Puhu israelilaisille ja sano: Kun vaimo tulee hedelmälliseksi ja synnyttää poikalapsen, olkoon hän saastainen seitsemän päivää; yhtä monta päivää kuin hänen kuukautisensa kestävät, hän olkoon saastainen. (4) Mutta vaimo pysyköön kotona kolmekymmentä kolme päivää puhdistavan verenvuotonsa aikana; älköön hän koskeko mihinkään, mikä on pyhää, älköönkä tulko pyhäkköön, ennenkuin hänen puhdistuspäivänsä ovat kuluneet umpeen. (5) Mutta jos hän synnyttää tyttölapsen, olkoon hän saastainen kaksi viikkoa, samoinkuin kuukautisissaan, ja pysyköön kotona kuusikymmentä kuusi päivää puhdistavan verenvuotonsa aikana."

Mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: ”Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.” Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen.
Luuk. 24:29

Kun Jeesuksen sanat koskettavat, syntyy halu kuulla lisää ja oppia tuntemaan hänet paremmin. Käsitykseemme Vapahtajasta kertyy ajan mittaan häiriötekijöitä toisista ihmisistä, kipeistä kokemuksista, kovista sanoista ja loukatusta sydämestä. On vaikeaa kuulla ja nähdä Jeesus sellaisena kuin hän oikeasti on: täynnä armoa, rakkautta ja totuutta. Jeesus asettautui murheellisten opetuslasten seuraan Emmauksen tiellä. Hän kuunteli heidän murheensa ja avasi heille lohdutuksen sanoja Raamatusta. Murheelliset saivat kuulla, että kaikki on niin kuin pitääkin, Jumalan tahto on ollut kaikessa surullisessa läsnä, eikä heillä todellisuudessa ole mitään hätää. – Kun oma päivämme kääntyy iltaan ja hämärä peittää tien, saamme pyytää Emmauksen kulkijoiden tavoin: ”Jää, Herra, meidän luoksemme. Jää, niin kaikki on hyvin.”

Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden – ilmoita siis minulle viisautesi!
Ps. 51:8

Totuuden vaatiminen salatuimpaan saakka tai sen asettaminen sisimpäämme on kova vaatimus, sillä se tuo silmiemme eteen syntimme ja puutteellisuutemme. Toisaalta se on äärettömän armollista, sillä meidän ei tarvitse totuuden valossa piilotella olemustamme, sen heikkoutta ja raadollisuutta. Kaikki on jo nähty. Syntiemme peittelyn sijasta saamme rukoilla saman Psalmin sanoin: ”Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi. Suo minun kuulla ilon ja riemun sana, elvytä mieli, jonka olet murtanut. Älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.” Ja tähän rukoukseen Herra vastaa: ”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi” (Jes 1:18). Totuuden näkemiseen kuuluu itsensä oikean arvioimisen lisäksi myös Jumalan näkeminen sellaisena kuin hän on, täynnä armoa, anteeksiantamisen mieltä ja rakkautta

Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.
Jes. 53:3–6

Jos syvin ilomme ei ole siinä, että Vapahtaja on ottanut ristillä meidän syntisten ihmisten synnit pois, niin en tiedä, miten me voimme kestää uskossa. Syvin lohdutus ja riemullisin ilo on siinä, että Vapahtaja kuoli myös heikkoutensa tuntevien ja köykäisiksi havaittujen palvelijoittensa puolesta. Heikkous aiheuttaa ahdistusta, mutta samalla se pitää meitä lähellä armon lupauksia. Ilman niitä emme voi elää. Kärsihän Jeesus, että meillä kaikilla voisi olla rauha. Rauha omantunnon syytöksistä ja epäilyksistä. Rauha pelosta ja orjuudesta, koskevat ne sitten elämää, ihmisiä tai uskoa. Kaikki synnit on kannettu Jeesuksen kuolemassa, mistä meitä enää voitaisiin syyttää? Kaikki on otettu pois, mikä on peittänyt taivaan. Kukaan ei voi enää kieltää astumasta sisälle taivaan kotiin.

Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia.
Room. 13:11

Herätys on sydämen herkistymistä Jumalan puhuttelulle ja sen seurauksena kääntymistä hänen puoleensa. Herätyksen seurausta on valveillaolo, sillä lienee oikein päätellä, että ihminen, joka ei valvo, nukkuu. Joka ei taas nuku, on valveilla. Valveilla olevien aistit herkistyvät. He kuulevat, mitä nukkuessa ei kuule. He näkevät unien sijaan todellisuuden, jossa elävät. He kuulevat ympäristön vaaralliset äänet, mutta tunnistavat myös Paimenen hyvän kutsun ja hakeutuvat hänen lähelleen. Ihmisen herättäjä on aina Jumalan Pyhä Henki, joka toimii sanan ja sakramenttien kautta. Jumalan sana vaikuttaa hedelmää, missä se on tarjolla. Joko sillä hetkellä, kun ihminen sanan kuulee tai lukee tai sitten sana antaa selityksen heräämiselle jälkikäteen. Ilman Jumalan sanaa me emme koskaan voi tunnistaa Kristusta ja uskoa syntiemme sovitukseen.
Vähäsarja.

Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!
2 Kor. 6:1

Jumala tuo armonsa ulottuvillemme sanassa ja sakramenteissa. Hän pyytää painostamatta ja pakottamatta ottamaan armon vastaan, ettei se jää turhaksi. Kelpaako se sinulle? Sittenkin, vaikka tiedät, että olet täysin ansioton sen omistajaksi? Olet mielestäsi liian epäuskoinen. Olet tehnyt liikaa vääriä valintoja elämässäsi. Olet tehnyt syntiä taivasta ja lähimmäisiäsi vastaan. Ehkä et ole mielestäsi koskaan tullut kunnolla uskoon. Et ole tehnyt oikeaa ratkaisua tai ehkä olet tehnyt niitä montakin, mutta et ole tavoittanut luvattua rauhaa. Sielusi on liian levoton, että uskaltaisit ajatella olevasi Jeesuksen oma. Sinulla on liikaa pelkoja, olet liian heikko, olet aivan liian sairas. Jumalakaan ei tunnu puhuvan sinulle missään. Ei Raamatussa eikä rukouksessa eikä ehtoollispöydässä eikä oikein missään. – Kun Jeesus tarjoaa armoaan, hän ei ole kovinkaan kiinnostunut tällaisista asioista. Kun sallimme armon saapua, tulee Jeesus satojen syittemme keskelle ja lupaa: ”Sinä olet minun eikä kukaan ryöstä sinua minun käsistäni.”

Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.
Ef. 6:17

Kristitty varustautuu taisteluihin Jumalan asein. Omista aseistamme ei ole vihollisen kaatajaksi. Kypärä ja miekka ovat puolustuksemme perusta. Jumalan sanan lupaukset suojaavat kuin kypärä uskoamme ja varjelevat ajatuksemme niin, ettemme kuuntele vieraita opetuksia tai tämän maailman Jumalasta irtautunutta viisautta. Kristitty suojaa ajatuksensa pitäytyen Raamattuun ja kirkon ikiaikaiseen uskoon ja toivoon. Kristuksen elävä kirkko ja perille päässyt kristikansa seisoo rinnallamme, ja taivaan enkelit tukevat meitä oikeassa uskossa ja elämässä. Jumalan sanalla me taitamme pahan syytösten kärjet, ne eivät enää lävistä varustustamme. Jumalan sanan miekalla erotamme sielulliset opit ja evankeliumin aidon sanoman, riisumme aseet pahan valloilta ja voimilta. Jumalan suoja on käsin kosketeltava. Joskus sen saa tuntuvasti aisteinkin havaita
Vähäsarja

Autuas se, joka ei loukkaannu minuun.
Matt. 11:16

Kipeä kysymys ristin painaessa on: miksi? Tivaamme Vapahtajalta vastauksia vaikeuksiimme ja kyselemme, miksi hän vaikenee eikä auta. Luontainen taju sanoo, että selitys on synti tai väärät valinnat. Eihän ole olemassa syytöntä kärsimystä, huutaa haavoitettu sydän, ja sitä huutoa on työläs saada hiljenemään. Jeesus ei antautunut keskusteluun siitä, onko kärsimys oikeutettua vai ei. Synnin seuraukseksi hän ei sairautta leimannut. Hän ei myöskään kuvannut, miten ihminen kasvaa kärsimyksessään. Jobille Jumala opetti selitysten sijaan oikeaa suhdetta kanssaan. Ihmisen osa on ottaa Jumalan hyvyyttä vastaan, ei leikkiä tuomaria tai tarkkailijaa. Hyvyyden vastaanottamiseen kuuluu myös luottamus Jumalaan, joka joskus vaikenee ja kätkeytyy, jättää kokonaan selitystä vaille. Jumala on aina hyvä, vaikkemme ymmärrä hänen kaikkia toimiaan.
Vähäsarja

Ahdingossani minä etsin apua Herralta, hänen puoleensa kurottuu käteni öisinkin, hellittämättä. Kukaan muu ei voi minua lohduttaa.
Ps. 77:3

On ahdistuksia, joissa kukaan muu ei voi auttaa kuin Jumala. Näitä hengellisiä ahdistuksia eivät koe muut kuin Jumalan lapset. Heille ne ovat arkista leipää tavallisten murheiden lisänä. Hengellinen ahdistus liittyy yleensä syntiin, syyllisyyteen, kärsimykseen, armoon tai johdatukseen. Kysymykset näiden äärellä voivat olla tuskallisia. Kolikon toinen puoli on onneksi se, että mikään ei ole suurempaa, lohdullisempaa ja elämää kannattelevampaa kuin saada Jumalalta apua juuri näihin ongelmiin. Kun Jumala antaa anteeksi Kristuksen tähden synnit, aukeaa elämä taas uutena ja puhtaana eteen. Jumalan lohdutus ulottuu vielä syvemmälle. Me saamme nauttia maistiaisia tulevan taivaan ilosta jo täällä. Siksi me kannamme mielellämme hengelliset ahdistuksemme. Ne ovat kevyitä vaivoja odottavaan iloon verrattuna.
Vähäsarja

Tietäkää siis, veljet: hänen ansiostaan teille julistetaan synnit anteeksi, ja hänen ansiostaan jokainen, joka uskoo, tulee vanhurskaaksi, saavuttaa kaiken sen, mitä te Mooseksen lain avulla ette voineet saavuttaa.
Apt. 13:38

Kun armo kirkastuu, vakuutumme siitä, että saamme olla Jumalan lapsia. Emme voi elää kristittyinä, jollei meillä ole anteeksiantamusta kaipaava mieltä. Anteeksiantamusta ei vakuuta taas mikään muu, kuin jatkuva evankeliumin kuuleminen. Evankeliumin, jonka ytimenä ja sisältönä on Kristus, hänen sovintoverensä ja hänen lupauksensa: ”Sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut.” Ilmestyskirjassa puhutaan laulusta, jota eivät muut voineet oppia kuin vain taivaaseen päässeet. Sen laulun sisältönä oli juuri syntien anteeksisaamisen perusta: Karitsa, joka on teurastettu ja on ostanut meidät Jumalalle verellään. Luther toistaa yhä uudelleen selittäessään Galatalaiskirjettä ja merkkejä Herran Hengen asumisesta meidän sydämissämme: ”Joka mielellänsä kuulee, puhuu, ajattelee ja kirjoittaa Kristuksesta tietäköön, ettei se varmastikaan tapahdu inhimillisestä tahdosta tai järjestä.”

Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin? Muistattehan Abrahamin: ”Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.”
Gal. 3:5–6

On suurta evankeliumia meille tiellä kompuroiville, että Jumalan pelastava rakkaus perustuu häneen eikä meihin itseemme. Silloin se ei ole syvimmältään riippuvainen onnistumisestamme kristittyinä, eikä se ole riippuvainen teoistamme tai tekemättä jättämisistämme, niin tärkeitä kuin ne sinänsä ovatkin. Tärkeitä omantuntomme tähden ja Jumalan tahdon toteuttamisen tähden. Mutta Jumalan pelastava tahto ja meidän taivaaseen pääsymme eivät ole näiden varassa. Taivaaseen pääsy ei perustu myöskään uskomme vahvuuteen tai sen palavuuden asteeseen. Jumalan tahto viedä taivaaseen on kiinnittynyt hänen omaan olemukseensa. Hän on rakkaus ja hänen sydämessään asuu armo. Hän haluaa luomansa ihmiset kotiin ilokseen. Hän kiinnit

Mutta sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.”
Matt. 8:8

Kaikilla on elämässään asioita, joihin he tahtoisivat Herran sanovan parantavan sanansa. Ehkä on huoli läheisistä ihmisistä. Ehkä on sairautta, kipua tai ahdistusta. Ehkä kyseessä on oma epäusko tai heikkous, ehkä synti tai menneisyyden haava. Kukaan ei selviä loukkaantumatta eikä kukaan kulje kristityn tietä ilman ristiä. Tahtoisimme kuulla parantavan sanan, tahtoisimme olla toisenlaisia. Haluaisimme, että olosuhteet muuttuisivat. Miksi sitä sanaa ei sanota? Onko vika minun uskossani? Onko vika teoissani tai tekemättä jättämisissäni? Onko vika luottamuksen tai uskon puutteessa? Enkö näe vastauksia siksi, että en usko tarpeeksi vahvasti? – Näkyvän vastauksen saaminen ei ole koskaan ihmisen tahdosta kiinni, vaan Jumalan. Kaikkiin kysymyksiin emme saa selitystä. Mutta kaikissa ahdistuksissa Jeesus on läsnä tänään ja huomenna ja joka päivä elämämme loppuun saakka.

Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään.
Luuk. 9:36

Emme voi perustaa kokemuksiamme näkemiseen opetuslasten tavoin. Miten tunnistamme, ovatko kokemuksemme hyviä ja rakentavia? Kristillisen uskon ydinkokemus kulkee ennen kaikkea synnin ja armon maisemissa. Murehdimme syntejämme yhä syvemmin ja ihastumme armoon yhä väkevämmin. Hyvä hengellinen kokemus sitoo meidät lujasti Jeesukseen ja Jumalan sanaan. Emme silloin rakastu kokemuksiin, vaan Vapahtajaan. Hengellinen kokemus tekee kristitystä aina nöyremmän, ei pöyhkeämmän. Kun Jeesus tulee kokemuksen kautta lähelle, syntyy pyhä pelko. Mieluummin vaikenemme, kuin ylvästelemme siitä. Pyhä pelko tuo turvallisuuden tunteen ja armon syvän ihmettelyn: Kaikkivaltias Jumala todella rakastaa minunlaistani syntistä ihmistä.

Tapahtui niin kuin on kirjoitettuna profeetta Jesajan kirjassa: – Ääni huutaa autiomaassa: ”Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!”
Luuk. 3:4

Johannes julisti parannusta syntien anteeksisaamiseksi, koska Jumalan valtakunta oli tullut lähelle. Hän julisti Jumalan tulen ja tuulen saapumista, puintiajan koittamista, ja kuitenkin sanotaan: ”Monilla muillakin tavoin Johannes vetosi ihmisiin julistaessaan heille evankeliumia.” Johanneksen sanotaan siis tuomiota julistaessaan julistaneen evankeliumia. Mitä se voisi tarkoittaa? Laajasti ymmärrettynä myös Jumalan sanan tuomio kuuluu evankeliumin kokonaisuuteen, koska juuri se riisuu oman hurskautemme ja jättää meidät Jumalan armahduksen varaan. Tuomio kaataa omat mahdollisuutemme ja avaa Jumalan mahdollisuuden. Meidän on päästävä irti itsemme pelastamisesta ja suuresta uskonnollisuudestamme ja tehtävä parannusta kaikista synneistä. Jos vaatimusta parannukseen ei tuoda esille siten kuin se Raamatussa on, niin että jokainen suu tukitaan ja koko maailma tulee syylliseksi Jumalan edessä, parannusta ei julisteta oikein, eikä armon tie avaudu sydämelle.