Suomessa NATOttaminen on mennyt jo lekkeripeliksi

Presidentin tuella kokoomuksen NATOttajat kekkasivat perustaa eduskuntaan Puolustusasioita seuraavan NATO-junttauskerhon.

Kerhon puheenjohtajaksi valittiin kokoomuksen NATO-asiamies Ilkka Kanerva, vaikka hän sai potkut ulkoministeri virasta ja mikä hauskinta, vaikka koko kerhoa ei ollut vielä olemassakaan eikä jäseniä siihen nimetty.

Nyt Ilkka Kanerva on valittu vetämään työryhmää puolustusvoimien asehankinnasta ja uutta pukkaa. Nyt NATO-jäsenyys ja NATO-aseiden hankkiminen ei enää olekaan säästämistä vaan uskottavuutta.

Muistamme Kanervan tekemän NATOn jäsenyysoppaan, joka oli härski, valheellinen, harhaanjohtava ja kovin lapsellinen tekele NATOn mainostamiseksi.
74151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Kanerva osoitti NATO-oppaallaan, että ei itse ymmärrä NATOsta yhtään mitään ja/tai että hän vetää ihan läskiä linjaa NATOn puolesta pitäen Suomen kansaa ihan tyhmänä ja Suomen turvallisuysetuja toissijaisina.

Kanerva on joo-joo-yes-NATOn asiamies. Ei mitään järkeä, että hänet päästettiin sotkemaan ja natottamaan Suomen puolustuksen ja puolustusvoimien materiaalihankinta.

Sille pallille olisi pitänyt istuttaa älymies, esim. tohtori Viskari.

Äänestä
  • Jos sinä itse et ymmärrä jotakin niin se ei suinkaan tarkoita sitä, etterivät muut ymmärrä!

    Kanerava ei vastaa Suomen puolustusvoimien hankinnoista. Eikä liioin mikään yksittäinen 'älymies'! Kas, kun et ehdota itseäsi:-D

    Äänestä

Kanerva osoitti NATO-oppaallaan, että ei itse ymmärrä NATOsta yhtään mitään ja/tai että hän vetää ihan läskiä linjaa NATOn puolesta pitäen Suomen kansaa ihan tyhmänä ja Suomen turvallisuusetuja toissijaisina.

Kanerva on joo-joo-yes-NATOn asiamies eikä missään mielessä älykäs. Ei mitään järkeä, että hänet päästettiin sotkemaan ja natottamaan Suomen puolustuksen ja puolustusvoimien materiaalihankinta.

Sille pallille olisi pitänyt istuttaa älymies, esim. tohtori Visuri.

Äänestä
  • Jos sinä itse et ymmärrä jotakin niin se ei suinkaan tarkoita sitä, etterivät muut ymmärrä!

    Kanerava ei vastaa Suomen puolustusvoimien hankinnoista. Eikä liioin mikään yksittäinen 'älymies'! Kas, kun et ehdota itseäsi:-D

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Jos sinä itse et ymmärrä jotakin niin se ei suinkaan tarkoita sitä, etterivät muut ymmärrä!

    Kanerava ei vastaa Suomen puolustusvoimien hankinnoista. Eikä liioin mikään yksittäinen 'älymies'! Kas, kun et ehdota itseäsi:-D

    Joo toi älymies olisikin mies paikallaan.

    Äänestä

No, sinä hullun sotilaana et osaa kuin haukkua etkä ymmärrä poliittisia kuvioita.

Kokoomuslaiset keskenään kekkasivst että, perustavat eduskuntaan NATO-junttausryhmän, ja kekkasivat keskenään että kokoomuslainen ja NATOmies Kanerva nimitetään sen vielä olemattoman junttausryhmän puheenjohtajaksi.

Ja kun Kanerva kerran oli NATO-junttausryhmän puheenjohtaja niin kokoomuslaiset kekkasivat keskenään, että NATO-juntta-Kanerva on itseoikeutettu puolustusvoimien materiialihankinnan työryhmän puheenjohtaja.

Ja kun Kanerva kerran on NATOn junttausryhmän ja materiaalihankintatyöryhmän puheenjohtaja, kokoomuslaiset kekkasivat, että Kanerva voi vetää linjat mitä aseita hankitaan, ja sitä on nyt sitten jo kuultu vaikkei kumpikaan ryhmä ole ehtinyt tehdä vielä mitään.

Äänestä
  • En ole sotilas vaan eläkeukko!

    Eduskunnassa ei ole minkäänlaista junttausryhmää vaan kaikkien puolueiden puolustusasioiden ryhmä.

    Ryhmä miettii keinoja, joilla hupenevien varojen puitteissa puolustetaan koko maata. Kanerva ei yksin päätä mistään. Toki hän voi olla pj jossakin.

    Se, ettet sinä pidä tästä tai tuosta henkilöstä, ei merkitse sitä, etteikö hän olisi isänmaallinen ja pätevä' mies tehtäväänsä.

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    En ole sotilas vaan eläkeukko!

    Eduskunnassa ei ole minkäänlaista junttausryhmää vaan kaikkien puolueiden puolustusasioiden ryhmä.

    Ryhmä miettii keinoja, joilla hupenevien varojen puitteissa puolustetaan koko maata. Kanerva ei yksin päätä mistään. Toki hän voi olla pj jossakin.

    Se, ettet sinä pidä tästä tai tuosta henkilöstä, ei merkitse sitä, etteikö hän olisi isänmaallinen ja pätevä' mies tehtäväänsä.

    Vinkki : lueta postauksesti osastolääkärillä...

    Äänestä

USA, NATO, kansanedust. Kanerva ja president. Niinistö ovat jo päättäneet, että Suomi ostaa ilmavoimillemme 2000-luvun suurimman ja kalleimman ilmailuteollisuuden hävittäjäfiaskon amerikkalaiset F35t.

Kohta alkaa myllytys.

Äänestä
  • Minkäänlaista salasopimustaasiassa ei ole ja aikoinaan kun Hornettien seuraajaa etsitä ei sitä päätä kukaan yksittäinen henkilö ja valinnassa on mukana useampi vaihtoehto!

    Taas ilmiselvää skeidaa sinulta!

    Äänestä

Nyt vaan katsellaan kuinka presidentti Niinistö, Ilkka Kanerva, Pertti Salolainen (ehkä ottavat kuoroon vielä Stubbin ja Haglundin) alkavat kehuskella F35:ttä ja sensuroida kokonaan koneen jumalattomia mokia, epäkohtia, virheitä:

hinta, viat, keskeneräisyys (ei muuten tule ikinä valmiiksi), holtovälit, luotettavuus jne. sekä sen, että muut maat esim. Brasilia ja Intia eivät edes huoli tarjousta F35:sta ja NATO-maistakin joille F35 on pakko-osto (mm Norja, Tanska, Portugali) sekä Israel yrittävät rimpuilla irti F35-kaupasta tai ainakin pienentää pakko-ostettavien koneiden määrää.

Äänestä
  • Ja höpö höpö!

    Hornetit ovat käyttökelpoisia vielä' hyvän aikaa ja sitten joskus, kun seuraajien valinta tulee ajankohtaiseksi niin valintatehdään tarjouskilpailun jälkeen monesta vaihtoehdosta eikä valinnassa ole mukana ykaikään mainitsemistasi herroista!

    Olet sikäli 'luotettava', että puhuitpa mistä asiasta hyvänsä niin tulee silkkaa skeidaa!

    Äänestä

Presidentti Niinistö on jo lupaillut salaa, että Suomi ostaa F35:t ja Kanerva on pantu hommiin laulamaan samaa laulua, että kone kannattaa ostaa.

Äänestä
  • Presidentti Niinistö ei voi 'salaa' sopia tuollaista! Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.

    Joten koko juttusi ontyperrä ja tarpeeton! Ei sinua nykyään enää usko kukaan! Ei edes oma äiti!

    Äänestä

Asiantuntijoiden ja poliitikkojen on estettävä, että NATO- asiamiehemme presidentti Niinistö-kansanedustaja Kanerva eivät pääse ostamaan F35:ia.

F35:t ovat sairaan kalliita 250 miljoonaa kpl, vaikka kone on keskeneräinen ja vikoja täynnä. Se olisi myös ylivoimaisesti heikoin kone ympäristöönsä nähden verrattuna Ruotsin JAS Gripeniin ja etenkin Venäjän huippukoneeseen SU-50:een.

Norja ja Tanska ovat joutuneet ostamaan ennakkoon F35:t kun ovat NATOssa, mutta kumpikin maa yrittää purkaa pakkokauppaa, mutta USA ei suostu.

Äänestä
  • Presidentti Niinistö ei voi 'salaa' sopia tuollaista! Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.

    Joten koko juttusi on typerä ja tarpeeton! Ei sinua nykyään enää usko kukaan! Ei edes oma äiti!

    Äänestä

Ulkoasiainvaliokunnan tormakat miehet jatettiin tietamattomiksi vakoilustai. Se on harmillista, mutta ei ainutlaatuista. Olihan meilla 1941 aloitettu 1 kpl jatkosotia iskulla Tallinnan satamaan, ilman etta muistettiin kertoa Suomen Eduskunnalle. Siita jatkettiin Aanisen aalloille asti, ihanaa peuran pyllya vuolemaan!

Jos vakooja on veli venalainen, mista se olisi noin intoutumut workkimaan toisten viesteja? Hairitsisiko sita jotenkin naton laivastohappening Itamerella, jonka vanavesissa mekin olemme purjehtineet jonkun v esimiehen aikaan? Kuka uskoo, kun natolaivoista Pietariin ja keisarinpalatsiin on sentaan kymmenia kilometreja, maileja tai stadioneja, monen minuutin lentomatkakin?

Äänestä
  • Todellisuudessa: tutkintavaiheessa kaikille ei kerrottu kaikkea, koska siitä tieto olisi levinnyt! Tutkimusten ajan vain pieni piiri tiesi.

    Vuosina 1940-1941 'unohdettiin' toki kertoa Eduskunnalle myös se, että NL:n um Molotov oli luvannut marraskuussa 1940 Berliinissä 'saattaa Suomen kysmyksen päätökseen'. Sota ei liioin alkanut miinoituksista vaan ne paljastuivat vasta sodan jälkeen.

    Veli venäläisellä on pitkät perinteet vakoilemiseen 'innostumisesta'. Sinähän voi syitä kysyä siltä taholta itse.

    Äänestä

Nyt koko ulkoministeriön vakoilujuttu on osoittautunut Suomen ja NATOn omaksi kyberharhautukseksi.

Suomella on nyt ekaa kertaa presidentti, joka valehtelee USAn ja NATOn kanssa Suomen kansalle, jotta Suomen kansa pelästyisi ja haluaisi Suomen liittyvän NATOon.

Äänestä
  • Ja nyt koko ulkoministeriön vakoilujuttu on osoittautunut Kiinan ja Venäjän tekemäksi tiedusteluksi.

    Suomella on presidentti, jonka Nato-kanta on selkeä: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Niinistöltä kysyttiin myös asiaa suoraan haastattelussa:

    Kannatatteko Natoa?

    - En.

    Joten puheesi on taas tavanomaista puppua, joka perustuu silkkaan patologiseen Niinistö-vihaan, joka saa sinut keksimällä keksimään asioita!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Ja nyt koko ulkoministeriön vakoilujuttu on osoittautunut Kiinan ja Venäjän tekemäksi tiedusteluksi.

    Suomella on presidentti, jonka Nato-kanta on selkeä: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Niinistöltä kysyttiin myös asiaa suoraan haastattelussa:

    Kannatatteko Natoa?

    - En.

    Joten puheesi on taas tavanomaista puppua, joka perustuu silkkaan patologiseen Niinistö-vihaan, joka saa sinut keksimällä keksimään asioita!

    Pistetään ulkoministeriön WC:ssä FSB:n ja NSA:n mikrofonit vierekkäin äänittämään toisiaan.

    Näinpähän saavat tasapuolisen kohtelun.

    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288616676755.html

    Äänestä

Natottaminen ei ole enää lekkeripeliä vaan rikollispeliä.

Äänestä
  • Aivan. Ja se rikollinen on kylähullu itse, sillähänen himohommiaan on keksiä tyhjästä liittymisiä ja sotia.

    Äänestä

Joo, seuraavaksi Nato-roistot alkavat harhauttaa eduskuntaa. Eduskunnassa on jo perustettuna kokoomuksen Nato-ryhmä, jota johtaa Janerva ja joka junttaa puolustusasiat ennen kuin ne käsitellään valiokunnissa ja eduskunnassa.

Vihreät, kristilliset ja rkp menee heti ja helposti halpaan.

Äänestä
  • Kukaan ei harhauta Eduskuntaa. Eduskuntaan on perustettu kaikkien puolueiden yhteinen puoluswtuskomitea, jonka tehtävänä on pohtia puolustusvoimientehtäviern ja niukkojen määrärahojen välistäepäsuhtaa. Mistään junttauksesta ei ole kyse vaikka sinä sille nimiä kuinka vääntelet.

    Tottakai puolueet siihen valitsivat omat edustajansa.

    Äänestä

Toi ulkoministeriön vakoilun hoito on jo aika huippua natottamista.

Äänestä
  • Toi ulkoministeriön vakoilu on jo aika huippu vakoilua Kiinalta ja Venäjältä!

    Äänestä

Presidentti Niinistö ei ole koskaan ymmärtänyt kansanvaltaa, asioiden demokraattista käsittelyä ilmeisesti siksi, että hän ei osaa keskustella, eritellä, analysoida asioita ja hänen ulosantinsa on avutonta.

Sen takia politiikkaan kehitellään mielivaltaisia epävirallisia NATOn junttauspiirejä ja ryhmiä, mikä luonnollisesti nakertaa ja tuhoaa kansanvaltaa.

Eilen nähtiin Niinistön NATO-junttauksen vaikutukset sotilaspuolella. Presidentti on sitonut ilmavoimat NATOn ilmapuolustukseen junttausperiaatteella niin ikään aluksi salaa kulisseissa. Ilmavoimat eivät pysy perässä eikä pysty vastaamaan haasteisiin. Organisaatio alkaa voida ja toimia huonosti, epäsuunnitelmallisesti sykleittäin, mistä Hawk-onnettomuus on oiva esimerkki.

Äänestä
  • Presidentti Niinistö ymmärtää mainiosti kansanvaltaa! Onhan hänet itsensä valittu presidentiksi suoralla kansanvaalilla ja ennätyksellisellä enemmistöllä!

    Presidentti Niinistön Nato-politiikka on harvinaisen selkeä: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Kun Niinistöltä haastattelussa kysyttiin kantaa Natoon hän ilmoitti:

    Kannatatteko Natoa?

    - En.

    Suomen ilmavoimat ei ole millään tavalla kytköksissä Natoon ja eilinen onnettomuus on vain ikävä arviointivirhe koulukoneiden ilmataisteluharjoituksessa.

    Kylähullu yrittää keksiä omista kuvitelmistaan mahtavia aasinsiltoja, mutta aika turhaa hommaa!

    Äänestä

Natottaminen vaikuttaa jo Hawk-onnettomuuden tutkintaan.

Puolustusvoimat on päättänyt ja jostain syystä ilmoittanut peräti medialle, että Hawkeja ei alisteta tekniseen tarkastukseen.

Päätös on eriskummallinen kun vieläkin on epäselvää toimiko kuolleen lentäjän heittoistuin ja kun lennostossa on paniikkia niin että lennostolle joudutaan antamaan jo kriisiapua.

Taustalla on pelko, että presidentti Niinistön ja kansanedustaja Kanervan salaiset tunnustelut F35-kaupoista vaarantuvat jos Suomi näyttää epäluottamustaan Hawk-koneiden valmistajaan.

Äänestä
  • Ei vaikuta, koska sinä kylähullu tunnut olevan täällä ainoa natottaja etkä ole mukana tutkimassa:-)

    Millaista teknistä tarkastusta nyt kaipaat?

    Suihkuhävittäjästä poistuminen vauhdissa heittoistuimella on varsin raju tapahtuma eikä se aina kunnialla onnistu, kuten nyt näyttää käyneen. Kriisiapua annetaan nykymaailmassa todella helposti. Riittää kun joltain tippuu lautanen lattialle. On todellinen ihme, että selvisimme kahdesta sodasta ilman kriisiapua? Niissä kun kuoli väkeä vähän runsaammin.

    Mitään salaisia F35-kauppoja ei ole tehty eikä edes voitaisi tehdä! Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.

    Millä ihmeen lailla harjoituskone Hawkin englantilainen valmistaja on kytköksissä johonkin USA:n ensilinjan suihkuhävittäjän valmistajaan? Nämä sinun pitkät aasinsiltasi käyvät väliin sekä absurdeiksi että ylivoimaisiksi seurata? Ei ole väittäjällä kaikki kotona?

    Äänestä

Se olikin "suuri" ilmoitus sekä kotimaahan että ulkomaille, että puolustusvoimat ei näe syytä asettaa Hawk-koneitaan tekniseen tarkastukseen.

Tuolla tavalla Suomi näytti että on luotettava ostaja ja kauppakumppani kun presidentti Niinistö ja puolustusmateriaalihankinta-kansanedustaja Kanerva tunnustelevat F-35 -kauppoja.

Äänestä
  • Eiköhän niitä tarkasteta sen mukaan, mitä onnettomuustutkinnassa ilmenee.

    Sinulla on pakkomielle jostakin F35-koneesta. Hornetin seuraajaa etsitöään vasta vuonna 2018, mutta sinä teet sitä parasta-aikaa?

    Kun asiaa tutkitaan vuonna 2018 niin silloin pidetään tarjouskilpailut useista eri vaihtoehdoista. Se sinun rakas F35 saattaa silloin olla ollutta ja mennyttä ja tarjolla onkin vaikka F36:-D

    Äänestä

  • Kovin erikoinen ilmoitus kun Hawkit pantiin lentokieltoon.

    Äänestä

Niinistö ja Puheloinen joutuvat vakuuttamaan Pentagonia ja NATOa, että Suomi pystyy viemään Hornettien taisteluohjelmat läpi ennen NATOn ilmatilan puolustusoperaatiota Islannissa.

Äänestä
  • Niinistö ja Puheloinen 'ei joudu tekemään' yhtään mitään! Suomi ei kuulu Natoon, joten meillä EI VIEDÄ mitään Hornettien taisteluohjelmia läpi.

    Lisäksi Suomi EI OSALLISTU mihinkään NATOn ilmatilan puolustusoperaatioon Islannissa!

    Sen sijaan vuonna 2014 meiltä lähtee pari Hornettia aseistamattomina harjoitukseen Islantiin!

    Eikö sinua jatkuva valehtelu kyllästytä?

    Äänestä

Onnettomuusalue on eristetty ja sinne on pääsy kielletty.

Puolustusvoimat salaa kuolleen lentäjän koneen. Sitä ei saa nähdä eikä siitä saa ottaa kuvia.

Äänestä
  • "Onnettomuusalue on eristetty ja sinne on pääsy kielletty."

    Tämä se vasta idioottimainen kommentti on! JOS ei onnettomuuspaikka ensin rajattaisi ja sitten suljettaisi niin paikalla vaeltaisi puoli Kauhavan pitäjää ja sotkisi kaikki paikat ja veisi osia mukanaan. Näin tehdään myös poliisitutkinnoissa! Mitä ihmettä oikein odotat?

    "Puolustusvoimat salaa kuolleen lentäjän koneen. Sitä ei saa nähdä eikä siitä saa ottaa kuvia. "

    Ja miksi sinun pitäisi se koneen hylky nähdä? Kerropa? Koneen siipeen on varmaan kirjoitettu, että nato:-)

    Äänestä

Oliko se naton kone?

Äänestä
  • Joku väittää, että siivessä luki Nato. Ainaskin se oli Naton taisteluharjoitusta tehnyt kone.

    Puolustusvoimat ottaa Nato-tekstin pois ennen kuin kuvat julkaistaan.

    Äänestä

  • Ei tietenkään. Se oli vitsi tuosta sinun pakkomielteestäsi:-D

    Äänestä

  • Nato-teksti kirjoitti:

    Joku väittää, että siivessä luki Nato. Ainaskin se oli Naton taisteluharjoitusta tehnyt kone.

    Puolustusvoimat ottaa Nato-tekstin pois ennen kuin kuvat julkaistaan.

    Ei kukaan srellaista väittänyt. Minä sanoin se vitsinä. Kaikkea sinäkin uskot?

    Äänestä

Puolustusvoimien oli pakko kotimaisen ja kansainvälisen median painostuksessa antaa lupa julkaista kuvia onnettomuus-Hawkeista, mutta puolustusvoimien sensuuri tunnetaan, se on sodanaikainen ja yksinkertaisten sotilaiden käsissä.

Niinpä puolustusvoimat julkaisi tänään ensimmäiset onnettomuuskuvat, jotka ovat kansalaisten ja median pilkkaamista. Epäasiallisia, suttuisia kilometrien päästä kuvattua suota ja muuta epäasiallista kuvaa.

Äänestä
  • Millainen kuva? Ennen onnettomuutta? Romuläjästä maassa? Ja mitä niistä paljastuu?

    Kukaan muu ei pilkkaa kansalaisia paitsi sinä itse. Koohotuksellasi pilkkaat kansan älyä...

    Äänestä

Ne teki väkisin siitä kuolleesta lentäjästä syntipukin.

Ettei presidentin, puolustusministerin, Naton, lentäjien esimiesten näpit pala.

Äänestä
  • Ei siinä mitään väkisin tehtyä ole!

    Lentokoneita ohjaavat ohjaavat eikä presidentti tai ministeri. Nuo Nato-kotkottelusi ovat imia keksintöjäsi! Suomi ei kuulu Natoon!

    Äänestä

Lekkeripeliksi joo, Hawkin mustia laatikoita ei kuulemma löydy. Siellä vedetään lentäjien keskustelut kokonaan uusiksi ja Nato-harjoitus pyyhitään pois.

Äänestä
  • Mustat laatikot löytyvät aikanansa.

    Suomi ei kuulu Natoon, joten ei meillä liioin ole mitään Nato-harjoituksia.

    Sinun pitää näemmä keksimällä keksiä silkkaa skeidaa!

    Äänestä

Hawkin mustien laatikoiden "katoaminen" on natottamista.

Puolustusvoimat väärentää kokonaan toisenlaiset lentäjien keskustelut joissa ei paljasteta Hornetien NATO-taisteluharjoitusta.

Äänestä
  • Mustat laatikot löytyvät aikanansa.

    Suomi ei kuulu Natoon, joten ei meillä liioin ole mitään Nato-harjoituksia.

    Sinun pitää näemmä keksimällä keksiä silkkaa skeidaa!

    Äänestä

NATOvalehtelua,

Hawkin mustat laatikot on jo USAn armeijalla ja muutostyöt meneillään.

Kun USAn armeijassa ei ole mitään partaveitsiä eikä Suomen armeijassakaan, voi odottaa, että mustan laatikon viesteistä kuullaan kuolleen pilotin sanomana rhkä pariinkn kertaan että "nyt en ehdi tehdä muuta kuin ajaa päin tota toista Hawkia" ja sitten kuuluu räsähdys.

Siitä puolustusvoimien upseereista koostuva tutkintalautakunta voi sitten todeta (hirveen pohdinnan jälkeen) että törmäys oli inhimillinen erehdys ja kyllä kuolleen lentäjän voidaan katsoa aiheuttaneen yhteentörmäyksen.

Äänestä
  • Keksit taas omasta päästäsi joutavaa skeidaa! Toinen loota löytyi jo ja toinenkin kohta.

    Mitään tarvetta peukaloida niitä ei ole! Suomi ei kuulu Natoon, joten ei meillä liioin ole mitään Nato-harjoituksia.

    Nuo juttusi törmäyksen syystä ovat perin lapsellisia!

    Äänestä

  • Laatikot löytyivät jo onnettomuuspäivänä.

    Äänestä

  • Ne on löydetty kirjoitti:

    Laatikot löytyivät jo onnettomuuspäivänä.

    Eipä löytyneet.

    Äänestä

Hawkien mustat laatikot löydettiin jo 13. päivä.

Miksi aikaisemmin ilmoitettiin, että laatikkoja ei ole löydetty, miksi tänään ilmoitettiin, että yksi on löytynyt, mutta toista ei virlä (vaikka mitkään etsinnät eivät ole enää käynnissä).

Äänestä
  • "Hawkien mustat laatikot löydettiin jo 13. päivä. "

    Ei löytynyt vaan myöhemmin.

    Siksi ilmoitettiin, että näin löytymisten suhteen kävi. Toinen koneista meni pahasti päreiksi pudotessaan ja jäännösten tutkiminen vie aikaa.

    Mitään salailua tai valehtelua ei ole paitsi se, minkä sinä kylähullu teet itse keksimällä omasta päästäsi, että lootat löytyivät jo putoamispäivänä. Tämä jatkuva valehtelu on puoleltasi lapsellista ja syö uskottavuuttasi!

    Äänestä

Kuollut lentäjä löydettiin lähes heti mutta tietoa pantattiin lähes 24 h. Mustat laatikot löydettiin niin ikään lähes heti, mutta tietoja on pantattu nyt jo yli viikon.

Äänestä
  • Kuollut lentäjä löydettiin seuraavana pääivänä.

    Mustista laatikoiosta toinen löytyi toissapäivänä ja toista etsitään yhä.

    Yrität epätoivoisesti taas keksiä ja sumuttaa!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Kuollut lentäjä löydettiin seuraavana pääivänä.

    Mustista laatikoiosta toinen löytyi toissapäivänä ja toista etsitään yhä.

    Yrität epätoivoisesti taas keksiä ja sumuttaa!

    Kuollut lentäjä ja mustat laatikot löydettiin heti onnettomuuspäivänä 13.11. Mutta ne salattiin jostain syystä?

    Äänestä

  • Heti löyty kirjoitti:

    Kuollut lentäjä ja mustat laatikot löydettiin heti onnettomuuspäivänä 13.11. Mutta ne salattiin jostain syystä?

    Silkkaa valetta! Toinen löytyi vasta muutaman päivän jälkeen. Toisesta en tiedä. Asiasta on uutisoitu aina heti lehdistössä. Lehdet eivät tietenkään osaa uttisoida sellaisia asioita, joita keksit omassa päässäsi!

    Äänestä

Toivottavasti Hawk-onnettomuus herätti kansanedustajat tajuamaan, että presidentti Niinistöä ja kansanedustaja Kanervaa ei saa päästää valmistelemaan F-35-hävittäjien ostamista.

Se kone on täysfiasko, vikoja ja virheitä täynnä, niin paljon, että USA on määrännyt koneen koulutuskäyttökieltoon.

F-35 kaikkine vikoineen olisi riski Suomen ilmavoimille kun jo nyt lentäjät harjoittelevat ilmataistelua väärillä koneilla niin, että sattuu kuolemanonnettomuuksia.

Äänestä
  • Asiassa ei ole mitään heräämistä, koska Hornetin seuraajan etsiminen on ajankohtaista vasta 2018. Sinä olet ainoa, joka jauhaa jatkuvasti jostakin F-35:stä!

    Hawk-onnettomuudessa lentäjät harjoittelivat Hawk-hävittäjillä täysin normaalia suomalaista ilmataisteluharjoitusta, jolla ei ollut mitään tekemistä Naton kanssa.

    Äänestä

Suomen puolustamiseen ja EUn puolustukseen kuuluvat rahat voivat olla samassa korissa, koska panostaminen kansalliseen puolustukseen voimistaa EUn puolustusta ja päinvastoin, EUn puolustukseen panostaminen voimistaa kansallista puolustusta.

Sen sijaan panostaminen NATOon on panostamista USAn puolustamiseen, mikä vie rahoja Suomen puolustuksesta niin kuin Haek-onnettomuus nyt tylyllä tavalla todisti.

Äänestä
  • Suomen oma puolustus on tärrkeintä. Minkäänlaista EU puolustusta ei ole olemassa ja Natoon me emme kuulu!

    Äänestä

Lekkeriksi on mennyt, ilmavoimat pitkii 1000 henkilöä pois kun presidentti Niinistö ja kansanedustaja Kanerva valmistelevat 15 miljardin NATO-hävittäjäkauppaa.

Äänestä
  • Ilmavoimat eivät ole vähentäneet henkilökuntaa eikä Niinistö tai Kanerva osta meille lentokoneita. Projisoit vain omia angstejasi ja antipatioitasi täysin sivullisiin henkilöihin!

    Pistä ihmeessä se pilleripurkki jo sivuun!

    Äänestä

"Lekkeriksi on mennyt, ilmavoimat pitkii 1000 henkilöä pois kun presidentti Niinistö ja kansanedustaja Kanerva valmistelevat 15 miljardin NATO-hävittäjäkauppaa."

Tuo raha on vuosiksi pois Suomen puolustamisesta.

Äänestä
  • Mitään tuollaista rahaa (tai kulua) ei ole olemassa, koska kukaan ei ole edes ostamassa 15 miljardilla (tai millään muulla summalla) lentokoneita ennen vuotta 2018!

    Koko juttu on pelkkä kylähullun typerä vedätys!

    Äänestä

Oikeassa olet, tosi pahaa lekkeripeliä.

Presidentti Niinistö pilasi joulun tunnelman ja joulumielen haukkumalla Venäjän ja pelottelemalla Venäjän uhkalla meitä, vaikka Niinistön olisi pitänyt toivottaa hyvää ja rauhallista joulua Venäjälle ja Suomen kansalle.

Äänestä
  • "Oikeassa olet, tosi pahaa lekkeripeliä."

    Ja vaihteeksi kylähullu esiintyy kahtena henkilönä ja onsamaa mieltä itsensä kanssa:-D

    Tosiasiassa Niinistö ei sanonut haastattelussa mitään erikoista ja häiriintynyt kylähullu panikoi itsekseen!

    Miksi presidentin pitää toivottaa haastattelussa Hyvää Joulua suomalaisten lisäksi jollekin tietylle YHDELLE naapurille?

    Äänestä

Kumpikin sekä Suomessa tasavallan presidentti että Venäjällä tsetseniterroristit iskivät joulu- ja uudenvuoden lomatunnelmissa oleviin kansalaisiin.

Ero on siinä, että presidentti Niinistö teki sen sanoin joulun vihapuheella haukkumalla Venäjän ja uhkaamalla suomalaisiaja länttä Venäjällä kun taas tsetseniterroristit iskivät pommein Volgogradissa.

Äänestä
  • Presidentti ei pitänyt mitään joulupuhetta, mutta antoi HBL:n haastattelun, jossa ei sanonut mitään erityistä. Siitäkös häiriintynyt kylähullu sai sitten hepulin ja panikoi asiasta kymmenissä sanomissa. Ja aivan turhaan!

    TODELLISUUDESSA presidentti sanoi haastattelussa, että Venäjä on etääntynyt lännestä. Turhaan sinä mitään uutisista 'kerrot', koska panet aina omiasi!

    Sen sijaan Volgogradista emme tiedä, että ketkä ovat iskujen takana.

    Äänestä

Presidentti Niinistön johdolla ilmavoimamme on natotettu jo siihen mittaan, että se ei pysty reagoimaan Suomen omaan puolustamiseen kuin 4 tuntia myöhässä ja USAn sekä NATOn show-tyyliin meyelillä taivaalla.

Äänestä
  • Rauhan aikana ei ilmavoimien edes tarvitse reagoida minuutin päälle. Asiantila riippuu armeijan määrärahoista (jotka määrittelee Eduskunta) eikä Niinistöstä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


NATOpelleilyä kirjoitti:

Presidentin tuella kokoomuksen NATOttajat kekkasivat perustaa eduskuntaan Puolustusasioita seuraavan NATO-junttauskerhon.

Kerhon puheenjohtajaksi valittiin kokoomuksen NATO-asiamies Ilkka Kanerva, vaikka hän sai potkut ulkoministeri virasta ja mikä hauskinta, vaikka koko kerhoa ei ollut vielä olemassakaan eikä jäseniä siihen nimetty.

Nyt Ilkka Kanerva on valittu vetämään työryhmää puolustusvoimien asehankinnasta ja uutta pukkaa. Nyt NATO-jäsenyys ja NATO-aseiden hankkiminen ei enää olekaan säästämistä vaan uskottavuutta.

Muistamme Kanervan tekemän NATOn jäsenyysoppaan, joka oli härski, valheellinen, harhaanjohtava ja kovin lapsellinen tekele NATOn mainostamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu