Ruotsi todellakin oli vihjeen antaja!!!

Nelosen uutisten mukaan vihjeen vakoilusta tosiaankin antoi Ruotsi.

Eli nyt on kiitoksen paikka Suomelta Ruotsille,

onhan tämä vähän huvittavaa kun Suomessa haukuttiin Ruotsi aiemmin
tästä Ruotsin harjoittamasta signaalitiedustelusta.
890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voi viddu sentään. Meillä on olölut 300.000 miehen vahvuinen puolustusvalmius itärajalla vuodesta 1944 lähtien.

Silti iivana pääsi kävelemään rajasta läpi, ja saapasteli suoraan Erkki Tuomiojan ministeriön ATK-huoneelle. Sinne vaan, diblomaattien asiakirjoja pläräämään ja lukemaan.

Ja meidät tahvot pelastaa rys-sän pälkähästä vanha aseiden pelkäilijänaapurimme, jääkiekkokaukaloista tuttu Hannu Hanhi, armas Sverige-Mamma.

Voi viddu kun nyt viduttaa, oikein viimeisen päälle, mikään meidän Islannista hankittiu F-Secure-osaaminen ei ansaitse minkäänlaista arvoa kyllä nyt.

Mutta toki ruotsalaiset paljasti asian siksi, että Tuomiojan konttorin kautta oli myös kaikki Ruotsin omatkin salaisuudet apposen ammollaan Venäjälle.

Svea-mamma tukki omien tietojensa idänpuoleista vuotoreikää.

Äänestä
  • "Mutta toki ruotsalaiset paljasti asian siksi, että Tuomiojan konttorin kautta oli myös kaikki Ruotsin omatkin salaisuudet apposen ammollaan Venäjälle."

    Aikas hyvä pointti, jossa saattaa jopa olla jotain perääkin.

    Äänestä

Kaikki itää koskeva tieto perinteisesti tulee meille ruotsin kautta. Tsernobyl..

Äänestä
  • Tsernobyl kyllä huomattiin samaan aikaan Suomen ydinvoimaloiden jatkuvassa säteilymittauksessa. Kun Suomessa vasta testailtiin, ovatko mittarit varmasti kunnossa, Ruotsi jo teki asiasta julkisen.

    Äänestä

  • tarvox kirjoitti:

    Tsernobyl kyllä huomattiin samaan aikaan Suomen ydinvoimaloiden jatkuvassa säteilymittauksessa. Kun Suomessa vasta testailtiin, ovatko mittarit varmasti kunnossa, Ruotsi jo teki asiasta julkisen.

    Ei mennyt ihan noin. Suomessa mittarit sammutettiin kun ne näytti liikaa. Niiden oli pakko olla rikki.

    Äänestä

  • hjbxbbfkffcnmfmfmflclccl kirjoitti:

    Ei mennyt ihan noin. Suomessa mittarit sammutettiin kun ne näytti liikaa. Niiden oli pakko olla rikki.

    Eivät uskaltaneet julkistaa, verukkeet sen mukaan.

    Äänestä

Vai niin mitenkäs hurrit sitten sai tiedon vakoilusta kun niillä on lakiensa puolesta oikeus vakoilla maansa kautta kulkevaa dataa onko ne sittenkin vakoillut suomen hallintoa ?

Vaan jenkit kertoi hurreille ja jenkeille kertoi joku venäläinen.

Äänestä
  • Ruotsi sai pitää juutalaisten kultahampaat ja rakentaa kansankodin , yhteistyötä vastaan . Palmen 1986 murhan jälkeen kaikki data on ollut Jänkki Globalization käytössä , myös teollisuus yritysten .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Heja Sverige kirjoitti:

Nelosen uutisten mukaan vihjeen vakoilusta tosiaankin antoi Ruotsi.

Eli nyt on kiitoksen paikka Suomelta Ruotsille,

onhan tämä vähän huvittavaa kun Suomessa haukuttiin Ruotsi aiemmin
tästä Ruotsin harjoittamasta signaalitiedustelusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu