Kepun Manninen oli vakooja presidentin kansliassa!

Kenenkä muun lukuun kuin keskustan? Oliko perinteinen kepun osto-ja myyntiliikkeen miehiä ja vuosikymmeniä? Pientä on nykyvakoilu, Kekkonen vuoti Neuvostoliittoon reilusti ja pihtaamatta.
65841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

FAKTAA PUKKAA...

Viimeisimpien tutkimusten mukaan Halonen tiesi tarkalleen mitä Manninen Jäätteenmäelle, silloiselle oppositiopuolueen johtajalle viestitti.
Miksi Halonen toimi niin kuin toimi?
-Hän halusi syrjäyttää ulkopolitiikassa presidentin ylikävelevän Lipposen pääministerin paikalta. Ja siinä hän myöskin onnistui.

Äänestä
  • MInkä tutkimusten? Joku, jonka nimeä en nyt muista, oli päätellyt jotain ja sanoi itsekin, että mitään todisteita/näyttöä hänellä ei ole.

    Yhtä hyvin voisin päätellä kuun olevan juustoa ja kerrron samalla, etten pysty todistamaan päätelmääni todeksi. Pientä kontrollia nyt sinunkin hullutteluihisi, ettet ala jonkun päätelmiä kirjoittamaan sellaisessa muodossa, että niin olisi oikeasti tapahtunut. Olet niitä onttokalloisia jankuttajia, jotka esittelevät ns. Halosen vappupuhettakin täytenä totena. Millaisia ihmisiä te olette? Edes kepulaisuus ei selitä omituisen katkeran käytöksenne syitä. Kyllä teillä täytyy olla kepulaisuuttakin vakavampi sairaus taakkananne..

    Äänestä

  • Kepulaisille riittää "tutkimukseksi" tupailtojen manifestit.

    Äänestä

  • Keskustalaisuus on katkeruutteen perustuva ja siksi ajaa meidät paremaan yrittämiseen maaseudulla. Naapuri ei ainakaan parempia tukia saa, kuin meitin
    tila. Voi muuten salametällä joskus käydä.

    Äänestä

  • Onneksi tutkimukset pelasti keskustan maineen ja Manninen oli loppujen lopuksi Tarja Halosen täsmäisku natoa vastaan.

    Äänestä

  • Sapiens dux kirjoitti:

    Onneksi tutkimukset pelasti keskustan maineen ja Manninen oli loppujen lopuksi Tarja Halosen täsmäisku natoa vastaan.

    Maine. Sen lisäksi, että Maine on kaupunki Ranskassa, se on muutakin. Ilmeisesti et tarkoita tuota kaupunkia?
    Katsopas, keputollakko, kun maine voi olla hyvä. Se voi olla myös huono. Sinä ja sinun mainitsemasi tutkimukset ei pelasta yhtään mitään, kun ne ei ole tutkimuksia laisinkaan. Tajuatko, vai piirränkö?
    Sikäli voit olla tyytyväinen, ettei tuo tutkimukseksi kuvittelemasi (vaikka pitäisi paikkansakin) pelastaisi edes kepun hyvää mainetta, edellyttäen, että sillä sellaista olisi!

    Tollo sinä olet.

    Oletko kuullut sanontaa?

    Kunnia meni, mutta maine kasvoi.

    Tajuatko, mitä se tarkoittaa, vai pitäisikö sekin piirtää?

    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/aho-varoitin-jaatteenmakea-irakin-kaytosta-vaaleissa/2003/06/172202

    Aho sanoo Lipposen edustaneen Suomen linjaa asiassa.

    ps. Saadaan tehdä aika heIvetisti "tutkimuksia", että kepu pääsee kieroiljapuoluemaineestaan. Sitäpaitsi vaikka nuo mainitsemasi arvelut olisivat tottakin, ei se kepulaisten mainetta paranna edes kyseisessä asiassa. Manninen toimi rikollisesti joka tapauksessa ja Jäätteenmäen tuomioonkaan ei tulisi muutosta. Jäätteenmäkeä ei tuomittu yllytyksestä virkarikokseen, koska oikeus katsoi Mannisen olleen itsekin niin innokas asiassa touhuamaan, ettei Jäätteenmäen pyyntöjä voinut pitää yllytyksenä.

    Äänestä

  • Miten sen nyt ottaa kirjoitti:

    Maine. Sen lisäksi, että Maine on kaupunki Ranskassa, se on muutakin. Ilmeisesti et tarkoita tuota kaupunkia?
    Katsopas, keputollakko, kun maine voi olla hyvä. Se voi olla myös huono. Sinä ja sinun mainitsemasi tutkimukset ei pelasta yhtään mitään, kun ne ei ole tutkimuksia laisinkaan. Tajuatko, vai piirränkö?
    Sikäli voit olla tyytyväinen, ettei tuo tutkimukseksi kuvittelemasi (vaikka pitäisi paikkansakin) pelastaisi edes kepun hyvää mainetta, edellyttäen, että sillä sellaista olisi!

    Tollo sinä olet.

    Oletko kuullut sanontaa?

    Kunnia meni, mutta maine kasvoi.

    Tajuatko, mitä se tarkoittaa, vai pitäisikö sekin piirtää?

    kouristaa tavanomaiseen tapaan?

    Äänestä

  • Punikkiruunaa kirjoitti:

    kouristaa tavanomaiseen tapaan?

    Tuollaisiin sinä kykenet.

    Olet tosiaan tollo ja haluat sen todistaa kerta kerran jälkeen.

    Äänestä

Olisihan se kumma juttu, jos tuo kepumafia ei olisi ujuttautunut Tarja Halosen aikana sinne presidentin kansliaan. Tarja Halonen luotti liian paljon naisiin ja kannusti kaikessa niitä. Miten hän ylisti tuota Anneli Jäätteenmäkeä, kun hänestä kepulaiset leipoivat pääministerin? Ei mennyt, kuin pieni tovi ja Anneli Jäätteenmäen kieroilut paljastuivat aina presidentinkansliaa myöten. Sieltä annettiin kepulaiselle lähtöpassit, koska hän jakeli salaiseksi luonnehdittuja asiakirjoja fakseina ja jopa pyytämättä ja yllätyksenä. Tänä päivänä nuo tietovuotajat saavat peräti linnatuomioita, mutta kepulaisille riittää pelkkä irtisanominen. Vapailla markkinoilla häärää monta kepulaista, joilla on vankeustuomio tahrana ansioluettelossa ja näyttää siltä, että tuo tahra riittää jopa ministerisvirkaan.

Äänestä

  • Kepu pettää aina kirjoitti:

    Annukka muni ja pahasti.
    En ihmetele yhtään, ettei omasta puolueestaankaan lopulta löytynyt tukijoita. Etenkin, kun Esko Ahokin kertoo varoittaneensa Jäätteenmäkeä vaalikampanjoinnissa tarttuvan ns. Irak-korttiin jo etukäteen. Mutta sehän oli kuin hullua yllyttäisi ja lopulta Annukan kohtaloksi tuli olla Suomen toiseksi lyhytaikaisin pääministeri.
    Sitä titteliä hän kantaa edelleen.

    Äänestä

  • Ei oikeuslaitos Martti Mannista irtisanonut, vaan työnantaja jo ennen asian oikeuskäsittelyä vuonna 2003. Oikeuslaitos rankaisi Mannista seuraavana vuonna 80 päiväsakolla.

    Täsmennetään kommenttiasi vielä siltäkin osin, että Martti Manninen oli työskennellyt presidentin kansliassa vuodesta 1984 eli jo Mauno Koiviston ajoista lähtien. Ensin presidentin erityisavustajana ja vuodesta 1994 lähtien presidenttien Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen neuvonantajana.

    Vakiintuneen tavan mukaan presidentin kanslian virkamiesten tehtävänä on aina ollut virallisen toimenkuvansa ohella informoida omaa taustapuoluettaan eri asioista, mutta toki vain suullisesti ja sekin mieluummin aurinkolasit silmillä ja popliinitakki yllään jossain kadunkulmassa tai kahvikupposen äärellä, eikä papereita ympäriisä levitellen.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ei oikeuslaitos Martti Mannista irtisanonut, vaan työnantaja jo ennen asian oikeuskäsittelyä vuonna 2003. Oikeuslaitos rankaisi Mannista seuraavana vuonna 80 päiväsakolla.

    Wikipediasta helppo katsoa. Itsekin muistin Mannisen toimineen jo pidemmän ajan pressan kansliassa. Muistin sen muunmuassa siitä, että ihmettelin, miksi nuhteeton virkamies yhtäkkiä noin töppäili? Makuasioista toiki on vaikea kiistellä, mutta en usko ainakaan siihen, että Jäätteenmäen silmien katse sai Mannisen tolaltaan ja tomimaan rikollisesti. On se niin kolkko. Se Annelin katse. Mutta mene ja tiedä. Kumpikin epulainen tyytyi käräjäoikueden päätökseen ja Jäätteenmäki sai valehtelijan maineen. Sitä et kai sinäkään kiistä, kun se on omalla sanamuodollaaan tavallaan vahvistettu oikeudenkäyntipöytäkirjoissa?

    Äänestä

  • sikakepusikakoseoli kirjoitti:

    Annukka muni ja pahasti.
    En ihmetele yhtään, ettei omasta puolueestaankaan lopulta löytynyt tukijoita. Etenkin, kun Esko Ahokin kertoo varoittaneensa Jäätteenmäkeä vaalikampanjoinnissa tarttuvan ns. Irak-korttiin jo etukäteen. Mutta sehän oli kuin hullua yllyttäisi ja lopulta Annukan kohtaloksi tuli olla Suomen toiseksi lyhytaikaisin pääministeri.
    Sitä titteliä hän kantaa edelleen.

    Lyhyaikaisin naispääministeri.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ei oikeuslaitos Martti Mannista irtisanonut, vaan työnantaja jo ennen asian oikeuskäsittelyä vuonna 2003. Oikeuslaitos rankaisi Mannista seuraavana vuonna 80 päiväsakolla.

    Täsmennetään kommenttiasi vielä siltäkin osin, että Martti Manninen oli työskennellyt presidentin kansliassa vuodesta 1984 eli jo Mauno Koiviston ajoista lähtien. Ensin presidentin erityisavustajana ja vuodesta 1994 lähtien presidenttien Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen neuvonantajana.

    Vakiintuneen tavan mukaan presidentin kanslian virkamiesten tehtävänä on aina ollut virallisen toimenkuvansa ohella informoida omaa taustapuoluettaan eri asioista, mutta toki vain suullisesti ja sekin mieluummin aurinkolasit silmillä ja popliinitakki yllään jossain kadunkulmassa tai kahvikupposen äärellä, eikä papereita ympäriisä levitellen.

    ......kadunkulmassa tai kahvikupposen äärellä...."

    Mutta kun Manninen sanoi, ettei Jäätteenmäki halunnut papereita Mama Rosassa. vaan halusi ne nimenomaan faxiinsa. Jäätteenmäki puolestaan kiisti Mama Rosassa koskaan käyneensäkään. Ainakaan Manniselta ruinaamassa tuhattaneljäsataa sivua faxeja kahtenasatana eri lähetyksenä.

    :D

    Saman päivän iltana, jona Jäätteenmäki tapsi Mannisen Mama Rosassa, Jäätteenmäki sai ensimmäisen faxilähetyksen.

    Kerro minkä, kenenä valtuuttamana vakiintunut tapa vakoillaa ulkopuolisille?

    "Vakiintuneen tavan mukaan presidentin kanslian virkamiesten tehtävänä on aina ollut virallisen toimenkuvansa ohella informoida omaa taustapuoluettaan eri asioista"

    Mitähän ne "eri asiat" ovat?

    Äänestä

  • Peter Falk jr kirjoitti:

    Saman päivän iltana, jona Jäätteenmäki tapsi Mannisen Mama Rosassa, Jäätteenmäki sai ensimmäisen faxilähetyksen.

    Mutta Jäätteenmäksi ei pyytänyt sitä, onko tämä vaikea ymmärtää?

    Äänestä

  • Yleisjohtaja kirjoitti:

    Oikeudenkäynnissä todettiin Jäätteenmäen pyytäneen.
    Voihan olla, ettei Jäätteenmäki pyytänyt, mutta oikeus päätyi siihen, että pyysi.
    Kaikki löytyy pöytäkirjoista.

    Siinä on faktaa kepuloisille.

    Äänestä

  • Yleisjohtaja kirjoitti:

    Mutta Jäätteenmäksi ei pyytänyt sitä, onko tämä vaikea ymmärtää?

    Miten noin vähäisillä tiedoilla voi käyttää tuollaista nimimerkkiä kuin yleisjohtaja?

    Kepulainen kylähullu sinä pikemminkin taidat olla?

    Äänestä

  • Olga Golgate kirjoitti:

    Lyhyaikaisin naispääministeri.

    Se on totta.
    Lisäksi täytyy myöntää aiempi väittämäi "Anneli ei valehdellut kertaakaan" kiihkokepulaisuuteni aiheuttamaksi hokemaksi, jolle ei ollut mitään pohjaa.

    Äänestä

  • Kepulien selitykset kirjoitti:

    ......kadunkulmassa tai kahvikupposen äärellä...."

    Mutta kun Manninen sanoi, ettei Jäätteenmäki halunnut papereita Mama Rosassa. vaan halusi ne nimenomaan faxiinsa. Jäätteenmäki puolestaan kiisti Mama Rosassa koskaan käyneensäkään. Ainakaan Manniselta ruinaamassa tuhattaneljäsataa sivua faxeja kahtenasatana eri lähetyksenä.

    :D

    >>> tuhattaneljäsataa sivua faxeja kahtenasatana eri lähetyksenä.

    Äänestä

  • Arvo Korsimo kirjoitti:

    Kerro minkä, kenenä valtuuttamana vakiintunut tapa vakoillaa ulkopuolisille?

    Vakoilusta ei ollut kysymys, ei edes syyttäjän mukaan, vaan virkasalaisuuden rikkomisesta. Manninen ei nimittäin hankkinut luvattomasti mitään tietoa, vaan välitti kanslian ulkopuolelle tietoa, joka hänen presidentin neuvonantajana kuuluikin tietää. Jos Mannisella ei olisi tuota tietoa asiasta ollut, hän ei olisi voinut antaa siitä neuvoja presidentti Haloselle.

    Tapa että presidentin kanslianhenkilöstä voi informoida taustapuolueittaan tiedoillaan vakiintui kymmenen vuoden takaisten lehtien mukaan presidentti Koiviston aikana. Tästä syystä Koivisto valitsi henkilökuntaa tasapuolisesti niin demareista, keskustasta kuin kokoomuksestakin.

    Äänestä

  • Horo-Oivan juttuja? kirjoitti:

    "Vakiintuneen tavan mukaan presidentin kanslian virkamiesten tehtävänä on aina ollut virallisen toimenkuvansa ohella informoida omaa taustapuoluettaan eri asioista"

    Mitähän ne "eri asiat" ovat?

    En minä niistä sen tarkemmin tiedä, koska en ole koskaan kuulunut informoitujen joukkoon, mutta koska ulkopolitiikka on keskeisesti kuulunut presidentin valtaoikeuksiin, veikkaan ainakin presidentin ulkopoliittisia suunnitelmia ja kannanottoja.

    Varmaan myös yksityiskohtainen tieto käydyistä neuvotteluista ulkomaiden valtionpäämiesten kanssa - siis muukin kuin lehdistölle annettu tieto kommunikeoiden ja tavaranvaihtopöytäkirjojen sisällöstä.

    Myös tieto esimerkiksi siitä, kenet presidentti haluaa nimittää Suomen Pankin johtokuntaan. Ehkä myös ennakkotieto siitä, saako joku "kapi" ylennyksen ja keitä presidentti kutsuu Linnan juhliin, jos se sattui kiinnostamaan. :-)

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    >>> tuhattaneljäsataa sivua faxeja kahtenasatana eri lähetyksenä.

    Kyllä molemmista sai vaikutuksen, että mielenterveydessä voi olla pahoja vajeita, varsinkin Jäätteenmäellä oli lepakoita tapulissa.

    Äänestä

  • Menisit hoitoon kirjoitti:

    Miten noin vähäisillä tiedoilla voi käyttää tuollaista nimimerkkiä kuin yleisjohtaja?

    Kepulainen kylähullu sinä pikemminkin taidat olla?

    No jokainen arvioikoon tykönänsä. Itse olen suhteeni jäävi. Muiden suhteen melkoisen meritoitunut.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    En minä niistä sen tarkemmin tiedä, koska en ole koskaan kuulunut informoitujen joukkoon, mutta koska ulkopolitiikka on keskeisesti kuulunut presidentin valtaoikeuksiin, veikkaan ainakin presidentin ulkopoliittisia suunnitelmia ja kannanottoja.

    Varmaan myös yksityiskohtainen tieto käydyistä neuvotteluista ulkomaiden valtionpäämiesten kanssa - siis muukin kuin lehdistölle annettu tieto kommunikeoiden ja tavaranvaihtopöytäkirjojen sisällöstä.

    Myös tieto esimerkiksi siitä, kenet presidentti haluaa nimittää Suomen Pankin johtokuntaan. Ehkä myös ennakkotieto siitä, saako joku "kapi" ylennyksen ja keitä presidentti kutsuu Linnan juhliin, jos se sattui kiinnostamaan. :-)

    Annuli keroo:

    "Luulin päässeeni presidentinkanslian jakelulistalle".

    Muitsathan muuten Hannu Takkulan varotoimet, kun hän selitysten koko ajan muuttuessa halusi kopiot myös kepun työvaliokunnan kokouksesta, koska pelkäsi, että niidenkin sisältö saattaa matkan tulla väärennetyksi? Ja niin kävikin. Jäätteenmäki muunteli niidenkin sisältöä omin päinsä.

    Kyllä todella Aittoniemen sanat taitaa pitää paikkansa kepusta? Mikään ei ole niin suuri rosvojoukko kuin kepu.

    Äänestä

  • Yleisjohtaja kirjoitti:

    Mutta Jäätteenmäksi ei pyytänyt sitä, onko tämä vaikea ymmärtää?

    Mistä sinä sen tiedät?

    Oikeus ainakaan ei uskonut, ettei Jäätteenmäki pyytänyt Manniselta tietoja ko. asiasta.
    Jos tiedät paremmin, olisit tarjoutunut todistajaksi Jäätteenmäen puolesta ja todistanut, ettei pyytänyt.
    Vai olisikohan sinunkin kohdallesi koitunut sellainen "väärä tuomio", kuten eräälle ex-kepuehdokkaalle, jonka vankeustuomio väärästä valatsa noin viikko sitten sai lainvoiman?

    Äänestä

  • Yleisjohtaja kirjoitti:

    No jokainen arvioikoon tykönänsä. Itse olen suhteeni jäävi. Muiden suhteen melkoisen meritoitunut.

    Puhuit itsesi taas pussiin. Ensin sanot olevasi jäävi itseäsi arvioimaan. Sitten arvioit olevasi muiden suhteen melkoisen merinoitunut.
    Sillä ei tuota voi muutoin ymmärtää kuin, että se oli oma arviosi. Mutta jääköön tämä tähän, sillä ketjussa on paljon asiaakin. Itse asiassa voisitkin avata taas oman ketjusi vaikkapa Kapista ja kertoa hänelle merinoitumisistasi. Mielellään todisteiden kera. Mene pois tästä ketjusta, kun olet noin pöljä.

    Äänestä

Jotain oli juttua, kun oli Matti Nykänen äänestetty suurimmaksi talviolympiasankariksi tai jotain. Niin oli heti joku ehdottamassa, että Kekkonen on suurempi, kun on hypännyt vauhditta pituutta kesällä. Aika tolloja nuo Kekkosen fanittajat. Yhtä hyvin Kekkosesta sitten voidaan sanoa, että oli myös kova korkeushyppijä. Kun Kremlistä tuli käsky, Kekkonen hyppi juuri niin korkealle kuin käsky kuului. Joskus hädissään kai korkeammallekin?

Tiesittekö muuten Stasi-listasalailija Seppo Tiitisen (kesk) olevan Kekkosen perinnekerhon puheenjohtaja? Aarno Laitinen jossain kolumnissaan kertoo nasevin sanoin tuosta kekkoslegendaa ylläpitävästä kerhosta ja sen toimintatavoista.

Äänestä

Demareita ottaa pannuun Halosen Jäätteenmäelle lähettämät tiedot.

Äänestä
  • Sanoisin mieluummin niin päin, että Halosta otti tosi raskaasti pannuun, kun Jäätteenmäki osoittautui tyypilliseksi kepukieroilijaksi.

    Äänestä

  • "En ole saanut MITÄÄN PAPEREITA. Minulla on kaksi korvaa, ja olen kuullut kaikenlaista."
    "En ollut näitäkään PAPEREITA pyytänyt ja ne tulivat minulle yllätyksenä"
    "Koen, etten ollut kyseisiä PAPEREITA pyytänyt."

    Äänestä

  • Annukan korvat kirjoitti:

    "En ole saanut MITÄÄN PAPEREITA. Minulla on kaksi korvaa, ja olen kuullut kaikenlaista."

    Lisään heti, että oikeus päätyi siihen, että Jäätteenmäki pyysi niitä papereita, joita Jäätteenmäki asian edetessä hieman muuttuvin selityksin kielsi pyytäneensä. Ensinnähän hän jopa valehteli, ettei ole mitään ko. asiaan liittyviä papereita edes saanut.

    Tuollaisiin kepulaisiinko tulisi luottaa? No, ei häneen luottanut edes kepu jättäessään hänet kuin nallin kalliolle. Ei nämä nykyiset kepuedustajatkaan kovin luotettavilta vaikuta. Vankeustuomioita sun muuta.

    Saa nähdä, pääsikö Aho kuin koira veräjästä noiden hiihtoliittohommiensa suhteen?

    Aho oli muuten tienannut aikamoisesti fyrkkaa, kertoi tänäinen lehti. Jos joskus vielä tulee jotain sen tapaista kuin silloin, kun Aho vaati korvauksia henkisistä kärsimyksistä 500 000mk, niin nyt on ainakin varaa palkata sellaiset lakimiehet, että korvauksia tulee, jos koskaan on tullakseen. Viimeksihän Aho jäi nuolemaan näppejään.

    Äänestä

  • Otti se snadisti Mannisen ja Jäätteenmäen korviinkin;-))) Mistä näitä kepuja oikein tulee..??

    Äänestä

  • Annukan korvat kirjoitti:

    "En ole saanut MITÄÄN PAPEREITA. Minulla on kaksi korvaa, ja olen kuullut kaikenlaista."
    "En ollut näitäkään PAPEREITA pyytänyt ja ne tulivat minulle yllätyksenä"
    "Koen, etten ollut kyseisiä PAPEREITA pyytänyt."

    Ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä Jäätteenmäki oli varmasti kuullutkin aika paljon Lipposen USA:n vierailusta. Lisäksi hän olisi ollut samassa toimessa oikeutettu saamaan Manniselta saamansa raportin kirjallisenakin.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä Jäätteenmäki oli varmasti kuullutkin aika paljon Lipposen USA:n vierailusta. Lisäksi hän olisi ollut samassa toimessa oikeutettu saamaan Manniselta saamansa raportin kirjallisenakin.

    Tuli vaan mieleen, kuinka Jäätteenmäki hallitusta muodostaessaan rukoili PAavo Liipposta hallituksensa ulkoministeriksi. Siis samaa miestä, jonka ulkopoliittisen osaamisen arvostelulla hän oli osoittanut, ettei Lipposeen ole lainkaan luottamista sellaisissa tehtävissä.

    Tässä eräs lainaus, joka myös asettaa Jäätteenmäet toimet sellaiseen valoon, että onko tuolla lapualaisella kaikki kynät penaalissa ollut noina aikoina?

    SUOMEN SILLAN UUTISVIIKKO 31/2003 18.8.2003

    Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan keskustajohtaja Anneli Jäätteenmäki
    olisi saanut ulkoministeriöstä nähtäväkseen niin sanottuun Irak-vuotoon
    liittyvät asiakirjat, jos hän olisi niitä pyytänyt. Jäätteenmäen olisi vain
    pitänyt esittää tarpeensa ja perustellun syyn, miksi hän haluaa saada
    lisätietoa silloisen pääministerin Paavo Lipposen käymistä keskusteluista.
    Tuomioja korostaa, että poliittisesti tällaisia tietoja ei kuitenkaan voi
    käyttää.

    Lainaus loppu.

    Onko tuon lainauksen viimeinen lause se syy, miksi Jäätteenmäki alkoi kieroilemalla hankkia tietoa, jota sitten käytti poliittiseen vihjailuunsa, josta näin jälkikäteen voimme kaikki todeta, että (vallan)ahneella oli taas kakkanen loppu.
    ?

    Äänestä

  • UTVAnen kirjoitti:

    Jäätteenmäeltähän oikeastaan lipsahti vahingossa kolmosen vaalitentissä, että hänellä oli jotain papereita asiaan liittyen. Joitain papereita hän myös heilutteli. Silloin tuo tentti sai aivan uuden käänteen ja Jäätteenmäki sekosi sanoissaan, kun tajusi möhlänneensä pahemman kerran. Sitten hän alkoikin puhua kahdesta korvastaan. Mutta moka oli jo tapahtunut.

    Äänestä

  • Faksin pukkaa;-)) kirjoitti:

    Otti se snadisti Mannisen ja Jäätteenmäen korviinkin;-))) Mistä näitä kepuja oikein tulee..??

    Mitä enemmän kepulaiset Jäätteenmäkeä puolustavat, sitä enemmän he kepulaista Mannista syyttävät.

    Sillä näiden kertomukset menivät oikeudessa keskenään ristiin.
    Itse pidän Mannista luotettavampana. Joskin hölmönä, sillä katson Jäätteenmäen juristin taidoillaan käyttäneen häntä häikäilemättömästi hyväkseen.
    Ja Jäätteenmäen kelkkaan lähdettyään menetti maineensa, työnsä ja sai vielä oikeudessa rangaistuksen. Manninenkin kuitenkin oli jossain määrin lakia tunteva henkilö, mutta niin vaan Jäätteenmäki oli ovelampi.
    Alunperinhän tuossa keississä kaksi kepulaista keksivät yhdessä juonen ja
    kjun kaikki meni poskelleen, Manninen yksin kärsi pahimmat seuraukset.

    Äänestä

Oikeus päättyi Jäättenmäen syyttömyyteen. Kansa tuomitsi Lipposen syyliseksi =6%.

Äänestä
  • Oikeus päätyi Jäätteenmäen syyttömyyteen siltä osin kuin syyte häntä koski.

    Jos Jäätteenmäkeä olisi kuultu oikeudessa todistajana, tilanne olisi ilman muuta ollut toinen. Jo pelkästään sillä perusteella, että vaikka Jäätteenmäkeä kuultiin syytettynä, oikeus ei uskonut häntä kaikilta osin. Eli, jos Jäätteenmäki olisi ollut todistajana, hän olisi, jos olisi pysynyt siinä sanassa,jonka syytettynä antoi, saanutkin oletettavasti tuomion ainakin väärästä valasta.

    Äänestä

  • Anneli narrasi:)))) kirjoitti:

    Oikeus päätyi Jäätteenmäen syyttömyyteen siltä osin kuin syyte häntä koski.

    Jos Jäätteenmäkeä olisi kuultu oikeudessa todistajana, tilanne olisi ilman muuta ollut toinen. Jo pelkästään sillä perusteella, että vaikka Jäätteenmäkeä kuultiin syytettynä, oikeus ei uskonut häntä kaikilta osin. Eli, jos Jäätteenmäki olisi ollut todistajana, hän olisi, jos olisi pysynyt siinä sanassa,jonka syytettynä antoi, saanutkin oletettavasti tuomion ainakin väärästä valasta.

    Mannisen kertomus oli uskottavampi, Jäätteenmäen ei, mutta aihetodistuksia ei löytynyt, ainoastaan 2500 vuodettua asiakirjaa ja niistä ainoastaan 30 oli merkitty "salainen" leimalla. Kepulle salaaminen sopii tarvittaessa.

    Äänestä

  • kepu vuotaa aina kirjoitti:

    Mannisen kertomus oli uskottavampi, Jäätteenmäen ei, mutta aihetodistuksia ei löytynyt, ainoastaan 2500 vuodettua asiakirjaa ja niistä ainoastaan 30 oli merkitty "salainen" leimalla. Kepulle salaaminen sopii tarvittaessa.

    Vuotaa kuin kepukaivos Talvivaaran altaat.

    Äänestä

Pikku juttu, Suomen Kuvalehti julkaisi Paavo Väyrysen pyynnön vaikeuksiin oljytoimituksessa ja pelkästään Väyrysen nostamiseksi valtaan, tosin kun Väyrysestä puhutaan, niin olisiko valtaan noussut Neuvostoliitto?

Äänestä
  • Urkki Kekkosta pidettiin Neuvostoliiton vakoilijana ja yksikään länsimaa ei luottanut Suomeen, mutta Kekkosen kautta ujuttivat disinformaatiota loputtomasti venäjälle.

    Äänestä

  • pitkät kepu perintee kirjoitti:

    Urkki Kekkosta pidettiin Neuvostoliiton vakoilijana ja yksikään länsimaa ei luottanut Suomeen, mutta Kekkosen kautta ujuttivat disinformaatiota loputtomasti venäjälle.

    Uutisvuodossa eilen puhuttiin urkinnasta.
    Jotenkin asiaan liitettiin myös vauhditon pituushyppääjä, kaikkien aikojen talvihiihtourheilunkin suurin sankari, meidän kaikkien ikioma Urkki.

    Niin kai täytyy sanoa, että meidän kaikkien, sillä ylistihän Urkki meidän kaikkien suomalaisten nimissä kansanmurhaaja Staliniakin. Siis sen jälkeen, kun oli jo ajat sitten joutunut luopumaan uskostaan Hitlerin voittoon.

    Äänestä

Paavo Lipponen on ollut KGB:n, Stasin ja Cian listoilla.

Äänestä

Annelilta lähti pääministerin palli vauhdilla;-)))

Äänestä
  • Heh-heh, kepulaiset osti Annellille lohdutuslahjaksi partakoneen;-))))

    Äänestä

Vakoilun kriteerit ei tosiaan täyty, kuten ketjussa mainitaankin.
Muutenkin tällä palstalla vakoojaksi leimataan nimeltä henkilöitä täysin perusteetta milloin kenetkin.

Manninen toimitteli vain hallussaan laillisesti olevia tietoja laittomasti ulkopuoliselle taholle(Jäättteenmäelle).

Sitä hieman ihmettelen, miksei Jäätteenmäkeä vastaan nostettu syytettä noiden tietojen käyttämisestä poliittisessa tarkoituksessa?

Äänestä
  • >>>Sitä hieman ihmettelen, miksei Jäätteenmäkeä vastaan nostettu syytettä noiden tietojen käyttämisestä poliittisessa tarkoituksessa?

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    >>>Sitä hieman ihmettelen, miksei Jäätteenmäkeä vastaan nostettu syytettä noiden tietojen käyttämisestä poliittisessa tarkoituksessa?

    "Olisikohan syynä yksinkertaisesti se, ettei rikoslaissa ole minkäänlaisia pykäliä "tietojen käyttämisestä poliittiseen tarkoitukseen" eli se ei olisi sellaisenaan rikos lainkaan?"

    Niin. Joku järkeenkäypä syy siihen täytyy olla, ettei Jäätteenmäkeä vastaan nostettu syytettä siitä, että hän käytti poliittisesti noita pyytämiään tietoja hyväkseen.
    Voisiko asiaa lähestyä toista kautta? Oliko Jäätteenmäellä sellaista tietoa, jota hänellä ei olisi laillisesti kuulunut olla? Käyttikö hän sitä poliittisten tarkoitusperiensä toteuttamiseen?

    Ihmettelen vain tuota, kun UM kertoo, että Jäätteenmäki olisi saanut samat tiedot kuin Manniselta sai, myös ulkoministeriöstä. Mutta poliittisiin tarkoituksiin tietoja ei UM:n mukaan niitä tietoja olisi saanut käyttää.

    Nyt kyselen vain, en väitä mitään. Siispä minua ei voida syyttää siitä, että puhun höpöjä. Olen vain utelias ja luen mielelläni vastauksia tähänkin kysymykseen. Josko kuitenkin yleisjohtaja lukuisine typeryyksineen pidättäytyisi vastaamasta?

    Ei kepu mikään kansanryhmä ole

    Äänestä

  • Saapi kysyä kirjoitti:

    Nyt hokasin. Tarkoitetaan siis sitä kepua lähellä olevaa yleisjohtajaa, jolle nauraa naurismaan aidatkin.

    Heh heh

    Äänestä

  • Saapi kysyä kirjoitti:

    "Olisikohan syynä yksinkertaisesti se, ettei rikoslaissa ole minkäänlaisia pykäliä "tietojen käyttämisestä poliittiseen tarkoitukseen" eli se ei olisi sellaisenaan rikos lainkaan?"

    Niin. Joku järkeenkäypä syy siihen täytyy olla, ettei Jäätteenmäkeä vastaan nostettu syytettä siitä, että hän käytti poliittisesti noita pyytämiään tietoja hyväkseen.
    Voisiko asiaa lähestyä toista kautta? Oliko Jäätteenmäellä sellaista tietoa, jota hänellä ei olisi laillisesti kuulunut olla? Käyttikö hän sitä poliittisten tarkoitusperiensä toteuttamiseen?

    Ihmettelen vain tuota, kun UM kertoo, että Jäätteenmäki olisi saanut samat tiedot kuin Manniselta sai, myös ulkoministeriöstä. Mutta poliittisiin tarkoituksiin tietoja ei UM:n mukaan niitä tietoja olisi saanut käyttää.

    Nyt kyselen vain, en väitä mitään. Siispä minua ei voida syyttää siitä, että puhun höpöjä. Olen vain utelias ja luen mielelläni vastauksia tähänkin kysymykseen. Josko kuitenkin yleisjohtaja lukuisine typeryyksineen pidättäytyisi vastaamasta?

    Kyllä se tieto Jäätteenmäellä sai olla, kuten Tuomiojakin kertoo. Mutta ehkä Tuomioja tuossa lausunnossaan kuitenkin "formuloi" asian lakitieteellisesti hassusti kun "korosti, että poliittisesti tällaisia tietoja ei kuitenkaan voi käyttää".

    Tarkastellaan asiaa vaikka niin, että Manninen olisikin välittänyt tiedot Lipposen ja Bushin keskusteluista Jäätteenmäen sijasta Helsingin Sanomille. Julkistushyöty olisi ollut keskustan kannalta yhtä suuri, mutta toisin kuin Jäätteenmäki, Helsingin Sanomat olisi välttänyt syytteen sen nojalla, että se on puolueeton lehti, eikä näin ollen voinut käyttää tietoja POLIITTISESTI hyväkseen.

    Miksi ihmeessä laissa pitäisi eritellä julkistusoikeus sen mukaan, millainen hyöty siitä julkistajalle itselleen on? Eikö ole järkeenkäyvämpää, että laissa vain mainitaan tiedot, joiden julkistaminen on kiellettyä. Julkistajille säädetään erikseen rangaistus, mutta turha siihen mitään motiiveja on sotkea.

    Siis yleisjohtaja sonnimies tuo pula-ajan Uuno Turhapuro.

    Äänestä

  • Älä hölötä kirjoitti:

    Ei kepu mikään kansanryhmä ole

    Kepulaisen yleisjohtaja Sapiens duxin mielestä on. Mutta sehän onkin ihan kilikalle.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Kyllä se tieto Jäätteenmäellä sai olla, kuten Tuomiojakin kertoo. Mutta ehkä Tuomioja tuossa lausunnossaan kuitenkin "formuloi" asian lakitieteellisesti hassusti kun "korosti, että poliittisesti tällaisia tietoja ei kuitenkaan voi käyttää".

    Tarkastellaan asiaa vaikka niin, että Manninen olisikin välittänyt tiedot Lipposen ja Bushin keskusteluista Jäätteenmäen sijasta Helsingin Sanomille. Julkistushyöty olisi ollut keskustan kannalta yhtä suuri, mutta toisin kuin Jäätteenmäki, Helsingin Sanomat olisi välttänyt syytteen sen nojalla, että se on puolueeton lehti, eikä näin ollen voinut käyttää tietoja POLIITTISESTI hyväkseen.

    Miksi ihmeessä laissa pitäisi eritellä julkistusoikeus sen mukaan, millainen hyöty siitä julkistajalle itselleen on? Eikö ole järkeenkäyvämpää, että laissa vain mainitaan tiedot, joiden julkistaminen on kiellettyä. Julkistajille säädetään erikseen rangaistus, mutta turha siihen mitään motiiveja on sotkea.

    "Julkistushyöty olisi ollut keskustan kannalta yhtä suuri"

    Siis, mitä HS olisi julkistanut? Jotain sellaista, jolle kukaan ei olisi korvaansa lotkauttanut? Jäätteenmäki sen sijaan valehteli sillä kieroimmalla tavalla. Vihjaili ja kuiskutteli, että kyllä siellä nyt varmaan jotain hämärää on tapahtunut.
    Hesari olisi voinut julkaista koko jutun ilman poliittisia päämääriä. Jos olisi katsonut uutiskynnyksen edes ylittyvän. Jäätteenmäki teki tikusta asiaa ja sai idiootin leiman otsaansa.

    Äänestä

  • Ei sotketa kirjoitti:

    Miksi ei olisi julkistanut Lipposen ja Bushin välisiä keskusteluja ja tehnyt niistä suurta numeroa omana juttunaankin, kun asia kiinnosti sitä valtavasti Jäätteenmäen kautta julkistettunakin.

    Itsekin kyllä ihmettelin ja harmittelin, että vuoden 2003 vaalit käytiin lähes pelkästään noiden keskustelujen ympärillä. Asia tuntui kiinnostavan koko mediakenttää. Mitään tiedotusvälinettä ei kiinnostanut esimerkiksi kotimaan talouspolitiikka Lipposen hallituksen jäljiltä.

    Toki sellainen "hyöty" tuosta median yksipuolisuudesta oli, että kokoomus unohtui asian pyörityksen tuiskeissa sivuraiteille ja kärsi siksi vaalitappion. Suomi sai pitkästä aikaa punamultahallituksen. Voisi arvella, että kohu antoi medialle hyvän tekosyyn heittää kokoomus syrjemmälle, Hesari mukaan luettuna.

    Ei se kovinkaan kiinnostava juttu olisi ollut millekään lehdelle ilman Jäätteenmäen häsläämistä. Jokaikinen lehti olisi halutessaan voinut pyytää nuo tiedot ulkoministeriöstä. Lehtien kiinnostus heräsi siinä muodossa, kuinka paljon lehtiä saadaan myytyä keskustan puheenjohtajan töpeksimisellä ja sen vatvomisella.
    Lopulta lehdet sai uutisoida, että Jäätteenmäki eroaa, kun kun kukaan muu ei luota häneen kuin joku vasemmistoliiton edustaja.

    Äänestä

  • Normikeskustelua kirjoitti:

    >>>Jokaikinen lehti olisi halutessaan voinut pyytää nuo tiedot ulkoministeriöstä.

    Äänestä

Vehkeily;
Myyrän soluttaminen valtion keskushallintoon
Suomen tasavallan presidentin vakoilu
Salaisen tiedon väärinkäyttö
Valehtelu vaalikampanjassa
Valehtelu eduskunnassa
Kepujohdon kokousten pöytäkirjojen väärentäminen
Oikeudenkäynti
Syyn vierittäminen myyrän niskaan
Häpeällinen ero
Ikuinen häpeä

Kaikki nämä "saavutukset" vain muutamassa viikossa on poikkeuksellisen matalaa ja vaikeasti alitettavaa tasoa jopa kepussa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Yleisjohtaja kirjoitti:

Kenenkä muun lukuun kuin keskustan? Oliko perinteinen kepun osto-ja myyntiliikkeen miehiä ja vuosikymmeniä? Pientä on nykyvakoilu, Kekkonen vuoti Neuvostoliittoon reilusti ja pihtaamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu