Venäläinen ydinvoima tuottaa Suomeen halpaa sähköä

Kuluttajat saavat kotiinsa euroopan halvinta sähköä.
550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

minkä sen rjyssä sähkön erottaa.ite en oo huomannu muuta kuin että alkaa vodka ja kaali haisemaan kun panee pesukoneen päälle.

Äänestä

Halpaa mutta mistä halpuus johtuu?

Äänestä
  • vaikka johtajien raijuista ponuksista ja muista kähminnöistä (2009 Muutama vuosi sitten runsaista osakeoptio-ohjelmistaan tunnetuksi tullut valtioenemmistöisessä omistuksessa oleva energiayhtiö Fortum maksoi viime vuodelta jälleen johdolleen avokätisesti kiinteän palkan lisäksi tulevia osakepalkkioita. Toimitusjohtaja Mikael Liliuksen kokonaistulot nousivat niiden ansiosta yli kolmeen miljoonaan euroon.

    Yhtiön vuosikertomus kertoo, että Lilius sai viime vuodelta varsinaista palkkaa ja luontoisetuja 866 824 euroa. Lisäksi hän sai Fortumin osakkeina maksettavaa tuloa yli kaksi miljoonaa euroa, tarkalleen 2 149 442 euroa.

    Lisäksi toimitusjohtaja sai suorituspalkkioita 156 359 euroa, eli vuoden kokonaispalkkioiden summa nousi lähes 3,2 miljoonaan euroon. Yhtiössä palattiin täten lähelle hyviä optiovuosia – tosin parhaimmillaan Liliuksen verotettavat ansiotulot olivat yli 11 miljoonaa euroa vuodessa. )

    Äänestä

Miksi kotimainen puu ei kelpaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei risuhöyhötyksille kirjoitti:

Kuluttajat saavat kotiinsa euroopan halvinta sähköä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu