Monissa viikinkisaagoissa puhutaan kuninkaista, näitä saagoja pidetään todisteena siitä, että tietty kuningas on ollut olemassa ja joskus vallassa.
Mutta kun näissä samoissa saagoissa luetellaan myös muiden maiden kuninkaita ja niitäkin pidetään todellisina henkilöinä, niin miksi tulkinta muuttuu kun kyseesä on Suomen kuningas.
Miksi sama näyttä ei riitä osoittamaan Suomen kuningasta todelliseksi henkilöksi, joka riittää osoittamaan kaikkien muiden maiden kuninkaat todellisiksi henkilöiksi.
Miksi Suomen kuninkaan kohdalla pitää olla vahvempi näyttö, kuin muiden maiden kuninkaiden kohdalle vaaditaan.
Eli kyse on näistä saagoista, missä luetellaan avioliittoja ja sitä, mistä mikäkin puoliso on kotoisin ja minkä kuninkaan jälkeläinen, useampi Svealaisten kuningas on ottanut vaimokseen Suomen kuninkaan tyttären ja päinvastoin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomella ei voinut olla kuningasta, koska emmem olleet tarpeeksi älykkäitä vielä silloin.
Suomea, ei voinut olla Suomen kuningastakaan.
Sadut ovat erikseen.
Kyllä se joku Suomi jossakin oli, kun sillä kerran kuningaskin oli.