Tuntuu hölmöltä toistaa samoja asioita, mutta niin kauan kuin lahkolaiset toistavat valheita evoluutioteorian sisällöstä ja lainaavat oikeita tutkijoita tietoisesti vääristellen, on hyvä muistuttaa lukijoita tosiasioista, etteivät heidän toistamansa valheet jäisi elämään ihmisten mieliin totuutena.
Evoluutioteorian juuret ovat yli sata vuotta vanhat ja teorialla on niin laaja, vankka ja monitieteellinen näyttö taustallaan, että sitä voidaan pitää kansankielisesti ilmaisten faktana.
Evoluutiota tukevien havaintojen lista on valtavan pitkä, mutta otetaan esimerkkinä joitakin yleisemmin tunnettuja:
- Kymmenet tuhannet fossiilit ajallisesti ja kehityksellisesti oikeassa järjestyksessä. Parhaimmillaan nähdään monta välivaihetta jonkin ominaisuuden totaalisesta muutoksesta lajin kehittyessä kokonaan toiseksi lajiksi. Nykyisten ominaisuuksien, kuten sulkien, hampaiden, selkärangan kehittymisen esiasteet esimerkiksi.
- Lajien yhtenevät ominaisuudet: fyysiset ominaisuudet, yhteinen DNA, läheisten lajien DNA:n yhteiset virheet askeleittain evoluutiopuussa, (myös) elävissä lajeissa olevat surkastumat jotka myös selittyvät evoluutiopuun jaottelulla. Solutason yhdenmukaisuus, vastustuskyvystä löydettävät yhdenmukaisuudet. Yms.
- Lajien muuntumisen havainnointi luonnosta ja laboratoriossa
Ja edelleenkään evoluutio ei ole sitä, että kissa synnyttää koiran tai apina ihmisen. Jokainen uusi sukupolvi on samaa lajia kuin edellinen, mutta kun tapahtuu vaikkapa pieni muutos joka sukupolvessa, on riittävän monen sukupolven jälkeen ero muinaiseen esi-isään niin suuri, ettei kyse ole enää samasta lajista.
Jos olet uusi tulokas palstalla, sinun on hyvä tietää että kreationistit ovat jo vuosikymmeniä mainostaneet "evoluution kumoavia todisteita", joista yksikään ei ole herättänyt oikeissa tiedemiehissä muuta kuin turhautumista - jos sitäkään.
Kreationismi elää evoluution aukoissa, mutta mitä pidemmälle oikea tiede menee, sitä pienemmiksi nuo aukot käyvät. Tuollainen todistelu on aika turhaa, koska vaikka joku löytäisikin jonkin asian, johon evoluutioteorialla ei ole vielä vastausta, on paljon todennäköisempää että se johtuu siitä ettei tiede ole vielä riittävän pitkällä, kuin siitä että kyseessä todella olisi jokin teorian kumoava väite. Kreationistien pitäisi myös kyetä tarjoamaan jokin syy, miksi kaikki tähän mennessä tehdyt havainnot tukevat juuri evoluution tapahtumista, eikä merkkejä kreationismin opettamasta maailman synnystä ole havaittavissa fossiileista, dna:sta tai havaittavasta universumista.
Kreationisteja voisi verrata koulukiusaajiin, jotka levittävät evoluutiosta ilkeitä ja perättömiä juoruja. Heidän mainostamansa "huippututkijat" ovat useimmiten ammattitaidottomia diletantteja, joiden tiedot ja osaaminen ovat kaukana ammattimaisuudesta ja merkittävin ajava voima on yrittää saada evoluutioteoria vaikuttamaan heikolta tai epäluotettavalta vaikka sitten valehtelemalla. Lainatessaan oikeita tutkijoita, kreationistit jättävät usein kertomatta että lainaus on joltain esimerkiksi 1800-luvulla syntyneeltä tutkijalta, joka ei voinutkaan tietää kaikkea sitä mitä nykyään tiedetään. Lähes yhtä usein kreationistit lainaavat oikeita tutkijoita valheellisella tavalla, leikkaamalla ja liimaamalla heidän kirjoittamiaan lauseita niin, että niiden sanoma muuttuu. Kuullostaako tämä oikeamieliseltä? Kuullostaako tämä rehelliseltä? Ja nämä ihmiset haukkuvat muita valehtelijoiksi!
Kreationismin ja evoluution välinen taistelu on lähtökohtaisesti mieletön asia, koska tieteellä/evoluutiolla on kaikki näyttö, kaikki asiantuntijat, yliopistot ja laaja yleinen hyväksyntä puolellaan. Kreationismi ei ole tiedettä, vaan evoluutiodenialismia.
Edelleenkin puuttumatta siihen, kumpi on oikeassa, tuhannet tiedemiehet takanaan yli sata vuotta tutkimuksellista tietoa ja kaikki yliopistot, vai pieni joukko tietyllä tavallaan uskovia ihmisiä, voi olla varma, että ammattilaisten keskuudessa ei ole näkymyseroa siitä, ovatko lajit kehittyneet evoluutioteorian mukaisesti vai eivät, kyllä ovat. Joitakin näkemyseroja yksityiskohdista on, mutta valtava, monitieteellinen, todisteet toisiinsa nivova näyttö tekee evoluutioteoriasta hyvin luotettavan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
>>Tuntuu hölmöltä toistaa samoja asioita...
Eipä kyllä. Itselläkin oli monen vuoden väli, mutta tämä on kuin saippuaooppera. Vaikka jäisi monta jaksoa väliin, ei sitä edes huomaa.
Olen tässä miettinyt, kuuluuko palstalle kirjoittelu joissakin lahkoissa velvollisuuksiin jonkinlaisena "lähetystyönä", vai omasta omasta ilostaanko nämä tietyt nimimerkit käyvät täällä loputonta sotaansa todellisuutta vastaan.
Sepä Se joka tuli palstalle eri nimimerkillä oli ilmeisesti alussa ja uskon hurmiossa aivan tosissaan mutta on selvästi väsähtänyt trolliksi, tai sitten on häipynyt kokonaan ja joku toinen trollaa Sepä Senä.
Kun ei viitsi samoja asioita montaa kertaa kirjoittaa ja aina ilmestyy uutta roskaa vedenpaisumuksesta, nuoresta maasta ja muusta:
"Evoluutiota tukee valtava määrä todistusaineistoa. Lähes kaikki tutkijat, ammattilaiset ja yliopistot ovat yhtä mieltä siitä, että elämä on kehittynyt evoluutioteorian mukaisesti. Kreationistit yrittävät kumota laajaa ja monitieteellisesti tutkittua evoluutioteoriaa keksimällä milloin mitäkin hullua. Mutta käännetäänpä kuppi toisinpäin. Löytyisikö jotain (todellista) joka kumoaisi kreationismin, joka opettaa maapallon olevan 6000-10000 vuotta vanha.
"The Earth: Yes, it really is 4.5 billion years old."
Mistä tiedetään, että maapallo on vähintään X ikäinen ja siis vanhempi, kuin kreationistit väittävät:
">10,000 years
Dendrochronology
Human Y-chromosomal ancestry
Oxidizable Carbon Ratio dating
Rock varnish
Thermoluminescence dating
>100,000 years
Coral
Fission track dating
Ice layering
Lack of DNA in fossils
Permafrost
Weathering rinds
>1,000,000 years
Amino acid racemization
Baptistina asteroid family
Continental drift
Cosmogenic nuclide dating
Erosion
Geomagnetic reversals
Impact craters
Iron-manganese nodules
Length of the prehistoric day
Naica megacrystals
Nitrogen in diamonds
Petrified wood
Relativistic jets
Sedimentary varves
Stalactites
Space weathering
>1,000,000,000 years
Distant starlight
Helioseismology
Lunar retreat
Radioactive decay "
Lisää tietoa: http://rationalwiki.org/wiki/Evidence_against_a_recent_creation