ihmetellyt miten aurinkoinen syksy tämä on ollut viime vuoteen verrattuna.
Muutin tähän asuntoon viime vuoden syyskuun puolivälissä ja vaihdoin samettiset talviverhot ikkunaan koska aurinko harvoin enää paistoi 4 ja 6 välillä iltapäivällä huoneeseen, eikä tarvinnut pelätä verhojen lauhtumista.
Mutta tänä vuonna melkein joka ainoa päivä kotiin tultua on harmittanaut että tuohon ikkunaan tuohon aikaan on paistanut joka päivä lukuunottamatta paria kertaa.
Joku tuolla ylhäällä järjesti sen että vaikka oli pilvistä muuhun aikaan niin minun kiusaksi tulikin kirkas auringonpaiste aina neljän ja kuuden välillä tuohon ikkunaan.
Tämä on aivan tyhmä aloite mutta teki mieli kertoa koska vähän kismitti koska nyt huomaan ehkä vähän vaalentumista verhossa.
Olen tässä itsekseni
3
66
Vastaukset
- jjoutava
Viisas on aloite. Mökillä oli aina kun iltauutisille kokooknutttiin nii aina siinoli aurinko ikkunassa ettei nähny kuvaa vaan kaihtimia vaati. Pilvipäivänäkin aurinko siihen putkahti siihen aikaan. Siellä Salpausselällä se oli.
- *Kukkahame*
Täällä on ollut varhaisesta aamusta saakka rankkasadetta, aamulla heräsin sateen rummutukseen.
Pimeää ollut ja valot on ollut koko päivän päällä, kuka nyt pimeässä?
Eipä ole naapurin kissakaan tänään ollut tähystelemässä oravia tai lintuja, ei se niihin koskaan kajoa, mutta on mielenkiintoista seurata oravien tahallista naksuttelua kuin ilkeyksissään, kissalla aukeaa suu muttei tule ääntä, mainio pakkaus tuo kolli.
Kun tuo joutavoinen kehuu auringon kirkkaudesta niin tämä vain siksi kun nyt oli pimeä päivä ;-)).Meillä sade on ollut hiljaista, mutta lähes koko päivän kestänyttä. Viimeaikojen sateet näkyvät jo vesistöjen virtaamissa varmaan myös pohjavesitilanteen kohoamisena.
Tänä vuonna näyttää toteutuvan luonnon vanha käytäntö; heikon pohjavesitilanteen päälle ei tule aikainen talvi. Sateinen syksy altistaa rakennuksia lisääntyvälle homeongelmalle, mikä on hyvin paha juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961492
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140934Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58911- 85892
- 53816
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255703Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74636