uutisvuoto

Tykkään uutisvuodosta mutta viimeaikoina on häirinnyt tv yleisön joukosta kuuluvan naisen todella ärsyttävän kovaääninen nauru.
Saanila ihmettelikin viimejaksossa naisen nauramista jo erään arvattavan uutisen alkuvaiheessa.
Toivottavasti hänet poistetaan yleisöstä.
12258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Itsekkin laitoin merkille tuon nauruäänen. Sais kyllä todellakin lopettaa jo.

Äänestä
  • Kuulostanut Rosa meriläisen naurulta... ainakin joskus... jos se nauru tulee nauhalta, eli on valmiiksi naurettua kuten oli ennen tietyt ulkolaiset ohjelmat ja vielä nykyäänkin monet... pokka pitää menee parasta aikaa ja valmista naurua pukkaa kaiken aikaa taustalta..

    Äänestä

Meinaatko, että siellä on aina sama yleisö? Vai aina sama kestohirnuja mukana?

Äänestä
  • Voihan siinä olla alussa ja lopussa studion työntekijät yleisönä istumassa selin ja kaikki naurunpätkät tallenteelta.
    En ole nähnyt yleisiä ilmoituksia, että haetaan yleisöä tähän nauhoitustilaisuuteen.

    Äänestä

  • kaikki vain harhaa kirjoitti:

    Voihan siinä olla alussa ja lopussa studion työntekijät yleisönä istumassa selin ja kaikki naurunpätkät tallenteelta.
    En ole nähnyt yleisiä ilmoituksia, että haetaan yleisöä tähän nauhoitustilaisuuteen.

    Uutisvuodon, kuten muidenkin samanlaisten ohjelmien yleisö koostuu yleensä joistain seuramatkalla olijoista, suurin osa on eläkeläisiä. Ei niihin paljon tarvitse yleisöä ilmoituksella hakea, tulijoita on pilvin pimein.

    Itse ohjelma on nykyään täyttä paskaa. Stan Saanilan huutamista ja meuhkaamista ei juuri jaksaisi kuunnella eikä katsella, mutta koko karmeuden kruunaa ääliömäisen tyhmä ja huumorintajuton Baba Lybeck kiljumisellaan.

    Ihme kun Tervo jaksaa vielä noita kahta paukapäätä.

    Äänestä

Joutaisi jo loppua. Ei ole enää hauska kuten ennen.

Äänestä

Mutta onneksi korvaava ohjelma on kilpailevalla kanavalla: nelosen hyvät ja huonot uutiset. Uutisvuoto on ollut jo monta vuotta saman toistoa, Saanilan toistuvat vitsit ja Tervon nyrpeä ja kyllästynyt olemus. Oikeastaan ohjelmassa on parasta juuri Tervo mutta se ei pelasta ohjelmaa.

Äänestä
  • Hyvät ja huonot uutiset on siitä ikävä katsottava, että vuorosanat luetaan suoraan paperista tai tankataan etukäteen muistiin.

    Äänestä

  • Uutisvuoto on aikansa elänyt ja kiinnostaa vain silloin jos vieraat ovat kiinnostavai. Usein vieras on tuppisuuna eikä saa sanaa suustaan , tosin vakituomarit eivät anna puhua vaan keskeyttävät, ainakin tervo. Sitten sanovat että kässäri on siinäkin, kuka saa sanoa ja mitä. Luulis että jotain omaperäistä on joskus.

    Yle Leaks on mennyt edelle, niin moni muukin on todennut. Meillä ainakin naurattaa niin ettö koira höristää korviaan kun kuulee että nauramme. Vaikka PIrjo otti rahakkaamaan pestin, niin Krisseen on alkanut tottua ja parhaita ovat sitten muut jäsenet, kaikki ovat ...

    Äänestä

hjsgvj b: eikös sitä tehdä niin myös Uutisvuodossa? vuorosanat ja muut luetaan prompterista.

Äänestä

Lybeck lukee prompterista, mutta muut kai turvautuvat omiin muistiinpanoihinsa. Tervo ruksii aina yli niitä merkintöjään, että muistaa mikä vitsi on jo käytetty. =) Aika tarkkaanhan tuo on harjoiteltu, mutta kai siinä jotain tilaa on improvisaatiollekin.

Äänestä

Mitä väliä, pää asia että keskitytään persun arvosteluun ja pilkkaamiseen. Siis pääpaino persuihin mollaamisessa. Persujen mollaaminen ei ole rasismia, on virallinen demlan kanta.
Juontaja on muuten tyhmä ja kuiva nainen. Lopetin katsomisen kun juontaja vaihtui. Kyseessähän piti olla huumori ohjelma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ranel_lahti kirjoitti:

Tykkään uutisvuodosta mutta viimeaikoina on häirinnyt tv yleisön joukosta kuuluvan naisen todella ärsyttävän kovaääninen nauru.
Saanila ihmettelikin viimejaksossa naisen nauramista jo erään arvattavan uutisen alkuvaiheessa.
Toivottavasti hänet poistetaan yleisöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu