MERKITTÄVÄ KANSAINVÄLINEN TUNNUSTUS HALOSELLE

Suurella ylpeydellä saimme viikolla lukea eri lehdistä, että presidentti Tarja Haloselle on myönnetty ansaitsemansa, merkittävä kansainvälinen tunnustus, Global Fairness Award.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288607771159.html

" GFI:n mukaan presidentti Tarja Halosen on tehnyt vaikuttavan uran Suomen politiikassa ja pyrkinyt sisällyttämään ammattiyhdistykset ja työnantajaorganisaatiot poliittiseen päätöksentekoon.
Palkinnon tarkoitus on inspiroida tulevia johtajia omistautumaan oikeudenmukaisuuden ja taloudellisen tasa-arvon edistämiseen."

Halonen on varsin kovassa seurassa, sillä aiemmin saman tunnustuksen on saanut mm. Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Hillary Clinton (2010).
169237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 169

Vanhimmat

Sale ei mahdu tuohon samaan seuraan, vaikka kuinka mielistelee Obamaa.

Äänestä
  • Venäläisiäkään ei huijata niin helposti kuin suomalaisia. Salen mahdollisuus on mennyt eikä takaisin tule.

    Äänestä

  • marry me baby kirjoitti:

    Venäläisiäkään ei huijata niin helposti kuin suomalaisia. Salen mahdollisuus on mennyt eikä takaisin tule.

    Vain suomalaiset petturit saa venäläisiä mitalleja. Urkillekin sellainen lohkes!

    Äänestä

  • Petturit kirjoitti:

    ♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫

    Kauheesti siellä kotikatsomossa mietitään ja funtsataan, mutta mieleen tulee vain 1918 historiikit, DDR:n tunnustaminen valtioksi, nurkissa vilahtelee tonttuja sekä Stasi-agentteja, ehkä joku KGB:stäkin....2-0, 2-0, kaksi nolla....

    AIVAN! Ei tarvinnut kilauttaa kaverille. Halonen on tavannut kaksi kertaa USA:n presidentin Valkoisessa Talossa, Niinistö taas....EI OLE! Pissimässä Niinistökin kävi yhdessä Itälän Villen kanssa, mutta eksyivät isoon taloon parat.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html

    Äänestä

  • ♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja kirjoitti:

    Porvoon lastensuojelun laatukäsikirja poistettiin netistä Eerikan kuoleman jälkeen koska myöskin Askola teki yhteistyötä Porvoon kanssa.

    Äänestä

  • Petturit kirjoitti:

    Vain suomalaiset petturit saa venäläisiä mitalleja. Urkillekin sellainen lohkes!

    Minusta kyllästyttää jo tuo ylenpalttinen homotus, hävettää tämä homomaa.
    Inhottavia tautipesiä ja naistenhakkaajia,

    Kauhia stondis yhdestä gallupista.

    Tekijänä vielä joku valitut palat ja tarjolla erittäin typerä valikoima "poliitikkoja".
    Eihän presidentit kumpikaan ole poliitikkoja vaan nimenomaan päivänpolitiikan ulkopuolella. Testissä pitäisi mitata vain ministerit ja kansanedustajat, ei presidenttiä.
    Presidentillä ei ole sisäpoliittista valtaa eikä vastuuta lainkaan.

    Tottahan istuva presidentti väistyneet voittaa eikä mukana edes ole Ahtisaarta ja Koivistoa. Tästä riemastuneena sitten yksi idiootti sontii palstan täyteen roskaa kikkeli ilmeisen kovassa kulmassa ja verta täynnä, koska aivotoimintaa ei enää ole.

    Voi kilin VlTTU miten älytöntä älämölöä.

    Äänestä

  • Minusta kyllästyttää kirjoitti:

    Aitoja Romanov-sukuisia löytyy toki suomestakin, ei toki tarvitse ulkomailta lähteä hakemaan. On aivan eri asia suostuisivatkohan moiseen hommaan.

    Äänestä

  • Minusta kyllästyttää kirjoitti:

    Minusta kyllästyttää jo tuo ylenpalttinen homotus, hävettää tämä homomaa.
    Inhottavia tautipesiä ja naistenhakkaajia,

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi tänään lyhyesti Presidentintekijät-elokuvaa.

    - Minä pysyn siitä elokuvasta ja sen markkinointikeinoista niin kaukana kuin mahdollista, Niinistö sanoi Joensuun lyseolla pidetyn maakuntamatkan tiedotustilaisuudessa.

    Äänestä

  • Kauhia stondis yhdes kirjoitti:

    Kauhia stondis yhdestä gallupista.

    Tekijänä vielä joku valitut palat ja tarjolla erittäin typerä valikoima "poliitikkoja".
    Eihän presidentit kumpikaan ole poliitikkoja vaan nimenomaan päivänpolitiikan ulkopuolella. Testissä pitäisi mitata vain ministerit ja kansanedustajat, ei presidenttiä.
    Presidentillä ei ole sisäpoliittista valtaa eikä vastuuta lainkaan.

    Tottahan istuva presidentti väistyneet voittaa eikä mukana edes ole Ahtisaarta ja Koivistoa. Tästä riemastuneena sitten yksi idiootti sontii palstan täyteen roskaa kikkeli ilmeisen kovassa kulmassa ja verta täynnä, koska aivotoimintaa ei enää ole.

    Voi kilin VlTTU miten älytöntä älämölöä.

    Kansa epäilee ihosairautta!
    Vastahan se ilmoitus terveydentilasta annettiin...petettiinkö meitä?
    TAAS?

    http://is12.snstatic.fi/img/658/1288540684594.jpg

    Äänestä

  • marry me baby kirjoitti:

    Venäläisiäkään ei huijata niin helposti kuin suomalaisia. Salen mahdollisuus on mennyt eikä takaisin tule.

    Kumman se ottaa mukaan, sinut vai Rumatsukan?
    vai molemmat?

    Äänestä

Milloin voidaan ruveta puhumaan suoraan Halosen vahingollisesta toiminnasta Suomelle. Uutiset jo mainitsi YK puheen...

Äänestä
  • Ei ole mitään sionistien salaliittoa, vaan ainoastaan varallisuutensa menettävän eliittihallinto EKP:n selviytymispyrkimys, saada virheellisesti sijoittamansa varallisuus takaisin itselleen.

    Äänestä

  • Mitä pahaa on työväen luokassa? Se on saanut aikaan hyvinvointivaltion, jonka Sale lopettaa ensi tilassa ja niin pian kuin mahdollista.

    Äänestä

  • Mitä pahaa on työväe kirjoitti:

    Mitä pahaa on työväen luokassa? Se on saanut aikaan hyvinvointivaltion, jonka Sale lopettaa ensi tilassa ja niin pian kuin mahdollista.

    Kekkonen oli Suomen ainoa suurmies. Hän nosti sotiaedeltävän fasistisen vasallivaltion itsenäiseksi toimijaksi ja liennytyksen kauden tärkeäksi tekijäksi. Se kansallisvarallisuus jota nyt poltetaan EU-pankeille ja Naton häviämässä Afganistan sodassa luotiin preisdentti Kekkosen kaudella.
    Halosen viisaus oli Kekkosen perinnön ylläpito mahdollisuuksiensa mukaan jopa nyt EU-sortokaudella.

    Äänestä

  • Kekkonen oli Suomen kirjoitti:

    Se on se palstan rassukkademari, nimimerkki Jäbä45 muiden nickien muassa. Hullu mikä hullu, niin hullu kuin vain hullu voi olla.

    Äänestä

  • Ei ole mitään sionis kirjoitti:

    Ei ole mitään sionistien salaliittoa, vaan ainoastaan varallisuutensa menettävän eliittihallinto EKP:n selviytymispyrkimys, saada virheellisesti sijoittamansa varallisuus takaisin itselleen.

    Ei Niinistön elättäminen sen halvemmaksi tule kuin edeltäjiensä (oikeastaan Niinistö tulee kalliimmaksi, nyt presidenttiys maksaa vuodessa n. 19 miljoonaa euroa, kun se oli 2010-luvulla 15 miljoonaa euroa vuodessa).

    Äänestä

  • Se on se palstan ras kirjoitti:

    Kerropa nyt ihan rehellisesti, mitä Niinistö sai aikaan vuonna 2013?

    Äänestä

  • Niinistö itse harmitteli viime perjantaina STT:n haastattelussa Haukioon kohdistuvaa julkisuutta. Niinistön mukaan Haukiosta on tehty turhankin julkinen henkilö.

    Äänestä

  • Kerropa nyt ihan reh kirjoitti:

    Kerropa nyt ihan rehellisesti, mitä Niinistö sai aikaan vuonna 2013?

    Haloska lähtee keväällä Jutan kanssa kiertueelle homottamaan kansaa!
    Homottavat oikein kunnolla kuulemma.

    Äänestä

  • Mitä pahaa on työväe kirjoitti:

    Mitä pahaa on työväen luokassa? Se on saanut aikaan hyvinvointivaltion, jonka Sale lopettaa ensi tilassa ja niin pian kuin mahdollista.

    Taitaa muuten Jenni pahoinpidellä vanhusta...pitäiskö ilmoittaa poliisille?
    Eihän noita saa edes meikillä piiloon.

    http://kalasaitti.net/foorumi/index.php?topic=228.360

    Äänestä

  • Haloska lähtee kevää kirjoitti:

    Haloska lähtee keväällä Jutan kanssa kiertueelle homottamaan kansaa!
    Homottavat oikein kunnolla kuulemma.

    Presidentti Sauli Niinistö sanoi, ettei Suomella ole huolehtimisen syytä eikä puolustusvalmiutta ole syytä nostaa.

    - Kaikkein suurin vaara on siinä, että sattumanvaraisesti alkaa jotain, mitä kukaan ei tarkoittanut, hän tähdensi.

    Äänestä

  • Mitä pahaa on työväe kirjoitti:

    Mitä pahaa on työväen luokassa? Se on saanut aikaan hyvinvointivaltion, jonka Sale lopettaa ensi tilassa ja niin pian kuin mahdollista.

    Suomi ei ollut tunnustanut myöskään Länsi-Saksaa, eli Saksan liittotasavaltaa. Suomi tunnusti molemmat Saksat yhtä aikaa vuonna 1972.

    Äänestä

  • Kekkonen oli Suomen kirjoitti:

    Kekkonen oli Suomen ainoa suurmies. Hän nosti sotiaedeltävän fasistisen vasallivaltion itsenäiseksi toimijaksi ja liennytyksen kauden tärkeäksi tekijäksi. Se kansallisvarallisuus jota nyt poltetaan EU-pankeille ja Naton häviämässä Afganistan sodassa luotiin preisdentti Kekkosen kaudella.
    Halosen viisaus oli Kekkosen perinnön ylläpito mahdollisuuksiensa mukaan jopa nyt EU-sortokaudella.

    Selkeä on Salen maailmanpyörähanke Helsinkiin kansan varoilla ja suoraan veroparatiisi Liechtenstainista. Rikollinen hanke, verolakien vastainen.

    Sehän olikin todella omaperäinen ehdotus. Eihän sitä ole muut ennen esittäneetkään paitsi kaikki ministerit pääministeriä myöten sekä työmarkkinajohtajat ja suurin osa kansanedustajista.

    Äänestä

  • Ei Niinistön elättäm kirjoitti:

    Ei Niinistön elättäminen sen halvemmaksi tule kuin edeltäjiensä (oikeastaan Niinistö tulee kalliimmaksi, nyt presidenttiys maksaa vuodessa n. 19 miljoonaa euroa, kun se oli 2010-luvulla 15 miljoonaa euroa vuodessa).

    Tuosta kirjoituksestasi saa sen kuvan, että et ole tervejärkinen, mutta oletko edes hetero? Epäilen.

    Äänestä

  • Suomi ei ollut tunnu kirjoitti:

    Suomi ei ollut tunnustanut myöskään Länsi-Saksaa, eli Saksan liittotasavaltaa. Suomi tunnusti molemmat Saksat yhtä aikaa vuonna 1972.

    Niinistö on monelle pienipalkkaisellekin oikea arvojohtaja. Haluammeko seurata johtajaa?

    Äänestä

  • Presidentti Sauli Ni kirjoitti:

    Presidentti Sauli Niinistö sanoi, ettei Suomella ole huolehtimisen syytä eikä puolustusvalmiutta ole syytä nostaa.

    - Kaikkein suurin vaara on siinä, että sattumanvaraisesti alkaa jotain, mitä kukaan ei tarkoittanut, hän tähdensi.

    Presidentti Halonen sanoi olevansa selvillä siitä että, Australia ei ole allekirjoittanut Kioton protokollaa, mutta hän on valmis avoimiin keskusteluihin aiheesta ja toivoo että, kaikki maat ymmärtävät yhteisen panoksen olevan tärkeän.

    Äänestä

  • Kerropa nyt ihan reh kirjoitti:

    Kerropa nyt ihan rehellisesti, mitä Niinistö sai aikaan vuonna 2013?

    Oikeastaan käy sääliksi kaikkia niitä virkamiehiä, jotka ovat matkan alla pohjustaneet presidentille sitä, mitä Libanonissa ja Lähi-idässä oikein on viime vuosisatojen ja viikkojen aikana tapahtunut.

    Niinistö on keskittynyt Venäjään.

    Äänestä

  • Kerropa nyt ihan reh kirjoitti:

    Kerropa nyt ihan rehellisesti, mitä Niinistö sai aikaan vuonna 2013?

    Tiitisen lista on Suojelupoliisin vuonna 1990 saama lista 18 henkilöistä, joiden epäillään olleen yhteydessä Suomessa toimineeseen Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasin edustajaan.

    Äänestä

  • Sehän olikin todella kirjoitti:

    Sehän olikin todella omaperäinen ehdotus. Eihän sitä ole muut ennen esittäneetkään paitsi kaikki ministerit pääministeriä myöten sekä työmarkkinajohtajat ja suurin osa kansanedustajista.

    Oikea teko olisi palauttaa katti Metleeville.
    Katti pakettiin ja kuriirifirma toimittamaan paketti Moskovitshiin !

    Äänestä

  • Ei Niinistön elättäm kirjoitti:

    Ei Niinistön elättäminen sen halvemmaksi tule kuin edeltäjiensä (oikeastaan Niinistö tulee kalliimmaksi, nyt presidenttiys maksaa vuodessa n. 19 miljoonaa euroa, kun se oli 2010-luvulla 15 miljoonaa euroa vuodessa).

    No onneksi nyt loppui se höpötys siitä, että olemmehan me Natokumppaneita. Varmaan ensimmäisenä "sydän kylmänä seuraamme"- Koiviston pariskunta muisti, että hei, Ukrainahan on ollut Natokumppani jo vuosikymmeniä. Eipä riittänyt.

    Äänestä

  • No onneksi nyt loppu kirjoitti:

    No onneksi nyt loppui se höpötys siitä, että olemmehan me Natokumppaneita. Varmaan ensimmäisenä "sydän kylmänä seuraamme"- Koiviston pariskunta muisti, että hei, Ukrainahan on ollut Natokumppani jo vuosikymmeniä. Eipä riittänyt.

    Nyt on nähty, mihin on tultu. Sale järjestää palkankorotuksen itselleen, kun taas Salen kaverit EK:ssa haluavat alentaa kansalaisten palkkoja. Ja Salen ystävä Jyrki kannattaa.

    Äänestä

  • Haloska lähtee kevää kirjoitti:

    Haloska lähtee keväällä Jutan kanssa kiertueelle homottamaan kansaa!
    Homottavat oikein kunnolla kuulemma.

    Miksi Niinistö ei käytä lippistä? Noh, Niinistön hattumaku on erilainen, huhujen mukaan myös alusvaatteista löytyy yllätyksiä.

    Äänestä

  • Ei ole mitään sionis kirjoitti:

    Ei ole mitään sionistien salaliittoa, vaan ainoastaan varallisuutensa menettävän eliittihallinto EKP:n selviytymispyrkimys, saada virheellisesti sijoittamansa varallisuus takaisin itselleen.

    Luulisi, että näiden rassukoiden elämä olisi jo helpottanut, kun saa Jennin tätimäistä garderoobia kehua, mutta ei....yhtä tyhjää ja sisällötöntä on homofobisen persuräkättäjän elämä. Siitä sosiaalisesta noususta porvarilliseen kastiin nousemisesta unelmoiden.

    Äänestä

  • Suomi ei ollut tunnu kirjoitti:

    Suomi ei ollut tunnustanut myöskään Länsi-Saksaa, eli Saksan liittotasavaltaa. Suomi tunnusti molemmat Saksat yhtä aikaa vuonna 1972.

    Taksiyrittäjä saa nykyisin korkeintaan 9 600 euron verohuojennuksen, jos auto on taksikäytössä kolme vuotta. Sääntö tarkoittaa, että tyypillinen taksiauto on käytännössä veroton.

    Äänestä

  • Mitä pahaa on työväe kirjoitti:

    Mitä pahaa on työväen luokassa? Se on saanut aikaan hyvinvointivaltion, jonka Sale lopettaa ensi tilassa ja niin pian kuin mahdollista.

    Haloska lähtee keväällä Jutan kanssa kiertueelle homottamaan kansaa!
    Homottavat oikein kunnolla kuulemma.

    Äänestä

  • Nyt on nähty, mihin kirjoitti:

    Nyt on nähty, mihin on tultu. Sale järjestää palkankorotuksen itselleen, kun taas Salen kaverit EK:ssa haluavat alentaa kansalaisten palkkoja. Ja Salen ystävä Jyrki kannattaa.

    Presidentti Halonen on yhä IN, Niinistö ei ole sitä koskaan ollutkaan.
    http://www.iltalehti.fi/viihde/2014040618190181_vi.shtml

    Äänestä

  • Presidentti Halonen kirjoitti:

    Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professorin Tuomas Ojasen mukaan ennenaikaisten vaalien järjestäminen nyt rikkoisi pahasti Suomen perustuslain henkeä.

    "Suomen perustuslaki asettaa riman ennenaikaisten vaalien järjestämisestä hyvin korkealle", hän toteaa.

    Äänestä

  • Selkeä on Salen maai kirjoitti:

    Selkeä on Salen maailmanpyörähanke Helsinkiin kansan varoilla ja suoraan veroparatiisi Liechtenstainista. Rikollinen hanke, verolakien vastainen.

    Samalla kun Venäjän ja EU-maiden suhteet ovat luisuneet alamäkeen, Venäjä on löytänyt uusia liittolaisia yllättävältä taholta.

    Suosiotaan kasvattavat Euroopan äärioikeistolaiset liikkeet tuntuvat sopivan kumppaneiksi siitäkin huolimatta, että Venäjä on toistuvasti ilmoittanut olevansa huolissaan muun muassa fasismin noususta Ukrainassa.

    Äänestä

  • Helsingin yliopiston kirjoitti:

    Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professorin Tuomas Ojasen mukaan ennenaikaisten vaalien järjestäminen nyt rikkoisi pahasti Suomen perustuslain henkeä.

    "Suomen perustuslaki asettaa riman ennenaikaisten vaalien järjestämisestä hyvin korkealle", hän toteaa.

    Hallitus ja eduskunta tekivät päätöksen maamiinoista luopumisesta, ei tasavallan presidentti.

    Äänestä

  • Luulisi, että näiden kirjoitti:

    Luulisi, että näiden rassukoiden elämä olisi jo helpottanut, kun saa Jennin tätimäistä garderoobia kehua, mutta ei....yhtä tyhjää ja sisällötöntä on homofobisen persuräkättäjän elämä. Siitä sosiaalisesta noususta porvarilliseen kastiin nousemisesta unelmoiden.

    Setalaisille lapset ovat vapaata riistaa!

    Äänestä

  • Presidentti Sauli Ni kirjoitti:

    Presidentti Sauli Niinistö sanoi, ettei Suomella ole huolehtimisen syytä eikä puolustusvalmiutta ole syytä nostaa.

    - Kaikkein suurin vaara on siinä, että sattumanvaraisesti alkaa jotain, mitä kukaan ei tarkoittanut, hän tähdensi.

    Nyt Soini tunnustaa, että hän ajoi itsensä niin piippuun ja että keväällä 2012 jouduttiin tekemään sydänoperaatio. Se salattiin tänne asti.

    Äänestä

  • Mitä pahaa on työväe kirjoitti:

    Mitä pahaa on työväen luokassa? Se on saanut aikaan hyvinvointivaltion, jonka Sale lopettaa ensi tilassa ja niin pian kuin mahdollista.

    Iltalehti kysyi lukijoiltaan, onko Ukrainan kriisi vaikuttanut Nato-kantoihin. Lähes 4 000:sta vastaajasta 60 prosenttia vastasi myöntävästi. Huomattavasti suuremman osan kantoja kriisi oli muuttanut myönteisemmäksi Natolle.

    Äänestä

  • Luulisi, että näiden kirjoitti:

    Luulisi, että näiden rassukoiden elämä olisi jo helpottanut, kun saa Jennin tätimäistä garderoobia kehua, mutta ei....yhtä tyhjää ja sisällötöntä on homofobisen persuräkättäjän elämä. Siitä sosiaalisesta noususta porvarilliseen kastiin nousemisesta unelmoiden.

    1980-luvulla Halonen halusi lakkauttaa koko Suomen asevelvollisuus armeijan, ja sitten halusi ollla sen ylipäällikkö henkeen ja vereen.
    Aikamoista takinkääntöä ja valheellista imagopeliä.

    Äänestä

  • Presidentti Halonen kirjoitti:

    Presidentti Halonen on yhä IN, Niinistö ei ole sitä koskaan ollutkaan.
    http://www.iltalehti.fi/viihde/2014040618190181_vi.shtml

    On se ihmeellistä, että joku nainen voi olla noin kiinnostunut sukupuolisista poikkeavuuksista, koko ikänsä, vielä vanhuksenakin
    yhä vieläkin puuhaitee perustamansa setan pervojen kanssa. Tuollainen ihminen ei voi olla terve itsekään.

    Äänestä

  • Kerropa nyt ihan reh kirjoitti:

    Kerropa nyt ihan rehellisesti, mitä Niinistö sai aikaan vuonna 2013?

    Savon Sanomat kysyy, olisiko Suomella enemmän ystäviä maailmalla, jos se ei olisi heittäytynyt hankalaksi eurokriisissä. Savon Sanomien mukaan jääminen turvallisuusneuvoston ulkopuolelle johtaa Suomessa syvälliseen itsetutkiskeluun. Lehti kysyy myös, mikä oli Venäjän kanta Suomen jäsenyyteen.

    Äänestä

  • On se ihmeellistä, e kirjoitti:

    On se ihmeellistä, että joku nainen voi olla noin kiinnostunut sukupuolisista poikkeavuuksista, koko ikänsä, vielä vanhuksenakin
    yhä vieläkin puuhaitee perustamansa setan pervojen kanssa. Tuollainen ihminen ei voi olla terve itsekään.

    Vanhuspalvelulain henkilöstömitoitus, verovapaat kilometrikorvaukset, kotitalousvähennys ja yleissivistävän koulutuksen rahoitus. Siinä ovat elokuun lopun budjettiriihen suurimmat kiistakysymykset, jotka repivät hallitusta.

    Äänestä

  • Ei Niinistön elättäm kirjoitti:

    Ei Niinistön elättäminen sen halvemmaksi tule kuin edeltäjiensä (oikeastaan Niinistö tulee kalliimmaksi, nyt presidenttiys maksaa vuodessa n. 19 miljoonaa euroa, kun se oli 2010-luvulla 15 miljoonaa euroa vuodessa).

    Presidentti harmitteli puheessaan sitä, että vakiintuneet kollektiivisen turvallisuuden mekanismit eivät onnistuneet estämään kriisin syntyä ja laajentumista, eikä kriisiä ole myöskään onnistuttu palauttamaan uskottavasti neuvottelupöytään.

    Äänestä

  • Hallitus ja eduskunt kirjoitti:

    Hallitus ja eduskunta tekivät päätöksen maamiinoista luopumisesta, ei tasavallan presidentti.

    Sehän olikin todella omaperäinen ehdotus. Eihän sitä ole muut ennen esittäneetkään paitsi kaikki ministerit pääministeriä myöten sekä työmarkkinajohtajat ja suurin osa kansanedustajista.

    Äänestä

  • Nyt Soini tunnustaa, kirjoitti:

    Nyt Soini tunnustaa, että hän ajoi itsensä niin piippuun ja että keväällä 2012 jouduttiin tekemään sydänoperaatio. Se salattiin tänne asti.

    Luulisi, että näiden rassukoiden elämä olisi jo helpottanut, kun saa Jennin tätimäistä garderoobia kehua, mutta ei....yhtä tyhjää ja sisällötöntä on homofobisen persuräkättäjän elämä. Siitä sosiaalisesta noususta porvarilliseen kastiin nousemisesta unelmoiden.

    Äänestä

  • Presidentti harmitte kirjoitti:

    Presidentti harmitteli puheessaan sitä, että vakiintuneet kollektiivisen turvallisuuden mekanismit eivät onnistuneet estämään kriisin syntyä ja laajentumista, eikä kriisiä ole myöskään onnistuttu palauttamaan uskottavasti neuvottelupöytään.

    Nykyinen presidentti Sauli Niinistö on käyttänyt yksityislentokonetta kuusi kertaa. Niinistön kausi on kuitenkin kestänyt vasta vuoden, joten vuotta kohden Niinistö on lähes samassa tahdissa yksityiskoneiden käytössä kuin Halonen.

    Ne kissat ne kissat ja kissataulut
    kana piiankin ainut valtti, mitään oikeaa asiaa ei silläkään höpöpunikilla ole.

    Äänestä

  • Kekkonen oli Suomen kirjoitti:

    Kekkonen oli Suomen ainoa suurmies. Hän nosti sotiaedeltävän fasistisen vasallivaltion itsenäiseksi toimijaksi ja liennytyksen kauden tärkeäksi tekijäksi. Se kansallisvarallisuus jota nyt poltetaan EU-pankeille ja Naton häviämässä Afganistan sodassa luotiin preisdentti Kekkosen kaudella.
    Halosen viisaus oli Kekkosen perinnön ylläpito mahdollisuuksiensa mukaan jopa nyt EU-sortokaudella.

    Varo sanojasi, NSA tarkkailee tärkeitä poliittisia vaikuttajia ja kansan idoleita.

    Äänestä

  • Presidentti harmitte kirjoitti:

    Presidentti harmitteli puheessaan sitä, että vakiintuneet kollektiivisen turvallisuuden mekanismit eivät onnistuneet estämään kriisin syntyä ja laajentumista, eikä kriisiä ole myöskään onnistuttu palauttamaan uskottavasti neuvottelupöytään.

    Loputonta rys.sän persnuolentaa ja keikistelyä.
    Kissoista oli kiva porista >himpun pimpun

    Äänestä

  • Vanhuspalvelulain he kirjoitti:

    Vanhuspalvelulain henkilöstömitoitus, verovapaat kilometrikorvaukset, kotitalousvähennys ja yleissivistävän koulutuksen rahoitus. Siinä ovat elokuun lopun budjettiriihen suurimmat kiistakysymykset, jotka repivät hallitusta.

    Eihän älypuhelimen ryhmäviestiominaisuus nettiin ylety, pöljä.
    Oletko vähän yksinkertainen?

    Palstalla floodaa kyllä Matti Keränen copypaskomalla muiden tekstejä ja se on kiellettyä sekin. Vain lyhyet lainat sallitaan siomo24:n säännöissä.

    Keräsen loputtomat jorinat eivät myöskään ole useimmiten palstan aihepiiriä ja ukonrähjä massapostaa ne myös muille suomi24-palstoille.

    Helinä ja sinä taas copypaskotte 3-4 vanhaa blogitekstin pätkää ja muuta vanhaa nettivalhetta ties monettako sataa kertaa palstalle eikä sekään ole suomi24:n säännöissä sallittua.

    Saatte siis juuri sitä mitä tilaatte eli juosta perässä.
    Ylläpito ei ilmeisesti enää viitsi.

    Äänestä

  • 1980-luvulla Halonen kirjoitti:

    1980-luvulla Halonen halusi lakkauttaa koko Suomen asevelvollisuus armeijan, ja sitten halusi ollla sen ylipäällikkö henkeen ja vereen.
    Aikamoista takinkääntöä ja valheellista imagopeliä.

    Loputonta rys.sän persnuolentaa ja keikistelyä.
    Kissoista oli kiva porista >himpun pimpun

    Äänestä

  • Presidentti Halonen kirjoitti:

    Presidentti Halonen sanoi olevansa selvillä siitä että, Australia ei ole allekirjoittanut Kioton protokollaa, mutta hän on valmis avoimiin keskusteluihin aiheesta ja toivoo että, kaikki maat ymmärtävät yhteisen panoksen olevan tärkeän.

    Missä liikkuvat suuret, Niinistöä muka kannattaneet joukot? Missään ei näy ketään, eikä kenestäkään kuulu mitään. Vain turvallisuusjoukot seuraavat Salea.

    Äänestä

  • Helsingin yliopiston kirjoitti:

    Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professorin Tuomas Ojasen mukaan ennenaikaisten vaalien järjestäminen nyt rikkoisi pahasti Suomen perustuslain henkeä.

    "Suomen perustuslaki asettaa riman ennenaikaisten vaalien järjestämisestä hyvin korkealle", hän toteaa.

    Asevelvollisuutensa hän suoritti tavalliseen tapaan, ja se päättyi 15. marraskuuta 1936. Talvisodan aikana Tahvanainen toimi radistina päämajan valvontaosaston Joensuun toimistossa.

    Äänestä

  • Presidentti harmitte kirjoitti:

    Presidentti harmitteli puheessaan sitä, että vakiintuneet kollektiivisen turvallisuuden mekanismit eivät onnistuneet estämään kriisin syntyä ja laajentumista, eikä kriisiä ole myöskään onnistuttu palauttamaan uskottavasti neuvottelupöytään.

    Te Suomen valtion johtajana esiinnytte koko kansan henkisenä johtajana. Olette yllä olevassa kansainväliseen julkisuuteen lausuneet juuri niitä periaatteita, jotka luovat ja takaavat menestyvän hyvinvointioikeusvaltion.

    Äänestä

  • Luulisi, että näiden kirjoitti:

    Luulisi, että näiden rassukoiden elämä olisi jo helpottanut, kun saa Jennin tätimäistä garderoobia kehua, mutta ei....yhtä tyhjää ja sisällötöntä on homofobisen persuräkättäjän elämä. Siitä sosiaalisesta noususta porvarilliseen kastiin nousemisesta unelmoiden.

    Välitäthän Sinä? Postaat tuotakin jo ties monennettako kertaa ja alat rakentaa saman sisältöistä yksinpuhelua kohta häntään...etkä saa tähänkään viestiin muuta kuin hoettua OSUI JA UPPOSI tai SÄ OLET NIIN HELPPO. Paljonko Sinulla menee aikaa hukkaan? Sivuhan näyttää mainiolta parista pölöviestistäsi huolimatta, vai mitä?

    Sori nyt vaan mutta jos joku on helppo niin sinä, itkuinen perässä juoksijani.
    Jotkut ei vaan osaa...

    Toisaalta on ymmärrettävää, että keskityt muiden kirjoittajien haukkumiseen Niinistön kehumisen sijasta. Niinistössä nyt vaan ei ole kehumista.

    Itkuksihan se pistää.

    Äänestä

  • Eihän älypuhelimen r kirjoitti:

    Eihän älypuhelimen ryhmäviestiominaisuus nettiin ylety, pöljä.
    Oletko vähän yksinkertainen?

    Palstalla floodaa kyllä Matti Keränen copypaskomalla muiden tekstejä ja se on kiellettyä sekin. Vain lyhyet lainat sallitaan siomo24:n säännöissä.

    Keräsen loputtomat jorinat eivät myöskään ole useimmiten palstan aihepiiriä ja ukonrähjä massapostaa ne myös muille suomi24-palstoille.

    Helinä ja sinä taas copypaskotte 3-4 vanhaa blogitekstin pätkää ja muuta vanhaa nettivalhetta ties monettako sataa kertaa palstalle eikä sekään ole suomi24:n säännöissä sallittua.

    Saatte siis juuri sitä mitä tilaatte eli juosta perässä.
    Ylläpito ei ilmeisesti enää viitsi.

    Helinä-keiju ei ole koskaan ollut tässä elämässä. Hänen typerä ja vääristelevä chattailu ei ole ollut kenellekään eduksi.

    Mitä vastuunkantamista se on, kun on lentokoneen ohjaimissa. Eihän se kone ilmassa pysy, jos siihen joku vika tulee. Että sellaista vastuuta siinä on kannettu tai paremminkin lennetty.

    Äänestä

  • Presidentti harmitte kirjoitti:

    Presidentti harmitteli puheessaan sitä, että vakiintuneet kollektiivisen turvallisuuden mekanismit eivät onnistuneet estämään kriisin syntyä ja laajentumista, eikä kriisiä ole myöskään onnistuttu palauttamaan uskottavasti neuvottelupöytään.

    Suomen ja Venäjän presidenttien Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin maanantaisesta puhelinkeskustelusta tiedetään vain vähän.

    Äänestä

  • Helinä-keiju ei ole kirjoitti:

    Tietääkö Jäbä missä haloska ?Jäikö jo venäjälle voitonjuhlien jälkeen asumaan?

    Äänestä

  • Mitä vastuunkantamis kirjoitti:

    Mutta, että luovuttaisin räksytyksen vuoksi? En ikinä. Valitettavasti minulla ei enää ole aikaa panostaa yhden, kahden palstarassukan vedättämiseen samaa aikaa kuin ennen, mutta ei ole tarviskaan.

    Jokainen Tarjan tunteva tietää millainen henkisesti rajatapaus hän on. Onneksi hänestä päästiin.
    Avosairaanhoidossa on hänen tapaisiaan suuret määrät, jotka eivät varsinaisesti ole sairaalahoidon tarpeessa mutta tarvitsevat lääkityksen.

    Äänestä

  • Tietääkö Jäbä missä kirjoitti:

    Floora on kevyttä leivällä, mutta raskasta Sale-vajakeille.

    Äänestä

  • Mitä pahaa on työväe kirjoitti:

    Mitä pahaa on työväen luokassa? Se on saanut aikaan hyvinvointivaltion, jonka Sale lopettaa ensi tilassa ja niin pian kuin mahdollista.

    Halonen oli mukana komiteassa, joka ajoi DDR:n tunnustamista. Komitea vastusti Suomen virallista ulkopoliittista linjaa ja levitti itäsaksalaista propagandamateriaalia.

    Äänestä

  • Tietääkö Jäbä missä kirjoitti:

    Tietääkö Jäbä missä haloska ?Jäikö jo venäjälle voitonjuhlien jälkeen asumaan?

    Halonen oli mukana komiteassa, joka ajoi DDR:n tunnustamista. Komitea vastusti Suomen virallista ulkopoliittista linjaa ja levitti itäsaksalaista propagandamateriaalia.

    Äänestä

  • Se on se palstan ras kirjoitti:

    Se on se palstan rassukkademari, nimimerkki Jäbä45 muiden nickien muassa. Hullu mikä hullu, niin hullu kuin vain hullu voi olla.

    Halla-aho kirjoitti, että Kreikassa ei valtion menoja ja tuloja saada tasapainoon parlamentaarista tietä. Vieläkö on joku joka ei ole samaa mieltä? Jussi Niinistö on käyttänyt vertailevaa sanontaa asiasta, josta hän ei pidä, poistanut varmistimen. Näistä riehaantui demarien ehdokas ilmoittamaan, että hänelle ei kelpaa 50% äänimäärällä valittu kansanedustaja.

    Äänestä

  • Loputonta rys.sän pe kirjoitti:

    Loputonta rys.sän persnuolentaa ja keikistelyä.
    Kissoista oli kiva porista >himpun pimpun

    Suosiotaan kasvattavat Euroopan äärioikeistolaiset liikkeet tuntuvat sopivan kumppaneiksi siitäkin huolimatta, että Venäjä on toistuvasti ilmoittanut olevansa huolissaan muun muassa fasismin noususta Ukrainassa.

    Äänestä

  • Eihän älypuhelimen r kirjoitti:

    Eihän älypuhelimen ryhmäviestiominaisuus nettiin ylety, pöljä.
    Oletko vähän yksinkertainen?

    Palstalla floodaa kyllä Matti Keränen copypaskomalla muiden tekstejä ja se on kiellettyä sekin. Vain lyhyet lainat sallitaan siomo24:n säännöissä.

    Keräsen loputtomat jorinat eivät myöskään ole useimmiten palstan aihepiiriä ja ukonrähjä massapostaa ne myös muille suomi24-palstoille.

    Helinä ja sinä taas copypaskotte 3-4 vanhaa blogitekstin pätkää ja muuta vanhaa nettivalhetta ties monettako sataa kertaa palstalle eikä sekään ole suomi24:n säännöissä sallittua.

    Saatte siis juuri sitä mitä tilaatte eli juosta perässä.
    Ylläpito ei ilmeisesti enää viitsi.

    Punikkien surkea puolue taas yli 5%.
    Aina kun halonen näyttäytyykään niin pulueen kannatus ropisee alas!

    Äänestä

  • Mitä vastuunkantamis kirjoitti:

    Mitä vastuunkantamista se on, kun on lentokoneen ohjaimissa. Eihän se kone ilmassa pysy, jos siihen joku vika tulee. Että sellaista vastuuta siinä on kannettu tai paremminkin lennetty.

    Mä kuulin demarien vaalituloksen. kyllä taas lensi ripulit seinille. mehän ollaan ihan pazkoja kaikki demarit Suomen kansan mielestä. nyt kyllä itkettää.

    Äänestä

  • Loputonta rys.sän pe kirjoitti:

    Loputonta rys.sän persnuolentaa ja keikistelyä.
    Kissoista oli kiva porista >himpun pimpun

    Ja kohta jäpäläskin pää taas räjähtää ja pazka lentää, bruahahahahahahah !

    Äänestä

  • Floora on kevyttä le kirjoitti:

    Floora on kevyttä leivällä, mutta raskasta Sale-vajakeille.

    Aika huomattava osa läsnäolleista myötäili Koivistoa. Näin tämä oli nähtävästi etukäteen olettanut ja oli siinä oikeassa. Itse tuin Heinosta. Tilaisuudessa ei päädytty mihinkään erityiseen tulokseen, koska päätös, johon haluttiin vaikuttaa, oli jo tehty.

    Äänestä

  • Kerropa nyt ihan reh kirjoitti:

    Kerropa nyt ihan rehellisesti, mitä Niinistö sai aikaan vuonna 2013?

    Saatiin tilalle kepulainen kepulaisen paikalle. Pätevyys ennen kaikkea.

    Äänestä

  • Mitä vastuunkantamis kirjoitti:

    Mitä vastuunkantamista se on, kun on lentokoneen ohjaimissa. Eihän se kone ilmassa pysy, jos siihen joku vika tulee. Että sellaista vastuuta siinä on kannettu tai paremminkin lennetty.

    Kirjoitapa suomeksi mitä tarkoittaa Floodaus.

    Äänestä

  • Nykyinen presidentti kirjoitti:

    Nykyinen presidentti Sauli Niinistö on käyttänyt yksityislentokonetta kuusi kertaa. Niinistön kausi on kuitenkin kestänyt vasta vuoden, joten vuotta kohden Niinistö on lähes samassa tahdissa yksityiskoneiden käytössä kuin Halonen.

    Halonen syypää Keskustan.n loputtomaan alamäkeen, liittyi takaisin SDP:hen ja
    aloitti saarnaamisen, myös kirkoista väki pakenee Keskustan ja Perussuomalaisen pervoilun takia!
    http://yle.fi/uutiset/keskustan_kannatus_laski_roimasti__kokoomus_on_suosituin_puolue/7270769

    Äänestä

  • Mutta, että luovutta kirjoitti:

    Mutta, että luovuttaisin räksytyksen vuoksi? En ikinä. Valitettavasti minulla ei enää ole aikaa panostaa yhden, kahden palstarassukan vedättämiseen samaa aikaa kuin ennen, mutta ei ole tarviskaan.

    Savon Sanomien mukaan jääminen turvallisuusneuvoston ulkopuolelle johtaa Suomessa syvälliseen itsetutkiskeluun. Lehti kysyy myös, mikä oli Venäjän kanta Suomen jäsenyyteen.

    Äänestä

  • Floora on kevyttä le kirjoitti:

    Floora on kevyttä leivällä, mutta raskasta Sale-vajakeille.

    Suomen perustuslaki asettaa riman ennenaikaisten vaalien järjestämisestä hyvin korkealle", hän toteaa.

    Äänestä

  • Asevelvollisuutensa kirjoitti:

    Asevelvollisuutensa hän suoritti tavalliseen tapaan, ja se päättyi 15. marraskuuta 1936. Talvisodan aikana Tahvanainen toimi radistina päämajan valvontaosaston Joensuun toimistossa.

    Happamia, sanoisin?

    " BANG - ja taas tuhoutui jäpäihran nostofloodaus. Kohta se kertoo taas liikuttavasti miten nopeasti se saa floodattua.

    Khihihihihihihihihih, aika v-tunmoinen pelle. "

    Niin noh, aika nopeastihan tämä käy?

    Äänestä

  • Vanhuspalvelulain he kirjoitti:

    Vanhuspalvelulain henkilöstömitoitus, verovapaat kilometrikorvaukset, kotitalousvähennys ja yleissivistävän koulutuksen rahoitus. Siinä ovat elokuun lopun budjettiriihen suurimmat kiistakysymykset, jotka repivät hallitusta.

    Samat vanhat kaunokit täällä näyttää kukkivan kuin vuosia sitten, kun itse viitsin täällä roikkua. Kummasti joillain aika riittää tällaiseenkin, vaikka luulisi työn ja omien sosiaalisten suhteiden vievän aikaa. Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.

    Äänestä

  • Sehän olikin todella kirjoitti:

    Sehän olikin todella omaperäinen ehdotus. Eihän sitä ole muut ennen esittäneetkään paitsi kaikki ministerit pääministeriä myöten sekä työmarkkinajohtajat ja suurin osa kansanedustajista.

    Suomen kansa kiittää propaganda- halosen ajan loppumisesta !

    Äänestä

  • Mitä vastuunkantamis kirjoitti:

    Mitä vastuunkantamista se on, kun on lentokoneen ohjaimissa. Eihän se kone ilmassa pysy, jos siihen joku vika tulee. Että sellaista vastuuta siinä on kannettu tai paremminkin lennetty.

    Eikö maassamme ole muita tärkeitä asioita, joita olisi
    pidettävä esillä. Maamme on laman kourissa.

    Äänestä

  • Happamia, sanoisin? kirjoitti:

    Happamia, sanoisin?

    " BANG - ja taas tuhoutui jäpäihran nostofloodaus. Kohta se kertoo taas liikuttavasti miten nopeasti se saa floodattua.

    Khihihihihihihihihih, aika v-tunmoinen pelle. "

    Niin noh, aika nopeastihan tämä käy?

    Ei kahdella äänellä vaalia ratkaistu. Sitä paitsi Heinolassahan oli kokoomusenemmistöinen keskusvaalilautakunta, syytä sitä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju ei ole kirjoitti:

    Helinä-keiju ei ole koskaan ollut tässä elämässä. Hänen typerä ja vääristelevä chattailu ei ole ollut kenellekään eduksi.

    miten typerää on valehtelu ja Tarjan solvaaminen aiheetta. Sale psykiatrille ja palstan kokoomuslaiset myös, joten nähdään, kuka on palstahäirikkö ja kuka ei.

    Äänestä

  • Presidentti harmitte kirjoitti:

    Presidentti harmitteli puheessaan sitä, että vakiintuneet kollektiivisen turvallisuuden mekanismit eivät onnistuneet estämään kriisin syntyä ja laajentumista, eikä kriisiä ole myöskään onnistuttu palauttamaan uskottavasti neuvottelupöytään.

    Haluan tietää, jotta en anna ääntäni vieraan vallan agenttina toimineelle, Suomen sisäisiä asioita DDR:n tiedustelupalvelu Stasille tai Neuvostoliiton KGB:n vuotaneelle henkilölle.

    Äänestä

  • Te Suomen valtion jo kirjoitti:

    Te Suomen valtion johtajana esiinnytte koko kansan henkisenä johtajana. Olette yllä olevassa kansainväliseen julkisuuteen lausuneet juuri niitä periaatteita, jotka luovat ja takaavat menestyvän hyvinvointioikeusvaltion.

    Onhan Sauli Niinistöllä on ollut aina rohkeutta puolustaa eurossa pysymistä ääneen ja konkurssimaihin annettavia lainoja veronmaksajein piikkiin.

    Äänestä

  • miten typerää on val kirjoitti:

    miten typerää on valehtelu ja Tarjan solvaaminen aiheetta. Sale psykiatrille ja palstan kokoomuslaiset myös, joten nähdään, kuka on palstahäirikkö ja kuka ei.

    Berliinin uneksija:

    Minä taidan pulahtaa mereen, antaa kuuman hiekan lämmittää varpaita, käydä syömässä myöhemmin lounaaksi jonkin hyvän, tuoreista meren antimista valmistetun salaatin jääkylmän valkoviinilasillisen kera, lueskella Der Spiegeliä ja Variety'a ja ehkäpä ajella iltapäivällä naapurikaupunkiin katsastamaan jonkin hyvän museon eilen tapaamani mukavan neidon kanssa...mutta sitten mä heräsin.

    Olinkin pienessä vuokrayksiössäni Kalliossa, yksin eikä jääkaapissakaan ollut kuin valo. Varaa ei ole edes thai-hierontaan....

    Taidan katsella pornoa vanhoilta vhs-kaseteiltani.

    Äänestä

  • Savon Sanomien mukaa kirjoitti:

    Savon Sanomien mukaan jääminen turvallisuusneuvoston ulkopuolelle johtaa Suomessa syvälliseen itsetutkiskeluun. Lehti kysyy myös, mikä oli Venäjän kanta Suomen jäsenyyteen.

    Mitään ei tehnyt, mistä sille oikein maksettiin?

    Äänestä

  • Jokainen Tarjan tunt kirjoitti:

    Jokainen Tarjan tunteva tietää millainen henkisesti rajatapaus hän on. Onneksi hänestä päästiin.
    Avosairaanhoidossa on hänen tapaisiaan suuret määrät, jotka eivät varsinaisesti ole sairaalahoidon tarpeessa mutta tarvitsevat lääkityksen.

    Tosiasia on kuitenkin, että Koiviston halusi UUSIA YYA-Sopimuksen eikä uudistaa, kuten YLE:ssä virhellisesti kerrottiin. Uusiminen oli kovin aikaista, sillä YYA-sopimusta oli vielä jäljellä 10 vuotta kun suomalaiset jo ihan ite aloittivat vaarantuneen Neuvostovallan pönkittämisen tällä manööverillä.

    Äänestä

  • Savon Sanomien mukaa kirjoitti:

    Savon Sanomien mukaan jääminen turvallisuusneuvoston ulkopuolelle johtaa Suomessa syvälliseen itsetutkiskeluun. Lehti kysyy myös, mikä oli Venäjän kanta Suomen jäsenyyteen.

    Kuka lieneekaan...ketään ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Asevelvollisuutensa kirjoitti:

    Asevelvollisuutensa hän suoritti tavalliseen tapaan, ja se päättyi 15. marraskuuta 1936. Talvisodan aikana Tahvanainen toimi radistina päämajan valvontaosaston Joensuun toimistossa.

    Ei siis muuta kuin pehmeänahkaiset sandaalit jalkaan ja menoksi!

    Äänestä

  • Tosiasia on kuitenki kirjoitti:

    Tosiasia on kuitenkin, että Koiviston halusi UUSIA YYA-Sopimuksen eikä uudistaa, kuten YLE:ssä virhellisesti kerrottiin. Uusiminen oli kovin aikaista, sillä YYA-sopimusta oli vielä jäljellä 10 vuotta kun suomalaiset jo ihan ite aloittivat vaarantuneen Neuvostovallan pönkittämisen tällä manööverillä.

    Ja missä hän aikoo silloin hyristä tyytyväisyyttään? Suomen naiset, porvarien kotirouvat mukaanlukien, voivat vielä joutua katkerasti katumaan antamaansa ääntä ehdokas Haloselle. Historia ei ole loppunut!

    Äänestä

  • Suomen kansa kiittää kirjoitti:

    Suomen kansa kiittää propaganda- halosen ajan loppumisesta !

    Venäjän puolustusministerin vierailu oli rohkaiseva merkki siitä, ettei Venäjä vielä ole menettänyt toivoaan Suomen suhteen. Presidentti Niinistöllä olisi tässä yhteydessä oivallinen tilaisuus hoitaa virkaansa eli vihdoinkin kunnolla aktivoitua ulkopolitiikassa. Niinistö voisi tähän asiaan osallistumalla hälventää Venäjän epäluuloja Suomen natottumisesta ja rakentaa uutta luottamusta.

    Äänestä

  • Jokainen Tarjan tunt kirjoitti:

    Jokainen Tarjan tunteva tietää millainen henkisesti rajatapaus hän on. Onneksi hänestä päästiin.
    Avosairaanhoidossa on hänen tapaisiaan suuret määrät, jotka eivät varsinaisesti ole sairaalahoidon tarpeessa mutta tarvitsevat lääkityksen.

    Presidentti Tarja Halonen peittelee valtiojohdon virheitä:
    Milloin lamavuosien ylivelkaiset ovat ”lusineet” takausvelkansa?
    Entinen malli, juontaja, toimittaja ja nykyinen kirjailija Nina Honkanen on yli puolet (jo yli 19 vuotta) nuoresta iästään maksanut takausvelkaa Raumalla toimineen pankin konttorin houkuteltua hänet yrittäjävanhempiensa takaajiksi heti, kun täytti 18 vuotta.

    Äänestä

  • Eihän älypuhelimen r kirjoitti:

    Eihän älypuhelimen ryhmäviestiominaisuus nettiin ylety, pöljä.
    Oletko vähän yksinkertainen?

    Palstalla floodaa kyllä Matti Keränen copypaskomalla muiden tekstejä ja se on kiellettyä sekin. Vain lyhyet lainat sallitaan siomo24:n säännöissä.

    Keräsen loputtomat jorinat eivät myöskään ole useimmiten palstan aihepiiriä ja ukonrähjä massapostaa ne myös muille suomi24-palstoille.

    Helinä ja sinä taas copypaskotte 3-4 vanhaa blogitekstin pätkää ja muuta vanhaa nettivalhetta ties monettako sataa kertaa palstalle eikä sekään ole suomi24:n säännöissä sallittua.

    Saatte siis juuri sitä mitä tilaatte eli juosta perässä.
    Ylläpito ei ilmeisesti enää viitsi.

    Sauli Niinistö saa kuulla kunniansa, kun on homojen pornon puolella, kansa muistaa tämän ikuisesti.

    Äänestä

  • Ei kahdella äänellä kirjoitti:

    Ei kahdella äänellä vaalia ratkaistu. Sitä paitsi Heinolassahan oli kokoomusenemmistöinen keskusvaalilautakunta, syytä sitä.

    Suomen ja Venäjän presidenttien Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin maanantaisesta puhelinkeskustelusta tiedetään vain vähän.

    Äänestä

  • Tietääkö Jäbä missä kirjoitti:

    Tietääkö Jäbä missä haloska ?Jäikö jo venäjälle voitonjuhlien jälkeen asumaan?

    Tunnelma tuntuu samalta kuin 40 vuotta sitten, ja uskon, että se kiehtoo meitä kaikkia, Niinistö sanoi ja myönsi jääneensä koukkuun Jukolan tv-tarjontaan, jossa uusi tekniikka helpottaa kisan seurantaa.

    Äänestä

  • Mä kuulin demarien v kirjoitti:

    Mä kuulin demarien vaalituloksen. kyllä taas lensi ripulit seinille. mehän ollaan ihan pazkoja kaikki demarit Suomen kansan mielestä. nyt kyllä itkettää.

    tolloon suomenkansaan menevämpi skandaali, joten akka käski avustajaansa faksaamaan salaisia neuvottelupöytäkirjoja Jäätteenmäelle, joka pölvästinä kepulaisena astui miinaan suoraa päätä ja mainitsi tvssä, että hänen hallussaan on tietoja, jotka todistavat Lipposen liittäneen Suomen sotakoalitioon.

    Äänestä

  • Vanhuspalvelulain he kirjoitti:

    Vanhuspalvelulain henkilöstömitoitus, verovapaat kilometrikorvaukset, kotitalousvähennys ja yleissivistävän koulutuksen rahoitus. Siinä ovat elokuun lopun budjettiriihen suurimmat kiistakysymykset, jotka repivät hallitusta.

    Etkö saa muuten vastauksia aivottomiin avauksiisi kun itse niihin vastaat?

    Äänestä

  • Happamia, sanoisin? kirjoitti:

    Happamia, sanoisin?

    " BANG - ja taas tuhoutui jäpäihran nostofloodaus. Kohta se kertoo taas liikuttavasti miten nopeasti se saa floodattua.

    Khihihihihihihihihih, aika v-tunmoinen pelle. "

    Niin noh, aika nopeastihan tämä käy?

    Mm. Sauli Niinistö ja Halonen ovat vaatineet molemmat Tiitisen listan julkaisemista tutkijoille, mutta Supo ei sitä halua ja korkein hallinto-oikeus on siitä kaksi kertaa ollut samaa mieltä. Ehkä Rusin esimerkin vuoksi.

    Pelkkä nimilista kun ei kerro kenellekään mistä on puhuttu, säästä vai satelliiteista.
    Leimaamiseen ei sen pohjalta ole mitään syytä, pelkkä uteliaisuus ei riitä.

    Äänestä

  • Ei kahdella äänellä kirjoitti:

    Ei kahdella äänellä vaalia ratkaistu. Sitä paitsi Heinolassahan oli kokoomusenemmistöinen keskusvaalilautakunta, syytä sitä.

    Ei täällä mikään "ryhmä" halosylityksiä postittele. Se on yksi ainoa täydellisen seonnut demarivajakki nimimerkiltään jäpä45 (sekä satoja muita), joka nostelee samoja vanhoja haloslässytyksiään päivä päivän jälkeen. Se on tehnyt sitä jo about 12 vuotta omien sanojensa mukaan.

    Äänestä

  • Tietääkö Jäbä missä kirjoitti:

    Tietääkö Jäbä missä haloska ?Jäikö jo venäjälle voitonjuhlien jälkeen asumaan?

    Kaupungissa vietetyn juhannuksen yleistymisestä on jonkin verran aavisteluja, mutta tilastoja ilmiöstä ei ole kellään. Korkeintaankin muutos lienee vähäinen. Esimerkiksi juhannuksen menoliikenne on pysynyt samalla tasolla jo vuosia.

    Äänestä

  • Suomen perustuslaki kirjoitti:

    Suomen perustuslaki asettaa riman ennenaikaisten vaalien järjestämisestä hyvin korkealle", hän toteaa.

    Halosen äärivasemmistolaisuus on puhdasta valhetta, tuhoaa totuuden ja tuhoaa Suomen.

    Äänestä

  • Punikkien surkea puo kirjoitti:

    Punikkien surkea puolue taas yli 5%.
    Aina kun halonen näyttäytyykään niin pulueen kannatus ropisee alas!

    Alpo Rusi näytti tänään oikeudessa keräämäänsä "DDR-listaa", jolle hän on kerännyt DDR:n kanssa tekemisissä olleita suomalaisia vaikuttajia.

    Äänestä

  • Suomen perustuslaki kirjoitti:

    Suomen perustuslaki asettaa riman ennenaikaisten vaalien järjestämisestä hyvin korkealle", hän toteaa.

    Minä riemuidiootti!
    Tungi itensä aina sinneminne ei pitänyt, vanigoksi oli somelle koko torttu!

    Äänestä

  • Berliinin uneksija: kirjoitti:

    Berliinin uneksija:

    Minä taidan pulahtaa mereen, antaa kuuman hiekan lämmittää varpaita, käydä syömässä myöhemmin lounaaksi jonkin hyvän, tuoreista meren antimista valmistetun salaatin jääkylmän valkoviinilasillisen kera, lueskella Der Spiegeliä ja Variety'a ja ehkäpä ajella iltapäivällä naapurikaupunkiin katsastamaan jonkin hyvän museon eilen tapaamani mukavan neidon kanssa...mutta sitten mä heräsin.

    Olinkin pienessä vuokrayksiössäni Kalliossa, yksin eikä jääkaapissakaan ollut kuin valo. Varaa ei ole edes thai-hierontaan....

    Taidan katsella pornoa vanhoilta vhs-kaseteiltani.

    Suomalaisten on syytä herätä huomaamaan, että kestävällä tavalla voimme suunnata tulevaisuuten vain omalla rahalla.

    Äänestä

  • Kaupungissa vietetyn kirjoitti:

    Kaupungissa vietetyn juhannuksen yleistymisestä on jonkin verran aavisteluja, mutta tilastoja ilmiöstä ei ole kellään. Korkeintaankin muutos lienee vähäinen. Esimerkiksi juhannuksen menoliikenne on pysynyt samalla tasolla jo vuosia.

    Berliinin uneksija:

    Minä taidan pulahtaa mereen, antaa kuuman hiekan lämmittää varpaita, käydä syömässä myöhemmin lounaaksi jonkin hyvän, tuoreista meren antimista valmistetun salaatin jääkylmän valkoviinilasillisen kera, lueskella Der Spiegeliä ja Variety'a ja ehkäpä ajella iltapäivällä naapurikaupunkiin katsastamaan jonkin hyvän museon eilen tapaamani mukavan neidon kanssa...mutta sitten mä heräsin.

    Olinkin pienessä vuokrayksiössäni Kalliossa, yksin eikä jääkaapissakaan ollut kuin valo. Varaa ei ole edes thai-hierontaan....

    Taidan katsella pornoa vanhoilta vhs-kaseteiltani.

    Äänestä

  • Mitä vastuunkantamis kirjoitti:

    Mitä vastuunkantamista se on, kun on lentokoneen ohjaimissa. Eihän se kone ilmassa pysy, jos siihen joku vika tulee. Että sellaista vastuuta siinä on kannettu tai paremminkin lennetty.

    Miksi sinun pitää valehdella ja panetella muita ihmisiä? Luuletko, että siitä sinun arvostuksesi nousee?

    Äänestä

  • Minä riemuidiootti! kirjoitti:

    Minä riemuidiootti!
    Tungi itensä aina sinneminne ei pitänyt, vanigoksi oli somelle koko torttu!

    Samat vanhat kaunokit täällä näyttää kukkivan kuin vuosia sitten, kun itse viitsin täällä roikkua. Kummasti joillain aika riittää tällaiseenkin, vaikka luulisi työn ja omien sosiaalisten suhteiden vievän aikaa. Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.

    Äänestä

  • Ei siis muuta kuin p kirjoitti:

    Ei siis muuta kuin pehmeänahkaiset sandaalit jalkaan ja menoksi!

    Palkkalaskuri
    Onko palkkasi ajan tasalla? Katso palkkasuositukset Monsterista
    monster.fi

    Äänestä

  • Mutta, että luovutta kirjoitti:

    Mutta, että luovuttaisin räksytyksen vuoksi? En ikinä. Valitettavasti minulla ei enää ole aikaa panostaa yhden, kahden palstarassukan vedättämiseen samaa aikaa kuin ennen, mutta ei ole tarviskaan.

    Jaa-as, jaksaisko tänään vähän kiusata?
    On niin kuumakin.

    Äänestä

  • Savon Sanomien mukaa kirjoitti:

    Savon Sanomien mukaan jääminen turvallisuusneuvoston ulkopuolelle johtaa Suomessa syvälliseen itsetutkiskeluun. Lehti kysyy myös, mikä oli Venäjän kanta Suomen jäsenyyteen.

    Miksi tätä presidentiaalista konklaaviasiaa konjunktuureineen ei ole pantu julkisesti puolueettoman instanssin arvioitavaksi suhteessa siihen, mikä oli kansakunnan etu silloin, kun oli kysymys Suomen eduista suhteessa “muiden” etuihin.

    Äänestä

  • Eikö maassamme ole m kirjoitti:

    Eikö maassamme ole muita tärkeitä asioita, joita olisi
    pidettävä esillä. Maamme on laman kourissa.

    Ka, jääpä läski kirjoittelee ittensä kanssa.pelkuri punikki. Berliinin voittaja sentäs alle kirjoittaa omat viestit.

    Äänestä

  • Onhan Sauli Niinistö kirjoitti:

    Onhan Sauli Niinistöllä on ollut aina rohkeutta puolustaa eurossa pysymistä ääneen ja konkurssimaihin annettavia lainoja veronmaksajein piikkiin.

    Syksyllä, kun eduskunta äänestää tasa-arvoisesta avioliittolaista, ei 20 keskustan ja persujen keski-ikäistä änkyrää kykene enää siirtämään lain läpimenoa ja Suomi siirtyy lopullisesti sivistyneiden länsimaiden joukkoon.

    Äänestä

  • Haluan tietää, jotta kirjoitti:

    Haluan tietää, jotta en anna ääntäni vieraan vallan agenttina toimineelle, Suomen sisäisiä asioita DDR:n tiedustelupalvelu Stasille tai Neuvostoliiton KGB:n vuotaneelle henkilölle.

    Nukkuukohan se jäpä koskaan?

    Äänestä

  • Jaa-as, jaksaisko tä kirjoitti:

    Jaa-as, jaksaisko tänään vähän kiusata?
    On niin kuumakin.

    Jäi kiinni rysän päältä!Haloska jo rientää puolustamaan, apuun, tottahan toki.

    Äänestä

  • Kuka lieneekaan...ke kirjoitti:

    Kuka lieneekaan...ketään ei kiinnosta.

    Meinaatko että 20 prosentin luottamuksella Niinistöllä on koko kansan luottamus? Ei taida matematiikka olla sinun alaasi.

    Äänestä

  • Ka, jääpä läski kirj kirjoitti:

    Ka, jääpä läski kirjoittelee ittensä kanssa.pelkuri punikki. Berliinin voittaja sentäs alle kirjoittaa omat viestit.

    Presidentti Niinistön mukaan myös EU:lta toivotaan selkeää toimintaa Ukrainan kriisissä. ”Kritiikistä huolimatta EU:ssa on kyetty tekemään yhtenäisiä ratkaisuja esimerkiksi pakotteiden kohdalla. Sitä arvostetaan Ukrainassa”, presidentti muistutti.

    Äänestä

  • Ka, jääpä läski kirj kirjoitti:

    Ka, jääpä läski kirjoittelee ittensä kanssa.pelkuri punikki. Berliinin voittaja sentäs alle kirjoittaa omat viestit.

    Valehtelu ja salailu sekä propaganda leimaa yhteiskuntaa ylhäältä alas asti.

    Äänestä

  • Helsingin yliopiston kirjoitti:

    Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professorin Tuomas Ojasen mukaan ennenaikaisten vaalien järjestäminen nyt rikkoisi pahasti Suomen perustuslain henkeä.

    "Suomen perustuslaki asettaa riman ennenaikaisten vaalien järjestämisestä hyvin korkealle", hän toteaa.

    Vastoin demokraattista duunari-imagoaan Halonen onkin tarkka muodollisuuksista ja omasta asemastaan. Hän haluaa määrätä ja olla keskipiste. ?Halonen pelkää, että hänen selkänsä takana häntä vastaan juonitaan. Eräiden eduskuntavaalien alla hän raivosi vaalitoimistolaisille, että he ovat tahallaan hävittäneet hänen vaaliesitteensä. Ei rauhoittunut, vaikka hänelle kerrottiin, että esitteet oli jaettu äänestäjille.? - Puoluetoveri ......"

    Äänestä

  • Ja kohta jäpäläskin kirjoitti:

    Ja kohta jäpäläskin pää taas räjähtää ja pazka lentää, bruahahahahahahah !

    Tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluina, ja niissä kysyttiin sekä presidentti Sauli Niinistön että eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman onnistumista tehtävissään.

    Äänestä

  • Jäi kiinni rysän pää kirjoitti:

    Jäi kiinni rysän päältä!Haloska jo rientää puolustamaan, apuun, tottahan toki.

    Mitä virkaa presidentillä on enää ? Entisiäkin on liikaa elätettävänä. Ei heitä kuulu, ei näy. onko valtaa, sanomisenvapautta, mitään tekemistä? Miksi näin?

    Äänestä

  • Kaupungissa vietetyn kirjoitti:

    Kaupungissa vietetyn juhannuksen yleistymisestä on jonkin verran aavisteluja, mutta tilastoja ilmiöstä ei ole kellään. Korkeintaankin muutos lienee vähäinen. Esimerkiksi juhannuksen menoliikenne on pysynyt samalla tasolla jo vuosia.

    Terve menoo, kommarit rajan taa ystävänaapurianne auttamaan sotimaan
    Ukrainaa vastaan.

    Äänestä

  • Onhan Sauli Niinistö kirjoitti:

    Onhan Sauli Niinistöllä on ollut aina rohkeutta puolustaa eurossa pysymistä ääneen ja konkurssimaihin annettavia lainoja veronmaksajein piikkiin.

    Presidentin työtehtäviksi jäi matkailu, yleinen patsastelu ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.

    Äänestä

  • Suomalaisten on syyt kirjoitti:

    Suomalaisten on syytä herätä huomaamaan, että kestävällä tavalla voimme suunnata tulevaisuuten vain omalla rahalla.

    "Meillä ei ole varaa pitää kaikkia puolustuksen osa-alueita. Meillä ei ole varaa investointeihin tai materiaaliin. Eli tehtävänjako menee tavalla tai toisella uusiksi."

    Äänestä

  • Kirjoitapa suomeksi kirjoitti:

    Kirjoitapa suomeksi mitä tarkoittaa Floodaus.

    Venäjän johto on omalla arvaamattomalla käytöksellään antanut lisää perusteluita liittoutumisen puolesta. Tavallisten kansalaisten mielipide on muuttumassa, mutta poliitikkojen puheet muistuttavat syksyn 1939 poliittista debattia.

    Äänestä

  • Mitä virkaa presiden kirjoitti:

    Mitä virkaa presidentillä on enää ? Entisiäkin on liikaa elätettävänä. Ei heitä kuulu, ei näy. onko valtaa, sanomisenvapautta, mitään tekemistä? Miksi näin?

    Mitä virkaa presidentillä on enää ? Entisiäkin on liikaa elätettävänä. Ei heitä kuulu, ei näy. onko valtaa, sanomisenvapautta, mitään tekemistä? Miksi näin?

    Äänestä

  • Halonen oli mukana k kirjoitti:

    Halonen oli mukana komiteassa, joka ajoi DDR:n tunnustamista. Komitea vastusti Suomen virallista ulkopoliittista linjaa ja levitti itäsaksalaista propagandamateriaalia.

    Pekkonen ei ole joutunu elatusmaksuja koskaan maksamaan.
    Tarjan tytär oli virallisesti isätön, eli Helsingin kaupunki maksoi elatusmaksut.
    Jos Pekkonen olis oikeasti ollu Mökön isä, niin eiköhän Tarja olis juristina osannu vaatia elatusmaksuja Pekkoselta.

    Äänestä

  • Kirjoitapa suomeksi kirjoitti:

    Kirjoitapa suomeksi mitä tarkoittaa Floodaus.

    Saatiin tilalle kepulainen kepulaisen paikalle. Pätevyys ennen kaikkea.

    Äänestä

  • Eikö maassamme ole m kirjoitti:

    Eikö maassamme ole muita tärkeitä asioita, joita olisi
    pidettävä esillä. Maamme on laman kourissa.

    Halosen äärivasemmistolaisuus on puhdasta valhetta, tuhoaa totuuden ja tuhoaa Suomen.

    Äänestä

  • Ja kohta jäpäläskin kirjoitti:

    Ja kohta jäpäläskin pää taas räjähtää ja pazka lentää, bruahahahahahahah !

    Kaikki kuulostavat mielipiteiltäsi, tosin älykkyytesi ja sivistyksesi ei riitä noin pitkässä kirjoituksessa tietenkään mainitsemaan sitä, eikä tietenkään minkään valtakunnan perusteluja.

    Äänestä

  • Meinaatko että 20 pr kirjoitti:

    Meinaatko että 20 prosentin luottamuksella Niinistöllä on koko kansan luottamus? Ei taida matematiikka olla sinun alaasi.

    Lisäksi Halonen ei koko kauden aikana luopunut salaisesta haaveestaan, joka oli Neuvostoliiton paluu ja Suomi sen osana.

    Äänestä

  • Suomalaisten on syyt kirjoitti:

    Suomalaisten on syytä herätä huomaamaan, että kestävällä tavalla voimme suunnata tulevaisuuten vain omalla rahalla.

    Mäntyniemen ent. Muumio on siirtynyt nykyään vallan mielipuuhaansa, eli pervo-homottamiseen meillä ja maailmalla.
    Se on nyt täyspäiväinen seksityöntekijä.

    Äänestä

  • Lisäksi Halonen ei k kirjoitti:

    Lisäksi Halonen ei koko kauden aikana luopunut salaisesta haaveestaan, joka oli Neuvostoliiton paluu ja Suomi sen osana.

    Sori nyt vaan mutta jos joku on helppo niin sinä, itkuinen perässä juoksijani.
    Jotkut ei vaan osaa...

    Toisaalta on ymmärrettävää, että keskityt muiden kirjoittajien haukkumiseen Niinistön kehumisen sijasta. Niinistössä nyt vaan ei ole kehumista.

    Äänestä

  • Saatiin tilalle kepu kirjoitti:

    Saatiin tilalle kepulainen kepulaisen paikalle. Pätevyys ennen kaikkea.

    Sauli Niinistö oli EU:N tavoin Poroshenkon hyökkäys kannalla itä-Ukrainaan, kuin Lapuanliike aikanaan vaati hyökkäystä liittolaisineen.

    Äänestä

  • Suomalaisten on syyt kirjoitti:

    Suomalaisten on syytä herätä huomaamaan, että kestävällä tavalla voimme suunnata tulevaisuuten vain omalla rahalla.

    Ei se apulainen mee ukon kanssa sänkyyn, sehän on töissä

    Äänestä

  • On se ihmeellistä, e kirjoitti:

    On se ihmeellistä, että joku nainen voi olla noin kiinnostunut sukupuolisista poikkeavuuksista, koko ikänsä, vielä vanhuksenakin
    yhä vieläkin puuhaitee perustamansa setan pervojen kanssa. Tuollainen ihminen ei voi olla terve itsekään.

    Stubb paheksuu Wikileaksia ja Wikileaks-ilmiö on hänen mielestään vastenmielinen.

    Äänestä

  • Eihän älypuhelimen r kirjoitti:

    Eihän älypuhelimen ryhmäviestiominaisuus nettiin ylety, pöljä.
    Oletko vähän yksinkertainen?

    Palstalla floodaa kyllä Matti Keränen copypaskomalla muiden tekstejä ja se on kiellettyä sekin. Vain lyhyet lainat sallitaan siomo24:n säännöissä.

    Keräsen loputtomat jorinat eivät myöskään ole useimmiten palstan aihepiiriä ja ukonrähjä massapostaa ne myös muille suomi24-palstoille.

    Helinä ja sinä taas copypaskotte 3-4 vanhaa blogitekstin pätkää ja muuta vanhaa nettivalhetta ties monettako sataa kertaa palstalle eikä sekään ole suomi24:n säännöissä sallittua.

    Saatte siis juuri sitä mitä tilaatte eli juosta perässä.
    Ylläpito ei ilmeisesti enää viitsi.

    Stubb paheksuu Wikileaksia ja Wikileaks-ilmiö on hänen mielestään vastenmielinen.

    Äänestä

  • Jaa-as, jaksaisko tä kirjoitti:

    Jaa-as, jaksaisko tänään vähän kiusata?
    On niin kuumakin.

    Antaa lännen upota... Venäjällä kommunistinen puoluekin on arvokonservatiivinen ja kansallismielinen.

    Äänestä

  • Terve menoo, kommari kirjoitti:

    Terve menoo, kommarit rajan taa ystävänaapurianne auttamaan sotimaan
    Ukrainaa vastaan.

    Miksi Nato vastustajat saa heitellä mitä sylki suuhun tuo. Pitäisi olla jotain rajaa tolla paskan puhumisella.

    Äänestä

  • Suomalaisten on syyt kirjoitti:

    Suomalaisten on syytä herätä huomaamaan, että kestävällä tavalla voimme suunnata tulevaisuuten vain omalla rahalla.

    Jenni päästi äänekkään pierun päivällispöydässä.
    Oli tainnut ryppyreikä löystyi Salen fistatessa anaaliin?

    Äänestä

  • Savon Sanomien mukaa kirjoitti:

    Savon Sanomien mukaan jääminen turvallisuusneuvoston ulkopuolelle johtaa Suomessa syvälliseen itsetutkiskeluun. Lehti kysyy myös, mikä oli Venäjän kanta Suomen jäsenyyteen.

    Et ole koskaan pystynyt tälläkään sivulla kertomaan mitään asioita ilman tuollaisia suistuneen mielesi tuotoksia. Onko edes sinun äitisi tai isäsi sinusta ylpeä?

    Äänestä

  • Berliinin uneksija: kirjoitti:

    Berliinin uneksija:

    Minä taidan pulahtaa mereen, antaa kuuman hiekan lämmittää varpaita, käydä syömässä myöhemmin lounaaksi jonkin hyvän, tuoreista meren antimista valmistetun salaatin jääkylmän valkoviinilasillisen kera, lueskella Der Spiegeliä ja Variety'a ja ehkäpä ajella iltapäivällä naapurikaupunkiin katsastamaan jonkin hyvän museon eilen tapaamani mukavan neidon kanssa...mutta sitten mä heräsin.

    Olinkin pienessä vuokrayksiössäni Kalliossa, yksin eikä jääkaapissakaan ollut kuin valo. Varaa ei ole edes thai-hierontaan....

    Taidan katsella pornoa vanhoilta vhs-kaseteiltani.

    Vertailukohta edellisen ja nykyisen presidentin välillä on harvinaisen selvä.
    Kun arvostuksessa ja saavutuksissa lähdettiin sadasta, on nyt tultu varsin katkeraan tulokseen. Pskahan tuo on ja saamaton. Presidentti vaihtuu 2018.

    Äänestä

  • Berliinin uneksija: kirjoitti:

    Berliinin uneksija:

    Minä taidan pulahtaa mereen, antaa kuuman hiekan lämmittää varpaita, käydä syömässä myöhemmin lounaaksi jonkin hyvän, tuoreista meren antimista valmistetun salaatin jääkylmän valkoviinilasillisen kera, lueskella Der Spiegeliä ja Variety'a ja ehkäpä ajella iltapäivällä naapurikaupunkiin katsastamaan jonkin hyvän museon eilen tapaamani mukavan neidon kanssa...mutta sitten mä heräsin.

    Olinkin pienessä vuokrayksiössäni Kalliossa, yksin eikä jääkaapissakaan ollut kuin valo. Varaa ei ole edes thai-hierontaan....

    Taidan katsella pornoa vanhoilta vhs-kaseteiltani.

    kaasuputkikonsultti Paavo Lipponen on edistänyt Venäjän kansallisia intressejä. Ilmeisen hyödyllisesti, sillä työstä on maksettu miljoona korvaukset.

    Äänestä

  • miten typerää on val kirjoitti:

    miten typerää on valehtelu ja Tarjan solvaaminen aiheetta. Sale psykiatrille ja palstan kokoomuslaiset myös, joten nähdään, kuka on palstahäirikkö ja kuka ei.

    On todella ala-arvoista ja nöyryyttävää Jenni Haukiolle, kun häntä täällä tämän tästä verrataan äitinsä ikäisiin ja vanhempiinkin naisiin.

    Äänestä

  • Miksi Nato vastustaj kirjoitti:

    Miksi Nato vastustajat saa heitellä mitä sylki suuhun tuo. Pitäisi olla jotain rajaa tolla paskan puhumisella.

    Miksi Niinistö ja Kokoomus haluavat Suomen sotimaan Amerikan sotia ja huonoihin väleihin naapuri Venäjän kanssa? Onko ne tyhmiä?

    Äänestä

  • Jenni päästi äänekkä kirjoitti:

    Jenni päästi äänekkään pierun päivällispöydässä.
    Oli tainnut ryppyreikä löystyi Salen fistatessa anaaliin?

    Halonen on lesbo!

    Äänestä

  • Aika huomattava osa kirjoitti:

    Aika huomattava osa läsnäolleista myötäili Koivistoa. Näin tämä oli nähtävästi etukäteen olettanut ja oli siinä oikeassa. Itse tuin Heinosta. Tilaisuudessa ei päädytty mihinkään erityiseen tulokseen, koska päätös, johon haluttiin vaikuttaa, oli jo tehty.

    Suomalaiset raukkoja ja rehellisyyden kiertäjiä sotaharjoituksien todenperäisyydessä.
    Om kuin Yhdysvaltain laiton Kuuban maapala Guontamoss laittomasti, jota meilläkin ja EU suojelee totuudelta.

    Äänestä

Niinistö on saanut enemmän aikaan vajaassa vuodessa kuin Halonen 12:sta.

Harmi vaan että pelkkää pahaa: yritykset saneeraa, työt katoaa, eläkeikä nousee, palkkoja halutaan presidentin esimerkin mukaan laskea, kansa kurjistuu...hei ihan kuin kokoomuksen politiikkaa?

Äänestä
  • Niinistön kommentti oli (yksinkertaistettuna), että kansalaiset itse saavat hoitaa omien läheistensä ongelmat. Siihen ei siis tarvita mitään yhteiskunnallisia toimia. Niinistön pumpulimaailmankuvassa nimittäin kaikilla on välittäviä ja jaksavia läheisiä, joilla on mahdollisuus auttaa.

    Äänestä

  • Niinistöstä on luja ja teeskentelemätön presidentti
    Suomi sai Sauli Niinistöstä lujan, luotettavan ja teeskentelemättömän presidentin. Kaikilla toiminta-alueilla. Sen tulee näkemään kansa ja oppimaan hallitus

    Äänestä

  • Niinistöstä on luja kirjoitti:

    Niinistöstä on luja ja teeskentelemätön presidentti
    Suomi sai Sauli Niinistöstä lujan, luotettavan ja teeskentelemättömän presidentin. Kaikilla toiminta-alueilla. Sen tulee näkemään kansa ja oppimaan hallitus

    Ei Niinistön elättäminen sen halvemmaksi tule kuin edeltäjiensä (oikeastaan Niinistö tulee kalliimmaksi, nyt presidenttiys maksaa vuodessa n. 19 miljoonaa euroa, kun se oli 2010-luvulla 15 miljoonaa euroa vuodessa).

    Äänestä

  • Niinistöstä on luja kirjoitti:

    Niinistöstä on luja ja teeskentelemätön presidentti
    Suomi sai Sauli Niinistöstä lujan, luotettavan ja teeskentelemättömän presidentin. Kaikilla toiminta-alueilla. Sen tulee näkemään kansa ja oppimaan hallitus

    Venäjän ulkoministeriön edustajan mukaan maa vastaa välittömästi, jos sitä vastaan asetetaan pakotteita Ukrainan takia
    Ulkoministeriön edustaja Aleksandr Lukashevitsh sanoi Reutersin mukaan lausunnossaan, että Venäjän "täytyy vastata" mahdollisiin pakotteisiin.

    Äänestä

  • Venäjän ulkominister kirjoitti:

    Venäjän ulkoministeriön edustajan mukaan maa vastaa välittömästi, jos sitä vastaan asetetaan pakotteita Ukrainan takia
    Ulkoministeriön edustaja Aleksandr Lukashevitsh sanoi Reutersin mukaan lausunnossaan, että Venäjän "täytyy vastata" mahdollisiin pakotteisiin.

    Jos palstan Halos-vihaajilta Niinistö-faneilta kysyy niin ihan s-tanan vaikeaa, suorastaan mission impossible.

    Äänestä

...se vaan matkusti ja kansaa köyhdytti. PRKLE!

SUURIN OSA HALOSEN MATKOISTA OLI TYÖMATKOJA, KUTEN AHKERALLE SOPIIKIN, EI MITÄÄN LOMA-JA PATSASTELUREISSUJA.

Niiden yhteyteen sitten sovittiin tapaamisia valtiojohdon kanssa milloin kenellekin sopi. Halonen tapasi valkoisessa talossa kahdella eri kerralla kaksi eri presidenttiä. Niinistö odottaa yhä ensimmäistä kertaansa. Niin yksinkertaista se on. Sorry.

Äänestä

  • Tarja reissasi koppavasti yksityiskoneella ja sen kun kiukutteli. Hyvä, kun päästiin!

    Äänestä

  • Niinpä, surkeita aikoja elämme. Kokoomus vallassa ja kansa köyhtyy. Sikarikkaita ihannoivat wanna-be "rikkaat" ääliöt äänestää kokoomusta, joka potkii johtajien bonusten takia työläisiä työttömiksi. Siinä sitä yhteiskuntavastuuta.

    Oikeassa olet, ei voi kun valittaa kun ei porukka tajuu omaa parastaan.

    Äänestä

Hewj

Äänestä
  • ...pilata asiallisen avauksen häntää ilman mitään sanottavaa?
    Yritätkö rassukka saada sitä poistetuksi typerillä lisäyksilläsi?

    Äänestä

"Halonen on varsin kovassa seurassa, sillä aiemmin saman tunnustuksen on saanut mm. Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Hillary Clinton (2010)."

Kovassa seurassapa hyvinkin, vaan ei suinkaan hyvässä. Hillary Clinton on ollut yksi pahimmista sodanlietsojista USA:n ulkopolitiikassa viime vuosina. Fanaattinen imperialisti, russofobi ja kaikenlaisten "humanitaaristen interventioiden" kannattaja.

Äänestä

Kuningatar Satu Taiveaho.

Äänestä

...joku yhä pärjää. Niinistöhän on kansainvälisesti pelkkä vitsi.
Obamakin välttelee.

Äänestä

Hei

Äänestä

Hei

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

melkein pakahdun kirjoitti:

Suurella ylpeydellä saimme viikolla lukea eri lehdistä, että presidentti Tarja Haloselle on myönnetty ansaitsemansa, merkittävä kansainvälinen tunnustus, Global Fairness Award.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288607771159.html

" GFI:n mukaan presidentti Tarja Halosen on tehnyt vaikuttavan uran Suomen politiikassa ja pyrkinyt sisällyttämään ammattiyhdistykset ja työnantajaorganisaatiot poliittiseen päätöksentekoon.
Palkinnon tarkoitus on inspiroida tulevia johtajia omistautumaan oikeudenmukaisuuden ja taloudellisen tasa-arvon edistämiseen."

Halonen on varsin kovassa seurassa, sillä aiemmin saman tunnustuksen on saanut mm. Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Hillary Clinton (2010).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu