Kouvolan Sanomien nettisensuuri

Kouvolan Sanomat jatkaa omintakeistaan nettisensuuria entistä pahemmin. Nettisensuuria yleensä käytetään, jos kirjoitus on loukkaava ja tai muuten hyvän tavan vastainen.

Laitoin eilen Kovolan Sanomiin kommentin asiasta, joka koski kaupungin matkailua otsikolla "Mainoskampanjat purivat..."

Kommentissani kirjoitin suoraan Tilastokeskuksen tuoreimpaa tilastoa lainaten selvää numerotietoutta, jossa Kouvolan hotellimajoitus oli miinus merkkistä ja kokomaan keskiarvoa huononpaa, vaikka KS:n kirjoituksessa annettiin ymmärtää toisin. Laitoin lisäksi vielä suoran linkin kyseiseen tilastoon, jotta siitä voi varmistua tietojen oikeellisuudesta.
Ttä kommenttia ei julkaistu, eikä ilmeisesti mitään muutakaan, koska ko. artikkelista ei ole yhtään kommenttia.
40442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Hyvä ettei, jatkuvaa ratamovalitusta ja omaan pesään kusemista jaksa kukaan loputtomiin lukea.

Äänestä
  • Aloitus ei liittynyt Ratamoon. Nyt on pimitetty tietoa matkailutuloista.

    Äänestä

Testi. Esto tuli täälläkin

Äänestä

Persuinsinööri on todennäköisesti onnistunut hankkimaan aikaisemmilla touhuillaan itselleen IP-osoitteseen perustuvan porttikiellon ko. palstalle, joten ei tässä mitään kovin ihmeellistä pitäisi olla.

Äänestä
  • Kouvolan Sanomat ei jaa IP estoja. Poistot perustuvat siihen että sattuuko lehden linjaan

    Äänestä

  • kymmeniä hylkäyksiä kirjoitti:

    Kouvolan Sanomat ei jaa IP estoja. Poistot perustuvat siihen että sattuuko lehden linjaan

    Höpö höpö. Jos joku floodaa palstan täyteen törkyä päivittäin, niin aivan varmasti saa IP-bannin tuollekin palstalle. Kannattaa katsoa peiliin, jos omat viestit ovat pääasiassa "vittuperkelesaatanahomohuora" -tasoa, niin ei pitäisi kovin paljon yllättää jos asiallisemmatkaan veistit eivät enää mene läpi.

    Äänestä

  • Voi voi kirjoitti:

    perusinssi on aina kirjoittanut asiallisesti ja perustellusti, mihin sinä et näköjään pystynyt. no, ehkä sitten joskus.

    Äänestä

  • voihyväveli kirjoitti:

    perusinssi on aina kirjoittanut asiallisesti ja perustellusti, mihin sinä et näköjään pystynyt. no, ehkä sitten joskus.

    Kirjoituksessani ei ollut mitään asiatonta. Mistä voit tietää mitä Perusinssi on kirjoitellut kyseiselle palstalle? Jospa hän onkin kirjoittanut omalla koneellaan, mutta eri nimimerkillä palstalle sopimatonta törkyä, jolloin hänen IP-osoitteensa on blokattu. Ja mistä voit tietää ylipäänsä mitä hän on kirjoittanut, jos hänen viestinsä aina sensuroidaan?

    Äänestä

Yrittivät puolustaa epäonnistunutta mainoshommaa.

Mutta käytännön puolesta. Heillä on 12 S-markettia ja K-rautaa lisäksi. Miksi he tänne ajaisi. Eihän kouvola tarjoa mitään omaperäistä.

Äänestä

samaa olen ajatellut minäkin. ks:n pitäisi olla omasta mielestään maakuntalehti, mitä se ei todellakaan tällä hetkellä ole. mitä paremmin perustelee mielipiteensä esim. ratamosta, sitä varmemmin sitä ei julkaista, mutta raukon oksennukset ja henkilökohtaisuudet menevät läpi. yksi kikka on myös siirtää keskustelu arkistoon, sivulle about 20. Itse olen päättänyt että en aamutablettiani tarvitse kun tilaus loppuu, pitäköön tunkkinsa. mutta sehän on koko kaupungin tähän jamaan ajanut, yhden totuuden tie, muut ei osaa/tiedä mitään.

Äänestä

Taas poisto KS ketjusta. Yritin lyhyesti puolustaa tenavien hoitolisää.

Äänestä

Kouvolan sanomat on kyllä suomen huonoin lehti, sanan vapautta ainakin silmällä pitäen, yhtään ei saa arvostella kaupungin asioita, eikä johtoa, kukahan aivoton tätä sensuuria pitää siellä yllä?

Äänestä

Rehellinen lehti tarvitsisi rehellisen hallinnon. Silloin ei olisi syytä pimittää uutisia.
Mutta kähmäröinti kouvolassa pitää varoa ettei ramppaa mafiosojen monoille.

Äänestä
  • On tosi harmillista, että julkinen keskustelu asioista´puolesta ja vastaan sensuroidaan näinkin vahvasti.
    Miten yleinen mielipide ja havainnot muuten saadaan päättäjien kuuluville, ellei alueen valtamedian kautta. Kouvolan Sanomat on mennyt liian pitkälle tässäkin suhteessa. Lehti on myös vieraantunut lähes täysin paikallisuudesta, siinä on lähinnä muutama keskusta-alueen uutinen ja loput valtakunnallisia uutisia. Yritetään tehdä lehti mahdollisimman halvalla ja mainostila pidetään selvästi ylihinnoiteltuna levikkiin nähden.
    Kouvola tarvitsisi uuden aluelehden tai Kymen alue maakuntalehden.

    Äänestä

  • Perusinsinööri kirjoitti:

    On tosi harmillista, että julkinen keskustelu asioista´puolesta ja vastaan sensuroidaan näinkin vahvasti.

    Ehdottomasti uusi riippumaton maakuntalehti, missä pääsee erimielipiteet esille, nykyään se ei onnistu, oman koko alueen uutisointia, vahva päätoimittaja ja toimittaja joukko, mikä ei anna kenenkään vaikuttaa lehden linjaan eikä sisältöön.

    Äänestä

  • Perusinsinööri kirjoitti:

    On tosi harmillista, että julkinen keskustelu asioista´puolesta ja vastaan sensuroidaan näinkin vahvasti.
    Miten yleinen mielipide ja havainnot muuten saadaan päättäjien kuuluville, ellei alueen valtamedian kautta. Kouvolan Sanomat on mennyt liian pitkälle tässäkin suhteessa. Lehti on myös vieraantunut lähes täysin paikallisuudesta, siinä on lähinnä muutama keskusta-alueen uutinen ja loput valtakunnallisia uutisia. Yritetään tehdä lehti mahdollisimman halvalla ja mainostila pidetään selvästi ylihinnoiteltuna levikkiin nähden.
    Kouvola tarvitsisi uuden aluelehden tai Kymen alue maakuntalehden.

    Itselläkin kokemuksia siitä, että toimitus valikoi linjaansa sopivia juttuja. Tuttavalta jätetty muutamakin mielipidekirjoitus julkaisematta. Olen lukenut tekstit, ne on hyvin laadittuja, mutta aihe on arka. Kouvolan Sanomat sensuroi.

    Äänestä

  • Vaikutti että siellä oli suoratamon edestä 120 miljoonaa. Eli sillä alkuun ja loppu on herran hallussa..
    Kovasti on rakentamista otettu ohjelmaan. Kovasti niitä vanhoja hylättiin

    Kouluja suljettiin oppilaspulan takia. Nyt kaksi isoa päiväkotia työn alle.

    Paljonko puolesta miljardista menee korkoa ja lyhennystä ?

    Äänestä

  • Te ketkä vaaditte näitten koulujen ja kotien säilyttämistä ei muutakuin massia tiskiin. Mitä noista itkemään. Jos näillä allekirjoittelijoilla kerran on rahaa kaikkeen hyvää eikun kustantamaan. Ei minua ainakaan huvita maksella ylisuurista seinistä ja organisaatioista.

    Äänestä

  • tyhjänpäiväistä kirjoitti:

    Te ketkä vaaditte näitten koulujen ja kotien säilyttämistä ei muutakuin massia tiskiin. Mitä noista itkemään. Jos näillä allekirjoittelijoilla kerran on rahaa kaikkeen hyvää eikun kustantamaan. Ei minua ainakaan huvita maksella ylisuurista seinistä ja organisaatioista.

    Pieni ajatus tulevaisuuten olisi tietysti tässäkin kohtaa paikallaan...

    Jos Anjalakoti lakkautetaan, niin seuraavaksi rakennetaan uusi vanhusten palvelutalo jonnekin (keskustaan) isolla rahalla ja Anjalakodin seinät jäävät edelleen maksamaan. Ei ne kulut siihen lopu, vaikka vanhukset ajettaisiin sieltä pois.

    Kuinka paljon maksaa Anjalakodin "ylläpito", jos se jätetään huoltamatta ja kylmilleen rapistumaan? No ei juuri mitään, kulut loppuvat käytännössä siihen paikkaan.

    Joo kaikki 20 paikkaiset palvelutalot, joita kunta pitää, tulee lopettaa ja rakentaa isompi tilalle. Alle 100 paikkaiset ovat liian kallita ylläpitää. Paikalla ei väliä!

    Äänestä

  • vanhustenhuolto kirjoitti:

    Joo kaikki 20 paikkaiset palvelutalot, joita kunta pitää, tulee lopettaa ja rakentaa isompi tilalle. Alle 100 paikkaiset ovat liian kallita ylläpitää. Paikalla ei väliä!

    Miten tuo noin. Pienempi sairaala on tulossa ja TUOTTAA 13 miljoonaa vuodessa

    Äänestä

  • Höpö höpö kirjoitti:

    Kuinka paljon maksaa Anjalakodin "ylläpito", jos se jätetään huoltamatta ja kylmilleen rapistumaan? No ei juuri mitään, kulut loppuvat käytännössä siihen paikkaan.

    Halvempi maksaa ylläpidosta kuin maksaa uutta ja sen ylläpitoo

    Äänestä

Kuvaa hyvin paikkakuntaa kun oleellisin sanomalehti nuolee joitakin liippareita

Äänestä
  • Kokoomuslehti, ja hyvävelilehti. Olihan siinä mennäviikolla Tähtisen PS-juttu jonka Tähtinen itse soitti lehteen, muka luopui töiden takia puheenjohtajuudesta. Olisi omien puheittensa mukaan käynyt vielä testauttamassa kannatuksensa...Jätti väliin kun sitä ei ollut.

    Äänestä

OP-kepu on tuhoisa yhdistelmä. Kun siihen lisää pari rakennusliikettä ja KS niin nesteessä ollaan kauan.

Äänestä

Täsmälleen totta.
Lehti ei julkaise juuri mitään kriittisiä kommentteja mistään, vaikka kuinka asiallisesti kirjoittaisit.
Yleisesti ottaen Kouvolan Sanomien kaltaista etukäteissensuuria ei ole juuri missään nettilehdessä.

Äänestä

Yhden kirjoituksen sain läpi ja heti siihen tuli vastauksia joissa nimellä haukuttiin ihmisiä, vastasin niihin hyvin asiallisesti toki kerran mainitsin Larikan nimen mutta lehden linja on että tätä nykymenoa ei moitita ja pikku Kouvolan valtuutetut ja niiden päätökset ovat suojattua mielipiteiltä. Toki siltäkin alueelta saa tietyn puolueen valtuutettuja nimitellä lähes samalla tavalla kuten täällä näkee.

Äänestä

Olispa edes rehellinen uutislehti, olis jotain hyvää Kouvolassakin.

Äänestä
  • Kouvolan sanomat on muuttunut viime viikkoina, uutisia on ollut tasapuolisesti, maaseutua unohtamatta, mielipiteitäkin kaikista asioista on ollut kiitettävästi, en ole huomannut uutisissa ainakaan mitään epärehellistä.

    Äänestä

Pitääköhän paikkansa, että päätoimittaja Lakka on siirtymässä Suomenmaan leipiin?

Äänestä
  • Ihan fiksu ajatus. Kouvolan sanomat menee alamäkeä niinkuin koko paikkakunta.
    Eli työpaikka on löysässä.

    Äänestä

Kouvolan Sanomat taitaa olla tosiaan ryhdistäytynyt. Lieko saaneet palautetta riittävästi ja miettineet tilausmäärien laskua.

Äänestä

Viisi poistoa viikolla. Toimittajat kiistävät tiedon. Eli nyppiikö opraattori
juttuja vai kuka ne syö.
Tosin kepulaisille kelpaa kaikki kiusanteko.

Äänestä

Kuulemma Karjalainen nyppii.

Äänestä

Taas tehdään kepuli politiikkaa, Pentikäisestä ei julkaista mielipidekirjoituksia, mies joka ajoi HS:n vaikeuksiin kepu politiikallaan, saihan eurovaaliehdokkuuden ja lehden talousvaikeuksiin.

Äänestä

Kepu on ollut pitkään vallassa joten ovat miehittänet puoli suomea. Niillä on "asiantuntijaa" joka nimikkeelle.
Hyvin kalis ryhmä Suomen taloudelle

Äänestä

Ei vaan sananvapaus toimi Kouvolan Sanomissa, se on uskottava, vaikka on asiallinen arvosteleva kirjoitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Perusinsinööri kirjoitti:

Kouvolan Sanomat jatkaa omintakeistaan nettisensuuria entistä pahemmin. Nettisensuuria yleensä käytetään, jos kirjoitus on loukkaava ja tai muuten hyvän tavan vastainen.

Laitoin eilen Kovolan Sanomiin kommentin asiasta, joka koski kaupungin matkailua otsikolla "Mainoskampanjat purivat..."

Kommentissani kirjoitin suoraan Tilastokeskuksen tuoreimpaa tilastoa lainaten selvää numerotietoutta, jossa Kouvolan hotellimajoitus oli miinus merkkistä ja kokomaan keskiarvoa huononpaa, vaikka KS:n kirjoituksessa annettiin ymmärtää toisin. Laitoin lisäksi vielä suoran linkin kyseiseen tilastoon, jotta siitä voi varmistua tietojen oikeellisuudesta.
Ttä kommenttia ei julkaistu, eikä ilmeisesti mitään muutakaan, koska ko. artikkelista ei ole yhtään kommenttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu