Taivaan tulet on ollut hyvä.

Retkuilija

Mielenkiintoisia koukeroita.

51

5979

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huutoa ja karjuntaa

      Jäi eilinen katsomatta, mutta aiemmista jääny pinnalle että kommunikointi on huutamista ja karjumista. Pitkälti noin. Liikaa karjumista ja huutamista. Onko se sellaista todellisessa elämässä?

      • Yrpä ja Illu

        Huutamista ja karjumistahan se on ollut, ainakin tämän neljännen ja viimeisen kauden jaksojen osalta. Mielestäni tässä neloskaudella on nähty myös ylinäyttelemistä paljon enemmän kuin kolmella aikaisemmalla kaudella.


      • minä

        Toki siinä sitä huutamista oli turhan paljon varsinkin ekojen jaksojen aikana. Mutta muuten oli hyvä sarja. Saapi nähdä, tuoko joulupukki DVD-boksin joululahjaksi!


    • ei hyvä

      Olen samaa mieltä...voisi vähemmälläkin äänen käytöllä pärjätä.

      Hirvittävän "raskas" sarja seurata.

      • Anonyymi

        Taivaan tule on paras sarja ikinä on kyllä niin hyvä olisivat voinut tehdä vielä 5 kauden ja ehkä 6


    • liikaonliikaaa

      Menny täysin maku koko sarjasta,ei tämä Kari Väänänen ainakaan ohjaana toimi,pilasi jo "havukka-ahon ajattelijan".Taivaan tuletkin on parempi että on jo viimeinen tuotantokausi,ei se olisi voinut ku huonontua jatko-osilla.

    • Tasoa, pyydän please

      Olen pettynyt. Uudet jaksot olisi saanut jäädä tekemättä. Halpahintaista katsojien kosiskelua noloin tempuin. Esim Leena Uotisen ylinäyttelevä muija, kuin jostain peräkylän kesäteatterin amatöörinäyttelijän suoritus. Samoin poliisin alastontanssi ... ei naurattanut. Ei liity juoneen mitenkään!!! Aivan kuin olis huonoja sketsejä peräkkäin koko uusi Taivaan tulet. Katson vain siksi, kun Kemijärven maisemia jonkin verran näkyy. Väänänen on jumittunut tekohauskaan, alatyyliseen viritelmään.

    • JatkotHuonompia

      Yleensä kaikkien sarjojen uudet jatko-osat huonompia kuin alkuperäiset :( Mun mielestä Taivaan Tulet menettelee. Ihmettelin miksei tää poliisimies mitenkään tuonu esille et ne mökin asukkaat (mies jota syytetään ampumisesta) ovat hänelle tuttuja, hänhän oli siellä kauankin alkuperäisissä jaksoissa. Vai onko mennyt ohi? Se minusta harmi, et Aku Hirviniemi. on pitäny roudata tähänkin sarjaan. Onneksi ei ees naaman vääntely rooliin jota ei enää jaksa kattoa :(

    • hohhoijaaaa

      Niin on ollut, mutta ei ole enää.
      Nämä uudet jaksot ovat kuin toiselta planeetalta entisiin verraten.
      Jonkun ministerin ampuminen ei kiinnosta pätkän vertaa.
      Muutenkin jaksot ovat ihmeellistä pomppimista täältä tuonne.
      Ei yhtään samaa mielenkiintoisuutta ja juonen hyvää kulkua kuin ennen.

    • TV-Vesa

      Nykyaikaan ja -paikkoihin sijoitettu sarja on altis kritiikille, kun nykyajassa ja -paikoissa elävät katselijat tuomitsevat tapahtumat epärealistisiksi. Vierasmaalainen epookkisarja saa vähiten nurinaa aikaan tässä mielessä. Voi ottaa esimerkiksi vaikkapa "Sydämen asialla".

      Nykydraama-sarjassa "Taivaan tulet" kyllä puolustaa paikkaansa. Teemat ovat joko yleismaailmallisia tai ajankohtaisia. Teemojen tuttuus auttaa joidenkin dramaturgisten ylilyöntien ohi. Nykykerronnan tyypillinen tiiveys voi olla taustalla "ylilyönneille".

      Jos jossakin voisi petrata, on se henkilökuvaus. Hahmot jäävät melko ohuiksi, katsojan on vaikea samaistua hahmoihin/kokemuksiinsa.

      13.11. ensiesitetyn jakson terapiakohtaus oli kyllä ratkiriemukas. Huutamisen opettelu oli "turkkalaista" teatteria parhaimmillaan.

    • jetsu1

      Siis olihan entiset kaudet hyviä, mutta niin se on vähän kaikkien kanssa, että jos väkisin yritetään, niin siitä ei tule mitään

    • Yrpä ja Illu

      Voinemme olla yksimielisiä siitä asiasta, että oli YLEltä oikea liike lopettaa sarja tähän neljänteen kauteen. Väänäsellähän oli omien puheidensa mukaan viides kausikin jo melkein valmiina, sitä tuskin enää kestäisi katsella ja kuunnella kun tämä neljäskin alkaa olla jo ihan sietokyvyn rajamailla.

    • Miksi jatkuva huuto

      Kyllä vois vaikka loppujaksot jättää näyttämättä, on tullut kertakaikkiaan stoppi kirjoittajalle joka ei ole keksinyt mitään juonta. Vanhoja juttuja, mies onkin veli, naisten kosto melkein petturimiehelle, ja entäs tää odotusjuttu...ja kaiken kruunaa kauhee huuto.
      Sarjahan tavallaan kertoi siitä naispoliisista mutta nyt on jäänyt sivurooliin.

    • Retkuilija

      Ria oli mielettömän kaunis, juuri ennen lopputekstien alkua. Muutenkin loistava jakso!

      • 6+10

        Ainut "syy" miksi katson tätä sarjaa on tuo jumalaisen kaunis RIA KATAJA! >#


    • TV-Vesa

      Toka vikan kauden lopetusjakso oli hieman latteahko, ehkä.
      Viimeisen kauden aloitus tänään (27.11.2013) oli rautaa siihen verrattuna. Ehkä tiedossa ollut sarjan tuleva lopetus on lisännyt ruutia viime metreille?

    • Kemppattaa

      Taivaantulet on hyvä ja viihdyttävä sarja, mistä tulee mukava ja rento fiilis.Sarjaa kritisoiva porukka ei vaan tykkää, kun ei ole lesboja ja homoja, rietauksia ja riittävästi raakutta ja katalia juonia.Mutta on meitäkin, jotka on iki-ihastuneet tähän sarjaan, sen tunnusmusiikkia myöten.

    • takkari

      Ensimmäinen tuotantokausi oli mielestäni paras. Sen jälkeen on ollut alamäkeä, ikäänkuin väkisin tekemistä. Ylinäyttelemistä oli jo toisellakin tuotantokaudella. Seuraan sarjaa lähinnä tuttujen paikkojen ja maisemien vuoksi.

      • alamäkeä..

        Juuri noin on mennyt.


    • Oksu pääsee

      Aivan luokattoman huonoa näyttelemistä ja käsikirjoitus epäuskottava. Toivottavasti tämmöseen ei enää käytetä yleveroja.

      • perustele väitteesi

        "Aivan luokattoman huonoa näyttelemistä"
        perustelisitko tuota?


      • Kaksi eri asiaa

        Näyttelijät vai roolit huonoja?


      • huutoa ja karjuntaa

        Ylinäyttelemistä, huutoa ja karjuntaa. En ole kuullut tai kokenut moista pitkän elämän aikana. En tuollaisissa mitoissa...


      • 14+15
        Kaksi eri asiaa kirjoitti:

        Näyttelijät vai roolit huonoja?

        Sekä että... osa näyttelijöistä amatöörejä ja pilaavat roolit. Eikä juonessakaan ole oikein mitään "tolokkua"! Ihan hyvä että YLE päätti lopettaa tämän sarjan tekemisen!!


      • Minäpä kerron
        perustele väitteesi kirjoitti:

        "Aivan luokattoman huonoa näyttelemistä"
        perustelisitko tuota?

        Jatkuvaa "helekatti helekatti saakutti" -huutamista. Ei kukaan puhu noin. Henkilöt kirjoitettu tyhmiksi ja etelän pellet - niin sanotut nimekkäät näyttelijät sitten pilaavat lopunkin. Jo joutaa lopettaa.


      • Hele-katti
        Minäpä kerron kirjoitti:

        Jatkuvaa "helekatti helekatti saakutti" -huutamista. Ei kukaan puhu noin. Henkilöt kirjoitettu tyhmiksi ja etelän pellet - niin sanotut nimekkäät näyttelijät sitten pilaavat lopunkin. Jo joutaa lopettaa.

        Niinpä... montako kertaa eilisessäkin jaksossa ne hoki sitä helekattia?

        Alkoi tosiaan tympiä se hokeminen.


      • Voe helekatti
        Hele-katti kirjoitti:

        Niinpä... montako kertaa eilisessäkin jaksossa ne hoki sitä helekattia?

        Alkoi tosiaan tympiä se hokeminen.

        Pöljä ja helekatti vilahteli aika usein kyllä sarjassa.


    • takkari

      Mitä pitemmälle tämä viimeinen tuotantokausi menee, sitä enemmän tuntuu siltä, että sarjan lopettaminen oli oikein. Onkohan ideat jo lopussa, kun pitää keksiä lauluista täytettä? Vaikka Vänä ja Juice olivat kavereita, niin ei olisi pitänyt noin korostuneesti tuoda Juicea esiin kuin viime jaksossa.

      • television katsoja

        Helekatti kun oli erikoinen saunailtakohtaus suomalaisessa tv-sarjassa. Iso lauma akkoja saunomassa ja uimassa eikä karvakolmio vilahda kertaakaan. Helekatti sentään kun harmitti helekatisti.


      • helekatti sentään
        television katsoja kirjoitti:

        Helekatti kun oli erikoinen saunailtakohtaus suomalaisessa tv-sarjassa. Iso lauma akkoja saunomassa ja uimassa eikä karvakolmio vilahda kertaakaan. Helekatti sentään kun harmitti helekatisti.

        Akkasaunassa ( työporukat ym) oltu elämän aikana erinäisiä kertoja , mutta ei ikinä moista kohtausta vaikka kännejä vedettiin...? Mistäköhän se hyppimiskohtaus huutoneen on peräsin?


    • JohtoKusee

      Ylinäyttely on korostunut 2:ssa viimeisessä kaudessa, koska YLE:n oikeistolainen hyvävelijohto päätti lakkauttaa tuottoisan ja erittäin pidetyn, mutta vasemmistolaista perisuomalaisuutta tihkuvan sarjan kesken, ja Väänäsen piti pikakelata pidemmäksi aiottu tarina loppuun kahden 6:n jakson tynkäkauden aikana entisten 12 jakson mittaisten kausien sijaan.

      3:s 'kausi' on kaikkein kehnoin, mutta Väänänen sopeutui yllättävän hyvin viimeiseen 6:een jaksoon mennessä ja sai nipistettyä ensimmäisten osien latauksen vielä hetkeksi takaisin.

      Ylen johto mieluummin uusiksi ja Taivaantulet takaisin.

      • 6+6=1 kausi

        Tämä tässä näin!

        Tarinaa oli selvästi enemmän, kuin mitä annettiin elinaikaa. Kolmannessa 'tuotantokaudessa' oli koko ajan sellainen 'too much information' -fiilis, mutta kaikelle löytyy syynsä, ja tässä tapauksessa syy on Ylen johdossa. Itselle tuli sellainen olo, että sarja lakkautettiin ministeritason korruptio -aiheen takia. Paljon oikeita hyviä syitä suositun kotimaisen draamasarjan lakkauttamiselle kun ei löydy.


    • Retkuilija

      Loistava päätösjakso.

    • Lötjönen

      Kuka se Urkin isä mahtoi olla?

      • Ne sitten sammuivat

        Jos olisi jatkunut.Olisiko seuraava tuotantokausi päättynyt Aimo Peltoniemen ja Annukan häihin?Se Urkin isä jäi tosiaan selvittämättä.Mutta ehkäpä hän oli, tämä
        Nilkki.
        Olisihan taivaantulia vielä katsellut.Mutta, ylen oli pakko ne sammuttaa.Varmasti tilalle saadaan jotakin tekotaiteellista teatteria.


      • Saakutti
        Ne sitten sammuivat kirjoitti:

        Jos olisi jatkunut.Olisiko seuraava tuotantokausi päättynyt Aimo Peltoniemen ja Annukan häihin?Se Urkin isä jäi tosiaan selvittämättä.Mutta ehkäpä hän oli, tämä
        Nilkki.
        Olisihan taivaantulia vielä katsellut.Mutta, ylen oli pakko ne sammuttaa.Varmasti tilalle saadaan jotakin tekotaiteellista teatteria.

        VOI helekatti helkatti saakutti ompa pölijää kun nyt loppu saakutti saakutti!


      • Helekatinsaakutti
        Saakutti kirjoitti:

        VOI helekatti helkatti saakutti ompa pölijää kun nyt loppu saakutti saakutti!

        Pölijää että taivaantulet loppui, saakutinhelekatti!


      • Lötjönen
        Ne sitten sammuivat kirjoitti:

        Jos olisi jatkunut.Olisiko seuraava tuotantokausi päättynyt Aimo Peltoniemen ja Annukan häihin?Se Urkin isä jäi tosiaan selvittämättä.Mutta ehkäpä hän oli, tämä
        Nilkki.
        Olisihan taivaantulia vielä katsellut.Mutta, ylen oli pakko ne sammuttaa.Varmasti tilalle saadaan jotakin tekotaiteellista teatteria.

        Tehtiinkö neljän koplalle dna tutkimus? Nilkki on muuten oikeasti Urkin isä.


    • YLEistä

      YLEssä on kiveen kirjoitettu, että kolme tuotantokautta on maksi per sarja. Sarjan suosiosta riippumatta!

      • blaababaa

        Mites noi pirunpellon 4 kautta?


    • Lapsinäyttelijät

      Taivaantulien kaikki näyttelijöiden nimet on mainittu sarjan yhteydessä.Mutta,
      Pieta Viherkoskea näyttelevän ja Urkkia näyttelevien lasten nimiä ei missään ole mainittu.Onko Pietaa näyttelevä tai, Urkkia näyttelevä lapsi jonkun sarjassa näyttelevän lapsi oikeasti?

      • Tarkistetusti

        Urkkia näyttelevä lapsi on Ria Katajan ja hänen nykyisen ex-miehensä, Nilkkiä näyttelevän miehen yhteinen lapsi. Näkeehän sen siitäkin, että jos miehet oikeasti hoitavat lasta, se on aina Nilkin sylissä tai hän työntää vaunuja jne.


    • kalastaja-kalle

      Kertokaa joku, joka tietää!!

      Kenen maalaama taulu on Viherkosken-perheen seinällä??
      Aihe on Lapin maisema ja mies pilkillä, vallitseva väri sinertävä.
      On niin mahottoman hieno taulu. Joka kerta kun jaksoja katsoi, niin tuo taulu kiinnitti huomioni täysin.

    • Anonyymi

      Aika ajoin tulee tv:ssä upeita suomalaisia sarjoja kuten esim.Taivaan Tulet ja monta muuta hienosti suomalaiseen maisemaan ja luonteeseen sopivaa sarjaa ,niitä oli mukavaa katsoa ja ihan odotti aina mielenkiinnolla uusia tapahtumia sarjassa.Koskahan taas saamme niitä????????

    • Anonyymi

      Mistä se Urkki tupsahti niille miehille ja kuka Urkin äiti ja isä? Jäi näkemättä...

    • Anonyymi

      12 ensimmäistä jaksoa olisi riittänyt.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Sarja huononi loppua kohti. Meni vähän väkisin tekemiseksi (ja huutamiseksikin).
        Tuli kuitenkin katsottua kaikki tuotantokaudet. Kaikkien katsominen johtui suurimmalta osin siltä, että olen viettänyt paljon aikaa elämästäni Kemijärvellä ja paikat ovat pääosin tuttuja. Olisin katsonut lisääkin, jos olisi tehty.


      • Anonyymi

        Samaa mieltä , ensimmäinen tuotantokausi oli vielä hyvä. Toinen kausi oli mahalasku , täysin epäuskottavaa esimerkiksi oli 4 rapajuopon raitistuminen ja sen seurauksena saivat pitää jonkun heistä lapsen ( Urkin) jota alkoivat vielä hoitamaan yhdessä. Jatkuva Tarja Halosen kuvan näyttäminen Kari Väänäsen ( Kauko Junni) toimistossa myös häiritsi ja sen tilalle vaihtui juuri Sauli Niinistö , varmaan tätäkin tullaan näyttämään samoissa määrin. Olen nyt 3 tuotantokauden 3 jaksossa ja tympii jo huolella , aika pöljää on meno ! Voin jo nyt sanoa että tulee olemaan aikamoista taistelua katsoa loput jaksot , onneks ei ole pakko jos ei jaksa. Tuntuu kokoajan epäuskottavammalta jakso jaksolta ja ex- juoppojen kohdat hyppään aina yli.


    • Anonyymi

      Kun maata lyödään tulella.

    • Anonyymi

      Väänänen on. Kyllä kehittänyt uskomattoman viihteen. Parasta viihdettä vaikka aikaa. On kulunut. Kiitos kari. Väänänen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      38
      3260
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2585
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2554
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1816
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1526
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1301
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1248
    8. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1229
    9. Kosulan Keisari karviossa

      Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
      Tuusniemi
      24
      1146
    10. Arvasin että sen profiilin takana on sinä

      Ja nyt suutuit. Pidähän tuo äläkä enää haikaile sitten, rakas 😉
      Tunteet
      13
      1100
    Aihe