Vasemmistoliitossa haluja lähteä hallituksesta

kairafox

Vasemmistoliitossa on haluja siirtyä oppositioon rakenneuudistuspaketin ja kuntiin kohdistuvien säästöjen vuoksi, kertoo Yle.

Ylen A-studio on kysynyt vasemmistoliiton puoluevaltuutettujen kantaa asiaan. Kaikkiaan 12 puoluevaltuutettua olisi valmis jättämään hallituksen. Yhdeksän vastaajaa haluaa puolueen jäävän hallitukseen.

Selvästi suurin osa, 21 vastaajaa, ei vielä tiedä miten aikoo rakennepaketin hyväksymisestä ja hallituksessa pysymisestä äänestää. He haluavat kuulla ensin hallituksen rakenneuudistusohjelman yksityiskohdat. Yle tavoitti vasemmistoliiton 55 valtuutetusta 42.

Puoluevaltuusto äänestänee asiasta kokouksessaan 23.-24. marraskuuta. Hallitukselle jäisi eduskuntaan kuitenkin vielä 112 edustajan enemmistö, vaikka vasemmistoliitto poistuisikin rivistä.

Yle

STT

27

175

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muaffi

      Miksi sitte Arhinmäen piti ihan väkisin päästä hallitukseen?

      • hellubei

        Hajoaako vasemmistoliitto?. Kommunistien ja äärivasemmistolaisten rivit ovat sekaisin. Arhinmäki ei saa sekalaista porukkaansa kuriin.

        Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Silvia Modig (vas) jätti sunnuntaina Helsingin vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajuuden, kirjoittaa Kansan Uutiset verkkosivuillaan.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013102817657756_uu.shtml

      • zwanzig
        hellubei kirjoitti:

        Onxhan toikin ollut Yazkan kaa?

      • 33boona

        pulipää Modig erosi jo

      • paugava
        zwanzig kirjoitti:

        Onxhan toikin ollut Yazkan kaa?

        Ai Yazkan kaa, niinq sillee, et ovat läpsyttäneet lettujaan vastakkain, niinq?

    • 16gaussi

      Tippuukohan mollamaija Merja Kyllönen vielä palliltaan?

      • Seuraavien

        eduskuntavaalien jälkeen saa itse maksaa omat taksiajelunsa sukulaisen taksilla ja mennä takaisin kaupan kassalle istumaan kun tipahtaa eduskunnasta yhdessä petollisen Arhinmäen kanssa..

      • mauni
        Seuraavien kirjoitti:

        eduskuntavaalien jälkeen saa itse maksaa omat taksiajelunsa sukulaisen taksilla ja mennä takaisin kaupan kassalle istumaan kun tipahtaa eduskunnasta yhdessä petollisen Arhinmäen kanssa..

        eikö se oo bingoemäntä?

      • No joku
        mauni kirjoitti:

        eikö se oo bingoemäntä?

        kouluttamaton ääliö joka ei missään vaiheessa ole täyttänyt ministerivaatimuksia kuten ei kukaan muukaan tässä vitun_hallituksessa.

      • ihmisalatoopi

        "Tippuukohan mollamaija Merja Kyllönen vielä palliltaan?"

        Se onkin melkoinen lässähdys kun 160 kg. velttoa läskia tipahtaa lattialle.

      • jep,jep...
        No joku kirjoitti:

        kouluttamaton ääliö joka ei missään vaiheessa ole täyttänyt ministerivaatimuksia kuten ei kukaan muukaan tässä vitun_hallituksessa.

        Kyllönen varttui työläisperheessä ja sai vasemmistolaisen poliittisen virityksen jo lapsena.[2] Kyllönen suoritti ylioppilastutkinnon Suomussalmen lukiossa 1996, bioanalyytikon tutkinnon Oulun seudun ammattikorkeakoulussa vuonna 2000 ja toimi 2001 Suomussalmella laboratoriohoitajana ja teknisenä apulaisena apteekissa 2002–2007.[3]

        Kyllönen harrastaa runoilua ja hän on esittänyt runojaan poliittisissa tilaisuuksissa eduskunnan suurta salia myöten.

      • tavan duunari
        jep,jep... kirjoitti:

        Ja tuollaisilla ansioilla ministerinä ? Todellista demokratiaa.

    • 14deere

      ..vasemmistoliitto ei kelpaa vastuunalaiseen demokratiaan. Huuhaa sakkia.

      • ajavat kokoomuspolit

        Heränneet keräilemään irtopisteitä, vaalit lähestyvät. KOKOOMUKSEN HYVÄ KAVERI VASURIT OVAT! Se on nähty, unohtaneet täysin suomalaisen veronmaksajan edun ajamisen. ÄLKÄÄ MENKÖ HALPOIHIN, PELKKÄÄ ESITTÄMISTÄ VAALEJA VARTEN.

      • 26kooni

        kommarit

    • nassi

      Audinmäki istuu kuin tatti paskassa ministerinpallillaan eikä suostu lähtemään.

      • {LuLc5No

        On varmaan helpompaa irrottaa Audin penkki ja vaihtaa uusi tilalle kuin yrittää irrottaa Audimäkeä penkistä.

    • mitä pikemmin...

      Vasemmistoliitossa haluja lähteä hallituksesta ja muissa puolueissa (vihreitä
      lukuunottamatta) haluja lakkauttaa koko kurja puolue.

    • kunnian päivät
    • ksaa3

      Hajoaako vasemmistoliitto?.

      • nauta

        Arhinmäki on petturi

      • 32reet

        koirat puree,Arhinmäki saa lopulta lähdöt

      • sateenkaariliputtaja
        32reet kirjoitti:

        koirat puree,Arhinmäki saa lopulta lähdöt

        Joutaa mennä sateenkaariliputtaja

      • koonni
        nauta kirjoitti:

        Arhinmäki on petturi

        Arsenmäki

    • Vihreäthän hallituksesta ensin pitäisi pois saada terrorisoimasta

      • MadeInVihrland

        Vihreiden poistuessa poistuisi paljon kotimaisen työn esteitä.
        Varmaan vuosittaista velanottoa voisi silloin vähentää.

    • Nautakiiliäinen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      88
      804
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      503
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe