Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätös

R 12/2085, jossa tuomio on annettu 11.2.2013 koskee siis ilmeisesti Uudenkaupungin sosiaaliviranomaisten virkarikoksia. Tarkemmin ilmoittelen asiasta myöhemmin ja ilmoitan täten, että minulla on vielä paljon tietoa virkarikoksistaan, joita ei ole vielä tutkittu.

15

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • von Lagerbom

      Ugilaisetko miinuksia laittavat kun julkistan ugin sosiaaliviranomaisten syyllistymisistä virkarikoksiin, joista ovat tuomionkin saaneet. Ovatko arvoisat miinuksien ruksijat siis sitä mieltä, että viranomaiset saavat rankaisematta tehdä- ja jatkaa rikollista toimintaansa? Minä kyllä teen kaikkeni että uginkin sosiaaliviranomaiset tullaan asettamaan syytteeseen myös muista rikoksistaan kuin tuosta yllä olevasta. Viranhaltijat ovat viisi vuotta vastuussa tekemisistään, joten kyllä minulla on hyvää aikaa penkoa asioita. Ja minulla on myös vahva motivaatio heidän rikostensa selvittämiseen koska toimivat vastuuttomasti tyttäreni huolto-asiassa. Saattanee eksäkin saada vihansa päälleen kun on aiheuttanut tällaisen tilanteen.

      • Lex Uki

        Voipi olla , että se olet loppujen lopuksi sinä joka joudut rangaistusten kohteeksi. Nettiherjauksista, viranomaisten halventamisesta, yksilöidyn ja tunnistettavan suvun jäsenten mustamaalamisesta jne.
        Sinuna olisin nyt hiljaa ja jupisisin vaan itsekseni. Joku aamu posteljooni tuo sinulle luultavasti haasteen oikeuteen. Silloin varmaankin sinua kaduttaa, mutta tuolloin se on myöhäistä. Kaltaisesi tuulimyllyjä vastaan taisteleva toisinajattelija kyllä listitään torakan tavoin jalkalistaa vasten. Niin on aina käynyt ja niin käy nytkin.


    • Ymmärrä neroa

      Magnus on aina oikeassa ja muut väärässä. Hän on erehtymätön nero.

      Niistä johtuvat paljastukset muista ihmisistä.

      • työnjoht

        Olen seurannut hänen kirjoitteluaan ja toden totta hämmästellyt sitä uskallusta, millä hän arvostelee viranomaisia (jopa nimeltä mainiten), antaa omia arvioitaan ex-vaimonsa mielenterveydestä , tässä vain muutamia mainitakseni.
        Ehkä hän lopettaa vasta sitten kun haastemies tuo ensimmäisen kutsun oikeuteen vastaamaan kirjoitelmistaan.


    • Rasa

      Mutta mikä helvetti on totuus tässä sotkussa!? Vaadin taustatietoja! Esim miten suhteenne (sinä ja äiti) sai alkunsa,oliko lapsi suuniteltu, kauanko olitte parisuhteessa,kumpihalusi lasta (jos halusi), miksi teillä meni sukset ristiin, ja mitä tapahtui kun sukset menivät ristiin!?

      • Tiedät kyllä kuka

        No Lagerbom on melkoisen mahdoton elämänkumppani. Liiton vaiheita läheltä seuranneena, voin arvata mikä helpotus ex-vaimolle on ollut ero. Joskin, kuten nyt on ilmennyt, ei piina ole loppunut, vaan jatkuva viittailu henkilökohtaisiin asioihin, kuten terveyden tilaan, tuo hyeena iskee jatkuvasti ja väsymättä.


    • von Lagerbom

      Varsin tavanomaista on, että seksuaalisesti poikkeavat hankkivat itselleen lapsen kyseenalaisin keinoin..

      • Lex Uki

        No nytpä tuli viittaus vielä seksuaaliseen suuntautuneisuuteen. Nämä kaikki ovat sitten oikeudessa alaviitteinä julkisen herjauksen syytös esityskirjassa. Nyt ollaan menty jo niin syvälle toisen ihmisen henkilökohtaisiin yksityisasioihin, että luulen että joku taho alkaa kohta toimia. Mutta itsepä sitä oikein kerjäsit. Hauskaa varmaan oli kirjoitella, niin kauan kuin sitä hupia kesti. Kaikki hauska päättyy aikanaan. Varaudu kaivamaan kuvettasi.


      • mangusti
        Lex Uki kirjoitti:

        No nytpä tuli viittaus vielä seksuaaliseen suuntautuneisuuteen. Nämä kaikki ovat sitten oikeudessa alaviitteinä julkisen herjauksen syytös esityskirjassa. Nyt ollaan menty jo niin syvälle toisen ihmisen henkilökohtaisiin yksityisasioihin, että luulen että joku taho alkaa kohta toimia. Mutta itsepä sitä oikein kerjäsit. Hauskaa varmaan oli kirjoitella, niin kauan kuin sitä hupia kesti. Kaikki hauska päättyy aikanaan. Varaudu kaivamaan kuvettasi.

        Mangus kulkee omia polkujaan ja sitä ei mikään tai kukaan pysäytä.


      • HETERO!

        Puhut nyt varmaan itsestäsi :D :D


      • äiti itsekkin
        HETERO! kirjoitti:

        Puhut nyt varmaan itsestäsi :D :D

        Lapsiraukka, kun on kohtalona olla riitakapulana. Antaisi nyt Lagerbum vaan periksi ylpeälle mielenlaadulleen ja antaisi lapsen olla siellä missä hänen paikkansa on, eli äidin luona.


      • von Lagerbom
        äiti itsekkin kirjoitti:

        Lapsiraukka, kun on kohtalona olla riitakapulana. Antaisi nyt Lagerbum vaan periksi ylpeälle mielenlaadulleen ja antaisi lapsen olla siellä missä hänen paikkansa on, eli äidin luona.

        Ai minä kun olen ihan luullut, lakeja tutkiessani, että lapsella on oikeus molempiin biologisiin vanhempiinsa, ei siis naiseen / naiseen tai mieheen / mieheen. Siis biologisiin vanhempiinsa ja sukuunsa. Miksi pienen lapsen kohdalla ei noudateta näitä lakeja vaan hihhulituomarit saavat kenenkään puuttumatta tulkita lakeja mielivaltaisesti..


      • voiku kiva
        von Lagerbom kirjoitti:

        Ai minä kun olen ihan luullut, lakeja tutkiessani, että lapsella on oikeus molempiin biologisiin vanhempiinsa, ei siis naiseen / naiseen tai mieheen / mieheen. Siis biologisiin vanhempiinsa ja sukuunsa. Miksi pienen lapsen kohdalla ei noudateta näitä lakeja vaan hihhulituomarit saavat kenenkään puuttumatta tulkita lakeja mielivaltaisesti..

        Tuomarin sana on tässä painavampi kuin sinun. Äläkä nimittele heitä hihhuleiksi. Siitä voi koitua sinulle vaikeuksia.


      • von Lagerbom
        voiku kiva kirjoitti:

        Tuomarin sana on tässä painavampi kuin sinun. Äläkä nimittele heitä hihhuleiksi. Siitä voi koitua sinulle vaikeuksia.

        Kyllä tuomarin, olkoompa vaikka hihhuli, tulee voimassa olevia lastensuojelulakeja / lapsenoikeuksia noudattaa..


      • Von,von,von ja von
        von Lagerbom kirjoitti:

        Kyllä tuomarin, olkoompa vaikka hihhuli, tulee voimassa olevia lastensuojelulakeja / lapsenoikeuksia noudattaa..

        Ei sinun kohdallasi. Kyllä sinun taupauksessasi on täysin selvää se, että lapsella on parempi olla oman äitinsä luona, kuin vetoisessa pakettiautonhytissä. Mutta senhän asiasta päättävät jo tietävätkin. Lapsen koti on siellä missä äitikin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      260
      3259
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1809
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1473
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      138
      1332
    5. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1314
    6. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1278
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1082
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1055
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1018
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      977
    Aihe