Jos olisin miljonääri, tai oikeastaan miljardööri, niin:

Mikko

- Ostaisin BB:n ulos telkkarista pitkäksi aikaa.
- Ostaisin youtuben jotta google lakkaisi raiskaamasta sitä perseeseen.
- Poistaisin kaikki niiten smosh-homojen kanavat youtubesta.
- Koska minusta tulisi todella kuuluisa edellisten tekojen ansiosta, käyttäisin kuuluisuuttani hyväksi ja kamppanjoisin kaikkea vihaamaani paskaa vastaan.
- Ostaisin yhden ydinpommin.
- En koskaan tekisi töitä, koska minullahan on vitusti rahaa.
- Käyttäisin vapaa-aikani suurimmalta osin xboxilla ja ps:llä pelaamiseen. Pelit on mahtavia, et sinä voi sitä kieltää.
- Ajaisin helvetin kalliilla autolla.
- Asuisin kuitenkin vain jossain kerrostalokolmiossa jossain päin Helsinkiä.
- Olisin julkisesti sitä mieltä että Putin on ilkeä diktaattori ja ainoa Venäjällä jolla on oikeasti valtaa.
- Ostaisin applen, tekisin sillä paljon rahaa itselleni, muuttaisin sen nimen Hitleriksi ja sitten ajaisin sen konkkaan.
- Julkaisisin aiemmin ostaneeni youtuben etusivulla pilakuva Timo Soinista ja Päivi Räsäsestä raiskaamassa lampaita Putinin kanssa. Räsäsellä on penis.
- Kieltäisin huonojen elokuvien näyttämisen Suomen televisiossa. Maksaisin kaikille kanaville tästä.
- Löisin ketä tahansa haluamaani henkilöä turpaan. Minulla on tähän mennessä jo niin paljon valtaa että se onnistuu.
- Ostaisin Kuvaton.com:in ja tekisin siitä pornosivun.
- Ostaisin Liv:in ja tekisin siitä pornokanavan.
- Ostaisin Helsingin Sanomat ja tekisin siitä pornolehden.
- Piirtäisin pilakuvan muhammedista ja julkaisisin viiden eri maan suurimmassa sanomalehdessä, jotta muslimit suuttuisivat.
- Käyttäisin rahaani myös uhanalaisten lajien suojeluun.
- Hankkisin paljon kaikenlaisia aseita erilaisista terä-aseista jousipyssyihin, tuliaseisiin ja vaikka mihinkä muuhun.

Tuo on jo aika hyvä lista, pistäkäähän paremmaksi. :)

3

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 457827

      Opiskelisin. Tekisin töitä sähköasentajana. Putkimiehenä. Talonmiehenä. Sähköasentajana. Ruotsissa sairaala-apulaisena arvika.borlange.falun.göteborg.uddevalla.örebro. göteborg. Hitsaajana karlshamn. Putkimiehena uddevalla

    • 457827

      Opiskelisin. Tekisin töitä sähköasentajana. Putkimiehenä. Talonmiehenä. Sähköasentajana. Ruotsissa sairaala-apulaisena arvika.borlange.falun.göteborg.uddevalla.örebro. göteborg. Hitsaajana karlshamn. Putkimiehena uddevalla

    • Rodrigo Borgia

      Tämä on hyvä, pidän tästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2605
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      47
      1795
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      146
      1387
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      344
      1305
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      345
      1254
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1176
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      57
      1113
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1012
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      976
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      893
    Aihe