”Homot istukoot seinän takana”

Suomessa paikkansa vakiintunut eturiviin ja ovat kuin isopuolue.
Hävisi homopuolue 34 % viimevaaleissa.
Oli vihreillä 15 edustajaa
nyt 10 edustajaa

Walesa sanoi TVN-kanavan haastattelussa, ettei homoseksuaaleilla ole oikeutta vaatia merkittäviä tehtäviä politiikassa. ”Heidän pitäisi tietää olevansa vähemmistö ja sopeutua pienempiin asioihin”, sanoi Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1983 saanut Walesa.
>>”Vähemmistön ei pidä väkisin tunkeutua enemmistön joukkoon”, sanoi Walesa.

Walesan mukaan homoilla ei pitäisi olla oikeutta istua parlamentin etummaisilla riveillä. Jos heidän ylipäätään pitää olla parlamentissa, he voivat istua takarivissä ”tai jopa seinän takana”, totesi ex-presidentti.

”Vähemmistön ei pidä väkisin tunkeutua enemmistön joukkoon”, sanoi Walesa. Homoseksuaalien ”ei pidä pilata asioita muilta ja viedä enemmistöltä, mitä haluavat”, hän jatkoi.
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vähä-älyisen pankkopojan monologi, osa 501.

Äänestä
  • Niin. Demokratiaan kuuluu, että edustajia on juuri niin paljon kuin äänestäjiä. Jos Suomen väestöstä on noin 10% homoja tai piilohomoja, ja he haluavat että homot myös ajavat heidän asioitaan, silloihan kansanedustajista * kpl on homoja. Vai miten se meni??

    Äänestä

Kehitysapu rahoilla on ottajia.
Tätä homot toitottaa, miten pitäsi rahamme jakaa maailmalle.

Vekselivetoinen raha = velkaraha

Palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin leski Arafat kertoo olevansa varma, että hänen miehensä kuoli vuonna 2004 poliittisen salamurhan uhrina.
Sveitsiläistutkijat löysivät eilen Arafatin jäännöksistä poikkeuksellisia pitoisuuksia radioaktiivista poloniumia.

Suha Arafat sanoo olevansa järkyttynyt löydöksistä. Hän kertoo asiantuntijoiden uskovan, että polonium olisi sekoitettu Arafatille tarjoillun juoman joukkoon.

Arafatilla oli vihollisia palestiinalaisten joukossa, Suha sanoo.

Arafatilla oli mittava omaisuus yli 1 miljardi $ tileillään / sijoituksissaan.
Ei epäilystä mihin keräysrahat päätyi.
Sama nyky Suomenkin kehitysapu yli miljardin euroa menee " Arafateille "

Äänestä
  • Yksinkertaisuus näkyy venyvän mittoihin, jotka eivät ole tästä universumista : D :D

    Äänestä

Homot taitavat olla kepun mielestä Suomen suurin ongelma. Son hyvä, että ei ole mithään muita ongelmia.

Äänestä

Walesan mukaan homoilla ei pitäisi olla oikeutta istua parlamentin etummaisilla riveillä. Jos heidän ylipäätään pitää olla parlamentissa, he voivat istua takarivissä ”tai jopa seinän takana”, totesi ex-presidentti.

”Vähemmistön ei pidä väkisin tunkeutua enemmistön joukkoon”, sanoi Walesa. Homoseksuaalien ”ei pidä pilata asioita muilta ja viedä enemmistöltä, mitä haluavat”

Äänestä

tuota eräiden homofobiaa. Kai ne homot ovat kepulaisten mielestä vaarallisia, kun Pekka Haavisto esti Paavo Väyrysen pääsyn presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Mutta turhaan te pelkäätte esim.Jari Sillanpäätä tai Marco Bjurströmiä, ihan harmittomia kavereita ne ovat.

Ps.

Minä olen joskus toivonut, että olisipa enemmän homomiehiä, niin minulle kyllä aina ihan hyvinä pysyneillä naismarkkinoilla olisi vähemmän kilpailijoita.

Äänestä

Kun jo vanhemmat kulkivat himmeillä valoilla, niin periytyihän se jälkipolvelle. Pankkopoika onkin kylänsä nähtävyys.

Äänestä
  • Eivät ole kummoisia nähtävyydet sillä kylällä. Mutta varmaan niitä on siellä melko paljon.Kepulandia on itse asiassa tunnettukin sellaisista nähtävyyksistään. Antavat niitä nähtäviksi myös tällä palstalla, niin hyväntahtoisia siellä ovat.

    Äänestä

Syntymäsi se ihmeellinen on.
Isäntäi pani piikaa ja syntyi Mooses.

Olit vähällä syntyä rengille.
kas...kun renki oli äitis kimpussa, juuri siemensyöksyä vaille.
Tuli isäntä paikalle.
Renki hätääntyneenä veti jortikkansa pois, mutta se oli juuri laukeamassa.
Ja laukesikin latialle.

Noo..
Siihen sitten isäntä kaatui.
Renki tuumasi : " olispa yullut riski mies, kun jo noin nuorena tuommoiset voimat "

Sitten oli isännän vuoro, ja syntyi Mooses meidän iloksemme palstalle.
Vihaa keskustaa kuin ruttoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lech Walesa: kirjoitti:

Suomessa paikkansa vakiintunut eturiviin ja ovat kuin isopuolue.
Hävisi homopuolue 34 % viimevaaleissa.
Oli vihreillä 15 edustajaa
nyt 10 edustajaa

Walesa sanoi TVN-kanavan haastattelussa, ettei homoseksuaaleilla ole oikeutta vaatia merkittäviä tehtäviä politiikassa. ”Heidän pitäisi tietää olevansa vähemmistö ja sopeutua pienempiin asioihin”, sanoi Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1983 saanut Walesa.
>>”Vähemmistön ei pidä väkisin tunkeutua enemmistön joukkoon”, sanoi Walesa.

Walesan mukaan homoilla ei pitäisi olla oikeutta istua parlamentin etummaisilla riveillä. Jos heidän ylipäätään pitää olla parlamentissa, he voivat istua takarivissä ”tai jopa seinän takana”, totesi ex-presidentti.

”Vähemmistön ei pidä väkisin tunkeutua enemmistön joukkoon”, sanoi Walesa. Homoseksuaalien ”ei pidä pilata asioita muilta ja viedä enemmistöltä, mitä haluavat”, hän jatkoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu