Nenäpäivän keräys tuottanut tulosta nyt. Tiluskin matkustelee ulkomailla katsomassa KURJUUTTA.
Äläkää valittako sillä auttaminen ulkomailla on hienompaa kuin kotimaassa ja kun siinä voi käydä katsomassa oikein paikanpäällä.
Äläkää valittako sillä auttaminen ulkomailla on hienompaa kuin kotimaassa ja kun siinä voi käydä katsomassa oikein paikanpäällä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onhan se ihan kiva kun pääsee vähän matkustelemaan ja asumaan viiden tähden hotelleissa ympäri maailmaa. Toisten kurjuutta voi käväistä kameroiden kanssa katsomassa ennen rentouttavaa drinkkiä poolin laidalla. Sitten odottaakin päivällinen ja vuosikertaviinit.
Ei kannata valittaa turhasta.
Ajatus on voinut ja voi olla hieno ja hyvä.
Mutta en koskaan tule antamaan rahaa mihinkään noin idioottimaiseen toimintaan kuin Nenäpäivä. Joka puolelta tulvii nenäpäivä, nenäpäivä, nenäpäivä.
Ajatuskin koko touhusta on oksettava. Ihmiset leikkivät punainen pallo nenässään, mikä pirun hienous siinä sitten on. Varsinainen Amerikan versio aiheesta.
Välikädet tässä touhussa on tärkeintä, kohde epäoleellista.
Tässä tulee käymään kuin päästökaupoissa kävi: rahat menee pelurien taskuihin, hyötyä ei näy missään!
Päästökaupan piti hillitä hiilenpolttoa. Toisin kävi. Rosmot vei päästöjen hillitsemiseen tarkoitetut rahat rahat, mistä johtuen päästöoikeuden hinta on tänään, 0,26 euroa tonni. Se takaa, että hiilen käyttö energian tuottoon kannattaa yhä paremmin. Niinpä Suomessakin hiilipäästöt ovat tänä vuonna nousseet suuremmiksi kuin kikinä! Se niistä "kaupoista" ja ilmastotalkoista. Kansalainen osallistuu niihin moninn tavoin mutta pakosta - ketää muu ei!
En pidä hyväntekeväisyydestä. Asiat on hoidettava muutoin. Länsimaat voivat lopettaa Afrikan luonnonvarojen riistämisen. Länsimaat voivat jättää seurustelematta näiden maiden korruptoituneiden hallintojen kanssa. Pakottaa näiden maiden eliitin polvilleen kansojensa eteen.
Eivät täältä jotkin yksityishenkilöt ja yksityiskeräykset ole muuta kuin hetken apu näille köyhille. Politiikkaa on muutettava. Sekin lähtee täältä ja auttaa oikeasti, jos vain tahtoa on.
mutta onhan aije hyvä mutta kun RKP ottaa osaa niin munille menee ( ahneet ).
minähän olen niin perkeleen kaunis,ja leuhka.
Rahalla ne lihoo ja painaa kamaa ränniin ja uusia nälkäsiä..
Hooggan ja Börje oli mukana trinkillä.
kukahan tuonkin matkan maksoi, valtio vai otetaanko
keräysrahoista, omillaan tuskin mitään makselee.
Nautti varmaan ajatuksesta kun haluaa suomeenkin kurjaliston
takaisin.