Mopoautojen ajajille 25 vuoden vähimmäisikä

Nuori kuljettaja vietiin sairaalaan.
Henkilöauto törmäsi mopoauton kylkeen noin puoli seitsemän aikaan perjantai-iltana Nurmijärvellä sattuneessa liikenneonnettomuudessa.

Mopoauto ajoi kolmion takaa Ojakkalantien risteykseen, jolloin oikealta tullut autoilija kolaroi suoraan sen kylkeen.

− Mopoauton kuljettaja on viety sairaalahoitoon, mutta tietääkseni kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti, kertoo päivystävä paloesimies Petteri Heikkilä Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta Nurmijärven paloasemalta.

Mopoautossa oli kuljettajan lisäksi yksi nuori matkustaja. Henkilöautossa oli kaksi ihmistä.

Kumpikin auto romuttui kolarissa. Paloesimiehen mukaan mopoauto tuhoutui käyttökelvottomaksi.
12132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kannatetaan!

Äänestä
  • Ei kun koko mopoautot kiellettävä. Ne ovat vaarallisen turvattomia ja aiheuttavat hitaudellaan vaara tilanteita liikenteessä.

    Äänestä

Mopoautot kieltoon. Kuutiotilavuudet ovat luokkaa 400 - 635 cm3. Pitäisi ottaa vanha sääntö käyttöön, eli mopojen kuutiotilavuuden yläraja on 50 cm3 ja sillä sipuli. Eihän sillä kuutiotilavuudella yli 300 kg:n mopoautoa saisi juuri hievahtamaan. Tarkoittaisi sitä, ettei sellaisia mopoautoja edes tehdä, niin silloin sellaisia ei tänne tuotaisi. Tai jos tuotaisiin, niin ne olisi laittomia. Mun mielestä kaikki jossa kuutiotilavuus ylittää sen 50, niin ei ne oo enää mitään mopoja. Puhutaan kevytmoottoripyöristä. Eli mopoauto vaatisi 18-vuoden iän ja ajokortin. Koska se on rinnastettavissa autoon. Ja kuka hullu sitä enää 18-vuotiaana ostaisi, kun parilla tonnilla ja halvemmallakin saa vaikka 1800 cm3 ysärimazdan.

Äänestä

Mopoilijat muutenkaan eivät hallitse liikennesääntöjä ja asenne on hälläväliä muita kohtaan. Se on sit hirvittävää, että samoilla vaatimuksilla saa vanhoilla mopokorteilla ajaa mopoautoa myös tulevaisuudessakin. Uudistus koskee vain uusia kortteja.

Mopoautot ovat varsinainen riski liikenteessä, jos kuskit eivät tiedä liikennesääntöjä.

Äänestä

Onneksi mopoauton kori oli niin vahva, että matkustajat säilyivät suuremmilta henkilövahongoilta. Tässäkin tapauksessa kaksipyöräisellä mopolla liikuttaessa olisi tilanne paljon surullisempi.

Äänestä

Loistava veto, silloinhan ne häviää itsekseen liikenteestä. Kuka hullu yli 25v ajaisi moisella mopolla, paitsi tietysti pappaiässä olevat.

Äänestä

Seuraavalla kerralla vaan kaasua lisää. Menee mopoauto matkustajineen lyttyyn.

Äänestä
  • Penis

    Äänestä

  • xvjjfhj kirjoitti:

    Penis

    Sinänsä ihan asiallinen kommentti, mutta ei liity mitenkään aiheeseen.

    Äänestä

Ennen mopoautoilla ajoivat ainoastaan sotainvalidit, nykyisin aivoinvalidit.

Äänestä

Kolmion takaa!

Äänestä

Hälläväliäasenne tarttuu helposti nuoriin jos oma isä tai äiti, tai vaikkapa taksikuski toimii huonona esimerkkinä.

Mopoautot on niin kalliita että voi olla sellaisen lapselleen ostanut ei koe vähäistäkään tarvetta ennakoivaan taloudellisuusajoon, vaan nauttii teknisestä etumatkasta sekä ajamisen ilosta. Asenteena on että esikuvia tarvitaan, best or nothing. Ja kun se sama malli siirtyy teinille, on ajaminen kuin liikenne olisikin Linnanmäkeä.

Meidän ykkösautomme (Vehosta) on 2500 euroa uutta mopoautoa kalliimpi, vaikka onhan niitä halvempiakin, "vain" 12 000 euroa maksavia mopoautoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi reppanaa kirjoitti:

Nuori kuljettaja vietiin sairaalaan.
Henkilöauto törmäsi mopoauton kylkeen noin puoli seitsemän aikaan perjantai-iltana Nurmijärvellä sattuneessa liikenneonnettomuudessa.

Mopoauto ajoi kolmion takaa Ojakkalantien risteykseen, jolloin oikealta tullut autoilija kolaroi suoraan sen kylkeen.

− Mopoauton kuljettaja on viety sairaalahoitoon, mutta tietääkseni kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti, kertoo päivystävä paloesimies Petteri Heikkilä Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta Nurmijärven paloasemalta.

Mopoautossa oli kuljettajan lisäksi yksi nuori matkustaja. Henkilöautossa oli kaksi ihmistä.

Kumpikin auto romuttui kolarissa. Paloesimiehen mukaan mopoauto tuhoutui käyttökelvottomaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu