Uni tämäkin

8.11.2013

Erään uskovan uni syksyllä 2011

Eräs uskova näki syksyllä 2011 seuraavan unen. Jyrki Katainen on kantamalla kuljettamassa joulukuusta. Tulee voimakas tuulenpuuska ja kaataa Kataisen katuun. Kuorma-auto lähestyy kadulla makaavaa Kataista ja näyttää ajavan päälle. Aivan viime tipassa auto saa väistettyä ja Katainen säilyy hengissä.
4119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jospas se Katainen onkin meille tarjoillut ikuista joulua, joka lakkaa olemasta kokonaan. Siis kaatuu ja muuttuu, sekä on hilkulla viedä ministerinkin mukaan. Sellainen tuuli tulossa.

Äänestä

Tuhon tietä kuljemme.

Äänestä

Milloin tuho tulee, kun nuo lisääntyvät vuosittain!
Näyttää atomicholokausti edenneen ainakin merenrantakaupungissa, sillä asfatin kivet poksahtelevat polkuoyörän nastojen alla n. 10-25 kpl/ 25 metriä. Syynä atomivoimaloista vuotavien säteilyjen muuttuminen merenrannalla ja asfaltin hiilen kautta alkuaineita muuttavaan muotoon ja poksaukset siten kemiallisia palamisia. Bariumin käyttäminen palon sammutuksissa saattaisi auttaa atomipalotapauksissa. Kellareiden vaikutukset näkyvät siteen, että kellarin sijaitessa meren puiolella ei poksauksia kuulu juuri ollenkaan. Myös syvät ojat merenrannansuuntaisen tiev vierillä näyttää torjuvan muutokse ja kivet eivät poksahtele .Voisi siis torjua atomipaloa kaupungeissa tekemällä rannoille syvät kuivat kaivannot, joissa riittävän luja kate, ettei tulisi niiden takia onnettomuuksia.(Riittävä leveys ja syvyys torjuisi kallioiden kautta kulkevat säteilyt.
Räjäytysonnettomuudet voivat olla muuttuneiden kallioiden räjähtelemisiä! Mutta nuo voi testata kokeilla! Pakkanen ja suuri kuumuus antavat ensinäytteet räjähtelemisistä, jos kiviä rasittaa puristimissa tai ajelee melumittari/mikrofoni asennettuna nastoitettuu polkupyörään!

Äänestä

Havaintoni on, että ihmiset eivät malta odottaa Raamatun profetioiden toteutumista. Eipä ole ihminen sitten viisatunt yhtään Vanhan liiton ajoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piholta kirjoitti:

8.11.2013

Erään uskovan uni syksyllä 2011

Eräs uskova näki syksyllä 2011 seuraavan unen. Jyrki Katainen on kantamalla kuljettamassa joulukuusta. Tulee voimakas tuulenpuuska ja kaataa Kataisen katuun. Kuorma-auto lähestyy kadulla makaavaa Kataista ja näyttää ajavan päälle. Aivan viime tipassa auto saa väistettyä ja Katainen säilyy hengissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu