”Missä vietät iäisyytesi”, kysyy matkalaiselta
puoliksi revitty pylväsjuliste. Siksi kertaus
ihmisen kuoleman jälkeisestä asuinpaikasta.
Raamatun mukaan Pyhä Henki ilmoittaa ihmiselle
kuoleman jälkeiseksi asuinpaikaksi taivaan kodin
tai tuonelan vaivan, ks. Joh. 16:8-11.
Ristille tapettu Jeesus, joka otti pois sinun ja
minun ja koko maailman synnin, sanoi syntejään
katuvalle ryövärille: ”Tänä päivänä pitää sinun
oleman minun kanssani paratiisissa.” Parannuksen
tehneelle ryövärille siis ilmoitettiin tuleva
asuinpaikka.
Monet vanhat Jeesukseen uskovat ihmiset sanovat
kuten tätini: ”Mitä minä enää täällä teen, olen
rukoillut Jumalaa, että pääsisin jo lähtemään.”
Hän siis tietää tulevan asuinpaikkansa ja uskoo
Herran sanoihin: ”Minun isäni kodissa on monta
asuinsijaa.” Joh. 14:2
Koska Jumala on rakkaus, niin Hän antaa
jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden pelastua
tuonelasta ja tulikivijärvestä. Kaikki eivät vain
ota Jeesusta vastaan pelastajanaan, vaan ylpeiden
fariseusten tavoin torjuvat kutsun Jumalan
valtakuntaan. Heille elävä Jeesus sanoo: ”Te ette
tahdo tulla minun tyköni että saisitte elämän.”
Kuoleman läheisyydessä eläminen on hyvin
opettavaista. Vain silmänräpäys ja Herran
käsivarsi avaa tai sulkee tuonelan portit.
Herra varjelee syntisen pahalta äkilliseltä
kuolemalta kuten näimme äskettäisessä F1-kuskien
Michael Schumacherin ja Luciano Burtin
romurallissa . Näin Jumala antaa meille
syntisille jatkoaikaa parannuksen tekemiseen.
Siitä voimme iloita.
Kuolinvuoteellahan usein myös Saatanan syvyydet
avautuvat ja ihmisen hengellinen tila tulee
esiin. Iankaikkisuuteen astuvan viimeisiä sanoja
kuunnellaan tarkasti. Esim. David Hume, ateisti
huusi: ”Olen liekeissä!” Ja Goethe
pyysi: ”Enemmän valoa!”
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
Missä vietät iäisyytesi?
8
463
Vastaukset
- Näi o Marjat
missäs muualla ?
- Mikko
... ja minulla on kuoleman ja tuonelan
avaimet,"sanoo ristiinnaulittu ja kuolleista
herätetty Herra Jeesus Kristus.
Hyvähän se olisi jos paratiisissa kaikki
heräisimme.
Mistä tiedät herääväsi paratiisin riemussa
kuolemasi jälkeen?Etkä tuonelan vaivassa?
- che
minusta tulee seuraavassa elämässä rupi-sammakko
ja SILLÄ SELVÄ!!!! - JEESUS
harkinnut Hietaniemen hautausmaan sukuhautaa,
mutta ei sillä loppujen lopuksi niin väliä ole.- Mikko
Herttoniemen haudoissakin kuolleet luut tulevat
eläviksi.Ja Jeesuksen pilkkaajat herätetään
tuomion ylösnousemuksessa.
Yliluonnolliset ilmiöt pelottavat meitä.
Niin myös Jeesuksen säikähtäneet opetuslapset
luulivat että kuolleista herätetty Herra olisi
ollut henkiolento. Siis jonkinlainen utuisesti
leijuva, epämääräinen henkiruumis kuten
noitavaimon maasta esiin nostattama jo kuollut
profeetta Samuel, ks. 1Sam 28.
Kuolleista herätetty Jeesus kertoo selvästi
epäilijöille että hänellä on tunteva ja nähtävä
ihmisruumis, jossa on liha ja luut, kuten hän
sanoo: ”Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei
hengellä ole lihaa ja luita niin kuin te näette
minulla olevan.” Ja hän söi kalaa, ks. Luuk.24:36-
43. Jeesuksen ylösnousemusruumis oli siis
erilainen kuin profeetta Samuelin henkiruumis.
Kaikkivaltias Jumala antaa kuolleille tahtonsa
mukaisen ruumiin herättäessään heidät. Jokainen
ihminen tulee kohtaamaan elämän tai tuomion
ylösnousemuksen. Silloin kuolleet kuulevat
Jeesuksen äänen ja tulevat esiin haudoistaan
kuten Herra ilmoitti Joh.5:28,29.
Elävä Jumala herättää Jeesukseen uskovat
kuolleista silloin kun Jeesus Kunnian Kuninkaana
palaa takaisin maan päälle. Silloin uskossa
kuolleet ja maan päällä Jeesukseen uskovat
ihmiset muuttuvat yhtäkkiä. He saavat Jeesuksen
kaltaisen ylösnousemusruumiin ja heidät temmataan
pilvissä Karitsan hääjuhlaan taivaaseen, ks.
1Tess.4:16, Ilm.19:5-9. Karitsan häistä Jeesus ja
uskovat pyhät tulevat takaisin maan päälle ja
hallitsevat tuhat vuotta rauhanvaltakunnassa.
Silloin ei ole sotia, vaan tuhatvuotinen rauha
maan päällä, ks. Ilm. 20:1-6, Jes.2:4.
Jumalattomina kuolleet, ts. ilman uskoa
Jeesukseen kuolleet epäuskoiset ihmiset, Jumala
herättää tuomion ylösnousemukseen. Tämä, ns.
viimeinen tuomio eli valkoisen valtaistuimen
tuomio, tapahtuu tuhatvuotisen rauhan ja ns.
Googin sodan jälkeen, ks. Ilm.20:7-15.
Silloin Herran käskystä Kuolema eli hauta antaa
jumalattomien ihmisten ruumiit. Tuonela antaa
sielun (kuoleman jälkeen jumalattoman ihmisen
sielu joutuu tuonelan vaivaan rikkaan miehen
tavoin, ks. Luuk.16:23) Ja niin seisovat
Jeesuksen viholliset kokonaisina ihmisinä
viimeisellä tuomiolla Herransa edessä. Raamattu
kertoo miten ”meri antoi ne kuolleet, jotka siinä
olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne
kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät
tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.” Ilm.20:13
Sinut ja minut siis herätetään elämän tai tuomion
ylösnousemukseen. Joten kenen joukoissa seisot?
Entä mihin luottaen kuolet?
- ~*~
....Matt. 25: 31-46 ja 2 Tes. 1:9-10...kummalle
puolelle sä haluat kuulua...? - Minna
Ihana nähdä, että internetistä löytyy jotan
uskoonkin liittyvää. Itse olen uskossa, olen ollut
jo kaksi vuotta ja olen aivan varma taivaaseen
pääsystäni! Siunausta, iloa rauhaa sinulle
Saarnaaja! T:Minna:)- On niita nahty
Sua ei naitata. Vaikka onhan noita henken miehia
aika hyvia panomiehia. Joten siita vaan jos
huvittaa... TULEE VIELA SULLEKIN mieleen mita
OLET MENETTANYT ; vOI HELVETTI TEESKENTELIJA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124090MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822101Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991405Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671127Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838