Miksei Suomessa ole

reformijuutalaista seurakuntaa? Ainoastaan patavanhoilinen ja edistymiskyvytön ortodoksiseurakunta, jolle pysähtyneisyys ja epätasa-arvo ovat synonyymejä totuudelle.
49236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Hyvä kysymys!
Minä kysyn myös: miksei Suomessa ole noalaista seurakuntaa tai konservatiivista juutalaisseurakuntaa

Äänestä

Höpöhöpö.

On hyvä, että Suomen juutalainen seurakunta on ortodoksinen, koska sehän on aitoa ja alkuperäistä juutalaisuutta toisin kuin esim. reformijuutalaisuus.

Myös juutalaisuuteen kääntyvälle on hyvä, että seurakunta on ortodoksinen: tällöin kääntyminen menee halachan mukaan ja kääntynyt tunnustetaan juutalaiseksi kaikissa juutalaisuuden suuntauksissa.

Äänestä
  • Takapajuisuus ei ole tae aitoudesta.
    Siirtykää nyt tekin tälle vuosituhannelle.

    Äänestä

  • Toisekseen, putkahtipa mieleeni, miksi pitäisi olla juuri ortodoksijuutalainen tai käänytä juuri ortodoksijuutalaisuuteen, onhan oikeamielisíllä pakanoillakin osansa olam habassa.

    Äänestä

  • Tarkennan vielä, että myös reformi- ja konservatiivijuutalaiset ovat mielestäni juutalaisia.

    Kommentissani nostin vain esille sen, että on kääntyvälle hyvä, että seurakunta on ortodoksinen, koska tällöin kääntyminen kelpaa myös ortodokseille.

    Tämä minkä suuntauksen mukaan kääntyy vaikuttaa (vaikutti?) niiden kääntyneiden elämään, jotka haluavat muuttaa Israeliin. En tosiaan tiedä mikä tilanne on nykyään mutta "alijja" eli muutto Israeliin juutalaisena oli käsittääkseni jossain vaiheessa mahdollista vain ortodoksijuutalaisuuteen kääntyneille. Korjatkoon joku tietävämpi jos olen väärässä.

    Äänestä

  • 4+2 kirjoitti:

    Toisekseen, putkahtipa mieleeni, miksi pitäisi olla juuri ortodoksijuutalainen tai käänytä juuri ortodoksijuutalaisuuteen, onhan oikeamielisíllä pakanoillakin osansa olam habassa.

    Niin ei kenenkään tarvitse kääntyä juutalaisuuteen ns. "pelastuakseen", kuten kristinuskossa vaan seuraavaan maailmaan pääsevät kaikki elämänsä hyvin eläneet. Sen takia juutalaiset eivät juokse ympäri kyliä etsimässä uusia jäseniä.

    Äänestä

  • Juutalaisuuskin on muuttunut kovasti Mooseksen ja temppelin ajoista. Myös juutalaisten elämä on muuttunut yheiskunnan kehittymisen myötä.
    Siihen on vaikuttanut myös naisten aseman kehittyminen, eli olkoon juutalaisuutta monenlaista :antaa kaikkien kukkien kukkia.

    Äänestä

  • Nooan poika kirjoitti:

    Tarkennan vielä, että myös reformi- ja konservatiivijuutalaiset ovat mielestäni juutalaisia.

    Kommentissani nostin vain esille sen, että on kääntyvälle hyvä, että seurakunta on ortodoksinen, koska tällöin kääntyminen kelpaa myös ortodokseille.

    Tämä minkä suuntauksen mukaan kääntyy vaikuttaa (vaikutti?) niiden kääntyneiden elämään, jotka haluavat muuttaa Israeliin. En tosiaan tiedä mikä tilanne on nykyään mutta "alijja" eli muutto Israeliin juutalaisena oli käsittääkseni jossain vaiheessa mahdollista vain ortodoksijuutalaisuuteen kääntyneille. Korjatkoon joku tietävämpi jos olen väärässä.

    Ortodoksisesti kääntynyt on varmasti juutalainen ja kaikialla.Sitä mikä ei-ortodoksisesti kääntyneiden tilanne Israeliin muuttaessa on juuri nyt en tarkkaan tiedä, mutta tuskin siinä on muutosta tapahtunut, ei ainakaan niin että heidän osaltaan mikään olisi helpottunut.

    Äänestä

  • aito israelson kirjoitti:

    Ei juutalaisuuteen ole syytä kääntyä. Sen sijaan toivottavaa ollisi että te ymmärtäisitte ajan kulkeneen lain ohi ja aikaa sitten. Eikös sen tulisi kulkea mukana ja muuttua ajan kanssa...

    Äänestä

  • Nooan poika kirjoitti:

    Niin ei kenenkään tarvitse kääntyä juutalaisuuteen ns. "pelastuakseen", kuten kristinuskossa vaan seuraavaan maailmaan pääsevät kaikki elämänsä hyvin eläneet. Sen takia juutalaiset eivät juokse ympäri kyliä etsimässä uusia jäseniä.

    Yllättävän monet eivät tunnu todellakaan olevan tietoisia siitä,ettei juutalaisuus tee minkäänlaista käännytystyötä. Ilmeisesti taustatietojen hankkimiseen ei ole motivaatiota.

    Äänestä

  • 4+3 kirjoitti:

    Missä kohtaa on esitetty, että juutalaiset tekevät käännytystyötä?
    Yllättävän monet lukevat mitä haluavat.

    Äänestä

  • lukutaito? kirjoitti:

    Missä kohtaa on esitetty, että juutalaiset tekevät käännytystyötä?
    Yllättävän monet lukevat mitä haluavat.

    itse valitsi apostolinsa ja evankelistat myös todistaa hyvästä paimenesta.

    Äänestä

Tänään on kristalliyön 75-vuotis muistopäivä.

Äänestä
  • Niin on. Antisemiitit,jotka tätä uskontopalstaa vainoavat, "juhlistavat" sitä sitten omalla tavallaan,mikä on helposti todettavissa kommentoinneissa.

    He ovat hukkuneet omaan vihaansa ja halveksuntaansa yhtä pientä kansaa kohtaan. Sääli heitä (vaikka he eivät tosiaan ansaitsisi edes sitä).

    Äänestä

Joku kirjoitti, että aika on kulkenut lain ohi.

Kun meillä keskustellaan vanhusten huollosta ja laaditaan lisälakeja sen toteutumiseksi, se johtuu siitä, että raamattussa kehoitetaan kunnioittamaan vanhusta ja kumartamaan harmaapään edessä.

Kun meillä keskutellaan sosiaaliuudistuksista se johtuu siitä, että raamatussa kehoitetaan pitämään huoli köyhistä, leskistä ja orvoista.

Kun puhutaan oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta, se johtuu siitä että ramatussa sanotaan, että kaikkien tulee olla tasa-arvoisia lain edessä: " Älä pidä köyhän puolta äläkä toimi rikkaan eduksi, vaan tuomitse oikea tuomio. "

Kun puhutaan lähimmäisistä ja auttamisesta, se johtuu siitä, että raamattu kehoittaa auttamaan naapurin aasikuormaa ojasta, vaikka naapuri ei olisi ystävä vaan vihamielinen. ( vertauskuva)

Kun puhutaan ja tuomitaan lahjusten ottaminen, se sanotaan jo raamatussa: "Älä ota lahjusta. Lahjus sokaisee viisaan silmät ja vääristää syyttömän oikeuden "

Toistaiseksi ei avioiduta sukulaisten kanssa, kuten aikoinaan avioiduttiin se johtuu siitä, että se kielletään raamatussa ja se on sisäänkirjautunut raamatun laki, joka meissä vaikuttaa niin, ettei sitä edes huomaa.

Aika ei kulje perusasioiden ohi ja jos kulkee, se aiheuttaa vain kärsimystä , eriarvoisuutta ja lopulta sotia.

Äänestä
  • "johtuu siitä, että raamattussa kehoitetaan"

    Raamatussa kehotetaan vain sellaisia asioita, joita ihmiset ovat tehneet ja enemmän tai vähemmnä hyväksi havainneet. Monista näistä on aika ajanut ohi. Jos aika ei olisi ajanut ohi, ei tarvittaisi suullista lakia, joka tulkitsee kirjoitettua.

    Raamattu on ihmisten kirjoittama ja se lainaa ja on saanut vaikutteita muilta Lähi-Idän alueen kansoilta ja niiden uskonnoilta. Monet noista silmä silmäst ym. säädöksistä ovat tuhansia vuosia vanhoja, eivätkä tätä päivää.

    "Aika ei kulje perusasioiden ohi ja jos kulkee, se aiheuttaa vain kärsimystä , eriarvoisuutta ja lopulta sotia. "

    Ei kuljekaan. Siksi niitä on otetu raamattuun, jonka avulla on koetettu hallita ihmisten toimintaa. Kuitenkin tarpeet on nähty jo paljon ennen ensimmäistäkään raamatun kirjoitusta, koska ihminen on luonnostaan auttavainen ja empaattinen, eivät tosin kaikki.

    Äänestä

  • 11 + 11 kirjoitti:

    "johtuu siitä, että raamattussa kehoitetaan"

    Raamatun peruslähtökohta on se että maailmaa hallitsee yksi Jumala joka on luonut kaiken ja hänellä on jonkinlainen erikoisuhde ihmiseen ja muuhun luomakuntaan."Älä pidä muita jumalia" on ainutlaatuinen ilmiö meidän maailmassamme.
    Myös sapatin pito on ainutlaatuinen käsky juutalaisille.
    Eli väitteesi siitä että Raamutussa kehoitetaan vain sellaisia asioita...on turhan nopeasti ja vajaasti päätelty.

    Äänestä

  • SB12211 kirjoitti:

    "Raamatun peruslähtökohta on se että maailmaa hallitsee yksi Jumala"

    Raamatun jumala on kokenut huomattavan evoluution muinaisen Lähi-Idän aikaisista jumaluuksista, henoteismin ja monolatrian kautta nykyiseen juutalaiseen monoteismiin ja kristillisten lahkojen näkemyksiin samaisesta jumalasta.

    ""Älä pidä muita jumalia" on ainutlaatuinen ilmiö meidän maailmassamme. "

    Ei laisinkaan. Jo Ekhnaton yritti monoteismia muinaisessa Egyptissä valtion uskonnoksi, tosin huonolla menestyksellä. Amonin palvojat halusivat palata vanhoihin tapohinsa.

    "Myös sapatin pito on ainutlaatuinen käsky juutalaisille. "

    Tuolle sapatille voidaan antaa monia merkityksiä. En ol selvillä sen historiasta, mutta voi todella olla, että juutalaisten jumala on sikäli ainutlaatuinen, että on vaatinut ihmisiä viettämään päivän häntä ajatellen. Jopa nin, että hissin nappuloitakaan ei saa painella, mikä osoittaa jo selvästi sen, että koko sapatti on pielessä.
    Jos törmään historiatietoon sapatista, esim. muilla Mesopotamian alueen kansoilla, palaan asiaan aiheesta. Muilla kansoilla oli kylä juhlansa ja vapaansa, joten ei se sapatti nyt niin suuri asia ole, varsinkaan jos siitä on haittaa.

    "on turhan nopeasti ja vajaasti päätelty. "

    Ei vaan puhdasta asiaa. Raamattu on ihmisten kirjoittama teos, kaikki siellä oleva on vain ihmisten tuotosta.

    Äänestä

  • 11+11 kirjoitti:

    Niin Raamatunkin mukaan Abram huomasi muiden palvovan kuvapatsaita ja hän sai herätyksen ja alkoi palvomaan yhtä oikeaa Jumalaa.
    Onko se sitten evoluutiota?

    --""Älä pidä muita jumalia" on ainutlaatuinen ilmiö meidän maailmassamme. "

    Kumpi oli ensin Ekhnaton Vai Abraham?Ainutlaatuinen ilmiö on myös kestänyt näihin päiviin asti,Ekhnatonin auringonpalvonta ei ole kestänyt.
    Toivottavasti ymmärrät hänen palvoneen aurinkoa eli luotua?

    ---Tuolle sapatille voidaan antaa monia merkityksiä. En ol selvillä sen historiasta, mutta voi todella olla, että juutalaisten jumala on sikäli ainutlaatuinen, että on vaatinut ihmisiä viettämään päivän häntä ajatellen. Jopa nin, että hissin nappuloitakaan ei saa painella, mikä osoittaa jo selvästi sen, että koko sapatti on pielessä.
    Tietenkin voidaan antaa monia merkityksiä , mutta sen päämerkitys on lepopäivä jota pidetään pyhänä.
    Pyhä lepopäivä ei ole kaikkien mielestä kokonaan pielessä.

    --Ei vaan puhdasta asiaa. Raamattu on ihmisten kirjoittama teos, kaikki siellä oleva on vain ihmisten tuotosta. ---

    Tyrmäät suu vaahdossa Raamatun Jumalan ainutlaatuisuuden muihin aikansa jumalilmentymiin verrattaessa, tyrmäät ensinmäisen viikottaisen pyhäpäivän merkityksen ja nyt tyrmäät Raamatun kokonaisuudessaan.
    Olet tyrmäävä!

    Äänestä

  • SB26262626 kirjoitti:

    Noh, olikos se Abraham oikeasti olemassa? Ekhnaton oli.
    Joka tapauksessa raamatusta voit lukea miten muitakin jumalia oli ja israelilaisetkin niitä palvoivat. Monoteismi ja yhden jumalan korostaminen sai vahvempaa jalansujaa vasta Babylonian vankeuden aikana, jolloin toorakin kasattiin uuteen uskoon. Ekhnaton eli paljon ennen tätä.

    "Pyhä lepopäivä ei ole kaikkien mielestä kokonaan pielessä. "

    Ei, enkä sanonut sen olevan kokonaan pielessä. Vain että jos mennään ääritulkintoihin, niin silloin. Kummin päin se oikein on: ihminen on sapattia varten vai sapatti ihmistä?

    "Tyrmäät suu vaahdossa Raamatun Jumalan ainutlaatuisuuden muihin aikansa jumalilmentymiin verrattaessa"

    Olen pahoillani jos olen tyrmäävä. Mutta et sinäkään nyt niitä kaikkein leppoisimpia ole.
    Assyrian kirjoituksista löytyy paljon sellaista, joka on saman sorttista kuin vt:n kirjoitukset. Näin väittävät, ne jotka ovat Niniven kaivauksien löydökdiä tutkineet.

    Abraham oli Mooses oli ja myös auringonpalvoja Ekhnaton oli. Mooseksen veljestä Aaronista polveutui pappissuku jonka DNA voidaan jäjittää yhteen ihmiseen ja Tooran kirjoittamaan aikaan.Kelpaako DNA-todiste sinulle?

    Ymmärrätkö nyt eron taivaankappaleen palvonnan ja universaalin Jumalan välillä?

    ---Ei, enkä sanonut sen olevan kokonaan pielessä---

    Hyvä! alat jo pehmentämään kirjoituksiasi.

    Asyyrian kirjoitukset vaan todistavat Raamatun tarinaa.
    Oletko sitä mieltä että äänekirjoitus alkoi muinaishepreasta ja sen alku on löydöksien mukaan juuri Siinain kaivosten alueelta?

    Äänestä

Juutalaisuuden eri suuntauksista puheen ollen, ovat hasidit erikoinen ryhmä.

Eräässä TV-ohjelmassa kerrottiin, että hasidit lisääntyvät nopeasti Israelissa, mutta ovat ongelmallisia syystä, koska eivät hyväksy siionisteja , eivät ilmeisesti käy työssä, eivät suorita asepalvelusta. He lukevat vain Tooraa ja sanovat olevansa Israelin sielu.

Mutta hyvänen aika, miten hasidit tulisivat toimeen, kuka heitä puolustaisi, ellei siionisteja olisi. Heistä tulisi pelkästään suuri uhri islamin miekalle, tai olisi tullut jo. Eikö kukaan puhu heille järkeä. Tätä on vaikea edes uskoa todeksi.

Äänestä
  • Olivatko ne pelkästään hasideja? Muistelen nähneeni ohjelman, jossa yleensä puhuttiin ultra-ortodokseista, jotka vain käyvät jeshiva-koulua, eivät käy armeijaa eivätkä töissä. Yhä pienemmäksi käyvä sekulaari väestö elättää heitä.
    Siinä väistämättä tulee näille Israelin sieluille ja sekulaarille osalle törmäys jossain vaiheessa.

    Äänestä

Kyllä ne olivat näitä mustapukuisia, en tiedä kutsutaanko heitä myös Ultra-ortodokseiksi, saattaa olla.

Ehkä he valmistelevat itsestään suurta uhria Allahille, tai jollekkin El: lle.

Haluavat uhrata itsensä uskoen jeesuksen esimerkkiin; ei saa puolustautua, tai tarttua miekkaan.

Äänestä
  • Ultriin kuuluu monenlaisia ortodoksiryhmiä.
    Jeesuksen esimerkkiin he eivät usko vaan yleisiin juutalaisiin pyhimyksiin yleensä.
    Yhteistä näille pyhimyksille ja ultrille on uskonnon ja mystiikan ylikorostaminen elämässä.
    ultrat odottavat messiaan ilmestymistä, joka aikaansaisi yleisen rauhan ja vasta tämän jälkeen todellinen Israel syntyisi.

    Äänestä

  • SB 222222222 kirjoitti:

    Ultriin kuuluu monenlaisia ortodoksiryhmiä.
    Jeesuksen esimerkkiin he eivät usko vaan yleisiin juutalaisiin pyhimyksiin yleensä.
    Yhteistä näille pyhimyksille ja ultrille on uskonnon ja mystiikan ylikorostaminen elämässä.
    ultrat odottavat messiaan ilmestymistä, joka aikaansaisi yleisen rauhan ja vasta tämän jälkeen todellinen Israel syntyisi.

    Solomon Ben, mitä ovat juutalaiset pyhimykset?

    Äänestä

  • 11+11 kirjoitti:

    Solomon Ben, mitä ovat juutalaiset pyhimykset?

    Heitä voidaan kutsua muillakin nimillä esim: profeetat, kuuluisat oppineet, hasidi-rabit jne.
    He ovat niitä pyhiä ihmisiä jotka ovat edesauttaneet Jumalan ja maailman tuntemisessa.

    Äänestä

  • SB 2222229 kirjoitti:

    Heitä voidaan kutsua muillakin nimillä esim: profeetat, kuuluisat oppineet, hasidi-rabit jne.
    He ovat niitä pyhiä ihmisiä jotka ovat edesauttaneet Jumalan ja maailman tuntemisessa.

    Koen edelleenkin, että pyhimykset ovat vieras käsiten puhuttaessa juutalaisuudesta. Veikkaankin ettet oikein tiedä mistä puhut, kuten muutamat muutkin wannabe-juutalaiset.

    Äänestä

  • Ultra-ortodoksit eivät pidä tuosta nimityksestä, he ajattelevat olevansa ihan samanlaisia juutalaisia kuin esi-isänsä ja kutsuvat itseään haredeiksi (hepr. "chared" suomeksi "vapiseva, arka, pelokas; herkkätuntoinen Jumalan sanan edessä" [Liljeqvist heprea-suomi sanakirja])

    Hasidit eivät ole ainoa ryhmittymä, joka ei tue siionismia. Myös litvakeista eli liettualaisten juutalaisten perillisistä löytyy antisiionisteja.

    Esim. Chazon Ish eli ja vaikutti Israelissa mutta ei tukenut siionismia.

    Äänestä

  • Nooan poika kirjoitti:

    Ultra-ortodoksit eivät pidä tuosta nimityksestä, he ajattelevat olevansa ihan samanlaisia juutalaisia kuin esi-isänsä ja kutsuvat itseään haredeiksi (hepr. "chared" suomeksi "vapiseva, arka, pelokas; herkkätuntoinen Jumalan sanan edessä" [Liljeqvist heprea-suomi sanakirja])

    Hasidit eivät ole ainoa ryhmittymä, joka ei tue siionismia. Myös litvakeista eli liettualaisten juutalaisten perillisistä löytyy antisiionisteja.

    Esim. Chazon Ish eli ja vaikutti Israelissa mutta ei tukenut siionismia.

    Lisäykseksi vielä se, että ei tietenkään kaikki hasidit vastusta siionismia. Käsittääkseni Chabad-Lubavitch tukee jossain määrin siionismia.

    Ja liettualaisista Rav Moshe Feinstein suhtautui asiaan maltillisesti (wiki).

    Äänestä

  • 11+11 kirjoitti:

    Koen edelleenkin, että pyhimykset ovat vieras käsiten puhuttaessa juutalaisuudesta. Veikkaankin ettet oikein tiedä mistä puhut, kuten muutamat muutkin wannabe-juutalaiset.

    Sinun kokemuksesi eivät merkitse palstan aiheen kannalta paljoakaan.
    Hasidijuutalaiset rukoilevat pyhimyksiään ja kunnioittavat heitä. Sille et voi mitään.

    Koe asiat miten haluat-pyhät miehet ovat juutalaisuudessa niinkuin muissakin uskonnoissa esimerkki tapauksia hyvästä elämästä.

    Äänestä

  • hohhoijaaa ss kirjoitti:

    Hasidit rukoilevat rukouskirjasta samat rukoukset kuin muutkin mutta hieman eri versiona kuin ashkenasit ja intensiivisemmin. Tietääkseni he eivät rukoile muita kuin Jumalaa.

    Äänestä

  • SB 222555 kirjoitti:

    Koe asiat miten haluat-pyhät miehet ovat juutalaisuudessa niinkuin muissakin uskonnoissa esimerkki tapauksia hyvästä elämästä.

    Joo, mutta sinä puhuit PYHIMYKSISTÄ, se on ihan toinen juttu.

    "pyhimyksiä tulee arvostaa ja kunnioittaa (lat. douleia) ja heiltä voidaan pyytää esirukouksia"

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhimys

    Kun taas tässä on juutalainen näkemys:

    "A. Jews do not have saints in the Catholic sense of being a person who has performed a miracle. What Judaism reveres are giants of the spirit whose lives have been devoted to living for God and His Torah. No-one needs to make official application to have such people canonised. It is the people as a whole, and history, which grants them their status. There are also people who have sacrificed their lives for God and Judaism. We do not allocate the term “saint” to such individuals though we call them k’doshim and speak of their Kiddush HaShem."

    http://www.oztorah.com/2010/10/jewish-saints-ask-the-rabbi/

    Juutalaiset eivät rukoile pyhimyksiä, koska se on jumalanpilkkaa.
    Joten käsitä sinä mitä haluat, mutta nikkisi voit kääntää vaikka toisin päib (BS=BullShitt)

    Äänestä

  • hohhoijaaa ss kirjoitti:

    Sinun kokemuksesi eivät merkitse palstan aiheen kannalta paljoakaan.
    Hasidijuutalaiset rukoilevat pyhimyksiään ja kunnioittavat heitä. Sille et voi mitään.

    "Hasidijuutalaiset rukoilevat pyhimyksiään"

    Enpä suko. Juutalaisille ihmisen rukoileminen on jumalanpilkkaa.
    Lopeta valehtelu ja väärien tietojen antaminen.

    Äänestä

  • 11+11 kirjoitti:

    Joo, mutta sinä puhuit PYHIMYKSISTÄ, se on ihan toinen juttu.

    "pyhimyksiä tulee arvostaa ja kunnioittaa (lat. douleia) ja heiltä voidaan pyytää esirukouksia"

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhimys

    Kun taas tässä on juutalainen näkemys:

    "A. Jews do not have saints in the Catholic sense of being a person who has performed a miracle. What Judaism reveres are giants of the spirit whose lives have been devoted to living for God and His Torah. No-one needs to make official application to have such people canonised. It is the people as a whole, and history, which grants them their status. There are also people who have sacrificed their lives for God and Judaism. We do not allocate the term “saint” to such individuals though we call them k’doshim and speak of their Kiddush HaShem."

    http://www.oztorah.com/2010/10/jewish-saints-ask-the-rabbi/

    Juutalaiset eivät rukoile pyhimyksiä, koska se on jumalanpilkkaa.
    Joten käsitä sinä mitä haluat, mutta nikkisi voit kääntää vaikka toisin päib (BS=BullShitt)

    Joo mutta hasideilla on pyhimys-kulttuurin merkityksiä:

    --- Dear Richard,

    The word "Saints" is used as the English translation for the Hebrew "Tzaddikim".

    Tzaddikim refers to holy rabbis who do little more than study Torah and do good deeds with their life.

    Many of the Chassidic masters were referred to as Saints and Tzaddikim.

    Hope this helps!

    Rabbi Ari Enkin
    Ramat Beit Shemesh, Israel

    Hasidit käsittävät rebbe:jensä olevan jonkinlaisia Jumalan voiman välittäjiä seurakuntalaisiinsa päin ja myös heidän hautojaan käytetään sen saman voiman välittämiseen pyhimysrebben kuoleman jälkeen.
    Ei ehkä niin ortodoksista mutta niin tehdään.

    Äänestä

  • SB 22332 kirjoitti:

    Ortodokseilla on myös kabbalistisia enkeli-rukouksia vaikka millä mitalla.
    Minkäs teet? on vaan

    Äänestä

  • SB 23322 kirjoitti:

    tässä esimerkki Marokkolaisesta pyhimyskultista:
    The main religious purpose of the hiloula is to pray for a good life and the resolution of problems. Jews light candles, touch the memorial stone, and pray at the tomb of the saint. By performing these actions, many Jews believe that these prayers will have more power than those performed in their synagogue or at home. Moroccan Jews will never admit that they are praying to the saint, however. Neither is the saint considered to be an intermediary between human beings and God. Yet, many Jews visit the saint's tomb with the hope that their prayers will be granted. Some saints are believed to be especially powerful, attracting men who would like to get married or women who wish to have children, for example

    Samankalaisia pyhimysten haudoilla rukoilua tehdään myös hasidien parissa Israelissa, Euroopassa ja Amerikassa.Kabbalismissa jopa tunnustetaan kuolleiden rabbien voima edelleenkin seurakuntalaisiin päin,vaikka heitä ei suoraan rukoiltaisikaan, vaan rukous kohdistetaan Jumalaan.

    Vai on ne hasidit semmosia. Olkoost sitten.

    Äänestä

Mutta kannattaako purra kättä, joka ruokkii ja takaa turvallisuuden ?

Siinä on jotain jeesusmaista.

Äänestä

On hyvä, että palstalla keskustellaan nyt vaihteeksi itse keskustelupalstan aiheesta vaikkakin omalta kohdaltani vajallisin tiedoin. Voihan sitten oikeat juutalaiset kuten aito israelson tulla oikomaan jos menee ihan metsään :)

Kunpa vain se Jeesus-terroristi pysyisi poissa roskapostituksensa kanssa.

Äänestä

toimii jokaisen anovan nöyrän sydämessä ja hyvä kiittää ja kunnioittaa Israelin Herraa ja Juutalaisten Kuningasta, amen, halleluja!

Pois väärät todistukset ja tyhmyys jokaisen ihmisen sydämestä suhteessa Herraa Jeesusta kohtaan!

Äänestä
  • Jeesus Nasaretilaisessa on se juutalainen seurakunta ja Isän Jumalan varmuudella ja Pyhässä Hengessä tämä ymmärretään ja myös Suomessa!

    Pannaan pois kaikki tyhmyys, sillä ihan riittävästi on maailmassa huonoa ilman sitäkin.

    Äänestä

  • Nimenomaan aina kirjoitti:

    Jeesus Nasaretilaisessa on se juutalainen seurakunta ja Isän Jumalan varmuudella ja Pyhässä Hengessä tämä ymmärretään ja myös Suomessa!

    Pannaan pois kaikki tyhmyys, sillä ihan riittävästi on maailmassa huonoa ilman sitäkin.

    on annettu Jeesuksen pyhälle juutalaisella seurakunnalle!

    Äänestä

Ketään ei kiinnosta lukutaidottoman hyttysen ininät.

Äänestä

Perusta,voin ostaa kannatus pinssin.

Äänestä
  • Ok. Mää rupeen sitten rabbiksi. Tarvitaankos siihen muuten jotain koulutusta vai piisaako vähempikin?

    Äänestä

  • ok. kirjoitti:

    Ok. Mää rupeen sitten rabbiksi. Tarvitaankos siihen muuten jotain koulutusta vai piisaako vähempikin?

    Eikös Suomessa ole jokaisella oikeus perustaa millainenuskontokunta tahansa.
    Jäät varmaan ainoaksijäseneksi

    Äänestä

  • Jani. kirjoitti:

    Eikös Suomessa ole jokaisella oikeus perustaa millainenuskontokunta tahansa.
    Jäät varmaan ainoaksijäseneksi

    Millä perusteella?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

minä vaadin!! kirjoitti:

reformijuutalaista seurakuntaa? Ainoastaan patavanhoilinen ja edistymiskyvytön ortodoksiseurakunta, jolle pysähtyneisyys ja epätasa-arvo ovat synonyymejä totuudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu