PerusSuomalaiset ovat SINUNKIN asiallasi!

aktiivi suomalainen

Kuten tiedätte, vain PerusSuuomalaiset ovat viime aikoina uskaltaneet mitenkään puolustaa seksuaalivähemmistöjen oikeutta elämään ilman väkivaltaa ja elämään yleensä. Työmme jatkuu ja tuottaa koko ajan tulosta. Meitä on tietyiltä, vihervasemmistolaisilta tahoilta toistuvasti syytetty siitä, että emme saa mitään aikaiseksi. Mutta kuinkas nyt suu pannaan?

Seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeukksia korostavan linjamme mukaisesti olemme jo pitkään vaatineet mahdollisuutta myöntää turvapaikka homoseksuaalisuuden vuoksi vainotuille. Ja nyt se on toteutunut.

Yhdessä Suomen Sisun ja Kansallisen Suojelurintaman kanssa me jatkossakin seisomme suomalaisen kulttuurin kulmakivien suojana ja siksi emme koskaan tule sallimaan homoseksuaalien ihmisoikeuksien polkemista.

2

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hommo foorumi?

      Suomen Sisun ja Finnish Defence Leaguen aiempaan historiaan ei ole kuulunut seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen. Yhden A2 - islamillan ja Simon Elon kommenttien pohjalta ei kannata vetää liian pitkälle käyviä johtopäätöksiä asiasta.

      Jos aihe kiinnostaa niin kannattaa käydä katsomassa Hommafoorumin puolelta asiaan liittyviä kommentteja keskusteluista. Niistä toki siivotaan liian voimakkaasti homovastaiset mielipiteet nopeasti, jotta lehdistö ja viranomaiset eivät pääsisi syyttelemään kansanryhmään kohdistuvasta vihapuheesta. Vilkaista sopii myös Suomi24:n isänmaallis - palstoja, joissa Hommafoorumilta ulos potkittu porukka avautuu tunnoistaan. Siinä saavat homot ja muut poikkeavat kylmää kyytiä.

      Mitä hemmettiä tuo sisulaisten kannanotto tekee Kaalimadon palstalla?

    • psssssssss

      Lieksasta löytyy yks oikein kunnon persssu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      52
      1916
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1668
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1347
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      219
      1278
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      338
      1163
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      315
      1075
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1067
    Aihe