Olen kuusitoistavuotias poika. Koulussa olen ahkera ja pärjään oikein hyvin. Vanhempiini suhteet ovat kunnossa. Olen uskovasta perheestä ja itsekkin olen saanut tuntea uskon lahjan.
Nyt kuitenkin minua on alkanut hämätä se, että tunnen seksuaalista vetoa muita poikia kohtaan. Mitään ei ole tosiaankaan vielä tapahtunut. Mitä nyt yhden kerran viime kesänä eräällä partion kesäleirillä käpälöimm toisiamme teltassa yhden pojan kanssa. Hän ei ollut uskossa ja oli muutaman vuoden vanhempi kuin minä. Minulle tuo tapahtunut oli ensimmäinen kerta mutta hän oli kai tehnyt sitä aikaisemminkin. Aamulla häpesin tapahtunutta ja yritin koko päivän olla erossa tästä pojasta.
Kuitenkin nyt myöhemmin olen usein ajatellut asiaa. Vaikka tiedän että se mitä tapahtui oli syntiä, niin siitä huolimatta asia ei jätä minua rauhaan. Lisäksi olen huomannut että tunnen samanlaisia tuntemuksia myös muita poikia kohtaan. Tytöt eivät minua kiinnosta kyllä ollenkaan. Se olen huomannut.
Nyt pyytäisin neuvoa tähän asiaan. Mitä minun tulisi tehdä? Välillä haudon jopa itsemurhaa ja välillä taas ajattelen että luovun uskostani. Mutta tämä murskaisi varmasti isäni ja äitini sydämen enkä haluaisi aiheuttaa heille harmia. Eikä uskosta voi niin vain "luopua". Kuten sanottu olen kasvanut uskoon kiinni ja se on osa minua. Mutta niin tuntuu olevan tämä homouskin. Siis mitä minä teen?
Minäkö HOMO?
34
149
Vastaukset
- Tsemppiä!
Ole oma itsesi. Homoseksuaalisuus on aivan luonnollista ja normaalia.
Homoseksuaalisuus on täysin hyväksytty asia, eikä sitä tarvitse peittää, pelätä tai hävetä.
Älä syyllistä itseäsi vaan elä onnellista elämää, juuri sellaisena kuin olet.
Muista myös että et ole yksin. - Jeesus antaa voiton!
Sinun on tuomittava itsessäsi, omassa lihallisessa mielessäsi valtaan pyrkivä halu samaa sukupuolta olevia henkilöitä kohtaan. Kenenkään lihassa ei asu mitään hyvää. Sen todistaa apostoli Paavali kuten voit roomalaiskirjeestä itsekin lukea.
Jokaisen uskovan on taisteltava itsessään, omassa lihassaan asuvaa pahaa vastaan. Ja mikä on ratkaisevaa ja kaikkein tärkeintä, Jumala antaa meille Poikansa Jeesuksen nimessä voittoja kaikesta synnin himosta, kunhan emme taistelussa anna periksi. Ja jos tappioita tulisikin, niin jokaikinen kerta on tehtävä tämä luja päätös: tämän jälkeen tahdon AINA voittaa.
Homoseksuaalinen halu on lihallinen vietti siinä missä mikä tahansa muukin turmeltuneesta lihasta nouseva synnillinen halu. Jeesuksen nimessä ja Hänen sovintoverensä kautta meille on luvattu täydellinen voitto kaikesta pahan vallasta.- hellari....
Kasvatusalanammttilaiset ovat yleensä sitä mieltä, että nuoren ihmisen seksuaalisuus muotoutuu ja on alussa häilyväinen ja voi olla homo- ja lesbojaksojakin. Minä enemmän asiaa mietit ja ahdistut, sitä enemmän olet liisterissä asiaan.
Jos olet pyytänyt Jeesukselta anteeksi käpelöintiäsi, niin ei sillä tarvitse enää mieltä rassata.
Ja eikö uskossa olla oman iankaikkisuusasian ja Jumalasuhteen vuoksi: ei vain miellyttääkseen vanhempia. Sinun pitää ankkuroida uskosuhteesi omasta vakaumuksestasi käsin. Omaa elämääsi ja tulveaisuuttasi kohti menet ja myös jokainen meistä seisoo henkilöhtaisesti Jumalan edessä.
Turvaa Jumalaan. Seksuaalisuus on jokaisella nuorella vanha voima ja et ole ainut joka käy painiskelua näiden asioiden kanssa. Jumala on sinut luonut ja ymmärtää ja tietää. - k.kiusaantunut
hellari.... kirjoitti:
Kasvatusalanammttilaiset ovat yleensä sitä mieltä, että nuoren ihmisen seksuaalisuus muotoutuu ja on alussa häilyväinen ja voi olla homo- ja lesbojaksojakin. Minä enemmän asiaa mietit ja ahdistut, sitä enemmän olet liisterissä asiaan.
Jos olet pyytänyt Jeesukselta anteeksi käpelöintiäsi, niin ei sillä tarvitse enää mieltä rassata.
Ja eikö uskossa olla oman iankaikkisuusasian ja Jumalasuhteen vuoksi: ei vain miellyttääkseen vanhempia. Sinun pitää ankkuroida uskosuhteesi omasta vakaumuksestasi käsin. Omaa elämääsi ja tulveaisuuttasi kohti menet ja myös jokainen meistä seisoo henkilöhtaisesti Jumalan edessä.
Turvaa Jumalaan. Seksuaalisuus on jokaisella nuorella vanha voima ja et ole ainut joka käy painiskelua näiden asioiden kanssa. Jumala on sinut luonut ja ymmärtää ja tietää.Hyvä vastaus hellarilta. Vielä ei 16-vuotias voi vielä tietää mikä on. Homo vai hetero.
Se että asia vaivaa voi olla katumusta tai voi olla pysyvää kiinnostusta poikiin. Se oli nyt sinulla vain yksi kokemus, johon ei ole mitään syytä jäädä niinkuin ei muihinkaan kokemuksiin.
Vielä joku tyttökin susta kiinnostuu ja sitten vasta tiedät miltä se taas sitten tuntuu. - ml213.
hellari.... kirjoitti:
Kasvatusalanammttilaiset ovat yleensä sitä mieltä, että nuoren ihmisen seksuaalisuus muotoutuu ja on alussa häilyväinen ja voi olla homo- ja lesbojaksojakin. Minä enemmän asiaa mietit ja ahdistut, sitä enemmän olet liisterissä asiaan.
Jos olet pyytänyt Jeesukselta anteeksi käpelöintiäsi, niin ei sillä tarvitse enää mieltä rassata.
Ja eikö uskossa olla oman iankaikkisuusasian ja Jumalasuhteen vuoksi: ei vain miellyttääkseen vanhempia. Sinun pitää ankkuroida uskosuhteesi omasta vakaumuksestasi käsin. Omaa elämääsi ja tulveaisuuttasi kohti menet ja myös jokainen meistä seisoo henkilöhtaisesti Jumalan edessä.
Turvaa Jumalaan. Seksuaalisuus on jokaisella nuorella vanha voima ja et ole ainut joka käy painiskelua näiden asioiden kanssa. Jumala on sinut luonut ja ymmärtää ja tietää.Meillä päin on aivan yleistä, miten eskari iässä pojat ihastuvat tyttöihn ja tytöt poikiin eli tämä ihastumisen suuntautuminen nostaa päätään jo varhain. Homoudessahan on tästä kysymys eli ihastumisen poikkeavuus, joka johtaa samaan sukupuoleen rakastumiseen.
Mistä se tulee,- kertokoon sen viisaammat. Siis himosta ei ole kysymys,- vaan ihastumisesta. Taas ihastuminen aktivoi seksuaalisuuden/kin.
Muutenkin ihmisen ihastumisen aktivoituminen kohteeseen on haaska tapahtuma. Esim. heterotkin ihastuvat ihmeen pieneen ryhmään eli ei ihminen mahdollistu ihastumaan keneen tahansa, joka vastaan tulee. - k.kiusaantunut
ml213. kirjoitti:
Meillä päin on aivan yleistä, miten eskari iässä pojat ihastuvat tyttöihn ja tytöt poikiin eli tämä ihastumisen suuntautuminen nostaa päätään jo varhain. Homoudessahan on tästä kysymys eli ihastumisen poikkeavuus, joka johtaa samaan sukupuoleen rakastumiseen.
Mistä se tulee,- kertokoon sen viisaammat. Siis himosta ei ole kysymys,- vaan ihastumisesta. Taas ihastuminen aktivoi seksuaalisuuden/kin.
Muutenkin ihmisen ihastumisen aktivoituminen kohteeseen on haaska tapahtuma. Esim. heterotkin ihastuvat ihmeen pieneen ryhmään eli ei ihminen mahdollistu ihastumaan keneen tahansa, joka vastaan tulee.Puoskari taas saalistaa. Kaikille tiedoksi että tämä ml213 on ammatiltaan cnc-asentaja ja hänellä ei ole mitään psykologin pätevyyttä, kun omia tunnetilojaan tänne tuo ja ne osuvat usein harhaan.
- kysyjä.
k.kiusaantunut kirjoitti:
Hyvä vastaus hellarilta. Vielä ei 16-vuotias voi vielä tietää mikä on. Homo vai hetero.
Se että asia vaivaa voi olla katumusta tai voi olla pysyvää kiinnostusta poikiin. Se oli nyt sinulla vain yksi kokemus, johon ei ole mitään syytä jäädä niinkuin ei muihinkaan kokemuksiin.
Vielä joku tyttökin susta kiinnostuu ja sitten vasta tiedät miltä se taas sitten tuntuu.Mutta kun ei minua ei tytöt kiinnosta. Olen jopa välillä pukeutunut äidin käyttämiin vaateisiinkin silloin kun vanhemmat eivät ole olleet kotona. Etenkin korkokengistä pidin hyvin paljon. Tätäkään en ole kertonut tietenkään kenellekään. Nyt olen kuitenkin jo aivan epätoivoinen. Homouden halu kasvaa minussa päivä päivältä. MITÄ MINÄ OIKEIN ASIALLE VOI TEHDÄ??
- O.P.
kysyjä. kirjoitti:
Mutta kun ei minua ei tytöt kiinnosta. Olen jopa välillä pukeutunut äidin käyttämiin vaateisiinkin silloin kun vanhemmat eivät ole olleet kotona. Etenkin korkokengistä pidin hyvin paljon. Tätäkään en ole kertonut tietenkään kenellekään. Nyt olen kuitenkin jo aivan epätoivoinen. Homouden halu kasvaa minussa päivä päivältä. MITÄ MINÄ OIKEIN ASIALLE VOI TEHDÄ??
Provo!
Transvestiitit eivät ole homoja, vaan heteroita, jotka haluavat pukeutua naisten vaatteisiin. Transseksuaalit sen sijaan eivät myöskään pidä itseään homoina, vaan tuntevat olevansa väärän sukupuolen ruumiissa.
Aloitus on suurella todennäköisyydellä provo. O.P. kirjoitti:
Provo!
Transvestiitit eivät ole homoja, vaan heteroita, jotka haluavat pukeutua naisten vaatteisiin. Transseksuaalit sen sijaan eivät myöskään pidä itseään homoina, vaan tuntevat olevansa väärän sukupuolen ruumiissa.
Aloitus on suurella todennäköisyydellä provo.Samaa mieltä O.P:n kanssa. Aikuisen kirjoittama, näennäisen traaginen tarina "itsensä löytävästä" nuoresta miehestä, jonka sydän on putipuhdas. Kuinka traaginen pro-homo kertomus!
Homoseksuaaliseen toimintaan ryhtyminen on syntisen tahdon valinta. Uudestisyntynyt ei sitä tee, vaikka poika sanookin - miten se oli? - "olen saanut kokea uskon lahjan". :)- Tantanta
jan-hus kirjoitti:
Samaa mieltä O.P:n kanssa. Aikuisen kirjoittama, näennäisen traaginen tarina "itsensä löytävästä" nuoresta miehestä, jonka sydän on putipuhdas. Kuinka traaginen pro-homo kertomus!
Homoseksuaaliseen toimintaan ryhtyminen on syntisen tahdon valinta. Uudestisyntynyt ei sitä tee, vaikka poika sanookin - miten se oli? - "olen saanut kokea uskon lahjan". :)Ilmiselvä provo, mutta... usko sellaisena että jotain on ilman että sitä voi käsin tai silmin eli aistien voimasta kokea on todellakin uskoa. Uskonnollista on mielestäni se että pidät kädessä pyhää kirjaa, vaatetat itsesi perinteen mukaan, lausut otteita pyhästä kirjasta, esität että uskot, koska siitä tulee hyvä tunne, rahaa, ystäviä, statusta, menestystä...
Kyllä homokin voi uskoa, mutta uskova ei pysty hevin pitkään olemaan uskonnollinen.
Uudestisyntynyt on uudesti syntynyt vain ylhäältä käsin.
- Oikea tie ristin tie
Pyydä Jumalalta, että opit vihaamaan syntitaipumuksia itsessäsi ja rakastamaan puhdasta ja oikeaa elämäntapaa.
Jeesus auttaa sinua kuten kaikkia vilpittömiä omiaan, jotka päättävät valita oikean tien. - dfgdfsgsdf
Kun kerran olet noin avoin, niin mene lähimpään helluntaiseurakuntaan ja sano että rukoilevat. En suosittele että annat yhtään enempää ruokaa sille homoseksualismi-demonille joka sua tällä hetkellä piirittää... googlaa vaikka Rauno Helppi.
http://www.youtube.com/watch?v=7Y8C2oqE9Rc
Se uskoton homopoika on paholaisen lähetti, älä tuhoa itseäsi , tule järkiisi. - k.kiusaantunut
Rakas lapsi...
Olet vaarassa. Voit menettää hyvät suhteesi vanhempiin jos ne paljastuvat vanhoillisiksi ja tuomitsevat sinut.
Seurakunnan ihmiset muuttuvat ystävällisistä pureviksi.
Olet ajatellut itsemurhaa...sinä tarvitsisin puoluettoman ystävän rinnallesi joka ei tuomitse joka on väärin.
Avaa ikkuna...anna raikkaan tuulen puhaltaa sisälle. Se luo uutta.
Ei ole tarkotus että jäät yhteen kokemukseen kiinni ja jäät jos kerrot sen ihmisille jotka ei hyväksy.
Sulje se sydämeesi ja pidä se salaisuutena. Älä anna näiden puoskareiden tehdä siitä kokemuksesta viihdettä itselleen.
Se kokemus on sinun ja opetti sinulle paljon. Ehkä sen ettet tahdo olla homo.
Sinulla on vapaus valita. Elämä on edessäsi...vieläkin.
Koveta itsesi ja mieti vain omaa hyötyäsi nyt. Kukaan ei tee sitä puolestasi.
Ota kynä ja paperi ja kirjoita hyvät ja huonot asiat. Mieti sitten miten pidät ne hyvät asiat, ja miten eliminoit ne huonot. Tärkeintä on että opettelet suojelemaan itseäsi enemmiltä haavoilta.
Kirjoita unelmistasi.
Sinun avauksesta huomaa ettei sinulla ole vielä unelmia.
Äidillisesti 18-vuotiaan pojan äiti- kysyjä.
Mutta kun minulla on noita unelmia. Niissä minä todella olen poikien kanssa homosuhteessa. Öisin näe asiasta unia ja kun herään olen aivan hiessä ja kiihottunut. En saa unta ennen kuin käyn kädellä. Tässäkin siis teen taas syntiä ja rikon Jumalan sanaa vastaan. Tämä kaikki ahdistaa tavattomasti.
- O.P.
kysyjä. kirjoitti:
Mutta kun minulla on noita unelmia. Niissä minä todella olen poikien kanssa homosuhteessa. Öisin näe asiasta unia ja kun herään olen aivan hiessä ja kiihottunut. En saa unta ennen kuin käyn kädellä. Tässäkin siis teen taas syntiä ja rikon Jumalan sanaa vastaan. Tämä kaikki ahdistaa tavattomasti.
Provo!
- kysyjä.
O.P. kirjoitti:
Provo!
En ole! Älä pilkkaa. Minulla on suuri hätä.
- k.kiusaantunut
kysyjä. kirjoitti:
Mutta kun minulla on noita unelmia. Niissä minä todella olen poikien kanssa homosuhteessa. Öisin näe asiasta unia ja kun herään olen aivan hiessä ja kiihottunut. En saa unta ennen kuin käyn kädellä. Tässäkin siis teen taas syntiä ja rikon Jumalan sanaa vastaan. Tämä kaikki ahdistaa tavattomasti.
No siinä tapauksessa sun paikka on ennemmin lut.seurakunta kun nuo hellarit ei tykkää homoista.
- O.P.
kysyjä. kirjoitti:
En ole! Älä pilkkaa. Minulla on suuri hätä.
Nyt on isänpäivä. Mene juhlimaan isääsi. PROVO!
Esiinnyt uskovan perheen homona transvestiittina uskovaisena 16-vuotiaana poikana, joka ei vietä isänpäivää.
Provo paljastettu. O.P. kirjoitti:
Nyt on isänpäivä. Mene juhlimaan isääsi. PROVO!
Esiinnyt uskovan perheen homona transvestiittina uskovaisena 16-vuotiaana poikana, joka ei vietä isänpäivää.
Provo paljastettu.Tragedia menee tragikomedian puolelle! Vähän kuin Juha Tapion biisit!
- Tantanta
kysyjä. kirjoitti:
En ole! Älä pilkkaa. Minulla on suuri hätä.
Ensin
kuitenkin minua on alkanut hämätä se, että tunnen seksuaalista vetoa muita poikia kohtaan. Mitään ei ole tosiaankaan vielä tapahtunut. Mitä nyt yhden kerran viime kesänä
Sitten
Mutta kun minulla on noita unelmia. Niissä minä todella olen poikien kanssa homosuhteessa. Öisin näe asiasta unia
Ilmiselvä PROVO!
- Taikauskoton.
Ongelmasi ei ole homoseksuaalisuutesi, vaan taikauskosi Jumalaan.
Homoseksuaalisuus ei ole itsessään mikään ongelma. Se muodostuu ongelmaksi ainostaan silloin, kun yrität sovittaa sitä vanhaan taikauskoon, eli uskoon Jumalaan.
Voit siis jatkaa elämäsi syyllistäen itseäsi ominaisuutesi takia, joka on ongelma ainostaan tämän taikauskon näkökulmasta.
Ilman tätä taikauskoa, olen yksi sadoistatuhansista suomalaisista täysin normaaleista ja onnellisista homoseksuaaleista.
Valinta on siis sinun.
Täältä voit lukea hieman taustaa näistä muista kommenteista mitä olet saanut:
http://www.homofobia.fi/ - Kituuttaa
Hyvä yritys saada aikaiseksi kunnon rähäkkä palstalla. Miksi vaan ei oikein lähde kunnon roihuun? Jospa tekaiset vielä pari yritystä, jospa se sitten siitä lähtee.
- eroa koko hommasta
- hyviä päätöksiä
Palvelun kautta on eronnut 381889 henkilöä. Eilen erosi 130.
- j.t.p.
PROVOHAN tämä on.
Olet koettanut kyhätä sepitetystä tarinastasi kiinnostavan ja kyhännyt siihen erilaisia yksityiskohtia.
Aivan selvästi tästä kuitenkin näkee jo heti tekstiäsi lukiessa, että kyse on sepitetystä tarinasta.Mikä ihmeen provotutka sinä olet? Poistatat kaikki kirjoitukseni.
Näköjään olet kaikkien muidenkin kimpussa vainoharhaisine provotteluinesi.
- Mies antaa neuvon
Tuntemus ei ole syntiä, mutta teon tekeminen on! Kerro jollekin luotettavalle sielunhoitajalle tuntemuksistasi ja rukoilkaa asian puolesta. Jeesus voi antaa voiton tässäkin asiassa, mutta sinulla itselläsi pitää olla tahto luopua ja älä ajattele homoutta ja niitä mietteitä toisen pojan kanssa olemisesta. Jos kuitenkin koet kiinnostuksen olevan omaa sukupuoltasi kohtaan, niin pysy kuitenkin irti teoista. Muista, että usko kantaa joka tilantesessa, kun turvaudiumme Jeesukseen!
- jaikalii
Kuulin tai luin kerran erään todistuksen. Kerron sen sinulle ja toivon että se olisi sinulle avuksi.
Erään pastorin luokse sielunhoitoon tuli nuori poika. Hän kertoi pastorille olevansa homo. Pastori kysyi että mistä hän sen tietää ja kuka sen on hänelle sanonut. Poika kertoi että hän on homo koska hän tuntee vetoa toisia poikia kohtaan. Saarnaaja selitti pojalle että ne tuntemukset eivät ole hänen omiaan. Hän ei ole homo. Sielunvihollinen kiusaa häntä homoseksuaalisilla ajatuksilla, valheillaan, mikä ei ollenkaan ole harvinaista. Pastori kertoi pojalle että sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Sinä joko hyväksyt Saa.tanan valheen ja kieltäyydt uskomasta ja ottamasta sitä vastaan tai sinä hyväksyt ja uskot sen, ja sinusta tulee homo. Mutta sinä et ole homo, vielä.
Mikäli sinä päätät taistella homoseksuaalisia ajatuksia ja tunteita vastaan ja rukoilet Jumalalta apua, sinä pääset niistä ajatuksista yli ja sinä huomaat että tytöt alkavat kiinnostamaan ja että et sinä olekaan homo.
Poika valitsi vastaan taistelun. Vuosien kuluttua poika oli naimisissa naisen kanssa ja hänellä oli lapsia.
Minä uskon henkilökohtaisesti että tuon saarnaajan kertomus on tosi. Sielujemme vihollinen uskottelee nuorille että he ovat homoja. Vihollinen voi vielä vaikuttaa sellaisia halujakin. Nuori sitten uskoo olevansa homo koska hän tuntee niin. Mutta ne tunteet ja halut ovat sielunvihollinen vaikuttanut. Ne eivät ole todellisia. Jumala on luonut ihmisestä heteroseksuaalin. Jumala on tarkoittanut miehen naiselle ja naisen miehelle. Kun uskova pitää tästä Jumalan totuudesta kiinni ja rukoilee Jumalaa, valheen täytyy väistyä. Totuus voittaa valheen kun me pitämme kiinni totuudesta.- jaikalii
Tuli suuri paha virhe kiireen tähden. Korjaan teksiä:
>>> Sinä joko hyväksyt Saa.tanan valheen ja kieltäyydt uskomasta ja ottamasta sitä vastaan tai sinä hyväksyt ja uskot sen, ja sinusta tulee homo. - jaikalii
jaikalii kirjoitti:
Tuli suuri paha virhe kiireen tähden. Korjaan teksiä:
>>> Sinä joko hyväksyt Saa.tanan valheen ja kieltäyydt uskomasta ja ottamasta sitä vastaan tai sinä hyväksyt ja uskot sen, ja sinusta tulee homo.Tähän tulisi vielä lisätä että Jumala vaikuttaa meissä Sanansa kautta.
Kun me otamme uskossa vastaan Jumalan Sanan ja pidämme Sanasta kiinni, tuntui miltä tuntui, se Sana vaikuttaa meissä niin että meille tapahtuu niin kuin Jumala on sanonut.
Tuo oli tosi avartava näkemys joka usein pidetään piilossa. Elikä nuo yliluonnollisia homotuntemuxia voi jokainen kysyä Jumalalta mistä tulevat. Hyvä Jaikal !! Lisä opetusta tällä aluella niin jokainen pääsee vapaxi !!
- Hyi hyi
Myöskin sinä savonarola. Et enää tarvitse huudella rakkauden tunnustuksiasi kenenkään perään. Silloin varmaan sulle riittää nykyinen haureudessasi otettu vaimorukkasi! Sähän huutelet miestenkin perään samalla tavoin kuin naisten perään! Jospa sinäkin opetuksen kautta pääsisist vapaaksi ja oma eukkosi sullee riittää sitten!
- Anonyymi00029UUSI
Homoilu on syntiä ja tuhoaa ihmiselämän. Tee parannus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1176824Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam464513Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk733671Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,272644Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni282401Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221886Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1981388Martinan prinsessahäät peruuntui
Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.3191204Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona
Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on361001- 88868