Päästökauppa - tuli todella kalliiksi?
Cee OO kaks
355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
-----------------------------------------------------------------
Paavo Rautio suositti kolumnissaan (HS 20. 11.), että EU keskittyisi vuoteen 2030 ulottuvassa ilmasto- ja energiapolitiikassaan lähinnä päästökauppaan, koska rinnakkaiset tavoitteet sotkevat päästökaupan ohjausmekanismia.
Päästökaupan suurin ongelma on kuitenkin muualla. Eri maat ovat lobanneet päästökauppamekanismin täyteen porsaanreikiä, ilmaiseksi jaettuja kiintiöitä ja mahdollisuuksia "korvata" päästöjä muualla maailmassa. Korvaukseksi on muun muassa rakennettu hiilivoimaloita EU:n ulkopuolelle.
Uusiutuvan energian lisäämistavoitteen ansiosta EU:ssa tapahtuu muutoksia, jotka vähentävät ilmastopäästöjä. Valitettavasti ne yksin eivät riitä. Esimerkiksi Saksa on korvannut ydinvoimaansa uusiutuvilla energiamuodoilla mutta pyörittää myös vanhoja hiilivoimaloita ja vie sähköä naapurimaihinsa, kuten Ranskaan.
Muut ohjauskeinot on ehdottomasti syytä pitää päästökaupan rinnalla varmistamassa energiantuotannon tarpeellinen rakennemuutos.
http://www.anttipesonen.fi/2013/10/korruptoituneet-poliitikot-estavat.html
Öljyriippuvuudesta irtautuminen ei tapahdu hetkessä. Nyt on monista eri syistä jo kiire uudistaa energiajärjestelmää. Koska energian kulutus on suurta mm. liikenteessä ja asumisessa, energiajärjestelmän uudistaminen koskee teollisuusmaissa kaikkia.
Suomessa Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä selvittää, miten päästään kohti oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä. Työryhmän puheenjohtajaksi on valittu öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila. Mitä sanoa tuohon? Jo kauan sitten Paavo Haavikko kirjoitti, että "Parodia on nykyään mahdotonta. He tekevät sen itse".
Oikeudenmukaisemman liikenteen suunnittelusta siis vastaa Suomessa kansainvälisen öljy-yhtiön johtaja.
Rakenteellinen korruptio on mm. etujen, asemien ja rahan jakamista poliittisin perustein. Se on salakavalampaa kuin avoin korruptio. Ja usein myös täysin laillista.
Mutta kunnianhan keräävät siitä niin Vihreät kuin ympäristöjärjestötkin.
Hehän ovat juuri ajaneet asiaa kuin kärmettä pyssyyn.