Luetaanko Ikaalisissa kansainvälisiä sanomalehtiä?

Että kertokaa!
287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomalainen lehdistö on sitoutunut EU- ihanuuden ylistämiseen
viimeiseen markkaamme asti eikä Ruotsin lehdet ole sen
avoimimpia tiedottamisessaan joten vapain lehdistö on
nykyään Venäjällä mutta he julkaisevat turhan vähän niitä
englanniksi.

Äänestä
  • Suomessa toteutetaan toimittajan vapautta totuuden kirjoittamisessa. Joku ulkopuolinen voisi olla sitä mieltä että kyseessä on aivopesu. Toisille kelpaa lehden viralliset linjat, kun ei muusta tiedä.

    Koko lehtien idea sananvapauden edistäjinä on kokenut inflaation, kun nykyään voi julkaista vain poliittisesti korrekteja kirjoituksia. Koska olette viimeksi lukeneet lehdistä esimerkiksi arvostelevia pääkirjoituksia nykyisestä pankkijärjestelmästä tai kritiikistä valittuja kärkipäättäjiä kohtaan?

    Jos joku alkaa julkaisemaan lehteä jossa kritisoidaan tehtyjä päätöksiä, niin voisinpa kestotilaajaksi siirtymistä harkita. Toistaiseksi riittää nettilehdet ja julkisissa tiloissa ilmaiseksi jaettava materiaali. Se on ihan yhtä laadukasta toimituksellisesti kuin mitä esim. hesari,aamulehti, jne.

    Onko lehdistöltä poistettu itsekritiikin aivolisäke vai onko laiskuus yllättänyt? Nykyään kaikki haastattelutkin on diipadaapaa, ei edes yritetä kaivella asioita monipuolisesti, tyydytään siihen mitä haastateltava asiasta viitsii kertoa.

    Karvalakki päähän ja Karpon opistoon opettelemaan omilla aivoilla ajattelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Se anoma kirjoitti:

Että kertokaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu