400 000 työtöntä, hyvän kehää hallitukselta

Vaikka muuta budjettiriihessä elokuussa sanottiin, kasvua eikä työpaikkoja ei ole tullut. Työttömänä on nyt jopa 400 000 suomalaista. Teollisuus on vapaassa pudotuksessa. Näkymät ensi vuodelle ovat vielä synkemmät.
Hallituksen rakenneuudistusten paketin pääministeri on puolestaan myöntänyt perustuvan pitkälti uskomuksiin.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tarjosi urpilainen

Äänestä
  • Katainen..

    Äänestä

  • Himasta, kirjoitti:

    Katainen..

    huolita, sähköpyöräkin on parempi

    Äänestä

  • ei me kirjoitti:

    huolita, sähköpyöräkin on parempi

    tulee rahaa, Himasella menee !

    Äänestä

Ihmettelen hallituksen aikaisempia päätöksiä turpeen verotuksen kiristämisestä. Pitää hakea ratkaisut ympäristöongelmille eikä vihata turvetta. Kannustan hallitusta tarkastelemaan turpeen ja hakkeen verotusta uudelleen, kansanedustaja totesi.
Hallituspuolue Sdp:n Jukka Kärnä oli samaa mieltä Pirttilahden kanssa: – Turvetta ei pidä vihata vaan käyttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lääkkeeksi ? kirjoitti:

Vaikka muuta budjettiriihessä elokuussa sanottiin, kasvua eikä työpaikkoja ei ole tullut. Työttömänä on nyt jopa 400 000 suomalaista. Teollisuus on vapaassa pudotuksessa. Näkymät ensi vuodelle ovat vielä synkemmät.
Hallituksen rakenneuudistusten paketin pääministeri on puolestaan myöntänyt perustuvan pitkälti uskomuksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu