Niin, miksi käärmeellä on myrkkyhampaat, jos senkin ruokavalio on "oikeasti" kasvispitoinen (kuten Sepä Se meitä valistaa)?
Mitä käärmeen piti alunperin syödä?
Ja jos joku ajattelee vetää hiasta syntiinlankeemuskortin, niin esittää sitten myös raamatullisen perusteen sille, että se koski myös eläimiä.
Mitä käärmeen piti alunperin syödä?
Ja jos joku ajattelee vetää hiasta syntiinlankeemuskortin, niin esittää sitten myös raamatullisen perusteen sille, että se koski myös eläimiä.
Vastaukset 27
Vanhimmat
"Niin, miksi käärmeellä on myrkkyhampaat, jos senkin ruokavalio on "oikeasti" kasvispitoinen (kuten Sepä Se meitä valistaa)? "
Niin kuin sepis on meille kärsivällisesti opettanut, kyse on tietenkin rappeutumisesta, mikä on seurausta syntiinlankeemuksesta. Varmaankin syntiinlankeemus on koskenut eläimiä koska sehän oli alunperinkin käärme, joka ihmisen houkutteli mierontielle.
Kyky myrkyttämiseen ja lihansyöntiin siis rappeutui vasta tuon petollisen teon jälkeen. On kuitenkin mielenkiintoista, että paholainen valitsi hahmokseen käärmeen eikä vaikka jänistä, koalaa tai marsua.
Ehkä näillä eläimillä on korkea Jahveen uskova moraali kun ovat onnistuneet säilymään kasvissyöjinä. Nuo onnettomat krokotiili, hiirihaukka ja gepardi kun ovat samaan aikaan selvästi hylänneet Jahven ja rappeutuneet koko kropaltaan petoeläimiksi.
Paholainenkin varmasti valitsi hahmokseen käärmeen, kun tiesi sen rappeutuvan lihansyöjäksi, antaen atterievokeille lisää päänvaivaa. Joku folkloristi-parka nyt tietenkin menee tekemään itsestään naurettavan ja väittämään, että käärme valikoitui paholaiseksi koska se on vastenmielinen ja usein myrkyllinen petoeläin.
Kaikkia naurettavuuksia sitä "tieteilijät" keksivätkin.
Täytyy vielä ottaa huomioon se, että kreationistien mukaan eläimissä on kaikki geneettinen informaatio ollut valmiina eli sitä ei synny lisää. Tämä geneettisen informaation paljous mahdollistaa esimerkiksi mikroevolutiivisen variaation, sillä Jumala on ollut niin viisaan kaukonäköinen, että tiesi eläimien tarvitsevan jonkun verran sopeutumista ympäristöönsä. Toisaalta geneettisen informaation katoaminen eli rappeutuminen selittää jotkin muutokset sitä kautta, että ominaisuus vain katoaa. Eli kreationistin mukaan mikroevoluutio selittyy jo olemassa olevan geneettisen informaation aktivoitumisella sekä sen katoamisella rappeutumalla.
Tästä pääsemmekin sitten myrkkyhampaisiin, mitkä ilmiselvästi eivät voi olla rappeutumista, koska miten ihmeessä geneettisen informaation katoaminen voi synnyttää myrkkyhampaat. Kreationistilogiikan mukaan Jumalan täytyi siis jo paratiisiin käärmeen luodessaan antaa sille geneettinen informaatio, joka mahdollistaa myrkkyhampaat. Kysymys kuuluukin, miksi?
En tosissani, vaan halutessani demonstroida tuollaisen viisastelun avuttomuutta, annan tällä kertaa kreationistisen vastauksen kahteen asiaan:
"Kreationistilogiikan mukaan Jumalan täytyi siis jo paratiisiin käärmeen luodessaan antaa sille geneettinen informaatio, joka mahdollistaa myrkkyhampaat. Kysymys kuuluukin, miksi?"
Myrkkyhampaiden alkuperäinen tarkoitus oli tietenkin auttaa käärmettä sulattamaan kasvisravintoa ruiskuttamalla siihen pehmentäviä kemikaaleja, jotka rappeutumisessa muuttuivat myrkyiksi.
Eläinten rappeutuminen ilmoitetaan Raamatussa Jumalan sanoessa Aadamille "kirottu olkoon maa sinun takiasi".
Tuo oli kyllä hyvä. Mutta ne jatkokysymykset, eli miksi käärme tarvitsi hampaiden kautta apua sulattamisessa kun mahassa olevat hapot toimisivat vielä paremmin, miten myrkky leviää hampaista koko vihannekseen ilman verenkiertojärjestelmää, ja niin edespäin...:)
"On kuitenkin mielenkiintoista, että paholainen valitsi hahmokseen käärmeen eikä vaikka jänistä, koalaa tai marsua."
Käärme oli tietenkin suuren oveluutensa vuoksi luonnollinen valinta ihmisen huijaamisen vaativaan tehtävään. Kertoohan Raamattu: "Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut." Pupujussit, koalat ja marsut sen sijaan eivät ole tunnettuja minään suurina älyn jättiläisinä ja olisivat voineet epäonnistua pahoin.
Käärme on jopa niin umpikiero otus, että huijaa itse Jumalaa tänäkin päivänä. Jumala nimittäin käski: "Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät." Tästä käskystä huolimatta käärme popsii ravinnokseen kaikkia eläimiä, mitkä sen suusta sisään mahtuvat, eikä kaikkitietävä huomaa mitään...
Kun vastaajalla on oikeus runoilla mitä tahansa ja tiukassa paikassa vetää GDI-kortti, niin kymmenen hulluakaan ei ehdi kysyä häntä kumoon.
Ahaa!
kumoonko onkin tarkoitus juoksuttaa?
Yritän tuossa ehdotella, ettei sellaisia kysymyksiä enää turhan päiten tehtäisi.
Eläimillä ei ole ikuista elämää, ja siksi ne vanhenevat ja kuolevat ja käärmeet ovat osa luonnon puhdistusmekanismia joka huolehtii armollisesti huonokuntoisten nopeasta poistamisesta näyttämöltä.
Nukutuspiikki ja raato sulatusuuniin ja maa pysyy puhtaana.
Luoja sanoi Aadamille että "Maan tomusta olet tullut ja tomuksi palajat."
Sama koskee myös eläimiä, joten tässä mielessä käärmeet syövät "maan tomua" syödessään tomuksi muutettavia kuolevia eläimiä.
Eikös ollutkin hyvä tämä Raamatun antama vastaus?
>>Eläimillä ei ole ikuista elämää, ja siksi ne vanhenevat ja kuolevat ja käärmeet ovat osa luonnon puhdistusmekanismia joka huolehtii armollisesti huonokuntoisten nopeasta poistamisesta näyttämöltä. Nukutuspiikki ja raato sulatusuuniin ja maa pysyy puhtaana.>Sama koskee myös eläimiä, joten tässä mielessä käärmeet syövät "maan tomua" syödessään tomuksi muutettavia kuolevia eläimiä.>Eikös ollutkin hyvä tämä Raamatun antama vastaus?
"Eläimillä ei ole ikuista elämää, ja siksi ne vanhenevat ja kuolevat"
Aivan, toisin kuin ihmisillä, jotka eivät vanhene ja kuole. Juuri näin.
"käärmeet ovat osa luonnon puhdistusmekanismia"
Selvennän hieman tätä ajatusta. Kyse on sekä syntiinlankeemuksesta johtuvasta rappeutumisesta että Jahven suunnitelmasta siivota luontoa. Samoin kuin oli kyse Aadamin vapaasta tahdosta syödä hedelmä ja Jahven suunnitelmasta, kuten todettu, siivota luontoa.
"Maan tomusta olet tullut ja tomuksi palajat."
Lisäisin tähän vielä, että kun taivaassa tapaatte iso-äitinne, hänellä on se sama ruumis kuin hänellä oli noin kolmekymppisenä. Se on Jahven tahto.
"Eikös ollutkin hyvä tämä Raamatun antama vastaus?"
Kolminkertainen halleluja! (Tämä on hyvä toistaa kolmasti niin kuin hurraa-huuto, jottei Jahvelle käy epäselväksi kenen takapuolta tässä kieli ruskeana nuollaan.)
"Eläimillä ei ole ikuista elämää, ja siksi ne vanhenevat ja kuolevat ja käärmeet ovat osa luonnon puhdistusmekanismia joka huolehtii armollisesti huonokuntoisten nopeasta poistamisesta näyttämöltä."
Mielikuvitusmaailmassasi tämä on varmasti syvällinen totuus. Todellisen luonnon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Kretarelle:
Kysymys ei ollut nykyajasta vaan paratiisista.
Jes 65 lupaakin että vielä tulee ihmiselle vaarattomia käärmeitä oleva aika.
Lue viimeinen jae ja ihaile sitä.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 65:1&rnd=1384331483528
Luehan hopeajutku sinäkin tästä ja viisastu.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 65:1&rnd=1384331483528
Lue sinäkin viimeiset jakeet ja näe ettei kyse ollutkaan nykyajasta vaan tulevasta.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 65:1&rnd=1384331483528
Ei kyllä aloitukseni koski ihan nykyaikaa. Jos sinä yrität vääntää sitä muuksi, niin se on oma häpeäsi.
Ja muuten, käärmeillä ei ole osaa eikä arpaa luonnon "puhtaanapidossa". Kaikki eläimet maatuvat täysin ilman yhdenkään käärmeen 'armonosoitusta'.
"Lue sinäkin viimeiset jakeet ja näe ettei kyse ollutkaan nykyajasta vaan tulevasta."
Olitko sekaisin, jo syntyessäsi, vai sekositko vasta tultuasi uskoon?
>Jes 65 lupaakin että vielä tulee ihmiselle vaarattomia käärmeitä oleva aika.
Jeah, sellainen on ollut meneillään jo ihmiskunnan alusta saakka. Lukuisat käärmelajit ovat ihmisille täysin vaarattomia.
Huomaa kyllä, miten vähän kosketusta jyrillä on todellisen luonnon kanssa, kun hän pitää käärmeenpuremaa armollisena tapana kuolla.
Nätistihän nuo hiiret nukahtavat kun kun piikin saavat.
Joku voi tietenkin kuvitella niille tuskia mutta todellisuudessa on tutkittu että näin ei ole.
Hiiri ei kilju tuskasta saatuaan kyynpureman.
Niin sinullahan on tapana keksiä asioita lennosta ja väittää, että jossain on joskus jotain tutkittu. Voisit nyt kerrankin antaa linkin tutkimukseen, jossa todetaan, että hiiret eivät tunne kipua, ettei mene taas ihan satuiluksi osaltasi. Varmaan myös johdonmukaisesti väität, että mikään muukaan käärmeen saaliseläin ympäri maapalloa ei tunne kipua joutuessaan käärmeen ruoaksi. Tähänkin voisit antaa todistusaineistoa.
"Varmaan myös johdonmukaisesti väität, että mikään muukaan käärmeen saaliseläin ympäri maapalloa ei tunne kipua joutuessaan käärmeen ruoaksi."
Voisin laajentaa teemaa hieman ja tuoda esiin kuinka oheisessa videossa rappeutumisen johdosta ensin hylkeet metsästävät kaloja, sitten valkohait hylkeitä ja lopuksi lokit syövät tähteet. Koko prosessissa on kyse myös puhtaanapidosta, eikä vain lopussa.
Olen aika varma, että jyr menee takuuseen siitä, ettei hylje tunne kipua siivouksen yhteydessä. Juuri niin kuin Jahve on asian tarkoittanut kaikessa hyvyydessään.
http://www.youtube.com/watch?v=v8IUFu1KXrM
Kivun estävä shokki on todellisuutta, ja se voi joskus kestää jopa tunteja jonkun jalan katkeamisen jälkeen.
Tämä tuo mieleen sen että eläimet eivät välttämättä tunne saalistustustilanteessa sellaista kipua kuin me kuvittelemme sillä useimmiten saalistus ja tappo ovat ohi muutamissa minuuteissa, siis paljon nopeammin kuin kivunlievitys-shokin vaikutus lakkaa.
Tästä on tehty jopa tutkimuksia joista muistan lukeeeni jo kauan sitten ensimmäistä kertaa, joten juttu on vanha totuus.
>Kivun estävä shokki on todellisuutta, ja se voi joskus kestää jopa tunteja jonkun jalan katkeamisen jälkeen.
Kai sen kuitenkin olisi oltava oma jalka eikä jonkun jalka.
Kyllä, mutta käärmeenpuremiin se ei näytä liittyvän.
Eikös Jumalan olisi luullut poistavan nuo myrkkyhampaan samalla kun poisti käärmeeltä jalat ja käski syömään vaan tomua. Jälkimmäistähän määräystähän käärme ei kai koskaan edes totellut.
Käärme kyllä syö ja on aina syönyt lihaa. Myrkkyhampaat ja lihansyönti ei johdu mistään "synnistä". Vaikka nyt taru siitä käärmeestä ei ole totta, niin pitäisikö muka kaikkia ihmisiä "rankaista" siitä että yksi tekee "syntiä". Käärme syö lihaa koska se on selviytymiskeino. Luonnonlaki.