Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?

Tuota Raamatusta tuttua muinaisten heprealaisten Jeesusta koskevaa epäilystä lainasin eilen illalla vastatessani Pystyyn_Kuolleelle tuolla Mielipidepankin avauksella koskien kepun kuntarakennemallia. Perusteena epäilykselleni oli vahva käsitykseni kepun monista aikaisemmista tekemisistä.

Peruskäsitykseni kepusta ei ole toki muuksi muuttunut, vaan kyllä sen historian valossa minäkin pienin varauksin allekirjoitan sen väittämän, että ”kepu pettää aina”, olkoon tuon väittämän isä Matti Putkonen, Pertti Paasio tai Ilkka Kanerva, joille jokaiselle siitä on kunniaa annettu. Mutta en allekirjoita tuon sloganin jatkoa: ”silloin se pettää pahiten, kun se joskus harvoin poikkeuksellisesti ei petäkään”. Päinvastoin olen iloinen siitä, että niinkin joskus tapahtuu.

Eilen illalla tuli kaksi tv-ohjelmaa, jossa tunnetut kepupolitiikot olivat valokeilassa. Heidän käyttäytymisestään ja sanomisistaan voidaan sanoa hyvää sekä huonoa:

Viron uutta itsenäistymistä käsitelleessä ohjelmassa silloinen (v. 1991) ulkoministeri Paavo Väyrynen oli pontevasti sitä mieltä, että Suomi ei voi tunnustaa Viron itsenäistymistä, sillä se rikkoisi suhteitamme Neuvostoliittoon. Tietenkin Väyrynen oli sitä mieltä, kun hän muutama vuosi aikaisemmin oli väitöskirjassaan ollut vakuuttavasti sitä mieltä, että Neuvostoliitto tulee olemaan ikuinen. Hän sai kannalleen myös varovaisen presidentti Mauno Koiviston.

Mutta sitten nuori pääministeri Esko Aho keksi, ettei meidän tarvitse sitä erikseen tunnustaakaan, kun voidaan todeta, ettei Suomi ole koskaan kumonnutkaan tunnustustaan Viron itsenäisyydestä, jonka annoimme jo v. 1920. Presidentti Koivisto oli heti samaa mieltä, mutta Paavo Väyrynen näytti kyllä kovin hapanta naamaa, kun ei taaskaan päässyt tavoitteeseensa.

Tuosta täydet pisteet Esko Aholle.

Mutta tuli myös ohjelma vajaat kymmenen vuotta myöhemmin velloneesta Jari Räsästä koskeneesta hiihdon doping-jupakasta. Siinä Esko Aho pontevasti teilasi asian esiin nostaneen tv-toimittaja Kari Väisäsen, joka sitten joutuikin jättämään tehtävänsä ja tuomittiin sakkoihin. Ahon käytöstä selittänee se, että hänellä Hiihtoliiton puheenjohtajana oli ”oma lehmä ojassa”, eli kyllä hänen kai täytyi olla tietoinen totuudesta, joka sitten myöhemmin Räsästä vastaan käydyssä oikeustaistelussa on paljastunut.

Heräsi vain mielessäni epäilys, että onnistuivatko vuodet kepupolitiikassa tekemään aikaisemmin rehellisestä Ahostakin, kunnon suomalaisesta, aidon kepulaisen?

Tiedä häntä, mutta jotenkin hämmentävää tuollainen on. Mutta eräillä kepupoliitikoilla on ainakin joskus ollut arvostettavaakin käyttäytymistä ja vilpitöntä pyrkimystä hyvissä asioissa. Olisiko sittenkin niin, että kyllä sitä voi olla kepulla nytkin joissakin asioissa. Voisiko sellainen asia olla myös tuo kepun malli kuntarakenneuudistuksessa? Vahvasti sitä kyllä epäilen, ja enemmän taipuvainen olen uskomaan siinä kepun perusteet sellaisiksi, kuin päättelen ne Mielipidepankin avaukselle laittamassani vastineessani.

Mutta minun todella täytynee yrittää karistaa itsestäni sellaiset ennakkoluulot kuin oli noilla heprealaisilla Jeesuksen suhteen. Eli kun Nasaretista tuli jotakin hyvää - ainakin meistä suomalaisista useimpien mielestä - niin voisiko sitä sittenkin tulla myös kepusta? Ainakin joskus? Täytyypä seurata asioita entistä valppaammin.

Mutta vaikeaa se on vuosikymmenten aikana syntyneitä käsityksiään muuttaa, varmaan melko mahdotonta ainakin, jos visitoin tällä palstalla. Täällä kun näkee, millaisia ihmisiä kepulaisissa on, niin tulee helposti vetäneeksi johtopäätöksen: sellainen puolue, millaiset kannattajat. Mutta on kai yritettävä ja toivottavasti pystyttäväkin ajattelemaan, että he eivät ole kepu, vaikka kuinka lähellä sitä ilmoittaisivat olevansakin.
64378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Mutta Rautavaaran äpärän ja heikkolahjaisen evp aliupseerin tyhmyys pysyy, muttei parane. Munakarvat harmaantuvaat ja harvenevat kunnes reppana lopulta päästää kylmän pierun. Näin on näreet???

Äänestä
  • Taitaa Talvivaara päästää ensin kylmän kepulaisen tsuhunun. Hoh hoh hooooooo siinä Lehtomäetkin pieree ankarasti ketutuksesta.

    Äänestä

  • Sonnimies, se aito kirjoitti:

    Taitaa Talvivaara päästää ensin kylmän kepulaisen tsuhunun. Hoh hoh hooooooo siinä Lehtomäetkin pieree ankarasti ketutuksesta.

    Lehtomäen perhe osti Talvivaaran osakkeita 230 000 eurolla. Osakkeen kurssi on pudonnut siitä ajasta 97 %. Lehtomäen potti on enää 6 900 euron arvoinen.Tappiota on tullut 223 100 euroa. Ei käy katteeks.

    Äänestä

Sekava kepukaunainen sepustuksesi on vaikea vastattava, siinä kun ei taaskaan ollut asiaa vaan omia mielikuviasi ja ennakkoluulojasi.

Viron itsenäistymisestä kertovassa ohjelmassa tuotiin esiin myös Urho Kekkosen vaikutus Viron itsenäisyyskehityksen liikkeelle sysääjänä. Kekkosella oli läpimät suhteet Viroon jo maan itsenäisyyden aikaan 1920 luvulta lähtien. Ylioppilaslehden päätoimittajana Kekkonen tuki vankasti "Estofennia-aatetta". 1930-luvulla Kekkonen myötävaikutti Suomi-Viro-seurassa jne. Sodan jälkeen hiljaiseloa kesti tuohon ohjelmassa mainittuun 1964 vierailuun saakka. Tarton juhlasalipuheessaan Kekkonen painotti "virolaisella sivistyneistöllä olevan vastuu virolaisuuden säilyttämisestä kotimaassaan". Nämä kuuluisat sanat Kekkonen toisti 14. toukokuuta 1964 pitämässään puheessa Tamminiemessä. Kekkonen ilmaisi, että Viron asia on hänelle ja hänen sukupolvelleen "tunteen asia" ja että virolaisuutta tulisi vaalia.

Kekkosen puheet antoi Virolle sen tarvitsemaa itsevarmuutta ja uskoa oman asian puolesta puhumiseen. Kekkosen suhdetta viroon tutkinut Kulle Raig kirjoittaa, että "Kekkosen vierailu Viroon voitaneen tulkita osaksi myöhemmin toiminutta laulavaa vallankumousta".

Ahon toiminta oli osaltaan jatkumoa tuolle Kekkosen aloittamalle Viroa tukeneelle politiikalle, jota tietysti piti tehdä ison karhun naapurissa ja nuo naapuruussuhteet huomioon ottaen. Koivisto oli surkea tuossa asiassa kuten monessa muussakin tekemisessään, toisaalta nopea kääntyminen Ahon puolelle oli osoitus, että Koivistokiin kykeni näkemään todellisuuden kun fiksummat sen hänelle esittivät. Harvinaista demarille.

Väyrynen pelasi omaa presidenttipeliään niin täydellä tunteella, ettei ymmärtänyt Neuvostoliiton tapahtumia kokonaisvaltaisesti. Tuo Viro episodi on hyvä osoitus siitä, kuinka Väyrysen kaavailut omasta urastaan oli laskettu Neuvostoliiton suhteiden varaan ja kehitys yllätti Väyrysen täysin eikä hän kyennyt viileään arviointiin kuten Aho.

Äänestä
  • Aloittaja

    Avaukseni ei ole sekava, eikä kepukaunainenkaan, mutta muilta osin vastineesi on asiallinen, joten vastaan siihen:

    Kuinka unohdinkaan Kekkosen! Olenhan tuonut jo vuosia sitten esille Kekkosen kunniaksi sen, että Kekkonen oli jo 1920-luvulta lähtien aito Viron ystävä. Hän todellakin pyrki pitämään yllä veljellisiä suhteita neuvosto-Viroonkin, jossa arvostettiin suuresti tuota, mitä tuot esille Kekkosen Viron vierailuista. Erityisen suurta ihailua Kekkonen sai osakseen siksi, että hän piti siellä erään innostavan puheensa viron kielellä, jonka Kekkonen oli opetellut melko hyvin jo nuorena ja se sujui häneltä vielä vanhempanakin.

    Kekkonen on Ahon tavoin hyvä esimerkki siitä, että samassa miehessä voi olla kaksi hyvin erilaista puolta, toinen hyvinkin arvostettava ja toinen … no, vähemmän arvostettava. Kai minä tuota toin esille jo siinä legendaarisen kuuluksi täällä tulleessa Kekkostutkielmassanikin.

    Muuten, tuossakin esittämäsi perusteella voisin myös sinut liittää siihen kepulaisten joukkoon, joka ei ole häpeäksi puolueelleen (katso edellinen viestini), mutta valitettavasti en tiedä, kenelle voisin sen kunnian antaa. Itselläsi lienee siis epäilyksiä itsesi suhteen, kun haluat puskassa pysyä.

    Äänestä

  • UPDATE_10435609 kirjoitti:

    Vai oikein legenraadisen kuuluissa Kekkostutkielmassasi?
    No herra ei kiellä itsestään suuria kuvittelemasta, muussa kohdin kuin "sanomalla", että joka itsensä ylentää, hänet alennetaan..)))
    Niinhän tällä palstalla on kaposemme kohdallakin käynyt.
    Kuvitteletko sinä aivan oikeasti olevasi joku tutkijakin??? :)))
    Tuollaisia nimitettiin kouluaikoinani esitelmiksi, joita pidettiin milloin mistäkin aiheesta, kukin tyylillään. En nyt muista pidettiinkö noita esitelmiä vain oppikoulussa, vaiko jo perätii kansakoulun 4-luokalla. Pitempäänhän ei silloin kansakoulussa oltukkaan, kun siirryttiin oppikouluun. Niin toki sinne piti pyrkiä ensin, ettei sinne ihan kaikki päässeet automaattisesti vaikka olisi kuinka ollut haluja. Jotkut pyrkivät useammmin, ja jotkut vain kerran. Jotkut pääsi ja jotkut eivät. Joilla ei ollut varaa maksaa lukukausimaksuja, saivat ns.vapaaoppilaisuuden, joten ei se rahasta ollut aina silloinkaan kiinni, jos päätä riitti.
    Vai oikein tutkielma. Kaipa sinulla on siitäkin oikein "proopuska" näyttää, että kyseessä on TUTKIELMA, eikä mikään kepu/KEKKOSkaunaisessa höperyydessä tehty pöytälaatikkokyhäelmä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ???????????????????? kirjoitti:

    No, teepä sitten sinä parempi kyhäelmä. Avauksillani aina esittämiesi "tietojesi", "näkemystesi" ja "esitystaitosikin" perusteella rohkenen päätellä, että sinulta kyllä jäisi tekemättä tällainenkin (josta ainakin ensimmäinen osa näkyy tulleen poistetuksi):

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/1019169

    Äänestä

  • UPDATE_10435609 kirjoitti:

    Avaukseni ei ole sekava, eikä kepukaunainenkaan, mutta muilta osin vastineesi on asiallinen, joten vastaan siihen:

    Kuinka unohdinkaan Kekkosen! Olenhan tuonut jo vuosia sitten esille Kekkosen kunniaksi sen, että Kekkonen oli jo 1920-luvulta lähtien aito Viron ystävä. Hän todellakin pyrki pitämään yllä veljellisiä suhteita neuvosto-Viroonkin, jossa arvostettiin suuresti tuota, mitä tuot esille Kekkosen Viron vierailuista. Erityisen suurta ihailua Kekkonen sai osakseen siksi, että hän piti siellä erään innostavan puheensa viron kielellä, jonka Kekkonen oli opetellut melko hyvin jo nuorena ja se sujui häneltä vielä vanhempanakin.

    Kekkonen on Ahon tavoin hyvä esimerkki siitä, että samassa miehessä voi olla kaksi hyvin erilaista puolta, toinen hyvinkin arvostettava ja toinen … no, vähemmän arvostettava. Kai minä tuota toin esille jo siinä legendaarisen kuuluksi täällä tulleessa Kekkostutkielmassanikin.

    Muuten, tuossakin esittämäsi perusteella voisin myös sinut liittää siihen kepulaisten joukkoon, joka ei ole häpeäksi puolueelleen (katso edellinen viestini), mutta valitettavasti en tiedä, kenelle voisin sen kunnian antaa. Itselläsi lienee siis epäilyksiä itsesi suhteen, kun haluat puskassa pysyä.

    Sekava tuo pitkähkö jorinasi kokonaisuuden kannalta epäoleellisista asioista on. Sitä vain on kovin vaikea itse havaita, varsinkin silloin kun havaitsemisvälineet eivät enää ole teräkunnossa.
    Kyllä se keskustakaunakin sieltä aika selkeästi löytyy.

    Kyllä sinusta HV:ni täytyy todeta: Paljon Sinulla on, mutta valitettavasti vielä enemmän puuttuu.

    Äänestä

  • Presidentti ja hallitus ovat tietysti ihan eri asemassa kuin muut puhuttaessa Viron itsenäisyyden tunnustamiseen liittyvistä perusteista ja vaikutuksista. Pelättiin tietysti sitä, etteivät asiat sujukaan niin kuin sisimmissään toivottiin ja sen vuoksi haluttiin olla mahdollisimman neutraaleja ja kantaa ottamattomia. Koivosto kannatii selvästi gorbatchovilaisuutta eikä sitä kehitystä haluttu kaataa, jos Gorba olisikin palannut juntan jälkeen valtaan. Kovisto pelkäsi tilannetta, missä Viro ei onnistuisikaan itsenäistymään eli NL muuttaisi tilanteen pakolla. Suomen toimia ei silloin ehkä katsottaisi hyvällä.

    Väyrynen on tuosta porukasta erikoisasemassa. Hän ei kaiketikaan ollut luonnostaankaan mikään Viron ystävä. Virolaisten haastateltavien kommentit nimenomaan Väyrysestä olivat hyvin nuivia. Virolaisten silmissä Väyrynen oli konna, ei Koivisto.

    Idea vanhasta tunnustuksesta lienee Jaakko Kalelan. Näin ohjelma antoi minusta ymmärtää. Aho omaksui tämän idean ja kun Kalela potkaisi Ahoa tiukassa paikassa sen verran kovaa jalkoihin, Aho uskaltautui esittämään tämän kannan, mikä sitten sopi Koivistolle. Väyryselle ei tämäkään käänne liene ollut mikään ilouutinen. Väyrynen oli tosiaan sellainen kieroilija, että hänellä oli vain henkilökohtainen etu pelissä. Virolaisista hän ei piitannut tuon taivaallista.

    Mutta eivät kaikki kepulaiset väyrysiä olleet. Ohjelmasta selvisi hyvin, kuinka kepulaiset Esko Ollila ja Kalervo Siikala auttoivat virolaisia sen minkä kykenivät ja inspiroivat kekseliäästi erilaisia rahoituskuvioita virolaisten tueksi.

    Kekkosen toiminta Viron hyväksi on ollut kiitettävää. Jo se, että hän uskalsi puhua juhlapuheensa Tartossa viroksi, on sen ajan tilanne huomioiden varsin uskalias temppu. Ilmankos virolaiset hänestä pitivät.

    Äänestä

  • Aloittaja

    mielipidepankki kirjoitti:

    Presidentti ja hallitus ovat tietysti ihan eri asemassa kuin muut puhuttaessa Viron itsenäisyyden tunnustamiseen liittyvistä perusteista ja vaikutuksista. Pelättiin tietysti sitä, etteivät asiat sujukaan niin kuin sisimmissään toivottiin ja sen vuoksi haluttiin olla mahdollisimman neutraaleja ja kantaa ottamattomia. Koivosto kannatii selvästi gorbatchovilaisuutta eikä sitä kehitystä haluttu kaataa, jos Gorba olisikin palannut juntan jälkeen valtaan. Kovisto pelkäsi tilannetta, missä Viro ei onnistuisikaan itsenäistymään eli NL muuttaisi tilanteen pakolla. Suomen toimia ei silloin ehkä katsottaisi hyvällä.

    Noin asia meni kuin sanot. Koiviston asema presidenttinä oli tietysti sellainen, että siinä vaadittiin hyvin suurta varovaisuutta tuossa asiassa.

    Esko Ollilahan itsekin esiintyi ohjelmassa - paljon on mies vanhentunut - ja panin toki merkille myös Kalelan ja Siikalan osuuden, mutten voinut tilnapuutteenkaan vuoksi niitä tuoda esille avauksessani. Enkä kai halunnut liikaa kehua kepulaisia;))

    Kekkoselle olen ennenkin antanut tunnustusta tuosta asiasta ja annan sitä tässäkin tuossa ylempänä. Käsityksemme Väyrysestä ovat täysin yhteneväiset. Tietenkin minulla kuten varmaan sinullakin on ollut selvä käsitys hänestä jo kauan, mutta tuo ohjelma osaltaan sitä vahvisti. Mies on liero.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Koivisto ei ainostaan pidättäytynyt kommenteista Viron tilanteesta, vaan avoimesti varoitteli virolaisia irrottautumaan Neuvostoliitosta. Hän myös kehotti suomalaisia poliitikkoja olemaan rohkaisematta virolaisia itsenäistymisasiassa.

    Koivisto oli saanut Moskovasta ohjeet tukea Gorbatshovia, eikä tilanteen muuttuessa uskaltanut tehdä itsenäisiä ratkaisuja. Muunmuassa Savisaar on kirjoittanut kirjassaan kuinka Suomen valtiojohto ei uskonut Viron itsenäistymiseen vuonna 1991, vaikka Neuvostoliitto oli jo hajoamassa. Savisaar arvostelee suoraan Koivistoa siitä, että Suomen poliittiselta johdolta, toisin kuin esimerkiksi kaikkien muiden pohjoismaiden hallituksilta, ei tullut tukea Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksille. Mauno Koivisto ei kyennyt tekemään omia aloitteita ilman Moskovan hyväksymistä, vaan kulki jälkijunassa. Koivisto muistetaan heikkojen presidenttien kerhoon kuuluvana.

    Kekkonen hoiti aikanaan tukensa Virolle tyylikkäästi kulttuuri- ja kansalaisjärjestötasolla, Koivisto oli täysin passiivinen.

    Väyrynen on oma lukunsa, hänen suhteensa Viron itsenäistymiseen pitää liittää hänen elämäntehtäväänsä, Suomen presidenttiyden saavuttamiseen. Tuon tavoitteen saavuttamiseksi askelmerkit oli aseteltu itätuulen varaan ja kun tuuli muuttui pyörteiseksi meni askeleet sekaisin.

    Mutta sinä heikkolahjainen evp aliupseeri tollisko et ole edes liero vaan nilviäinen.

    Äänestä

  • UPDATE_10435609 kirjoitti:

    Noin asia meni kuin sanot. Koiviston asema presidenttinä oli tietysti sellainen, että siinä vaadittiin hyvin suurta varovaisuutta tuossa asiassa.

    Esko Ollilahan itsekin esiintyi ohjelmassa - paljon on mies vanhentunut - ja panin toki merkille myös Kalelan ja Siikalan osuuden, mutten voinut tilnapuutteenkaan vuoksi niitä tuoda esille avauksessani. Enkä kai halunnut liikaa kehua kepulaisia;))

    Kekkoselle olen ennenkin antanut tunnustusta tuosta asiasta ja annan sitä tässäkin tuossa ylempänä. Käsityksemme Väyrysestä ovat täysin yhteneväiset. Tietenkin minulla kuten varmaan sinullakin on ollut selvä käsitys hänestä jo kauan, mutta tuo ohjelma osaltaan sitä vahvisti. Mies on liero.

    Väyrynen voi olla liero, mutta niin oli Koivistokin. Niinpä tuossa Viro kysymyksessäkin heillä meni ajatukset hyvin samaa rataa.

    Koivisto ja Väyrynen pelasivat samaa peliä eri puolilla, ja kyllähän heidän lähtökohtansa peliin samat olivat. Oman vallan lisääminen kaikin käytettävissä olevin keinoin. Koivisto teki sen vähemmän härskisti vaikkakin yhtä itsepäisesti ja pääsi presidentiksi, Väyrynen ei vielä ole päässyt.

    Koivistoa vaivasi liika varovaisuus, joka aiheutti reagoinnin hitautta ja sai asiat näyttämään vielä pahemmalta kuin ne todellisuudessa olivat. Väyrystä taas vaivaa liika pyrkyryys joka saa asiat näyttämään hänen kannaltaan pahemmilta kuin ne todellisuudessa ovat.

    Kaltaisesi historiaa eritäin huonosti tuntevat ja itsenäsiiin analyyseihin kykenemättömät näkevät niin Koivistosta kuin Väyrysestäkin vain julksin sanan luoman pinnan.

    Äänestä

  • Tarkennuksia kirjoitti:

    Koivisto ei ainostaan pidättäytynyt kommenteista Viron tilanteesta, vaan avoimesti varoitteli virolaisia irrottautumaan Neuvostoliitosta. Hän myös kehotti suomalaisia poliitikkoja olemaan rohkaisematta virolaisia itsenäistymisasiassa.

    Koivisto oli saanut Moskovasta ohjeet tukea Gorbatshovia, eikä tilanteen muuttuessa uskaltanut tehdä itsenäisiä ratkaisuja. Muunmuassa Savisaar on kirjoittanut kirjassaan kuinka Suomen valtiojohto ei uskonut Viron itsenäistymiseen vuonna 1991, vaikka Neuvostoliitto oli jo hajoamassa. Savisaar arvostelee suoraan Koivistoa siitä, että Suomen poliittiselta johdolta, toisin kuin esimerkiksi kaikkien muiden pohjoismaiden hallituksilta, ei tullut tukea Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksille. Mauno Koivisto ei kyennyt tekemään omia aloitteita ilman Moskovan hyväksymistä, vaan kulki jälkijunassa. Koivisto muistetaan heikkojen presidenttien kerhoon kuuluvana.

    Kekkonen hoiti aikanaan tukensa Virolle tyylikkäästi kulttuuri- ja kansalaisjärjestötasolla, Koivisto oli täysin passiivinen.

    Väyrynen on oma lukunsa, hänen suhteensa Viron itsenäistymiseen pitää liittää hänen elämäntehtäväänsä, Suomen presidenttiyden saavuttamiseen. Tuon tavoitteen saavuttamiseksi askelmerkit oli aseteltu itätuulen varaan ja kun tuuli muuttui pyörteiseksi meni askeleet sekaisin.

    Koviston motiivit asiassa olivat kuitenkin tyystin toiset kuin Väyrysen. Koivistohan katsoi asiaa Suomen edun kannalta, Väyrynen omaa etuaan painottaen. Koivostolla olivat presidenttikaudet loppumassa, ei hänellä voinutkaan olla henkilökohtaisia pyrkyryysmotiiveja.

    Toinen asia sitten on se, lukiko Koivisto ajan merkit väärin. Jälkeenpäin lopputuloksen tietäen voi sanoa tietysti, että hän luki ne väärin. Koivisti selvästi pelkäsi rähinää maamme rajojen läheisyydessä. Hän piti siis Baltian maiden itsenäistymishankkeita vaarallisena Suomen edun kannalta. Ne olivatkin riski, vaikka asiaa tutkailee jälkeenkin päin. Koivisto pyrki karttamaan riskiä, vaikka tunsi mitä ilmeisemmin myötätuntoa virolaisia ja baltteja kohtaan.

    Tuo on omaa kovin erikoista tulkintaasi. Väyryskauna ja Koivisto ihailu sotkevat ajatteluasi liikaa

    Molemmilla herroilla Väyrynen ja Koivisto oli sama motiivi, Moskovan miellyttäminen. Toinen oli presidentti ja toinen ulkoministeri. Ei Väyrynenkään joka käänteessä omaa henkilökohtaista etuaan painottanut. Niin Koivisto kuin Väyrynenkin selvästi reagoivat liian hitaasti tilanteessa, jossa Moskovasta ei saatukaan enää ohjeita. Itsenäinen kyky nopeaan päätöksentekoon puuttui molemmilta. Virkamiehillä näyttää olleen selkeästi erilainen asenne ja he ovat olleet aktiiviisia, samoin Aho näyttää nopeasti ymmärtäneen momentumin ainutlaatuisuuden.

    Huvittavinta näiden herrojen toiminnassa on, että vaikka olivat lähes syvimmät vihamiehet, toimivat kuitenkin samoin periaattein. Politiikka on joskus ihmellistä

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pari kommenttia kirjoitti:

    Väyrynen voi olla liero, mutta niin oli Koivistokin. Niinpä tuossa Viro kysymyksessäkin heillä meni ajatukset hyvin samaa rataa.

    Koivisto ja Väyrynen pelasivat samaa peliä eri puolilla, ja kyllähän heidän lähtökohtansa peliin samat olivat. Oman vallan lisääminen kaikin käytettävissä olevin keinoin. Koivisto teki sen vähemmän härskisti vaikkakin yhtä itsepäisesti ja pääsi presidentiksi, Väyrynen ei vielä ole päässyt.

    Koivistoa vaivasi liika varovaisuus, joka aiheutti reagoinnin hitautta ja sai asiat näyttämään vielä pahemmalta kuin ne todellisuudessa olivat. Väyrystä taas vaivaa liika pyrkyryys joka saa asiat näyttämään hänen kannaltaan pahemmilta kuin ne todellisuudessa ovat.

    Kaltaisesi historiaa eritäin huonosti tuntevat ja itsenäsiiin analyyseihin kykenemättömät näkevät niin Koivistosta kuin Väyrysestäkin vain julksin sanan luoman pinnan.

    >> Kaltaisesi historiaa eritäin huonosti tuntevat ja itsenäsiiin analyyseihin kykenemättömät näkevät niin Koivistosta kuin Väyrysestäkin vain julksin sanan luoman pinnan.>Koivisto ja Väyrynen pelasivat samaa peliä eri puolilla, ja kyllähän heidän lähtökohtansa peliin samat olivat. Oman vallan lisääminen kaikin käytettävissä olevin keinoin. Koivisto teki sen vähemmän härskisti vaikkakin yhtä itsepäisesti ja pääsi presidentiksi, Väyrynen ei vielä ole päässyt.

    Ulkoisiin tietolähteisiin tukeudumme kaikki, vaikka toki noista Viron uudelleen itsenäistymisen tapahtumista omakohtaiset muistikuvatkin ovat vielä aivan selkeät. Ulkoisia tietolähteitä pitää itsekunkin kyetä tukitsemaan ja analysoimaan, muutoin on täysin johdateltavissa. Sinun olen havainnut olevan aika kehnoilla historian tiedoilla varustettu (ainakin teet tolkuttoman paljon asiavirheitä) enkä ole erityisemmin omaehtoista pohdintaa kohdallasi kohdannut. Voithan todistaa vielä hallitsevasi asiat laaja-alaisemmin ja itsenäiseen ajatteluun kyeten.

    Kevennys tottakai tuo Väyrysen toistaiseksi puuttuva presidenttiys oli. Mutta totta toinen puoli. Väyrynen ei ole vielä luovuttanut vaan yrittää kerran vielä. Ainakin oman puolueensa ehdokkaaksi.

    Sanomani on siinä, että politiikassa pitää haistaa muutos ensimmäisten joukossa, muutoin jää historian lehdille epäonnistujana. Niin Koivistolle kuin Väyryselle kävi näin Balttien itsenäisyyspyrkimysten ja Neuvostoliiton hajoamisen suhteen. He katsoivat muualle tai eivät muuten vaan olleet täysin ajan hermolla kun valta vaihtui niin Moskovassa kuin Tallinnassa.

    Äänestä

  • UPDATE_10435609 kirjoitti:

    No, teepä sitten sinä parempi kyhäelmä. Avauksillani aina esittämiesi "tietojesi", "näkemystesi" ja "esitystaitosikin" perusteella rohkenen päätellä, että sinulta kyllä jäisi tekemättä tällainenkin (josta ainakin ensimmäinen osa näkyy tulleen poistetuksi):

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/1019169

    Luulo ei ole tiedon väärti:)))
    Voithan sinä noinkin olettaa, mutta tuollaista ei kukaan tervepäinen viitsisi edes yrittää tehdä.
    No jos päässä ei soi kuin kepu ja Kekkonen yötäpäivää, niin kaipa se sitten tuollaisiakin "TUTKIELMIA" teetättää.:)))

    Äänestä

  • UPDATE_10435609 kirjoitti:

    No, teepä sitten sinä parempi kyhäelmä. Avauksillani aina esittämiesi "tietojesi", "näkemystesi" ja "esitystaitosikin" perusteella rohkenen päätellä, että sinulta kyllä jäisi tekemättä tällainenkin (josta ainakin ensimmäinen osa näkyy tulleen poistetuksi):

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/1019169

    Varsinainen best seller on ollut tämä kekkos-tutkielmasi. Lähes 1200 lukijaa, huh huh. Eihän täällä enää päästä lähellekään noita lukemia.

    Keskustelukin on ollut asian tuntevampaa kuin nykyisin yleensä. On myös pysytty asiassa, mikä on harvinaista nykyisin. Täällä on taannuttu. Olet ehkä vähän taantunut Sinäkin, ei sinulta enää ole tuollaisia nähty. Paljon olet joutunut tutkimaan taustatietoja ja hyvin olet kirjoittanut.

    Mitähän vaarallista mahtoi olla tutkielmasi kahdessa ensimmäisessä luvussa, jotka on poistettu? Onko sinulla ne vielä tallella, voisitko ehkä laittaa ne vielä palstalle?

    Äänestä

  • M K-nen kirjoitti:

    Kohta se läväyttää tänne koko sepustuksensa. Sen pskakasan alle sinäkin sitten hukut.

    Äänestä

  • Aloittaja

    M K-nen kirjoitti:

    Varsinainen best seller on ollut tämä kekkos-tutkielmasi. Lähes 1200 lukijaa, huh huh. Eihän täällä enää päästä lähellekään noita lukemia.

    Keskustelukin on ollut asian tuntevampaa kuin nykyisin yleensä. On myös pysytty asiassa, mikä on harvinaista nykyisin. Täällä on taannuttu. Olet ehkä vähän taantunut Sinäkin, ei sinulta enää ole tuollaisia nähty. Paljon olet joutunut tutkimaan taustatietoja ja hyvin olet kirjoittanut.

    Mitähän vaarallista mahtoi olla tutkielmasi kahdessa ensimmäisessä luvussa, jotka on poistettu? Onko sinulla ne vielä tallella, voisitko ehkä laittaa ne vielä palstalle?

    Olkoonpa ns. vedätys tai ei, mutta vastaan tuohon asiallisesti, ja mielelläni niin teen.

    Ihmettelemäsi suuri kävijämäärä avauksellani selittyy siten, että siihen aikaan jokainen avauskerta kirjautui omaksi kävijäkseen, vaikka niitä olisi tullut samasta IP-osoitteestakin. Kuten tuossa niitä on kirjautunut ainakin minulta ja kiitettävästi tutkielmani jokaiseen lukuun kantaa ottaneelta Mielipidepankilta.

    Nythän on jo kauan ollut niin, että samasta IP-osoitteesta tulleet käynnit kirjautuvat vain kerran. Siitä johtuen avauksella voi olla enemmän viestejä kuin kävijöitä. Joskus nähdään sellainenkin ilmiö, että avauksella ei ole lainkaan kävijöitä, vaikka on useita keskusteluja; avaaja on keskustellut itsensä kanssa.

    Kyllähän tuo tutkielmani herätti paljon huomiota ja keskusteluakin niissä, joilla oli siihen eväitä. Silloin ei vielä täällä ollut noita, jotka nyt tulvivat aina ensimmäisten joukossa asia-avauksille, vaikkei heillä ole kykyä eikä haluakaan keskustella asiasta, ainoastaan tarve päästä esille. Vähänkin enemmällä ällillä ymmärtäisivät esille pääsemisensä kertovan vain heidän tyhjänpäiväisyydestään ja tyhjäpäisyydestäänkin.

    Ei tämä palstan nykyinen formaatti enää päästäisi läpi niin pitkiä kirjoituksia kuin jokainen osa tuosta tutkielmastani on. Siinä pääsyy siihen, miksi minulta ei ole enää nähty tuollaisia kirjoituksia. Eikä niille taitaisi olla enää monia lukijoitakaan palstan nykyväessä, josta nykyisiäkin kirjoituksiani pitävät liian pitkinä ainakin ne, jotka itse pystyvät vain parin lauseen roiskaisuihin, niissäkin aina samaa toistaen.

    Ilmeisesti niissä poistetuiksi tulleissa tutkielman kahdessa ensimmäisessä osassa oli jotakin vaarallista eräiden mielestä. Ensimmäinen osa, Nuori Urho Kekkonen toi esille Kekkosen nuoruuden vaiheita, mm. hänen osallistumistaan vapaaehtoisena vapaussotaan-kansalaissotaan ja toimimistaan teloitusryhmän johtajana Haminan valleilla. Käsiteltiin siinä jo myös Kekkosen kiihkeää Suur-Suomi-aatetta ja siihen kuulunutta ryssän vihaa ja myös jo hänen toimintaansa Etsivän Keskuspoliisin pelättynä kuulustelijana.

    Toinen osa on nimeltään Sotapoliitikko Urho Kekkonen. Ehkä siinä pidettiin arkaluontoisena sitä esille tuomaani tosiasiaa, että Kekkonen oli todellakin poliitikoistamme yksi kiihkeimmistä sodan kannattajista. Loppuun asti hän vastusti talvisodan rauhan tekoa, ja kun jatkosota syttyi, Kekkonen iloitsi siitä suuresti varmana siitä, että otamme menetyksemme ryssälle siltä takaisin korkojen kera, olihan hänen voittamattomaksi uskomansa natsi-Saksa tukenamme.

    Kyllä minulla tallella ovat tuon tutkielmani kaikki osat, mutta enpä taida enää yrittää laittaa tänne niitä kahta ensimmäistä, jotka puuttuvat tuosta. Eiväthän ne menisi enää läpikään yhtenä kappaleena, vaan niitä tarvitsisi pätkiä eri osiin. Mutta jos sinä - tai joku muukin - olisi niistä aidosti kiinnostunut, voisin kyllä ne lähettää, jos saisin sähköpostiosoitteenne.

    Äänestä

Aloittaja

Pieni, mutta tärkeä korjaus:

Sanon avaukseni lopussa

>>Mutta vaikeaa se on vuosikymmenten aikana syntyneitä käsityksiään muuttaa, varmaan melko mahdotonta ainakin, jos visitoin tällä palstalla. Täällä kun näkee, millaisia ihmisiä kepulaisissa on, niin tulee helposti vetäneeksi johtopäätöksen: sellainen puolue, millaiset kannattajat

Äänestä

http://blogit.demari.fi/leppa/2009/05/01/kepuko-pettaa-aina/

"Kepu pettää aina ja pahiten se pettää, kun se ei petä, sillä sitä ei kukaan osaa odottaa"
Noin taisi mennä sanatarkasti Pertti Paasion sanat.
Joskus oli jotain hyväntahtoista juttua myösPertti Paasion eriparisukista.
Paasioita on nyt jo kolmas sukupolvi politiikassa mukana.

Äänestä
  • Aloittaja

    Enhän minä kepuun kovin paljoa luota, mutta annan toki tunnustusta kepupoliitikoillekin silloin, jos näen niiden sellaista ansaitsevan.Helppoa se on minulle, kun olen tällainen puolueista riippumaton ja roikkumaton villi ja vapaa.

    Noin kai se meni tuo slogan kepun pettämisestä. Noista Pertti Paasion eriparisukista tuli mieleeni, että käyttikö hän kenties niitä shortsien kanna. Kaksinkertainen tyylirikko, jos on uskomista tuota, joka tuolla edellisellä avauksellani tänään on kauhistellut sitä, että minulla eräässä kuvassani ovat sukat - samaa paria toki - shortsien kanssa;))

    Äänestä

Seurasin Viron itsenäistymistä koskevaa ohjelmaa vain toisella silmällä ja korvalla ajatuksella, että katson sen tarkasti myöhemmin Ylen Areenasta, joten joudun tarkistamaan vielä nuo Väyrystä koskevat kommenttisi.

>>>Hän sai kannalleen myös varovaisen presidentti Mauno Koiviston.

Äänestä
  • Aloittaja

    En minäkään tuosta episodista Koivistolle pisteitä anna. Perusvarovainen mies hän oli yleensäkin, ja varovaisuuteensa Neuvostoliiton suhteen varmaan vaikuttivat hänen jo nuorena vapaaehtoisena sodassa saadut kokemukset, siinä kuuluisassa Törnin porukassa.

    Joo, toki muistan, että kaikki mainitsemasi olivat mukana niissä doping-sotkuissa, ei tosin muistaakseni vielä Jari Räsästä koskevissa, vaan vähän myöhemmissä Lahden MM-kisojen tiimoilta tulleissa. En minäkään usko, että hiihtoliiton johtokunnassa dopingia suunniteltiin, mutta hieman oudolta vaikuttaisi, jos siellä ei olisi ollut mitään aavistustakaan sellaisesta. Johtokunnilla joka tapauksessa on tietty vastuu siitä, mitä heidän alapuolellaan tapahtuu.

    Huomasit kai, että luen siihen palstalla kovin pieneen kepulaisten joukkoon, joka on vakavasti otettava eikä ole häpeäksi kannattamalleen puolueelle.

    Kyllä Matikainen-Kallström, Louekoski ja Petäjä olivat mukana jo vuoden 1998 doping-kohussa ja vaativat itselleen korvauksia. Linkin takana kaikki nimet, mutta tässä lyhennettynä vain mukana olleet tutut poliitikot:

    "Jari Räsänen vaatii päätoimittaja Kari Väisäseltä, toimittaja Johanna Aatsalo-Saliselta ja Suomen Tietotoimistolta yhteisvastuullisesti miljoonan markan korvausta henkisestä kärsimyksestä. Myös Hiihtoliiton johdon korvausvaatimukset ovat poikkeuksellisen suuret:
    puheenjohtaja Esko Aho 500 000 mk,
    johtokunnan jäsen Matti Louekoski 400 000 mk,
    johtokunnan jäsen Marjo Matikainen-Kallström 200 000 mk,
    johtokunnan varapuheenjohtaja Paavo M. Petäjä 150 000 mk"

    http://www.slu.fi/lum/11_99/slu-yhteiso/jari_rasanen_ja_hiihtoliiton_joh/

    P.S. Huomasin kyllä kommenttisi minusta, mutta pidän linjani, enkä ala asiasta keskustelemaan. ;-)

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Siis Kokoomus, Demari, Demari,Kokoomus, Demari, Keskusta,

    Tuossapa ne osalliset.

    Äänestä

  • UPDATE_10435609 kirjoitti:

    En minäkään tuosta episodista Koivistolle pisteitä anna. Perusvarovainen mies hän oli yleensäkin, ja varovaisuuteensa Neuvostoliiton suhteen varmaan vaikuttivat hänen jo nuorena vapaaehtoisena sodassa saadut kokemukset, siinä kuuluisassa Törnin porukassa.

    Joo, toki muistan, että kaikki mainitsemasi olivat mukana niissä doping-sotkuissa, ei tosin muistaakseni vielä Jari Räsästä koskevissa, vaan vähän myöhemmissä Lahden MM-kisojen tiimoilta tulleissa. En minäkään usko, että hiihtoliiton johtokunnassa dopingia suunniteltiin, mutta hieman oudolta vaikuttaisi, jos siellä ei olisi ollut mitään aavistustakaan sellaisesta. Johtokunnilla joka tapauksessa on tietty vastuu siitä, mitä heidän alapuolellaan tapahtuu.

    Huomasit kai, että luen siihen palstalla kovin pieneen kepulaisten joukkoon, joka on vakavasti otettava eikä ole häpeäksi kannattamalleen puolueelle.

    Kun sinä olet tuollainen tutkija, niin tutkisitko sen demareiden perustamispöytäkirjan, ja kertoisitko sitten meille palstalaisille vaikka linkittäen, oliko siinä Stalinin nimi?
    Olikohan se Forssa paikkakunta, vai kenties joku toinen?
    Sinähän olet mainostanut itse olleesi demariehdokkaana vaaleissakin, niin kaipa noin tarkkana ja FIKSUNA ihmisenä olet myöskin tutustunut sen puolueen historiaan(historian harastajanakin kun kehut olevasi ylivoimainen muihin palstalaisiin nähden) minkä ehdokkaaksi olet itsesi tyrkytänyt, vai olitko jo silloin niin demaripiireissä sisällä, jotta oikein asettivat sinut ehdolle?.

    Eli joskopa linkittäisit tuon jutun, joka on kyllä joskus aikaisemminkin ollut tällä palstalla, ja kommentoisit hieman, miksi Stalinin nimi on siinä paperissa, jos ei kerran ollut asia niin, että puolue on perustettu itänaapurin toimesta.

    Tuollainen asia on hyvä tietää kepulaistenkin tolliskojen, että miten asia oikein on.
    Olet niin usein kertonut olevasi täällä sivistämässä kepuleita, ja nyt siihen on sinulla oikein hyvä tilaisuus.

    Voi pyhä yksinkertaisuus noita sinun YLHÄÄLTÄ antamiasi pisteytyksiä kirjoittajista.
    Sairas sinä olet, mutta josko nyt kuitenkin vaihteen vuoksi tutkisit tuon "demariväitteen" todenperäisyyden.

    Äänestä

On hupaisaa, itse asiassa surkuhupaisaa, seurata, millä innolla erityisesti vihreät ovat ruvenneet meuhkaamaan idän suuntaan muka ihmisoikeuksien, ilmaston lämpiämisen yms. perusteella. IKään kuin vihreät jotenkin edustaisivat ihmishistorian syvintä ydintä, jotakin puhtaan valkoista kaiken mustan ja pahan keskellä.

Sama kummallinen hillunta on kuulunut myös porvarien käyttäytymiseen, josta nyt viimeisimpänä muistuu mieleen Jyri Häkämiehen hehkutukset heti, kun hän oli saanut riittävästi etäisyyttä itse arvostelun kohteeseen, että uskalsi siellä kaukana USA:ssa vertaistensa ja kaltaistensa joukossa ilmoille kuuluisan venäjä -mantransa ilmoille hönkäistä. Jo sitä ennen porvareilla on ollut valtaisa epäluulo itää kohtaan, jopa siinä määrin, ettei porvareita ole päästetty edes hallitukseen idänsuhteita pilaamaan.

Kylmän sodan aikakautena on ollut sangen luonnollista, että valtiot ovat pitäytyneet vallitsevan maailmankatsomuksen mukaisissa doktriineissaan. Siksi Suomenkaan ei ole ollut viisasta ryhtyä aukomaan päätään asioista, jotka eivät varsinaisesti ole Suomen asioita. Toisten valtioiden asioihin puuttuminen ei sitä paitsi liene sen kohteliaampaa valtioiden osalta kuin yksityisten kansalaistenkaan. Suomen tuskin kannattaa jatkossakaan leimautua miksikään maailman sheriffivaltioksi, vaikka se joitakuita porvareita (öky) kovasti kutkuttaisikin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Oltakoon vihreiden politiikasta mitä mieltä tahansa, kyllä ihmisoikeudet ovat niin tärkeä asia, että niistä kannattaa ja täytyykin ääntä pitää, tapahtuvatpa niiden loukkaukset missä tahansa. Ilmastonmuutoskin on jo hyvinkin vakuuttavasti todettu tapahtuneeksi ja yhä tapahtuvaksi, vaikka sen syistä ei ollakaan aivan yksimielisiä. Sinun ei kannattaisi mennä leimaamaan asiaa hölynpölyksi aikanaan Malediiveilla, kun tuo maailman matalin valtio -saarilla, joiden ”huiput” kohoavat vain muutamaan metriin - on aiheellinen pelko koko maan hukkumisesta veden alle. Kyllä siellä ollaan vakuuttuneita siitä, että ilmastonmuutoksesta tuo katastrofin uhka johtuu.

    Vaikka oletkin porvarikauhuinesi oikeasti hyvin vasemmistolainen - täydellinen vastakohta mm. nimim. Keskustaporvarille - olet myös asioita hyvin tunteva järkimies, joten ei sinun enää kannattaisi kumartaa niin syvästi Venäjää päin. Se ei nimittäin ole enää Neuvostoliitto, vaan tosiasiallisesti Suomea ja muita länsimaita paljon kapitalistisempi. Entistä Neuvostoliittoa se tosin muistuttaa siinä, että sielläkin vallanpitäjät ovat kovin yksinvaltaisia, demokratialla siellä ei ole juurikaan jalansijaa.

    Edellä sanomastani huolimatta totean tässäkin tuon edellä sanomani, eli luen kyllä sinut siihen pieneen kepulaisten joukkoon palstalla, joka on vakavasti otettava eikä ole häpeäksi kannattamalleen puolueelle.

    Se nyt joka tapauksessa kummastuttaa, miksi ihmisoikeuksiin ei puututtu aikoinaan? Miksi asia on jäänyt nykypäivään? Miksi Suomessakin vasta nyt on ryhdytty huutamaan? Ovatko ihmisoikeudet olleet joskus kunnossa? Ovatko ihmisoikeudet päässeet jossakin menneisyyden ja nykhetken välissä rapautumaan?

    Venäjää voi tietysti arvostella, mutta kannattaa nyt sentään katsoa missä ja miten sen tekee. Ja erityisesti millaisella porukalla.

    Ilmastonmuutosta vastaan taistelu on nähdäkseni sama asia kuin sadetanssi tai tuulimyllyjä vastaan taistelu. Ei ilmastolle ihminen juuri mitään voi. Ei ainakaan teknologian nykykehitystasolla. Kukaan ei myöskään ole perustellut sitä, onko ilmasto muuttunut? Tai jos on, niin onko muutos ollut ihmisen aiheuttama. Muutoksen näkeminen ilmastossa vaikuttaa enemmänkin uskon asialta.

    Äänestä

Niin kyllä tuon ilmastonmuutoksen näkee jo kapin munakarvoista.
Jo nyt ovat harvat ja harmaat ja kun viimeinen karva irtoaa on kapin ppeli pelattu eli game over???

Äänestä

Kuuleppa Vaari.

Ei tuolle Ylen Keksustapoliitikoiden peittoamiselle tarvitse muut syytä kuin katsoo noita Keskustan 23%:n kannatuslukuja.

Nytr On Denareilla (eikö se denari ollut jerusalemin mitättömin valuutta:D Siis samaa tasoa kuin Demarit nykyisin:D) kova hätä kun pelkjäävät että "porvarilliset voimat" valtaavat Suomen politiikan.

Tuo Porvareilla pelkottelu ei enää tahdo upota äänestäjiin niin silloin on pitänyt otta "haisevammat" keinot käyttöön. Siinä käytetään Härskisti Meidän kaikkien maksamaa mediaa, Myös Keksustalaisten maksamaa, Yleä tuon sonnan levittämiseen.

Normaali Sikalalietekin haisee karkilta tuon Ylen Lietteen rinnalla.

Äänestä

tomppelia törmyytelty korvasta ympäri maneesia oikein olan takaa ;)))

Äänestä
  • Eunukki-ruunaa on niin helppo höpläyttää....;)

    Äänestä

Voi sinua Jorma! Oletpas joutunut aika ryöpytykseen, mutta et ihan syyttäkään.
Eiköhän kannattaisi jo lopettaa koska olet meitä toimiupseereita riittävästi nolannut.

Äänestä
  • Aloittaja

    Enpä katsoisi joutuneeni ryöpytykseen. Kuuluisuutenikin on vain tällä pienellä areenalla saavutettua, toisin kuin sinulla:

    http://juhamolari.blogspot.fi/2012/06/suomalainen-kapteeni-antti-pekka.html

    Sikäli kuin olet tuo joskus facebook-kaverikseni halunnut ja päässyt. Siihen kai ainakin tuo viittaisi, mutta siihen ei ole luottamista, sillä täällä on eräille hyvin tavallista pyrkiä esiintymään itseään merkittävämmiksi näkeminään henkilöinä. Jotkut haluavat esiintyä jopa minun inkarnaatioinani, vaari_vainaina, kun eivät sentään kehtaa uskotella olevansa ihan elävä minä.

    Heikkolahjainen evp aliupseeri kapi on noussut kuuluisuuteen täällä upeilla munakarvakuvillaan.

    Äänestä

  • UPDATE_10435609 kirjoitti:

    Enpä katsoisi joutuneeni ryöpytykseen. Kuuluisuutenikin on vain tällä pienellä areenalla saavutettua, toisin kuin sinulla:

    http://juhamolari.blogspot.fi/2012/06/suomalainen-kapteeni-antti-pekka.html

    Sikäli kuin olet tuo joskus facebook-kaverikseni halunnut ja päässyt. Siihen kai ainakin tuo viittaisi, mutta siihen ei ole luottamista, sillä täällä on eräille hyvin tavallista pyrkiä esiintymään itseään merkittävämmiksi näkeminään henkilöinä. Jotkut haluavat esiintyä jopa minun inkarnaatioinani, vaari_vainaina, kun eivät sentään kehtaa uskotella olevansa ihan elävä minä.

    Inkarnatio"...:)) voi pyhä sylvi. mitä tekosivistystä Rautavaaran heikkolahjaiselta äpärältä...

    Äänestä

  • UPDATE_10435609 kirjoitti:

    Enpä katsoisi joutuneeni ryöpytykseen. Kuuluisuutenikin on vain tällä pienellä areenalla saavutettua, toisin kuin sinulla:

    http://juhamolari.blogspot.fi/2012/06/suomalainen-kapteeni-antti-pekka.html

    Sikäli kuin olet tuo joskus facebook-kaverikseni halunnut ja päässyt. Siihen kai ainakin tuo viittaisi, mutta siihen ei ole luottamista, sillä täällä on eräille hyvin tavallista pyrkiä esiintymään itseään merkittävämmiksi näkeminään henkilöinä. Jotkut haluavat esiintyä jopa minun inkarnaatioinani, vaari_vainaina, kun eivät sentään kehtaa uskotella olevansa ihan elävä minä.

    Kapi ja kapin viiteryhmä???
    Ja vielä itse linkkitti. Ei voi kuin ihmetellä.
    Ja vain pienellä areenalla saavutettu kuuluisuutensa:))))

    Äänestä

  • UPDATE_10435609 kirjoitti:

    Enpä katsoisi joutuneeni ryöpytykseen. Kuuluisuutenikin on vain tällä pienellä areenalla saavutettua, toisin kuin sinulla:

    http://juhamolari.blogspot.fi/2012/06/suomalainen-kapteeni-antti-pekka.html

    Sikäli kuin olet tuo joskus facebook-kaverikseni halunnut ja päässyt. Siihen kai ainakin tuo viittaisi, mutta siihen ei ole luottamista, sillä täällä on eräille hyvin tavallista pyrkiä esiintymään itseään merkittävämmiksi näkeminään henkilöinä. Jotkut haluavat esiintyä jopa minun inkarnaatioinani, vaari_vainaina, kun eivät sentään kehtaa uskotella olevansa ihan elävä minä.

    Kyllä Sinä HV:ni tavan pöljä olet kun menit tuohon A-P M ... nen vedätykseen. Tiedän miehen ja hän taatusti sekaantuisi millään tavalla Sinun kuvioihisi täällä.

    Et ymmärtänyt sitäkään, että suuri osa Suomen "toippareista" pystyy aika äkkiä tuon fb-kaverisi identifioimaan. Johtuu yksinkertaisesti yhteisestä nimittäjästä, Päällystöopistosta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Yleisjohtaja kirjoitti:

    Enpä oikein mennyt siihen parempien ilojen puuttuessa harrastamaanne huviinne, eli vedätykseenne. Sanoinhan

    >>Sikäli kuin olet tuo joskus facebook-kaverikseni halunnut ja päässyt. Siihen kai ainakin tuo viittaisi, mutta siihen ei ole luottamista, sillä täällä on eräille hyvin tavallista pyrkiä esiintymään itseään merkittävämmiksi näkeminään henkilöinä

    tomppeli jatkaa ikuista määkimistään saitilla. Vailla alkeellisintakaan asiantynkää. Pelkkääpaskaa aamusta iltaan.

    Äänestä

  • UPDATE_10435609 kirjoitti:

    Enpä katsoisi joutuneeni ryöpytykseen. Kuuluisuutenikin on vain tällä pienellä areenalla saavutettua, toisin kuin sinulla:

    http://juhamolari.blogspot.fi/2012/06/suomalainen-kapteeni-antti-pekka.html

    Sikäli kuin olet tuo joskus facebook-kaverikseni halunnut ja päässyt. Siihen kai ainakin tuo viittaisi, mutta siihen ei ole luottamista, sillä täällä on eräille hyvin tavallista pyrkiä esiintymään itseään merkittävämmiksi näkeminään henkilöinä. Jotkut haluavat esiintyä jopa minun inkarnaatioinani, vaari_vainaina, kun eivät sentään kehtaa uskotella olevansa ihan elävä minä.

    Kerrohan vähän mitä ajat takaa tuolla "juhamolari" linkitykselläsi.
    Eipä kovin normaali ihmisen touhuilta vaikuta sieltä aukeavat jutskat?
    Tuollaisiako ne sinun viiteryhmäläisesi ovatten?

    Äänestä

Aloittaja

No niin. Toinhan taas valoa pimeyteen ja lämpöä kylmyyteen, kun nuotio jo palaa avaukseni edessä. Tällä kertaa itsekin heittelin melkoisesti klapeja nuotioon, mutta nuo pikkuystäväni sitä tulta ovat enemmän vireillä pitäneet, kun yksinäisillä ressukoilla on siellä jossakin kylmää ja pimeää.

Onhan ihan asiallisiakin vastineita tullut, ja ne olen pyrkinyt huomioimaan niihin vastaamalla. Mutta täytyyhän minun toki huomioida myös nuo, joille ne ole yksittäisesti vastaillut, sillä parastaan hekin ovat yrittäneet, hengenlahjojensa mukaan. Ei keneltäkään voida vaatia enempää kuin mitä hänellä on. Mutta hyvä antaa vähästäänkin, kuten sanonta kuuluu.

Kiinnitän kuitenkin vielä huomiota ajatuksiini, joita he tälläkin avauksellani ovat minussa synnyttäneet:

Taas, kuten jokaisella avauksellani aiemminkin, he ottavat esille Rautavaaran. He ilmeisesti syyttävät tuota syrjäistä pitäjää siitä, että sieltä heille on tullut tällainen voittamaton kauhu. Syytöntä syyttävät, ei Rautavaara minua tällaiseksi kasvattanut, lähdin sieltä jo yli 60 vuotta sitten. Oli pitkiä aikoja, etten pitänyt sinne mitään yhteyksiä, mutta viime vuosina olen siellä pyrkinyt kerran vuodessa käymään lähinnä siksi, että olen jo kauan huolehtinut minut kasvattaneiden isovanhempieni haudanhoitosopimuksesta, kun siellä ei ole enää muuta sukua. Jos Rautavaaralla olisin pysynyt, minähän saattaisin olla kepulainen kuten hekin, sillä melko huonosti siellä menee, kun kepu on sielläkin jo kauan ollut vallan kahvassa.

Syyttäisivät mieluummin tätä Helsinkiä, tai muuta suurta maailmaa, jossa paljon reissaan. Niiden vaikutus minun kasvamiseen tällaiseksi on ollut paljon merkittävämpi kuin Rautavaaran.

Aliupseerin myös he aina ottavat esille. Turha syytös sekin, sillä siitä on hirmuisen kauan, kun olin aliupseeri. Viimeisellä YK:n rauhanturvaajamatkallanikin olin jo reserviläinen, kapteeni evp, ja siitäkin on aikaa jo neljättäkymmentä vuotta. Valion vaikutus minuun on paljon myöhempää, mutta on tosin aikaa jo 15 vuotta siitäkin, kun jäin eläkkeelle Valion keskushallinnon isännöitsijän tehtävästä.

Tällaisiin näkemyksiin kepusta ovat vaikuttaneet he itse enemmän kuin mitkään edellä mainitsemani tekijät. Joten ottakoot siitä ainakin osasyyn itselleen. Tosin kepun poliitikot ja puolueen politiikka sittenkin on ollut merkittävin vaikuttaja siihen, että minusta on tullut tällainen kauhea pelote heille.

Kun minulla on parikin kirjaa keskenlukuisina ja muuta puuhaa, toivottelen jo nyt hyvää yötä kaikille! Toivottavasti eivät näe painajaisunia kauheasta kapista nuokaan, joista edellä puhun - siellä nuotion ääressä, sillä sinnehän he nukahtavat, kun palsta on heille mieluisampi kuin muhkurainen vuoteensa ankeassa asunnossaan.

Äänestä
  • Sinä et lähtenyt rautavaarasta, sinut lähetettiin. Äitisi hylkäsi äpäränsä ja isovanhempasi potkaisi heikkolahjaisen luuserin maantielle. Ja mitä tulee aliupseeriuteesi, niin kerran aliupseeri aina aliupseeri ja sekin arvo on sinulle tolliskolle liikaa...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kadettiupseeri kirjoitti:

    Sinä et lähtenyt rautavaarasta, sinut lähetettiin. Äitisi hylkäsi äpäränsä ja isovanhempasi potkaisi heikkolahjaisen luuserin maantielle. Ja mitä tulee aliupseeriuteesi, niin kerran aliupseeri aina aliupseeri ja sekin arvo on sinulle tolliskolle liikaa...

    Tekisipä mieleni näyttää tuo törkysi vaikkapa jollekin entiselle esimiehelleni, esim. Esikuntakoulun ent. johtajalle tai PE:n komento-osaston ent. päällikölle, tai vaikkapa vain tuolla Rauhanturvaajissa jollekin kadettiupseerikaverilleni. He oikeasti kadettiupseereina saattaisivat pitää tuollaista kadettiupseerin nimissä tehtyä esitystä kunniaansa loukkaavana niin, että panisivat poliisit asialle kaivamaan sinut sieltä puskastasi. Mutta älä pelkää, reppana, en viitsi niin tehdä, et raukka ole vaivan arvoinen.

    Voi pitää monen kohdalla paikkaansa kerran kepulainen, aina kepulainen, mutta mikään muu ei taida olla yhtä pysyvää. Aliupseereista eräät jo ennen toimiupseerikunnan syntyä ylenivät upseereiksi, sodan aikana hyvin monet. Tietämistäni korkeimmalle kohonnut entinen kanta-aliupseeri oli Antti Pennanen, josta tuli lopulta kenraaliluutnantti ja Rajavartiolaitoksen komentaja.

    No, onhan niitä tullut maailmalla suurempiakin jopa korpraaleistakin, kuten aikoinaan Ranskassa Napoleon ja Saksassa Hitler. Mutta sinä olet pysynyt sellaisena, jollaiseksi olet sattunut syntymäänkin, ja varmasti myös siellä, missä satuit syntymään. Sellaista muuntumattomuutta ja synnyinpaikkauskollisuutta lienee eläinkunnassakin lähinnä vain kastemadoilla ja muilla lieroilla. Ihmiskunnassa vain kepulaisilla.

    Napoleon oli kyllä taistelukentillä ylennyksensä ja kunniansa saavuttanut kenraali. Oletko muuten saanut kunniamitallisi 15 vuoden päivystyksestä saitilla.

    Kun uskot saittilaisten olevan kepulaisia sama pätee sinuun. Ei kukaan päivystä noin kauvaa inman kepuaatetta. Olet selvästi kepun myyrä, joka provosoi keskustelua. Kepun puoluetoimisto vaan laski väärin. Et aikaansaakkaan keskustelua kepusta vaan itsestäsi.

    Evät tietysti voineet kuvitellakkaan että joku on tuollainen narsisti. Täysi politiikkokin, "ihan sama mitä puhutaan, kunhan puhutaan"

    Äänestä

  • UPDATE_10435609 kirjoitti:

    Tekisipä mieleni näyttää tuo törkysi vaikkapa jollekin entiselle esimiehelleni, esim. Esikuntakoulun ent. johtajalle tai PE:n komento-osaston ent. päällikölle, tai vaikkapa vain tuolla Rauhanturvaajissa jollekin kadettiupseerikaverilleni. He oikeasti kadettiupseereina saattaisivat pitää tuollaista kadettiupseerin nimissä tehtyä esitystä kunniaansa loukkaavana niin, että panisivat poliisit asialle kaivamaan sinut sieltä puskastasi. Mutta älä pelkää, reppana, en viitsi niin tehdä, et raukka ole vaivan arvoinen.

    Voi pitää monen kohdalla paikkaansa kerran kepulainen, aina kepulainen, mutta mikään muu ei taida olla yhtä pysyvää. Aliupseereista eräät jo ennen toimiupseerikunnan syntyä ylenivät upseereiksi, sodan aikana hyvin monet. Tietämistäni korkeimmalle kohonnut entinen kanta-aliupseeri oli Antti Pennanen, josta tuli lopulta kenraaliluutnantti ja Rajavartiolaitoksen komentaja.

    No, onhan niitä tullut maailmalla suurempiakin jopa korpraaleistakin, kuten aikoinaan Ranskassa Napoleon ja Saksassa Hitler. Mutta sinä olet pysynyt sellaisena, jollaiseksi olet sattunut syntymäänkin, ja varmasti myös siellä, missä satuit syntymään. Sellaista muuntumattomuutta ja synnyinpaikkauskollisuutta lienee eläinkunnassakin lähinnä vain kastemadoilla ja muilla lieroilla. Ihmiskunnassa vain kepulaisilla.

    Muistappa Rautavaaran äpärä ja heikkolahjaainen evp aliupseeri, että rottakoulun ja kansakoulun käyneet eivät ylene upseereiksi vaan toimiupseereiksi (eli entiset aliupseerit).
    Lopeta jo valehteliminen sinä onneton luuseri!

    Äänestä

  • UPDATE_10435609 kirjoitti:

    Tekisipä mieleni näyttää tuo törkysi vaikkapa jollekin entiselle esimiehelleni, esim. Esikuntakoulun ent. johtajalle tai PE:n komento-osaston ent. päällikölle, tai vaikkapa vain tuolla Rauhanturvaajissa jollekin kadettiupseerikaverilleni. He oikeasti kadettiupseereina saattaisivat pitää tuollaista kadettiupseerin nimissä tehtyä esitystä kunniaansa loukkaavana niin, että panisivat poliisit asialle kaivamaan sinut sieltä puskastasi. Mutta älä pelkää, reppana, en viitsi niin tehdä, et raukka ole vaivan arvoinen.

    Voi pitää monen kohdalla paikkaansa kerran kepulainen, aina kepulainen, mutta mikään muu ei taida olla yhtä pysyvää. Aliupseereista eräät jo ennen toimiupseerikunnan syntyä ylenivät upseereiksi, sodan aikana hyvin monet. Tietämistäni korkeimmalle kohonnut entinen kanta-aliupseeri oli Antti Pennanen, josta tuli lopulta kenraaliluutnantti ja Rajavartiolaitoksen komentaja.

    No, onhan niitä tullut maailmalla suurempiakin jopa korpraaleistakin, kuten aikoinaan Ranskassa Napoleon ja Saksassa Hitler. Mutta sinä olet pysynyt sellaisena, jollaiseksi olet sattunut syntymäänkin, ja varmasti myös siellä, missä satuit syntymään. Sellaista muuntumattomuutta ja synnyinpaikkauskollisuutta lienee eläinkunnassakin lähinnä vain kastemadoilla ja muilla lieroilla. Ihmiskunnassa vain kepulaisilla.

    Niin ja onhan sinustakin tullut Kellokosken kenraali....;)

    Äänestä

Mikähän siinä on, kun Hiihtoliiton silloiset johtokunnan jäsenet Matti Louekoski ja Marjo Matikainen-Kallström eivät koskaan joudu tilille tuon aikaisista tekemisistään? Yhtä lailla he vaativat vahingonkorvauksia kunniansa loukkauksesta, vaikka heitä ei kukaan mieltänyt vastuulliseksi yhtään mistään. Kaikki sonta on kaadettu Ahon niskaan, vaikka hän ei takuulla ole luottamusmiesjohtajana tiennyt, mitä operatiivinen johto puuhailee. Täytyy muistaa, että hurja menestys maastohiihdossa alkoi ennen kuin Ahosta tuli puheenjohtaja. Eihän Ahoa olisi koko pesti muutoin kiinnostanutkaan. Millä tuo ennen Ahoa alkanut menestys saatiin aikaan, jos Aho kerran toi dopingit mukanaan, kuten monet (toivottavasti et sinä) tuntuvat uskovan?
Mitä taas tietämiseen tulee, niin mitä luulet, kertoiko K P Kyrö ja aineiden kanssa puuhasteleva operatiivinen johto uudelle puheenjohtajalle Esko Aholle, että tämä hiihtäjien menestys on hankittu vilpillisin keinoin?
Erittäin todennäköisesti eivät kertoneet!

Äänestä
  • Aloittaja

    En ole pitänytkään Ahoa suyyllisenä, en edes väittänyt hänen olleen tietoinen asioista. Mutta hieman kyllä ihmettelisin, jos organisaation johtajalla ei olisi ollut yleisistä tavoista edes aavistusta. Vastuu organisaation toiminnasta kyllä aina kuuluu organisaation johtajalle.

    Pesetkö sinä vaari koskaan hampaitasi, kun ovat noin limaiset ja keltaiset.
    Alapään hygieniasta en kehtaa edes kysyä, oli munakarvakuvasi niin järkyttävä...

    Äänestä

  • Timo Harakka on kirjoittanut erittäin hyvin Ahon roolista asiassa. Muillakin on häpeän paikka asiassa, mutta Aho on asemansa vuoksi päävastuullinen. Tässä sentään oltiin tuhoamassa hyvää journalismia tehneiden kahden toimittajan elämäntyötä, syyllistämässä heitä rikollisiksi ja vaatimassa heiltä aivan älyttömiä vahingonkorvauksia (mm. Ahon vaatimus puoli miljoonaa markkaa).

    Ahon toiminnan häpeällisyys on siinä, etteivät hänellä hälytyskellot alkaneet soimaan, kun tällaisia doping-väitteitä tuli julki. Ahon olisi pitänyt perehtyä asiaan ja selvityttää hiihdon parissa, ovatko väitteet aivan tuulesta temmattuja. Tähän Aho ei ryhtynyt vaan alkoi armottoman toimittajien ajojahdin pitäen alusta asti selviönä, että nämä kirjoittavat puhdasta potaskaa. Ei Ahon toiminta ole millään lailla puolustetavissa.

    http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/esko-aho-hiihtoliitto-ja-doping

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Timo Harakka on kirjoittanut erittäin hyvin Ahon roolista asiassa. Muillakin on häpeän paikka asiassa, mutta Aho on asemansa vuoksi päävastuullinen. Tässä sentään oltiin tuhoamassa hyvää journalismia tehneiden kahden toimittajan elämäntyötä, syyllistämässä heitä rikollisiksi ja vaatimassa heiltä aivan älyttömiä vahingonkorvauksia (mm. Ahon vaatimus puoli miljoonaa markkaa).

    Aivan sairasta ja epäjohdonmukaista kiihkoilua.

    Harakka kirjoittaa: "Jotenkin voi tajuta Räsäsen vaatiman miljoonan, mutta miten Esko Aholla oli otsaa edes pyytää puolta miljoonaa? Entä Matti Louekoskella (sd.) 400 000 ja Marjo Matikainen-Kallströmillä (kok.) 200 000?"

    Miten Harakka voi tajuta Räsäsen korvausvaatimuksen, mutta ei Ahon, Louekosken eikä Matikainen-Kallströmin vaatimusta? Olettaako Harakka, että Räsänen ei tiennyt aineiden käytöstä, mutta Aho ja mainitut johtokunnan jäsenet tiesivät?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Timo Harakka on kirjoittanut erittäin hyvin Ahon roolista asiassa. Muillakin on häpeän paikka asiassa, mutta Aho on asemansa vuoksi päävastuullinen. Tässä sentään oltiin tuhoamassa hyvää journalismia tehneiden kahden toimittajan elämäntyötä, syyllistämässä heitä rikollisiksi ja vaatimassa heiltä aivan älyttömiä vahingonkorvauksia (mm. Ahon vaatimus puoli miljoonaa markkaa).

    Ahon toiminnan häpeällisyys on siinä, etteivät hänellä hälytyskellot alkaneet soimaan, kun tällaisia doping-väitteitä tuli julki. Ahon olisi pitänyt perehtyä asiaan ja selvityttää hiihdon parissa, ovatko väitteet aivan tuulesta temmattuja. Tähän Aho ei ryhtynyt vaan alkoi armottoman toimittajien ajojahdin pitäen alusta asti selviönä, että nämä kirjoittavat puhdasta potaskaa. Ei Ahon toiminta ole millään lailla puolustetavissa.

    http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/esko-aho-hiihtoliitto-ja-doping

    Ahon ympärillä sinäkin vain pyörit. Harakka sentää muistaa sivumennen kyseenalaistaa muutamat muutkin korvauksia vaatineet Hiihtoliiton luottamusmiehet ja operatiiviset johtajat. Tuskin puheenjohtajan kanta sentään yksin ratkaisi, lähdetäänkö oikeustielle.

    Itse en olisi lähtenyt, vaan mielestäni olisi riittänyt, että STT:n uutisointi viedään Julkisen Sanan Neuvostoon. Sieltä olisi tullut varmasti langettava päätös, koska niin amatöörimäisellä tavalla eli käytännössä yhden lähteen kertoman pohjalta uutinen julkaistiin, että STT:n toimintaa ihmetteli silloin koko suomalainen mediakenttä. Riittämättömällä näytöllä tuomiotaan perusteli oikeuskin ja JSN on sentään omissa jutuissaan oikeuslaitostakin ärhäkämpi.

    Äänestä

Otsikon voisi muuttaa muotoon "Voiko Narsistilta tulla mitään hyvää?"

Vastauksen tiedämme.

Miten voitkaan olla koko ajan tyrkyttämässä persoonaasi esiin ja sivuuttamaan asiakeskustelun tyystin? Mikä ajaa ihmisen noin sairaaseen itsekorostukseen, vieläpä täysin vailla näyttöjä. Vaatimaton aliupseerin sotilasura muka menestyksekäs upseerin ura. Heppoinen väliportaan hallintovirka Valiolla muka vaativa johtotehtävä. Onneton sivistystaso, alhainen kirjoittamisen taito, tyystin puuttava asiaosaaminen ja niiin edespäin. Noista aineksista ei saa millään muulla kuin äärettömällä itsekorostuksella jotain jota esitellä.

Koetappa nyt todistaa se sivistyneisyytesi ja tee edes yksi avaus jossa keskityt asiaan sotkematta joukkoon ennakkoluulojasi ja mielikuviasi

Äänestä

Voiko Paloheinästä tulla mitään hyvää?
Nyt näyttää siltä, että sieltä tulee vain munakarvojaan esitttelevä puolivillainen evp aliupseeri....;)

Äänestä
  • Lisäksi tämä evp aliupseeri on ruma, lihava ja huonosti pukeutuva moukka.

    Äänestä

Aloittaja

Tasaisin väliajoin on palstapäivystäjä käynyt ilmoittautumassa, lieneekö päivystysvuoro välillä vaihtunut, vai olisiko sama jatkanut koko päivän. Suurin osa noista päivystäjän ilmoituksista on sitä aina samaa lauseen-parin älyttömyyttä, johon ei kannata kiinnittää huomiota. Mutta kun muuan vähän pitempiin esityksiin pystyvä - hänen kirjoitustaitoaan kuitenkaan kehumatta - on pitänyt pitkiä saarnoja narsismistani, niin sitä kannattaa vähän tarkastella.

Kahteenkin kertaan tuo ”saarnamies” esittää vuodatuksensa, jossa sanoo, että avauksessani ei ole asiaa ja syyttää minua haluttomuudesta asiakeskusteluun. Kyllä avauksessani on asiaa, ja siihen ovat tarttuneet ne, jotka ovat nähneet sen minua kiinnostavammaksi ja joilla on ollut siihen tieto- ja taitoperusteisia kykyjä. Heidän kanssansa olen keskustellutkin. Tuo kyseinen on puhunut vain minusta, joten hänen mielestään se on ollut tärkeintä eli sitä varsinaista asiaa. Siitä en ole alkanut keskustella, ja sitä hän kai pitää loukkaavana.

Muutaman kerran olen vain lyhyesti kommentoinut heidän minusta sanomaansa, en kertaakaan ole puhunut itsestäni oma-aloitteisesti. Hieman pitempään olen kertonut aikaisemmistakin tekemisistäni täällä, eli siitä kuuluisasta Kekkostutkielmastani, mutta senkin olen tehnyt pyydettynä (viestini tuolla ylempänä tänä aamuna klo 09.38).

Voi olla niin, että olen noiden eräiden mielestä narsisti, kun en heidän laillaan lymyä puskassa, vaan rohkenen esiintyä täällä omana itsenäni. Se on vain tervettä itsetuntoa, johon minulla oman historiani valossa mielestäni on täysi syy. Itsetuntoni on vain vahvistunut täällä kun he ovat olleet verrokkeinani. Heidän esitystensä perusteella voisin minä sanoa heillä olevan pahan alemmuuskompleksin, mutta en sano. Vähäisimmästäkin täytyy aina löytää jotain myönteistä sanottavaa, niin opetettiin jo muinoin siellä rottakoulussa. Niinpä totean, että kyllä heilläkin on terve itsetunto, he varmaan ovat juuri sellaisia mitättömyyksiä, jollaisia kokevat olevansakin, ja se saa heidät tuottamaan tuollaista.

Kyllä tämä avaukseni saa jo olla puoleltani loppuun käsitelty. Kun ystävättäreni aikaisemmasta aikomuksestaan poiketen ilmoitti tulevansa luokseni jo tänä iltana, kun huomenna hänellä on eräs tapahtuma Helsingissä, ja hän viipyy viikonlopun yli, niin todella merkittävää saa keskustapolitiikasta tulla, jos viitsin sitä lähipäivinä kommentoida uudellakaan avauksellani. Mutta kyllä minä tulen taas sitten, kun kepupolitiikka siihen aihetta antaa. Ja sitten taas te eräät pääsette puhumaan mielestänne siitä mielenkiintoisemmasta ja tärkeämmästä asiasta, minusta.

Palstapäivystäjät varmasti jäävät tärkeään ja samalla ainoaan, kykyjänsä hyvin vastaavaan tehtäväänsä, ja tietenkin he tekevät päivystäjän ilmoituksia vaikken ole niitä vastaanottamassa.

Näkemiin!

Äänestä
  • Siellähän sinä nytkin kyttäät ruutua, keltaiset limaiset hampaasi kirskuen...;)

    Äänestä

Munakarva-au kapi kiehuu raivosta, nysä ei seiso ja mötky on kuiva kuin korppu.
Onneton luuseri tämä Paloheinän pelle...

Äänestä

Kuis sää ny noin hyvästä veljestäsi

"Mutta vaikeaa se on vuosikymmenten aikana syntyneitä käsityksiään muuttaa, varmaan melko mahdotonta ainakin, jos visitoin tällä palstalla. Täällä kun näkee, millaisia ihmisiä kepulaisissa on, niin tulee helposti vetäneeksi johtopäätöksen: sellainen puolue, millaiset kannattajat. Mutta on kai yritettävä ja toivottavasti pystyttäväkin ajattelemaan, että he eivät ole kepu, vaikka kuinka lähellä sitä ilmoittaisivat olevansakin"

Vai onko veljeys yksipuolista?.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_10435609 kirjoitti:

Tuota Raamatusta tuttua muinaisten heprealaisten Jeesusta koskevaa epäilystä lainasin eilen illalla vastatessani Pystyyn_Kuolleelle tuolla Mielipidepankin avauksella koskien kepun kuntarakennemallia. Perusteena epäilykselleni oli vahva käsitykseni kepun monista aikaisemmista tekemisistä.

Peruskäsitykseni kepusta ei ole toki muuksi muuttunut, vaan kyllä sen historian valossa minäkin pienin varauksin allekirjoitan sen väittämän, että ”kepu pettää aina”, olkoon tuon väittämän isä Matti Putkonen, Pertti Paasio tai Ilkka Kanerva, joille jokaiselle siitä on kunniaa annettu. Mutta en allekirjoita tuon sloganin jatkoa: ”silloin se pettää pahiten, kun se joskus harvoin poikkeuksellisesti ei petäkään”. Päinvastoin olen iloinen siitä, että niinkin joskus tapahtuu.

Eilen illalla tuli kaksi tv-ohjelmaa, jossa tunnetut kepupolitiikot olivat valokeilassa. Heidän käyttäytymisestään ja sanomisistaan voidaan sanoa hyvää sekä huonoa:

Viron uutta itsenäistymistä käsitelleessä ohjelmassa silloinen (v. 1991) ulkoministeri Paavo Väyrynen oli pontevasti sitä mieltä, että Suomi ei voi tunnustaa Viron itsenäistymistä, sillä se rikkoisi suhteitamme Neuvostoliittoon. Tietenkin Väyrynen oli sitä mieltä, kun hän muutama vuosi aikaisemmin oli väitöskirjassaan ollut vakuuttavasti sitä mieltä, että Neuvostoliitto tulee olemaan ikuinen. Hän sai kannalleen myös varovaisen presidentti Mauno Koiviston.

Mutta sitten nuori pääministeri Esko Aho keksi, ettei meidän tarvitse sitä erikseen tunnustaakaan, kun voidaan todeta, ettei Suomi ole koskaan kumonnutkaan tunnustustaan Viron itsenäisyydestä, jonka annoimme jo v. 1920. Presidentti Koivisto oli heti samaa mieltä, mutta Paavo Väyrynen näytti kyllä kovin hapanta naamaa, kun ei taaskaan päässyt tavoitteeseensa.

Tuosta täydet pisteet Esko Aholle.

Mutta tuli myös ohjelma vajaat kymmenen vuotta myöhemmin velloneesta Jari Räsästä koskeneesta hiihdon doping-jupakasta. Siinä Esko Aho pontevasti teilasi asian esiin nostaneen tv-toimittaja Kari Väisäsen, joka sitten joutuikin jättämään tehtävänsä ja tuomittiin sakkoihin. Ahon käytöstä selittänee se, että hänellä Hiihtoliiton puheenjohtajana oli ”oma lehmä ojassa”, eli kyllä hänen kai täytyi olla tietoinen totuudesta, joka sitten myöhemmin Räsästä vastaan käydyssä oikeustaistelussa on paljastunut.

Heräsi vain mielessäni epäilys, että onnistuivatko vuodet kepupolitiikassa tekemään aikaisemmin rehellisestä Ahostakin, kunnon suomalaisesta, aidon kepulaisen?

Tiedä häntä, mutta jotenkin hämmentävää tuollainen on. Mutta eräillä kepupoliitikoilla on ainakin joskus ollut arvostettavaakin käyttäytymistä ja vilpitöntä pyrkimystä hyvissä asioissa. Olisiko sittenkin niin, että kyllä sitä voi olla kepulla nytkin joissakin asioissa. Voisiko sellainen asia olla myös tuo kepun malli kuntarakenneuudistuksessa? Vahvasti sitä kyllä epäilen, ja enemmän taipuvainen olen uskomaan siinä kepun perusteet sellaisiksi, kuin päättelen ne Mielipidepankin avaukselle laittamassani vastineessani.

Mutta minun todella täytynee yrittää karistaa itsestäni sellaiset ennakkoluulot kuin oli noilla heprealaisilla Jeesuksen suhteen. Eli kun Nasaretista tuli jotakin hyvää - ainakin meistä suomalaisista useimpien mielestä - niin voisiko sitä sittenkin tulla myös kepusta? Ainakin joskus? Täytyypä seurata asioita entistä valppaammin.

Mutta vaikeaa se on vuosikymmenten aikana syntyneitä käsityksiään muuttaa, varmaan melko mahdotonta ainakin, jos visitoin tällä palstalla. Täällä kun näkee, millaisia ihmisiä kepulaisissa on, niin tulee helposti vetäneeksi johtopäätöksen: sellainen puolue, millaiset kannattajat. Mutta on kai yritettävä ja toivottavasti pystyttäväkin ajattelemaan, että he eivät ole kepu, vaikka kuinka lähellä sitä ilmoittaisivat olevansakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu