Niin ovat tuntemattomat tanssijan tiet! Harrin epäonni muodostui Raksun onneksi. Suunnattoman harmillinen loukkaantuminen laittoi stopin Harrin finaaliin osallistumiselle. Harrin ja Jutan tanssi ovat olleet viime sunnuntaisen tanssijajoukon parasta katsottavaa läpi koko kilpailun. Ilman tätä takaiskua olisi suuri osa ohjlemaa seuraavasta kansasta varmaan laittaneet roponsa Harrin puolesta.
Mutta myös Rakelin ja Janin uskomaton kehittyminen on ollut miellyttävää seurattavaa. Rakelin syvä musikaalisuus ja uskomattoman hyvä kunto ovat antaneet katsojille hienoja elämyksiä. Manuelan urheilijan kunto ja notkeus ovat tuoneet oman nautintonsa katsojille. Väheksyä ei voi myöskään Manuelan upeaa kokonaisolemusta.
Ensi sunnuntaina saammekin nähdä onko Raksu sisuuntunut ja näyttää viimeiseen yleisöäänestykseen osallistuneille niin sanotusti närhen munat! Veikkaanpa, että ainakin tuomareiden äänten perusteella Raksu on voittaja. Janin loistavat koreografiat eivät juurikaan häviä Manuelan Matin kehittelemille tanssikuvioille! Matillahan on jo vankkaa kokemusta TTK:n voittamisesta.
Tsemppiä molemmille pareille ensi sunnuntain finaaliin!
(suora lainaus vanhuutta.blogspot.fi)
Raksu ja Manuela
10
215
Vastaukset
- Raksu pysy kotona
Turhaa lätinää. Kansa on puhunut ja puhuu, Raksu on jo hävinnyt ja pudotettu kisasta!
Ei auttanut tuomarien puolueellisuus ja "maksetut" ylipisteet.
Harri ja Jutta, Manuela ja Matti ovat todelliset finalistit !!
Pudonnutta paksua ei missään nimessä olisi voinut nostaa kisaan mukaan, koska tällöin olisi pitänyt nostaa myöskin edellinen putoaja tai kaikki pudonneet. Tai sitten puhelinäänestyksellä ratkaistu kuka nostetaan mukaan finaaliin.
Tällöin ei kansa olisi valinnut Raksua. - Eipä hätää
Ei hätää, kansa saa päättää kuka voittaa finaalin. Tuomarit saavat arvioida, mutta heidän arviointi ei ratkaise. Ainoastaan kansan äänet.
- *^'¨Ridwall'¨¨''*^'¨
Nimimerkille: Raksu pysy kotona:
Puhu vaan omasta puolestasi äläkä koko kansan puolesta.
Jokaisella on oma mielipide ja voi puhua vaan omasta puolestaan. Siitä näkee kateellisuutesi ja tyhmyytesi. - *^'¨¨lA RENEÉ*^''¨''
RAAKEL ON VIULISTI JA HÄNELLÄ ON RYTMI VERISSÄ.
TOIVOTTAVASTI RAAKEL JA JANI VOITTAVAT.- Oikeudenmukaisuus
Hah,hah! Voihan sitä toivoa. Toivon sydämmestäni,ettei Raakel voita. Manuelan ja Matin voittoa sitten tuuletan ja juhlin.
- todellinen voittaja
Oikeudenmukaisuus kirjoitti:
Hah,hah! Voihan sitä toivoa. Toivon sydämmestäni,ettei Raakel voita. Manuelan ja Matin voittoa sitten tuuletan ja juhlin.
Luulis Manuelaa hävettävän ,jos se julkaistaan voittajaksi .jokainen paritanssia harrastava näkee ,ettei Manueela osaa tanssia oikein. Raakel on se todellinen voittaja tanssitaitoisten ihmisten silmin katsottuna.
- Ei kiitos Raakelille
todellinen voittaja kirjoitti:
Luulis Manuelaa hävettävän ,jos se julkaistaan voittajaksi .jokainen paritanssia harrastava näkee ,ettei Manueela osaa tanssia oikein. Raakel on se todellinen voittaja tanssitaitoisten ihmisten silmin katsottuna.
Liikkeet vain jäävät pliisuiksi tanakammalla ihmisellä.Missä jo aiemmin mainitut nostot ...Kovin on maanläheistä touhua Raakelilla.Tämä oli minun mielipide eikä kaikkien todellakaan tarvitse pitää "Raakelin tanssista".
- miten ois
Ei kiitos Raakelille kirjoitti:
Liikkeet vain jäävät pliisuiksi tanakammalla ihmisellä.Missä jo aiemmin mainitut nostot ...Kovin on maanläheistä touhua Raakelilla.Tämä oli minun mielipide eikä kaikkien todellakaan tarvitse pitää "Raakelin tanssista".
Ei tarvitse todellakaan pitää kenestäkään , silti vois kirjotella asiaa ja jättää törkyviesti pois.
- fifi
miten ois kirjoitti:
Ei tarvitse todellakaan pitää kenestäkään , silti vois kirjotella asiaa ja jättää törkyviesti pois.
nyt äänestämään matti ja manuela voittoon!!
- ManuelaVoittoon!!
todellinen voittaja kirjoitti:
Luulis Manuelaa hävettävän ,jos se julkaistaan voittajaksi .jokainen paritanssia harrastava näkee ,ettei Manueela osaa tanssia oikein. Raakel on se todellinen voittaja tanssitaitoisten ihmisten silmin katsottuna.
Minua hävettää raksun puolesta... Nolo katsoa paksun pomppimista, ja janin lääppimistä. Harmittaa kun harri loukkaantui, olisi ansainnut finaalipaikan! Raksu on pelkkä sääli tanssija! Olisin halunnut jo eroon siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692762Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt162662Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242237Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052167Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072033MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5991897Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673