Suomessa ei ole testattu vanhoja nastarenkaita ja verrattu näitä vanhoihin kitkarenkaisiin.
Onneksi ruotsissa tätä testausta on tehty ja meillä on samankaltaiset ilmasto-olosuhteet.
http://www.teknikensvarld.se/2010/10/15/11259/gamla-dubbdack-ar-farliga/
Kuinkakohan moni suomalainen ajelee kolmivuotiailla ja vanhemmilla nastarenkailla ja LUULEE että rengas on turvallinen ja hyvä. Samanikäinen kitkarengas ei ole yhtään tällaista nastarengasta huonompi, päinvastoin.
Vanhat nastarenkaat vaaralliset
23
1249
Vastaukset
- sitroen.
Noinko huonosti sinun rengasfirmassasi kauppa käy?
Olisiko peiliinkatsomisen aika? - kohta vuosi 2014
No pitkäänpä onkin ollut ennenkuin joku tuo taas tuon melkeinpä historiallisen kolme vuotta sitten ruotsalaisten tekemän testin esille jo silloin vanhoille.
Siinä siis testattiin vuosien 2007-2008 paria rengasmallia. Ei muuten edes niitä Suomen testeissä kaikkein parhaiten menestyneitä.
Jutussakin muuten todettiin nastarenkaiden olevan uusina ylivoimaisia kitkoihin nähden ("... som är överlägset alla andra däcktyper"). Useimmat tietääkseni ostavat talvirenkaansakin uusina, joten vähintään kaksi talvea tuon testin mukaan saavat ajaa selvästi paremmilla renkailla. Melkoisen harva hankkii v 2007-2008 käytettyjä malleja. Melkoisen merkittävä juttu, kun renkaiden hinnoissakaan ei ole eroa.
Hauskasti ja monimielisesti muuten kerrottu, kun kerrotaan nastojen menettävän tehoaan uusiin nastarenkaisiin nähden merkittävästi, kun pohjoismaiset kitkat menevvätvät selvästi vähemmän tehoaan uusiin pohjoismaisiin kitkoihin verrattuna ja keski-eurooppalaiset kitkat vielä vähemmän uusiin keski-eurooppalaisiin kitkoihin nähden.
Äsken julkaistu (TM:ssä) kitkarengastesti totesi keski-eurooppalaisten kitkarenkaiden olevan todella heikot talviolosuhteissa. No ei sitten taida olla merkitystä silläkään, menettääkö jo valmiiksi onnettomat talvirenkaat vähemmän talviominaisuuksia kuin selkeästi paremmat toiset renkaat.
Suurin osa Ruotsin maantieliikenteestähän tapahtuu etelämpänä ja harvenee melkoisesti niillä korkeuksilla, jossa Suomen maantieliikenne vasta alkaa. Talviolosuhteissa on siis eroa.
Varmaan vielä toisenlaisia testituloksia saataisiin, jos kaivetaan vieläkin vanhempia testejä, vaikkapa 80-luvun alkupuolen tai peräti 70-luvulta.
Siitä vaan jokainen kaiveleen, kunnes löytyy sopiva testi...
Nyt kuitenkin eletään jo kohta v 2014 ja joka vuosi tulee entistä parempia renkaita sekä nasta- että kitkapuolella.
Eiköhän palata nykyaikaan, vaikka historian muistelu voikin olla jossain mielessä antoisaa. Varsinkin kun sieltä löytyy 'sopivia' juttuja...
Otsikoinnilla muuten saa vielä mukavasti räväkkyyttä juttuun, vaikka sitten itse juttu olisikin vähemmän räväkkä. Otsikointihan kuvaa kirjoittajan tarkoituksia hyvin vahvasti. - 5+15
Tuskin tilanne on tässä muutaman vuoden sisällä miksikään muuttunut.
Nastarengas kuluu ja menettää ominaisuutensa nopeammin kuin kitkarengas.
Moni ajelee reilusti yli kolmivuotiailla renkailla siitä syystä että pintaa on vielä jäljellä. Mutta miten on pidon kanssa?
Itselläni on viisivuotiaat nastarenkaat autossa. Ajan niillä varovaisesti ja en kuvittele että menestyisivät missään testeissä jos niitä ruvettaisiin mittailemaan. Ennakointi on paras turvajärjestelmä. - kitkaryhmäläinen
"Det står bortom allt tvivel att det dubbade däcket åldras snabbare och tappar prestanda i högre grad än sina dubbfria alternativ."
Suunnilleen "Ilman epäilystä nastaversio menettää ominaisuuksiaan enemmän kuin kitkarengas." Itseään siinä vaan pettää jos selittää että testi on vanha ellei löydä tietoa siitä että uudempi testitulos kumoaa vanhemman. Normaalia tiedettä, empiriaa.
Tuossa jutussa on linkki television rengaskeskustelun, toinen tietää että nastat kuluttavat tienpintaa, toinen vakuuttaa että nastarenkailijat eivät aja ylinopeutta. Ja että kuluneetkin nastat vastaavat turvavyötä. Vaikka varsinaisia jääpäiviä ei olisikaan montaa talvessa.- kohta vuosi 2014
"Det står bortom allt tvivel att det dubbade däcket åldras snabbare och tappar prestanda i högre grad än sina dubbfria alternativ."
Suunnilleen "Ilman epäilystä nastaversio menettää ominaisuuksiaan enemmän kuin kitkarengas." Itseään siinä vaan pettää jos selittää että testi on vanha ellei löydä tietoa siitä että uudempi testitulos kumoaa vanhemman. Normaalia tiedettä, empiriaa."
Aiemmin kirjoittamani ei ole ristiriidassa tuon kanssa eli
"Hauskasti ja monimielisesti muuten kerrottu, kun kerrotaan nastojen menettävän tehoaan uusiin nastarenkaisiin nähden merkittävästi, kun pohjoismaiset kitkat menevvätvät selvästi vähemmän tehoaan uusiin pohjoismaisiin kitkoihin verrattuna ja keski-eurooppalaiset kitkat vielä vähemmän uusiin keski-eurooppalaisiin kitkoihin nähden."
Mitä tarkoitit itsensä pettämisellä tässä yhteydessä?
Ja etkö usko renkaiden parantuvan kehittämisen myötä? Noista testissä käytetyistä renkaista on kulunut jo 6-7 vuotta eli melkoinen aika. Ainakin uudet renkaat on kehittyneet melkoisesti tuona aikana, ihan vuosittaisten talvirengastestien perusteellakin näin voi helposti todeta. Eikö voi olettaa niiden olevan vanhanakin parempia?
Mitä muita asioita päättelet 6-7 vuotta vanhojen asioiden perusteella? Esim autotestit? Kuinka oleellisia 6-7 vuotta vanhat autotestit on sinulle kun olet hankkimassa uutta autoa? - kitkaryhmäläinen
kohta vuosi 2014 kirjoitti:
"Det står bortom allt tvivel att det dubbade däcket åldras snabbare och tappar prestanda i högre grad än sina dubbfria alternativ."
Suunnilleen "Ilman epäilystä nastaversio menettää ominaisuuksiaan enemmän kuin kitkarengas." Itseään siinä vaan pettää jos selittää että testi on vanha ellei löydä tietoa siitä että uudempi testitulos kumoaa vanhemman. Normaalia tiedettä, empiriaa."
Aiemmin kirjoittamani ei ole ristiriidassa tuon kanssa eli
"Hauskasti ja monimielisesti muuten kerrottu, kun kerrotaan nastojen menettävän tehoaan uusiin nastarenkaisiin nähden merkittävästi, kun pohjoismaiset kitkat menevvätvät selvästi vähemmän tehoaan uusiin pohjoismaisiin kitkoihin verrattuna ja keski-eurooppalaiset kitkat vielä vähemmän uusiin keski-eurooppalaisiin kitkoihin nähden."
Mitä tarkoitit itsensä pettämisellä tässä yhteydessä?
Ja etkö usko renkaiden parantuvan kehittämisen myötä? Noista testissä käytetyistä renkaista on kulunut jo 6-7 vuotta eli melkoinen aika. Ainakin uudet renkaat on kehittyneet melkoisesti tuona aikana, ihan vuosittaisten talvirengastestien perusteellakin näin voi helposti todeta. Eikö voi olettaa niiden olevan vanhanakin parempia?
Mitä muita asioita päättelet 6-7 vuotta vanhojen asioiden perusteella? Esim autotestit? Kuinka oleellisia 6-7 vuotta vanhat autotestit on sinulle kun olet hankkimassa uutta autoa?>>>Mitä tarkoitit itsensä pettämisellä tässä yhteydessä?
Sitä että ei vuosi 2008 ole niin kaukana nykypäivästä että nastarenkaat olisivat yhtäkkiä alkaneet kulumaan toisella tavalla. Jos nastarenkaat kehittyvät, niin kehittyvät kitkarenkaatkin, esimerkiksi Nokian myy sekä R2 että R:ää.
Kyse on siitä että nastarenkaat voittavat testin kun niillä on ajettu alle 1000 km. Se on joillekin kuukauden ajomäärä. Ovatko nastat haittojensa arvoiset sen jälkeen kun niillä on ajettu esimerkiksi 8000 km?
Jutussa mainittiin että myös nastan metallin ja renkaan kumin välillä tapahtuu kulumista, eli nastan toiminta muuttuu kilometrien myötä.
Omat kokemukseni nastoista ovat sellaiset että en minä niitä ole jäänyt kaipaamaan, eivät ne kesäkeliä tee. Tosin nastoja markkinoidaan niin ylivoimaisina turvatekijöinä että lähinnä mielikuva kitkojen liukkaudesta on jäänyt vaivaamaan.
Siksi minäkin ostin sen viimeisen nastarengassarjan koska epäilin pärjääkö vaimoni niillä. Ensimmäisen nastattoman talven jälkeen en sitten enää nastoja suostu käyttämään, ja autonvaihdon yhteydessä meni 2 vuoden ikäiset Hakkapeliitta 5:set kierrätykseen. Ajoin niillä viikon ja sitten sai riittää. Tuhlausta hävittää ehjää tavaraa, mutta ostoksena se oli hintansa arvoista. - kohta vuosi 2014
kitkaryhmäläinen kirjoitti:
>>>Mitä tarkoitit itsensä pettämisellä tässä yhteydessä?
Sitä että ei vuosi 2008 ole niin kaukana nykypäivästä että nastarenkaat olisivat yhtäkkiä alkaneet kulumaan toisella tavalla. Jos nastarenkaat kehittyvät, niin kehittyvät kitkarenkaatkin, esimerkiksi Nokian myy sekä R2 että R:ää.
Kyse on siitä että nastarenkaat voittavat testin kun niillä on ajettu alle 1000 km. Se on joillekin kuukauden ajomäärä. Ovatko nastat haittojensa arvoiset sen jälkeen kun niillä on ajettu esimerkiksi 8000 km?
Jutussa mainittiin että myös nastan metallin ja renkaan kumin välillä tapahtuu kulumista, eli nastan toiminta muuttuu kilometrien myötä.
Omat kokemukseni nastoista ovat sellaiset että en minä niitä ole jäänyt kaipaamaan, eivät ne kesäkeliä tee. Tosin nastoja markkinoidaan niin ylivoimaisina turvatekijöinä että lähinnä mielikuva kitkojen liukkaudesta on jäänyt vaivaamaan.
Siksi minäkin ostin sen viimeisen nastarengassarjan koska epäilin pärjääkö vaimoni niillä. Ensimmäisen nastattoman talven jälkeen en sitten enää nastoja suostu käyttämään, ja autonvaihdon yhteydessä meni 2 vuoden ikäiset Hakkapeliitta 5:set kierrätykseen. Ajoin niillä viikon ja sitten sai riittää. Tuhlausta hävittää ehjää tavaraa, mutta ostoksena se oli hintansa arvoista."Kyse on siitä että nastarenkaat voittavat testin kun niillä on ajettu alle 1000 km. Se on joillekin kuukauden ajomäärä. Ovatko nastat haittojensa arvoiset sen jälkeen kun niillä on ajettu esimerkiksi 8000 km?"
Mistä tuo 1000 km löysit? Tuossa vanhassa testissähän mainittiin 10.000 km...
"Tosin nastoja markkinoidaan niin ylivoimaisina turvatekijöinä että lähinnä mielikuva kitkojen liukkaudesta on jäänyt vaivaamaan. "
Markkinointi on markkinointia... Sitäpä ei kannata ottaa kovin vakavasti ei nastarenkaide sen paremmin kuin kitkarankaidenkaan markkinointia.
Talvirengastesteissä joka vuosi on kuitenkin nastarenkaat todettu ylivoimaisiksi nimenomaan talvisissa olosuhteissa. Siis sekä maantieoloissa että erikseen testiä varten tehdyissä olosuhteissa. Näin siis jokaisessa talvirengastestissä, joka on tehty Suomen olosuhteissa.
Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kitkoillakin pärjäisi. Tällaista ei testeissä ole väitettykään. Kitkoilla pärjää kyllä, se vain edellyttää hieman enemmän varovaisuutta ennakointia. Jokainen voit tähän itse vaikuttaa omassa ajotavassaan, mutta ei muiden ajotapaan eli yllättäviä tilanteita voi silti tulla.
- nasta4ever
Kitkakuskin toiveajattelua...
Tuo testi kertoo ainoastaan että tietty contin nastarengassarja (joll on voitu sutia ja kaahata vaikka kuinka että puolet nastoista on irronnut) on vanhana heikompi kuin tietty contin kitkarengassarja.
Tästä ei voi mitenkään yleistää että nastat pitävät vanhana huonommin jos vähäkin ymmärtää testauksesta.
Sitäpaitsi olisivat voineet ottaa mukaan myös 3-4v vanhat renkaat kun kitka on jo kovettunut, millaisia tuloksia silloin saataisiin?- kitkaryhmäläinen
Tekniikan maailma on saanut testeissään samanlaisia tuloksia.
Valitettavasti niissä on 6 mm:iin kuluneet 2-vuotiaat renkaat 4-vuotiaita vastaan, eli aina joku voi "selittää" että nastarengas pärjäsi huonosti siksi että se oli vanhempi.
Tosin on siellä ollut kerran yksi ajamaton 7-vuotias nastarengaskin osallistujana, mutta sekin varmaan oli vain vanhanaikainen. Vai oliko sen kumi kovettunut?
Autoliitto testasi hyväkuntoisen Hakkapeliitta 2:n josta puuttui vain 3 nastaa. Se oli huono, eli nastat eivät rengastyyppinä yksinään ole turvantuoja. Renkaan pitää olla uudehko, nastarenkaan vähän ajettu, ja renkaan tulee olla mieluiten merkkituote.
Koska joskus merkkituotteetkin (Goodyear, Bridgestone) ovat joko epäonnistuneet totaalisesti - tai jopa voittaneet - on testit hyviä lukaista ennen ostopäätöstä. - kohta vuosi 2014
kitkaryhmäläinen kirjoitti:
Tekniikan maailma on saanut testeissään samanlaisia tuloksia.
Valitettavasti niissä on 6 mm:iin kuluneet 2-vuotiaat renkaat 4-vuotiaita vastaan, eli aina joku voi "selittää" että nastarengas pärjäsi huonosti siksi että se oli vanhempi.
Tosin on siellä ollut kerran yksi ajamaton 7-vuotias nastarengaskin osallistujana, mutta sekin varmaan oli vain vanhanaikainen. Vai oliko sen kumi kovettunut?
Autoliitto testasi hyväkuntoisen Hakkapeliitta 2:n josta puuttui vain 3 nastaa. Se oli huono, eli nastat eivät rengastyyppinä yksinään ole turvantuoja. Renkaan pitää olla uudehko, nastarenkaan vähän ajettu, ja renkaan tulee olla mieluiten merkkituote.
Koska joskus merkkituotteetkin (Goodyear, Bridgestone) ovat joko epäonnistuneet totaalisesti - tai jopa voittaneet - on testit hyviä lukaista ennen ostopäätöstä.On melkoisen vaikea ymmärtää miksi tuodaan esille noin vanhoilla renkailla tehtyjä testituloksia. Onhan aivan varmaa, ettei tulokset vastaa uusia ihan riippumatta onko kyse nastarenkaista tai kitkarenkaista. Sen varmasti tietää jokainen.
Kenelle on epäselvää sekään, että jos nastat on kovasti kuluneet (joita siis varmasti noinkin vanhoissa on), niin ne eivät vastaa uusia? Mitä tässä on ihmeellistä?
Tuo autoliitonkin testi tuolla ikivanhalla renkaalla ei verrannut nastaa ja kitkaa, vaan pelkästään toi esiin, että noin sanoisinko esihistoriallinen rengas ei enää ole järkevää käyttää. Näin on varmasti ihan riippumatta onko kyse kesärenkaasta, kitkarenkaasta tai nastarenkaasta.
Kuka ostaa 7-vuotta vanhoja renkaita autoonsa, vaikka käyttämättömiäkin? Varmaan aika vähän näitä ostajia on nastarengas- ja kitkarengastarvitsijoissa. Ja myös kesärengasostajissakaan.
Eiköhän suurin osa talvirenkaiden ostajista osta uudet renkaat ja toki silloin merkitystä on uusien renkaiden ominaisuuksilla. Varmasti jokainen tiedostaa, että käytössä renkaatkin kuluu ja heikkenevät ja mitä vanhemmat, niin sitä huonommat.
Jos ostaa säästösyistä käytettyjä ja vanhoja renkaita, niin kaiketi silloin tiedostaa etteivät ne vastaa uusia.
- kitekatti
Kitkakuskeilla rengastietämys ja ajattelumalli on hieman erilainen kuin muilla. Siihen kuuluu ensiksi se, että kitkarengas on kaikkein paras rengas oli sitten joulu tai juhannus. Toinen on se, että kitkarenkaan ominaisuudet paranevat kun rengas kuluu ja vanhenee.
- kitkaryhmäläinen
>> kitkarengas on kaikkein paras rengas oli sitten joulu tai juhannus.
Joillakin on mutu kirjoitusten pohjana, vaan ei kitkarenkaita pidä käyttää kesärenkaina. Kuitenkin kesärengaskausi on niin pitkä että kesärenkaaseen kannattaa satsata 100 euroa / kausi.
Kitkarengas ei aiheuta turhaa melua tai tienpinnan kulumista nastan tavoin. Sikäli pitäisi siis miettiä tarvitseeko nastoja omaan ajoonsa, vai ajaako nastoilla vain siksi ettei tiedä että kitkarengas on sekin hyvä valinta.
Kitkarengas kuluu ja vanhenee, mutta olennaista on se että nastarengas menettää jääkelin testivoitto-ominaisuutensa kuluessaan. Molemmat talvirengasmallit suorittavat samalla kitkarengastasolla kun niillä on ajettu ~2-3 vuotta. Silloin nastat ovat enää vain mielikuvatason turvavälineitä - ja se tekee nastoista luopumisen helpoksi perustella.
Voisi siis sanoa että moni nastarenkaita käyttävä ajaa tietämättään kitkarengastasolla, tietämättä että valitsemalla nastattomat renkaat säästäisivät tienpintoja, vähentäisivät hiukkasia ja liikennemeteliä. Samalla tekisivät autostaan talven ajaksi hiljaisemman kuin kesärenkailla, päinvastoin kuin miten nastoilla käy.
Vai hidastaako kukaan tietoisesti ajonopeuttaan jääkelillä kun se ensimmäinen turvatalvi on ajettu? Eli kokeilee ajoittain onko jarrutusmatkat pysyneet lyhkäisinä? - kohta vuosi 2014
kitkaryhmäläinen kirjoitti:
>> kitkarengas on kaikkein paras rengas oli sitten joulu tai juhannus.
Joillakin on mutu kirjoitusten pohjana, vaan ei kitkarenkaita pidä käyttää kesärenkaina. Kuitenkin kesärengaskausi on niin pitkä että kesärenkaaseen kannattaa satsata 100 euroa / kausi.
Kitkarengas ei aiheuta turhaa melua tai tienpinnan kulumista nastan tavoin. Sikäli pitäisi siis miettiä tarvitseeko nastoja omaan ajoonsa, vai ajaako nastoilla vain siksi ettei tiedä että kitkarengas on sekin hyvä valinta.
Kitkarengas kuluu ja vanhenee, mutta olennaista on se että nastarengas menettää jääkelin testivoitto-ominaisuutensa kuluessaan. Molemmat talvirengasmallit suorittavat samalla kitkarengastasolla kun niillä on ajettu ~2-3 vuotta. Silloin nastat ovat enää vain mielikuvatason turvavälineitä - ja se tekee nastoista luopumisen helpoksi perustella.
Voisi siis sanoa että moni nastarenkaita käyttävä ajaa tietämättään kitkarengastasolla, tietämättä että valitsemalla nastattomat renkaat säästäisivät tienpintoja, vähentäisivät hiukkasia ja liikennemeteliä. Samalla tekisivät autostaan talven ajaksi hiljaisemman kuin kesärenkailla, päinvastoin kuin miten nastoilla käy.
Vai hidastaako kukaan tietoisesti ajonopeuttaan jääkelillä kun se ensimmäinen turvatalvi on ajettu? Eli kokeilee ajoittain onko jarrutusmatkat pysyneet lyhkäisinä?"Molemmat talvirengasmallit suorittavat samalla kitkarengastasolla kun niillä on ajettu ~2-3 vuotta. "
No tuohan on juuri se pointti. Käytössä on ollut 2-3 vuotta talviolosuhteissa ylivoimainen turvallisuustekijä.
Miksi tuota pitäisi väheksyä?
Noihin muihin mielipiteisiisi en enää jaksa kommentoida... Niihin on kommentoitu satoja kertoja aiemmin sadoissa eri kirjoituksissa.. - 18+12
kitkaryhmäläinen kirjoitti:
>> kitkarengas on kaikkein paras rengas oli sitten joulu tai juhannus.
Joillakin on mutu kirjoitusten pohjana, vaan ei kitkarenkaita pidä käyttää kesärenkaina. Kuitenkin kesärengaskausi on niin pitkä että kesärenkaaseen kannattaa satsata 100 euroa / kausi.
Kitkarengas ei aiheuta turhaa melua tai tienpinnan kulumista nastan tavoin. Sikäli pitäisi siis miettiä tarvitseeko nastoja omaan ajoonsa, vai ajaako nastoilla vain siksi ettei tiedä että kitkarengas on sekin hyvä valinta.
Kitkarengas kuluu ja vanhenee, mutta olennaista on se että nastarengas menettää jääkelin testivoitto-ominaisuutensa kuluessaan. Molemmat talvirengasmallit suorittavat samalla kitkarengastasolla kun niillä on ajettu ~2-3 vuotta. Silloin nastat ovat enää vain mielikuvatason turvavälineitä - ja se tekee nastoista luopumisen helpoksi perustella.
Voisi siis sanoa että moni nastarenkaita käyttävä ajaa tietämättään kitkarengastasolla, tietämättä että valitsemalla nastattomat renkaat säästäisivät tienpintoja, vähentäisivät hiukkasia ja liikennemeteliä. Samalla tekisivät autostaan talven ajaksi hiljaisemman kuin kesärenkailla, päinvastoin kuin miten nastoilla käy.
Vai hidastaako kukaan tietoisesti ajonopeuttaan jääkelillä kun se ensimmäinen turvatalvi on ajettu? Eli kokeilee ajoittain onko jarrutusmatkat pysyneet lyhkäisinä?Mistä olet saanut tuon harhakäsityksen että molemmat talvirengasmallit olisi samalla kitkarengastasolla kun niillä on ajettu 2-3 vuotta?
- kitkaryhmäläinen
18+12 kirjoitti:
Mistä olet saanut tuon harhakäsityksen että molemmat talvirengasmallit olisi samalla kitkarengastasolla kun niillä on ajettu 2-3 vuotta?
TM-testi esimerkiksi 17/2010 ja Teknikens Världin kirjoitukset siitä että nastat menettävät parhaan suorituskykynsä.
Kulunut nasta pysähtyi sileällä jäällä huonommin kuin kulunut kitka. Kulunut kitka (2 vuotias, 6 mm) tarvitsi vajaa 10 metriä pidemmän jarrutusmatkan kuin paras kitka. Kulunut nasta (4 vuotias, 6 mm) jarrutti 30 metriä pidempään kuin paras nasta (50m), kuluneen nastan jarrutusmatka oli 80 metriä .
Uutena testivaiheessa luonnollisesti paras nastarengas on turvallisempi 17,5 metriä lyhyemmällä jarrutusmatkalla kuin parhaalla kitkalla, mutta se ei kestä koko renkaan käyttöikää.
Kun lukee uusimman TM-testin näkee että parhaat kitkarenkaat ovat hyvinkin lähellä nastarenkaiden suorituskykyä. Esimerkiksi Pirellin kitkarengas pysähtyy 10 cm lyhemmällä jarrutusmatkalla kuin MIchelinin nastarengas.
Käsittelykoe jäällä ovat MIchelinin kitka ja nasta 1 sekunnin erolla toisiinsa, ja BF Goodrichin nasta on yli 6 sekuntia jäljessä.
ABS-jarrutuksessa märällä asfaltilla taas BF Goodrich nasta pysähtyy 4 metriä paremmin kuin Continentalin nasta. Contin kitka pärjää siinä 1 metrin paremmin kuin nasta.
Itse luotan siihen että kitkarengas on sekä järkevä että turvallinen valinta. Käytän samoja renkaita useamman vuoden, eli renkaan ensimmäinen talvi ei ole tärkeämpi kuin sen neljäs käyttökausi. Parempi jos ne ovat tasaiset . - kohta vuosi 2014
kitkaryhmäläinen kirjoitti:
TM-testi esimerkiksi 17/2010 ja Teknikens Världin kirjoitukset siitä että nastat menettävät parhaan suorituskykynsä.
Kulunut nasta pysähtyi sileällä jäällä huonommin kuin kulunut kitka. Kulunut kitka (2 vuotias, 6 mm) tarvitsi vajaa 10 metriä pidemmän jarrutusmatkan kuin paras kitka. Kulunut nasta (4 vuotias, 6 mm) jarrutti 30 metriä pidempään kuin paras nasta (50m), kuluneen nastan jarrutusmatka oli 80 metriä .
Uutena testivaiheessa luonnollisesti paras nastarengas on turvallisempi 17,5 metriä lyhyemmällä jarrutusmatkalla kuin parhaalla kitkalla, mutta se ei kestä koko renkaan käyttöikää.
Kun lukee uusimman TM-testin näkee että parhaat kitkarenkaat ovat hyvinkin lähellä nastarenkaiden suorituskykyä. Esimerkiksi Pirellin kitkarengas pysähtyy 10 cm lyhemmällä jarrutusmatkalla kuin MIchelinin nastarengas.
Käsittelykoe jäällä ovat MIchelinin kitka ja nasta 1 sekunnin erolla toisiinsa, ja BF Goodrichin nasta on yli 6 sekuntia jäljessä.
ABS-jarrutuksessa märällä asfaltilla taas BF Goodrich nasta pysähtyy 4 metriä paremmin kuin Continentalin nasta. Contin kitka pärjää siinä 1 metrin paremmin kuin nasta.
Itse luotan siihen että kitkarengas on sekä järkevä että turvallinen valinta. Käytän samoja renkaita useamman vuoden, eli renkaan ensimmäinen talvi ei ole tärkeämpi kuin sen neljäs käyttökausi. Parempi jos ne ovat tasaiset .Noiden väitteiden uskottavuutta, kuten niin monesti aina kitka-nasta -keskusteluissa, syö melkoisesti tuo sopivien ja tilanteeseen tarkoitushakuinen vertailukohtien valinta. Tämä on melkoisen yleistä nimenomaan kitkarangasfanittajien keskuudessa. Näin on sinunkin kirjoituksessasi.
Kitkarenkaan hyvät puolet eivät liity talviliikenteen turvallisuuteen, vaan muihin asioihin, lähinnä melu ja pienempi tiestön välitön kuluminen. Talvisissa olosuhteissa kitkat eivät pärjää nastoille liikenneturvallisuuden osalta, sehän tullut jokaisessa talvirengastestissä selväksi. Näyttää olevan jostain syystä tärkeä kitkarenkaita puolustavillekin yrittää silti todistella muuta.
"Kulunut nasta pysähtyi sileällä jäällä huonommin kuin kulunut kitka. Kulunut kitka (2 vuotias, 6 mm) tarvitsi vajaa 10 metriä pidemmän jarrutusmatkan kuin paras kitka. Kulunut nasta (4 vuotias, 6 mm) jarrutti 30 metriä pidempään kuin paras nasta (50m), kuluneen nastan jarrutusmatka oli 80 metriä . "
Miksi esim tuossa ei ole valittu samanikäisiä vertailurenkaita? Nastarengashan on kaksi kertaa vanhempi kuin kitkarengas.
Lisäksi tekstissä vertaillaan kitkoja keskenään ja nastoja keskenään ja vain vanhan nastarenkaan jarrutusmatka kerrotaan. Kitkojen osalta vain vanhan ja uuden jarrutusmatkan ero.
Noissa kitka- ja nastarenkaiden eroissa et ole valinnut TM:n testissä ylivoimaisesti parasta nastarengasta lainkaan. Mutta parhaan kitkarenkaan olet. Miksi?
Nastarenkaan tuloksiinkin olet valinnut tarkoitushakuisesti lähes tuntemattoman nastarenkaan eli BF Goodrich. Ylivoimaisesti paras nastarengas tuossa TM:n testissä oli Nokian8. - normijuttua
kohta vuosi 2014 kirjoitti:
Noiden väitteiden uskottavuutta, kuten niin monesti aina kitka-nasta -keskusteluissa, syö melkoisesti tuo sopivien ja tilanteeseen tarkoitushakuinen vertailukohtien valinta. Tämä on melkoisen yleistä nimenomaan kitkarangasfanittajien keskuudessa. Näin on sinunkin kirjoituksessasi.
Kitkarenkaan hyvät puolet eivät liity talviliikenteen turvallisuuteen, vaan muihin asioihin, lähinnä melu ja pienempi tiestön välitön kuluminen. Talvisissa olosuhteissa kitkat eivät pärjää nastoille liikenneturvallisuuden osalta, sehän tullut jokaisessa talvirengastestissä selväksi. Näyttää olevan jostain syystä tärkeä kitkarenkaita puolustavillekin yrittää silti todistella muuta.
"Kulunut nasta pysähtyi sileällä jäällä huonommin kuin kulunut kitka. Kulunut kitka (2 vuotias, 6 mm) tarvitsi vajaa 10 metriä pidemmän jarrutusmatkan kuin paras kitka. Kulunut nasta (4 vuotias, 6 mm) jarrutti 30 metriä pidempään kuin paras nasta (50m), kuluneen nastan jarrutusmatka oli 80 metriä . "
Miksi esim tuossa ei ole valittu samanikäisiä vertailurenkaita? Nastarengashan on kaksi kertaa vanhempi kuin kitkarengas.
Lisäksi tekstissä vertaillaan kitkoja keskenään ja nastoja keskenään ja vain vanhan nastarenkaan jarrutusmatka kerrotaan. Kitkojen osalta vain vanhan ja uuden jarrutusmatkan ero.
Noissa kitka- ja nastarenkaiden eroissa et ole valinnut TM:n testissä ylivoimaisesti parasta nastarengasta lainkaan. Mutta parhaan kitkarenkaan olet. Miksi?
Nastarenkaan tuloksiinkin olet valinnut tarkoitushakuisesti lähes tuntemattoman nastarenkaan eli BF Goodrich. Ylivoimaisesti paras nastarengas tuossa TM:n testissä oli Nokian8.Ihmetteletkö tarkoitushakuisuutta? Et kai sentään?
- Sic!
kohta vuosi 2014 kirjoitti:
Noiden väitteiden uskottavuutta, kuten niin monesti aina kitka-nasta -keskusteluissa, syö melkoisesti tuo sopivien ja tilanteeseen tarkoitushakuinen vertailukohtien valinta. Tämä on melkoisen yleistä nimenomaan kitkarangasfanittajien keskuudessa. Näin on sinunkin kirjoituksessasi.
Kitkarenkaan hyvät puolet eivät liity talviliikenteen turvallisuuteen, vaan muihin asioihin, lähinnä melu ja pienempi tiestön välitön kuluminen. Talvisissa olosuhteissa kitkat eivät pärjää nastoille liikenneturvallisuuden osalta, sehän tullut jokaisessa talvirengastestissä selväksi. Näyttää olevan jostain syystä tärkeä kitkarenkaita puolustavillekin yrittää silti todistella muuta.
"Kulunut nasta pysähtyi sileällä jäällä huonommin kuin kulunut kitka. Kulunut kitka (2 vuotias, 6 mm) tarvitsi vajaa 10 metriä pidemmän jarrutusmatkan kuin paras kitka. Kulunut nasta (4 vuotias, 6 mm) jarrutti 30 metriä pidempään kuin paras nasta (50m), kuluneen nastan jarrutusmatka oli 80 metriä . "
Miksi esim tuossa ei ole valittu samanikäisiä vertailurenkaita? Nastarengashan on kaksi kertaa vanhempi kuin kitkarengas.
Lisäksi tekstissä vertaillaan kitkoja keskenään ja nastoja keskenään ja vain vanhan nastarenkaan jarrutusmatka kerrotaan. Kitkojen osalta vain vanhan ja uuden jarrutusmatkan ero.
Noissa kitka- ja nastarenkaiden eroissa et ole valinnut TM:n testissä ylivoimaisesti parasta nastarengasta lainkaan. Mutta parhaan kitkarenkaan olet. Miksi?
Nastarenkaan tuloksiinkin olet valinnut tarkoitushakuisesti lähes tuntemattoman nastarenkaan eli BF Goodrich. Ylivoimaisesti paras nastarengas tuossa TM:n testissä oli Nokian8.Unohdetaan testit.
Vaimo lähtee joka aamu töihin ja autoina vuosien varrella on ollut kaikkea Fiat Unosta lyhyeen Land Rover Defenderiin..
Lantikalla vetäistiin pari talvea BF Goodrichin AT:llä ilman nastoja ja vapaa-aikoina vielä hevoskoppi perässä (2 tonnia ), ei ongelmia kun on järki päässä.
Unossakin oli kitkat ja siitä on 15 vuotta aikaa eli aivan toiset renkaat kuin nykyään, siitäkin selvittiin.
Etelä-Suomessa 90 % ajasta talvella pääteillä pärjäisi hyvillä kesärenkailla.
Eihän nastoissakaan mitään mutta kyllä ne oikeasti kuluttaa vilkkaasti liikennöityjä teitä, seurauksena on ne urat joita ei sitten mikään aurakalusto pysty puhdistamaan - pakko suolata - täynnä loskaa..
Tienpidon rahat vähenevät koko ajan eli uria ei ehditä korjata.
Raskas liikenne pääsääntöisesti ei nastoja käytä eikä uraleveys oikein sovi niin että sitä ei voi syyttää.
Käviskö että laitetaan joka kiekkoon pikku maksu joka menisi suoraan korvamerkittynä tienpitoon, vaikka kymppi per talvirengas, olkoon sitten vaikka rälläkällä kuvioitu.
PS.
Ostin juuri vanhan uuden auton johon haen huomenna uudet talvirenkaat, mukana tulleissa runsaasti pintaa ja piikit tallella, auton myynyt seniori painotti erityisesti tätä seikkaa. Renkaat oli valmistettu vuonna 2003.
- ruotsalaistutkimus
Kaikki loppuun ajetut renkaat ovat liukkaita ja hankalia.
- totta on
Kitkan pito säilyy suunnillen samana sen kuluessa, toisin kuin nasarenkaan.
- nasta luistin
Jos tutkimus oli liian vanha, niin mitä tästä sanotte
http://www.autoliitto.fi/?x20043=7066693- Mr Nasta Vero
Ja kommentoida voi myös väitettä, ettei kitkarenkain pärjää talvella
http://www.kuntatekniikka.fi/toimijat/skty/kuntatekniikan-paivat/2013/Documents/SKTY2013_Pekka Isoniemi_pp.pdf
http://leostranius.fi/2013/05/ymparistolautakunta-7-5-2013-nastarenkaat-vai-kitkarenkaat/ - nastat veks
Mr Nasta Vero kirjoitti:
Ja kommentoida voi myös väitettä, ettei kitkarenkain pärjää talvella
http://www.kuntatekniikka.fi/toimijat/skty/kuntatekniikan-paivat/2013/Documents/SKTY2013_Pekka Isoniemi_pp.pdf
http://leostranius.fi/2013/05/ymparistolautakunta-7-5-2013-nastarenkaat-vai-kitkarenkaat/Asfalttia irtoaa 1100 kg/km talviaikaan (Kuusitie) Se on törkeä määrä.
Miten voidaan pyrkiä nastojen rajoittamiseen niin loivalla aikataululla, että
50 % 2020 ja 25 % 2030. Sinne on yli 15 vuotta ja jopa kymmenet tuhannet ihmiset ehtivät siihen mennessä köhiä itsensä hengiltä.
Odottaisin päättäjiltä hieman ripeämpiä toimia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663412Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1282887- 462589
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391331