Eilisen HS

Taannoin muistaakseni nimimerkki "bushmanni" kirjoitti rikollisuuden laskusta maailmalla ja kappas vain, naapurimaamme Ruotsi on päässyt tilastoissaan hyvinkin nopeaan rikosten ja vankien määrän laskuun.

HS 11.11.2013:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1384144598460

Suomessa on siis nykyään yhtä paljon vankeja kuin on ruotsissa, vaikka Ruotsin väkiluku on kaksin kertainen Suomen asukasmäärään verrattuna.

Ruotsissa on myös adventisteja paljon vähemmän kuin Suomessa, joten kun oikein ynnätään niin niissä maissa, joissa on runsaasti adventisteja on myös paljon rikollisuutta.

Muutamia esimerkkejä maista, joissa on paljon rikollisia ja myös huomattava määrä adventisteja väkilukuun verrattuna:

-Romania
-Filppiinit
-Brasilia
-Meksiko
ja useita muita Etelä Amerikan maita, joissa rikollisuus ja adventismi rehottavat.
12132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

40 vuotta sitten Brasilia oli lähes täysin katolinen maa. Nyt alle kaksi kolmannesta kuuluu katoliseen kirkkoon.

Protestatanttisista kirkoista helluntalaisten osuus on suurin Brasiliassa.
Protestantteja on noin 22 prosenttia väestöstä, ja katolilaisten osuus on pudonnut noin 64 prosenttiin.

Äänestä

ilmi-antaja, & bushmanni ja mitä nikkejä nyt löytyykään.

Sen huomaa siitä, että kun herra b- on hiljaa, ei ilmin antajaa ole ja sen on nähnyt pyhä sylvikin. Mutta kun b. ilmestyy, vastailee ilmi-antaja kuin paita ja peppu.

Joko asutte yhdessä, tai olette samassa persoonassa eri muotoisena liikkeellä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Minun täytyy tuottaa sinulle valitettavasti pettymys nimimerkki "nyt se tuli ilmi".
    Vaikka arvostankin nimimerkillä "bushmanni" kirjoittavan henkilön kommentteja ja esille tuomia asioita sekä hyvää ja rehtiä kyseenalaistamista asioiden suhteen, niin siihen se minun tietämykseni ko. henkilöstä itsestään sitten jääkin.

    Onhan se perin kiitettävää, että palstalla on kommenttejaan antamassa ja hivenen vastapainoa tuomassa myös sellaisia ihmisiä, joilla ei ole vahvoja sidoksia USA:sta tuotettuun Raamatun tulkitaan mm. adventismin muodossa ja näin ollen tunkkaista adventismia voidaan hieman ravistellakkin ja sen huteria perustuksia järkyttää.

    Itselläni on kyllä mielestäni hyvinkin perusteellinen käsitys adventismista, koska olen vuosikymmenten ajan työni puolesta seurannut ko. liiikettä ja sen toimintaa Suomessa ja vähän muuallakin.
    Valitettavasti monilla adventisteilla itsellään tuntuu olevan liikkeestään liiankin ruusuinen käsitys ja sen "ruusun tuoksuisen" käsityksen ovat luonnollisesti iskostaneet jäsenistön ajatusmaailmaan suurimmalta osalta koulunsa käyneet pastorit ja adventtikirkon palkolliset, joiden palkanmaksu on kiinni jäsenistön kukkaron nyöreistä.
    Voidaan siis adventismin osalta puhua hyvällä syyllä uususkonnollisesta aivopesusta, joka tarpeeksi kauan jatkuttuaan saa lehmänkin näyttämään siivekkäältä ja lentävältä luontokappaleelta, johon on sitten helppo saimaistua ja "yhtyä".

    Äänestä

  • UPDATE_10017786 kirjoitti:

    Voi hyvä sylvi, nyt se tuli ilmi .. Bushm./ilmi-antaja..
    Näyttää vain siltä, että missionne tunkkaisuudessa tuoksahtaa SA-intin saappaankuivaushuoneelle. Myös oma suppea missionne käsittää vain teidän ajatuksenne ja ideanne, joka ei varmasti kiinnosta pätkääkään ketään Jeshuaan uskoviin, ei myöskään adventisteihin. Sillä ne siivekkäät lehmät, joita esittelette omilla laitumillanne, ovat laihoja, ilman ruokaa olevilta luontokappaleilta.
    He rallattelevat laitumillaan "ulkomaankielellä" lentävästä "kalakukosta", viheltävät pilliin, ja riimittelevät lupsakasta matkasta rautakyljellä. ts. ihmisen iloista ja tieteen saavutuksista, "höyryvehkeistä" .. Mieti ja vaikka kuuntele. Se vertauskuvana kertoo, kuinka vain ajallisia on teitin ajatukset, tähän aikaan, "vanhaan ja kuolemaan kalustoon = maailma, joka romuttui, .. ja nuo korttipelit.

    Sellaisena näen teidän jutut, aikansa elävät, jotkut hurmuleina, maailman rakkaus, elämä sekä rakennelma, joka jää, väärä asema, vieras kieli (savo) vertauskuva..

    Ei kiinnosta nousta teidän "kalakukon kyytiiin".

    http://www.youtube.com/watch?v=EQ7xKWZOzRs

    Äänestä

  • teitin missiosta. kirjoitti:

    Mitenkä sinun juttusi nimimerkki "teitin missiosta" pitäisi oikein tulkita?
    Taidat olla maajussi perähikiältä ja jäänyt ilman sivistystä ja koulunkin olet jättänyt jostain syystä kesken? No syyhän on kyllä ilmeinen.
    Kun juttusi luki, niin oikein naurattamaan rupesi. Onko todella vielä kaltaisiasi tomppeleita joissain puskissa piilossa Suomenkin maan kamaralla?
    Olet tainnut liikaa katsella Pakarista ja ottanut hänestä mallia?

    Äänestä

  • kalakukko on hyvää! kirjoitti:

    Käytin ilmi-antajan slangia ja ajatusideaa, että kansa ymmärtää "silläpuolen".
    Mutta, palataan hieman Pakariseen ... Hän on laulanut tämän Helismaan kirjoittamaa "rallatusta" ... tietenkin ei kaveri toisaalta tyhjähousu ollut. 5000 kappaleen sanotusta, josta ehkä 1500 levytettiin. Mutta hänen riimitys passasi hyvin esittämään maailmanne henki ja tuo intin saapashuone. Hmmm.. taisi tämä Helismaa kuolla huonoon henkeen, sillä hän oli tupakkamies.
    Siksi oiva esimerkki maailman hengestä, se tappaa aivan varmasti, niin kouluja käyneen akateemisen, kuin kadunmiehen, eli missionne edustajat, lopullisesti, kun aika päättyy.

    Äänestä

"nyt se tuli ilmi" osoitti sen, kuinka tietämättömiä "ennustajaeukkoja" nämä lahkojen jäsenet ovat.
He eivät edes erota kahta ihmistä toisistaan, joten kuinka he voisivat erottaa valheen ja potaskan faktatiedosta ja totuudesta?
Tapansa he ovat ilmeisimmin omineet lahkonsa "Paavilta" Ellen White:lta?

Äänestä

Adventtikirkon sisällä tiedetään hyvin tarkkaan, että Ellen White ei ole milloinkaan ollut perofetian henki. Adventtikirkon on kuitenkin tullut jo lähes 150-vuotta salata oikea totuus Ellenistä ja hänen kirjoituksikseen väitetyistä toeksista jäsenistöltään, koska adventtikirkon ajan saatossa omaksuma ja Ellen Whiten nimellä kulkevien kirjoitusten pohjalle rakennettu oppi romahtaisi tyystin.

Ellen Whiten aivovammasta johtuen Whitella oli mm. vakava luki- ja kirjoitushäiriö ja senpä vuoksi Ellen joutui käyttämään kirjuria, joka sitten yritti kääntää selkokielelle Ellen Whiten sanelemia asioita. Yhteisymmärrys ei kuitenkaan ollut ruusuinen, koska kirjurina toimineet avustajat ihmettelivät Ellen Whiten näkemyksiä ja senpä vuoksi hänen avustansa päätyivät ratkaisuun kirjoittaa ja koota kirjat suurimmalta osalta muista sen ajan hengellisistä lähteistä.

Mm. "Tie kristuksen luo" kirjan osalta käyty selvitys:

”Ellen White ei kirjoittanut kirjaa omakätisesti ---
joten en voi lähettää sinulle käsikirjoitussivun kopiota.
Sen kirjan kokosivat hänen toimitusavustajansa hänen aikaisemmista kirjoituksistaan, jotka nekin ovat Ellen G. Whiten avustajien laatimia suurimmalta osalta.”

Näihin toimitusavustajiin pitäisi laskea mukaan Fannie Bolton.
Me tiedämme myös sen, että Ellen White
ei kirjoittanut Tie Kristuksen luo kirjaa,
vaan sen kirjoittivat ja kokosivat hänen toimitusavustajansa.

Äänestä
  • PUHUT TÄYTTÄ POTASKAA.

    Tie Kristuksen Luo kirja on koottu Ellen Whiten artikkeleista. HÄN ON SEN KIRJOITTAJA. Vain artikkelien toimitustyö oli muiden tekemä työ, joka kaikki hyväksytettiin Whitella.

    Olet muutenkin pelkkä valehtelija.

    Äänestä

"Tie Kristuksen Luo kirja on koottu Ellen Whiten artikkeleista. HÄN ON SEN KIRJOITTAJA."

Tie Kristuksen Luo kirja on siis kokoelma hänen aikaisemmasta tuotannostaan, joka tuotanto KAIKILTA osin oli Ellen Whiten avustajien työtä, ei siis kirjaintakaan Whiten kynästä.

Ellen White ei osannut lukea, koska oli vakavasti luki- ja kirjoitushäiriöinen, joten hän ei myöskään voinut olla avustajiensa kirjoitusten tarkastaja. Se on todennettu mm. Ellen White säätiötä myöten.

Äänestä
  • Valehtelet taas oikein rankasti. Whitella mitään lukemisenestoa ollut. Hän luki siinä missä sinäkin. Ja Whiten kynästä ne ovat, väität sinä mitä muuta tahansa.

    Äänestä

Minulla on kirja Tie Kristuksen luo. Siitä puuttuu kyllä joitakin lehtiä. Onko mahdollista, että siinä kirjassa kerrotaan esim matkanteosta Valamon luostariin,, Suomen ilmanala (luku 36.), (40) Ilmain ennustaminen, (48) Pelto ja niitty,(152) Breitenfedin tappelu yms. artikkeleita. Onkohan tämä sidos oikeissa kansissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_10017786 kirjoitti:

Taannoin muistaakseni nimimerkki "bushmanni" kirjoitti rikollisuuden laskusta maailmalla ja kappas vain, naapurimaamme Ruotsi on päässyt tilastoissaan hyvinkin nopeaan rikosten ja vankien määrän laskuun.

HS 11.11.2013:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1384144598460

Suomessa on siis nykyään yhtä paljon vankeja kuin on ruotsissa, vaikka Ruotsin väkiluku on kaksin kertainen Suomen asukasmäärään verrattuna.

Ruotsissa on myös adventisteja paljon vähemmän kuin Suomessa, joten kun oikein ynnätään niin niissä maissa, joissa on runsaasti adventisteja on myös paljon rikollisuutta.

Muutamia esimerkkejä maista, joissa on paljon rikollisia ja myös huomattava määrä adventisteja väkilukuun verrattuna:

-Romania
-Filppiinit
-Brasilia
-Meksiko
ja useita muita Etelä Amerikan maita, joissa rikollisuus ja adventismi rehottavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu