kysymys

Minkälainen on Adventtikirkon opetus verenkäytöstä?

Onko se samantapainen kuin Jehovan todistajille, veren käyttö ravintona ja esimerkiksi verensiirrot eivät ole sallittuja.
6149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tiedoksi kyselijälle. Jehovia ei edes lueta kristillisten kirkkojen joukkoon, toisin kuin adventistit. Heidän käsityksensä ja tulkintansa raamatusta ovat aivan oma lukunsa ja poikkeavat yleisestä käsityksestä paljonkin. Eli adventisteilla ei ole mitään tällaisia verensiirtoja vastaan. Ravinnosta jokainen päättää ihan itse mitä suuhunsa pistää, mutta yleisesti ottaen adventistit ovat pyrkineet syventymään terveisiin elintapoihin. Ketään tuskin kuitenkaan kirkosta pihalle heitetään, jos sanoo syöneensä vaikka verilettuja.

Myöskään Mormoneja ei pidetä kristillisten kirkkojen piiriin kuuluvana.

Äänestä
  • Hei !

    Kyllä Mormonit ja JW Raamattua lukee ja ovatkin ahkeria tutkijoita.
    Ei ne voi Jeesusta sivuuttaa.

    JW opissa Jeesus on kuitenkin erilaisessa valossa. Monien mielestä pelkkä lihallinen ihminen joka oli Jumalan poika kyllä ja jonka kautta pelastutaankin.
    Saattaa olla että on saanut tämän 1970 luvun jälkeen jotakin hiukan lisää merkitystä.
    Jehova monoteistinen Jumala on heidän Jumalansa ja Raamattua tutkivat ahkerammin varmaan kuin mikään muu porukka. Tai sanoisin että Adventtikirkon elinvoimaiset seurakunnat kyllä pitävät useita kokoontumisia viikossa eli sama tilanne ja vähintään yhtä paljon tutkitaan kirjoituksia. Seurakunnat isoja ja samassa seurakuntatalossa voi kokoontua useita seurakuntia eri kielillä.
    JW kokouksia on heillä viikossa useita missä tutkitaan sanaa. Kyllä ne tosissaan uskovaisia ihmisiä on. Myös Pyhästä Hengestä on ollut suppea näkemys ja ettei Hengen lahjoja olisi uudessa liitossa enää.
    Jumalan lain tilalla on korvaavaksi otettu "kuningaskäsky" Matt 22:36-40.
    Ovat kaikkien aikojen ahkerimmat evankeliumin työntekijät ja vieneetkin käännynnäiset paljolti saleihinsa. JHWH on yksi lysti miten sitä lausutaan. Hebrean kieli ei vokaaleja tunne kaiketi tänäänkään, vokaaleja on lisätty.
    Masoreetit ottivat Jehova nimen käyttöön.

    Mormonikirkossa on Jeesukseen uskovia ihmisiä ja Raamattua luetaan. Tosissaan uskovaisia hekin. Mormonin kirja on kirjoitus yhden heimon vaelluksesta itämailta jenkkimaalle. Se kulkee Raamatun kanssa rinnan- on kaunista luettavaakin, mutta Raamattu on ja pysyy. Morminikirkko kai vähiten on tuottanut oheiskirjallisuutta.

    Totuutta etsiviä ja tutkivia vilpittömiä uskovaisia, tosissaan uskovaisia vakaumukseltaan on näissä yksilöinä niin kuin joka paikassa muuallakin piireissä. Uskolleen pyhittyneitä ihmisiä joille minä en ole koskaan ollut syyttäjä enkä tuomari.

    Jumalan siunausta
    Jari Laurila

    Äänestä

  • old_profile_78555 kirjoitti:

    Hei !

    Luettelo kristillisistä yhteisöistä suomessa, adventistit mukana:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_kristillisistä_yhteisöistä_Suomessa

    Mormonit ja Jehovat puuttuu. Miksiköhän? Jokaisen pelastuminen on henkilökohtainen asia ja en väitä, etteikö näistäkin kirkoista tai mistä vain voisi pelastua ihmisiä, mutta näiden kirkkojen toiminta ei mielestäni täytä kristillisen kirkon kriteerejä. Itsekriittisyyttäkin mielestäni pitää sen verran harjoittaa, että ei nyt ihan mitä vaan usko. Herkkäuskoiset eksyvät helposti, joskin lapsen kaltaisilla uskoisilla on pääsy taivasten valtakuntaan.

    Mormonit pitävät mormonin kirjaa, jonka J.Smith vetäisi kirjaimellisesti hatusta 1800-luvulla, raamattuun rinnastettavana kirjoituksena. Koko tämä J.Smithin tarinaan uskominen on todella vaikeaa ja jo aikanaan tätä J.Smithiä epäiltiin huijjariksi, aika painavista syistä.

    Tuosta kun katsoo kohdasta "käännöstyö", niin jokainen voi vetää omat jotopäätöksensä:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Mormonin_kirja

    Jehovan todistajat pitävät itseään ainoina oikeina uskovina ja heidän mukaansa vain he voivat pelastua. Tämä perustuu 1800 luvun lopun Charles Taze Russellin tulkintaan. He eivät myös usko Jeesuksen Jumaluuteen, joka on oikeastaan koko kristinuskon perusta.

    Jehovan todistajien luokittelusta voi katsoa kohdasta "Liikkeen luokittelu kristillisessä teologiassa", tästä myös jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jehovan_todistajat

    Äänestä

  • yskvaan kirjoitti:

    ""Jehovan todistajien luokittelusta voi katsoa kohdasta "Liikkeen luokittelu kristillisessä teologiassa", tästä myös jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä.""

    Ja Wikipedia sanoo:

    ""Yleisen käsityksen mukaan Jehovan todistajia ei kuitenkaan lueta kuuluvaksi kristillisiin liikkeisiin, koska Jehovan todistajat eivät tunnusta oppia kolmiyhteisestä Jumalasta ja Kristuksen jumaluudesta.""

    Ihan oikeinhan he tuon asian suhteen tekevät toisin kuin nuo yleisen käsityksen mukaan kristittyinä pidetyt.

    Äänestä

Huomenta !

Apt 15:20,20 mainitsee verestä uuden liiton puolella. Jokainen muodostaa omantuntonsa mukaan ymmärryksen tästä. Ei kirkko anna määräyksiä syömisistä.
Olen kirjoittanut tähän linkkiin sellaiset asiat mistä Raamattu mainitsee syömisissä;
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/16.3

Verensiirto on puhdasta lähimmäisrakkautta. Olisiko oikein antaa ihmisen kuolla?
Kuitenkin tietenkin sairaalakin pyrkii säästämään verta. Ei verta turhaan anneta.
Verensiirto on sama asia kuin elinsiirto.

Yst. t. Jari Laurila

Äänestä

Veren käyttö ravintona on kielletty sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa, joten aito adventisti ei syö verestä tehtyjä ruokia. Verensiirto sairaanhoidossa on ok, jos muuta vaihtoehtoa ei ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tämä kiinostais kirjoitti:

Minkälainen on Adventtikirkon opetus verenkäytöstä?

Onko se samantapainen kuin Jehovan todistajille, veren käyttö ravintona ja esimerkiksi verensiirrot eivät ole sallittuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu