Tuntuuko jotenkin tutulta?
"Suomalainen ja japanilainen yritys päättivät järjestää vuosittain soutukilpailun 8-miehisin joukkuein. Molemmat joukkueet harjoittelivat pitkään ja kovaa ja kun kilpailupäivä tuli, molemmat joukkueet olivat mielestään huippukunnossa. Mutta japanilaiset voittivat ylivoimaisesti kilometrillä. Tappion jälkeen suomalaisten joukossa vallitsi tappiomieliala. Yrityksen korkein johto päätti kuitenkin, että imagosyistä heidän olisi pakko voittaa seuraavan vuoden kisa. Näin ollen he asettivat projektiryhmän ratkaisemaan ongelmaa. Pitkien analyysien jälkeen ryhmä havaitsi, että japanilaisilla oli seitsemän soutajaa ja yksi mies peräsimessä, kun taas suomalaisilla oli yksi soutaja ja seitsemän perämiestä. Tässä kriisitilanteessa johto osoitti huomattavaa toimintakykyä; päätettiin palkata konsultit tutkimaan oman joukkueen koostumusta. Muutaman kuukauden työn jälkeen asiantuntijat tulivat siihen johtopäätökseen, että joukkueessa oli liian monta perämiestä ja liian vähän soutajia. Asiantuntijoiden raportin perusteella yrityksen johto teki välittömästi muutoksia joukkueeseen. Nyt joukkueessa oli vain neljä perämiestä, kaksi yliperämiestä, joukkueenjohtaja ja soutaja. Lisäksi soutajan motivoimiseksi kehitettiin bonuspistejärjestelmä: "Meidän on laajennettava hänen työnkuvaansa ja annettava hänelle enemmän vastuuta." Seuraavana vuonna japanilaiset voittivat kahdella kilometrillä. Suomalainen joukkue erotti soutajan huonoon työsuoritukseen vedoten, mutta maksoi kuitenkin bonuksen johdolle sen osoittamista ponnisteluista. Konsulttifirma teki uuden analyysin tilanteesta ja veti johtopäätöksen, että taktiikka oli ollut oikea ja motivaatio kohdallaan. Materiaaleissa vain olisi parantamisen varaa. Ensi vuotta varten suomalaiset ovat nyt kehittämässä uutta venettä." L: Tuntematon kynäilijä.
Osataan sitä muuallakin. Mallia Espanjasta ja toivottavasti kukaan ei kuvittele meillä oleva yhtään sen viisaampia virkamiehiä.. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013111417718633_ul.shtml

Vastaukset 1
Vanhimmat
Varmaankin Vinnairi, tai joku valtion puulaaki.
Opettavainen tarina nykysuomesta kuitenkii.