Martinniemen kyläyhdistykselle kiitokset tarpeellisesta tilaisuudessa jonka se järjesti eilen kirjastolle. On käsittämätöntä että ollaan viemässä kirjastoa kylältä jossa kirjaston käyttö on ollut jo sata vuotta vakituinen palvelu. Kirjasto on tarpeellinen osa koulun kirjallisuuskasvatustyötä.
Kirjastoa käyttävät kaikenikäiset. Säästöä kirjaston lopettamisesta ei tule niin kuin saimme kuulla tilaisuudessa. Koko lopettamishanke on kuolleena syntynyt ajatus jossa ei tunneta Martinniemen kylän ihmisten lukuharrastusta eikä kylän tarpeita.
Adressi kirjaston puolesta on syytä kaikkien käydä allekirjoittamassa kirjastolla.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Eihän kirjaston lopettamista kyllä sallita. On järjestettävä iso mielenosoitus jotta saadaan päättäjät asialle ja puolustamaan kirjastoa. Neuvola ja Kkauppa on jo menetetty mutta kirjastoa ei päästetä pois !
Missä se kirjasto on?
Kirjasto toimii edelleen siinä missä se on toiminut vuodesta 1955 lähtien. Paikan kyllä tietävät kaikki lukutaitoiset ihmiset Martinniemessä. On viitoitus ja kyltti oven päällä. Hankipas ensitöiksesi aapinen. Senkin saat kyllä kirjastosta jonne pääset vaikka kyselemällä tietä. Koululaisetkin voivat opastaa.
Kirjasto on Martinniemen koululla. Sisäänkäynti tien puolelta, jossa siis parkkipaikatkin.