Hmmmmm

Kertokaa mielipiteenne. Ostin dobermanni/rotikan 17 vuotiaalta tytöltä. Koiran sanottiin olevan arka, ja että sen edellinen omistaja oli pilannut. Otin sen silti. Koira oli 3kk meillä, ja sain koulutettua kaikkeen muuhun, paitsi siihen ettei käy ihmisten päälle, enkä arkuutta saanut pois. Koira siis pelkäsi jopa pientä tuulta, kissoja, toisia koiria (chihuahuan kokoisia) ja ihan kaikkea muuta. Viimeinen niitti oli kun oli tuttumme naamaan käymässä ihan tosissaan kiinni ja siskonpoikaan (2v). Järjellä ajatellen koira oli pakko antaa pois, tai sit se puree vielä jotain. Niimpä sopimuksessa luki että kasvattajalle pitää koira palauttaa jos siitä pitää luopua.No otin tähän tyttöön yhteyttä eilen illalla, ja sanoin ettei voida pitää koiraa koska ei tykkää ihmisistä, eikä muutenkaan lapsista. Vastaus oli että pidätte sen siihen asti että toinen koti löytyy. Sanoin ettei voida kauempaa pitää, ja 6kuukauden ikäiselle koiralle ei niin nopeaa koti löydy, eikä voida lähteä ilman sitä mihinkään, eikä sitä tohdi ottaa mukaankaan. Kasvattaja jankkas ja jankkas kunnes tiesin millä keinolla se hakee sen samantien. No hermostuksissa tuli kirjotettua viesti " haette sen ennen kello 24 tai koira on pakko lopettaa" Koira haettiin sitten heti. Tänä päivänä koiraa myytiin netissä ei arkana, ei vihasena, lapsirakkaana yms. Ja nettiin oli kirjotettu kuinka mä annan koiran pois sen takia että se karkaa?!?!?! Miten tähän pitäis suhtautua???
2176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

6 kk ikäinen koira on vielä pentu joka puree kaikenlaista??

Äänestä

Voi ei, niin pelottaa, että koira kärsii vain enemmän sen kasvattajan luona, kun valhetelee ilmoituksessakin niin paljon.. :(

Kannattaa varmaan antaa asian olla, kun/jos koira menee taas kiertoon niin kyllä valheet paljastuvat heti. Ole ainakin onnellinen, ettei sinun tarvitse olla valheitten uhri. Jossain vaiheessa koira varmaankin oikeasti lopetetaan mielenvikaisena jos on tosiaan noin arka ja väkivaltainen edelleen kuten kerroit. Anteeksi suoruus, mutta koiran peloista johtuvat tavat kuulostavat niin hurjilta, että en uskaltaisi ainakaan pitää sitä hengissä, jos käytös ei olisi muuttunut hurjasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ärsyyntynyt kirjoitti:

Kertokaa mielipiteenne. Ostin dobermanni/rotikan 17 vuotiaalta tytöltä. Koiran sanottiin olevan arka, ja että sen edellinen omistaja oli pilannut. Otin sen silti. Koira oli 3kk meillä, ja sain koulutettua kaikkeen muuhun, paitsi siihen ettei käy ihmisten päälle, enkä arkuutta saanut pois. Koira siis pelkäsi jopa pientä tuulta, kissoja, toisia koiria (chihuahuan kokoisia) ja ihan kaikkea muuta. Viimeinen niitti oli kun oli tuttumme naamaan käymässä ihan tosissaan kiinni ja siskonpoikaan (2v). Järjellä ajatellen koira oli pakko antaa pois, tai sit se puree vielä jotain. Niimpä sopimuksessa luki että kasvattajalle pitää koira palauttaa jos siitä pitää luopua.No otin tähän tyttöön yhteyttä eilen illalla, ja sanoin ettei voida pitää koiraa koska ei tykkää ihmisistä, eikä muutenkaan lapsista. Vastaus oli että pidätte sen siihen asti että toinen koti löytyy. Sanoin ettei voida kauempaa pitää, ja 6kuukauden ikäiselle koiralle ei niin nopeaa koti löydy, eikä voida lähteä ilman sitä mihinkään, eikä sitä tohdi ottaa mukaankaan. Kasvattaja jankkas ja jankkas kunnes tiesin millä keinolla se hakee sen samantien. No hermostuksissa tuli kirjotettua viesti " haette sen ennen kello 24 tai koira on pakko lopettaa" Koira haettiin sitten heti. Tänä päivänä koiraa myytiin netissä ei arkana, ei vihasena, lapsirakkaana yms. Ja nettiin oli kirjotettu kuinka mä annan koiran pois sen takia että se karkaa?!?!?! Miten tähän pitäis suhtautua???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu