Tupakointikielto uimarannoille, bussipysäkeille ja ....

8112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Toista se oli ennen . tupakkaa sai polttaa elokuva teattereiden aulassa, pitkän matkan linjaautoissa. Kahviloissa ja ravintoloissa , niissäkin saattoi olla pari pöytää joissa ei saannut polttaa, sitten puolet tiloista piti varata savuttomiksi. Tupakkaa myytiin alaikäisille sitten 16v sitten 18v. Saattoi ennen vanhaan nähdä jonkun jopa 10 vuotiaan porukan kahvilassa tupakalla, siihen kyllä puututtiin varsin nopeasti jos ei kahvila niin joku kukkahattutäti. Ja oli ainakin ammattikouluissa tupakointi paikat ulkona ja ainakin yläasteella sai ruokatunnilla poistua koulun alueelta. Kioskeissa oli kappalemyyntiä. Oli tupakkaautomaatteja ravintoloiden sisätiloissa.

Äänestä

Nuuska on kätevää, sitä voi käyttää missä tahansa. Periaatteessahan tupakointikiellot sitäkin koskevat, muttei ole kukaan koskaan vittuillut vaikka bussissa istun nuuska huulessa. Ja toisaalta turhaa olisikaan, kun ei sitä päällepäin pysty todistamaan että huulessa on juuri nuuska eikä vaikkapa nikotiinipurkka.

Rahallisestikin säästää paljon. Itsetehtyyn nuuskaan kuluu vain noin kolmannes siitä, mitä aiemmin meni sätkien polttoon. Noin 10 euroa kuussa menee.

Äänestä
  • ihan puhtaasta mielenkiinnosta, miten nuuskaa valmistetaan itse?

    Äänestä

  • Röyhyyttävä sokko kirjoitti:

    ihan puhtaasta mielenkiinnosta, miten nuuskaa valmistetaan itse?

    Netistä löytyy ohjeita, esim "mustan kullan metsästys".

    Äänestä

  • nuusgaa kirjoitti:

    Netistä löytyy ohjeita, esim "mustan kullan metsästys".

    kiitos vinkistä! Ei tuo loppujen lopuksi rakettitiedettä tunnu olevan, näkevän kaverin tuossa kyllä tarvitsee avuksi ainakin alussa mutta jos saan aikaiseksi joskus testata, niin no problem.

    Äänestä

Aivan loistava uutinen taas!

Nämä tulevat lait ovat kuin joulua odottelisi. Milloinkahan aapisessa opetellaan r-kirjainta lauseella "DOR-KA RÖÖ-KAA"?

Äänestä

Tupakkalakeja on pohtimassa innokkaimmat tupakoinnin vastustajat Pekka Puskan johdolla. Mitä muuta voikaan odottaa kuin lisää kieltoja ja rajoituksia.

Näin se on kyllä muissakin asioissa. Esimerkiksi tekijänoikeuslakeja suunnittelee tekijänoikeusjärjestöjen edustajat, autoiluun liittyviä säännöksiä autoilua vastustavat viherpiipertäjät, jne.

Äänestä
  • Ontuu tuo vertaus.

    Miksi tekijänoikeuksia ei olisi päättämässä tekijänoikeuksia omaavat henkilöt? Kenestä autoilua vastustavista viherpiipertäjästä nyt puhut?

    Miten ja miksi tupakoinnin edistämistä pitäisi hoitaa? Kuka siihen työryhmään pitäisi vielä laittaa ja miksi? Tupakoinnille kun alkaa nuo perusteet loppumaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nosmoking generation kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013111417724495_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu