Laki ei suojele homoja uskonnolliselta kiihottamiselta.

YLE:n tv-ohjelmassa uskonnollinen opettaja imaami kertoi, kuinka Islam ei hyväksy homoutta, ja kuinka sen lakien mukaan siitä voidaan langettaa kuolemantuomio. Suomen lakeja laativan ja valvovan isntituution naisedustajat ohjelmassa nauroivat asialle, eikä yksikään viranomainen ole ainakaan vielä näkyvästi reagoinut asiaan.

Vaan mitä tapahtuikaan, kun perussuomalainen kuntapoliitikko sanoi haluavansa käyttöön eri kokoustilat kuin missä somalit kokoontuvat. Asiaan tartuttiin välittömästi ja sitä tutkitaan mm. kansanryhmää vastaan kiihottamisena. Ja näin pitää ollakin. Laki on laki ja sitä noudatetaan.

Mutta eivätkö homot ole lain silmissä ihmisiä? Jos joku muu aatteelinen yhteisö kuin Islam julistaisi oppia joka ohjaa yhteisön jäseniä halveksimaan ja jopa tappamaan ihmisiä jonkin perimässä saadun ominaisuuden perusteella, niin mitä tapahtuisi? Yhtä lailla kuin homous, tuo ominaisuus voisi olla puhevika, kehitysvamma, epämuodostuneisuus, punatukkaisuus tai vaikkapa ihonväri. Jos siis joku sanoisi tv-ohjelmassa, että kehitysvammaisuus ja puhevika ovat ominaisuuksia joita emme hyväksy. Sääntöjemme mukaan tuollaiset ominaisuuksien perusteella ihminen voidaan tuomita kuolemaan. Nauraisivatko kansanedustajat tällaiselle, kun kerran nauroivat homojenkin kuolemantuomiolle?

Maailmanhistoriaa vähänkin tuntevat tietävät, miten KKK kiihotti kansanryhmää vastaan. Kun verrataan Islamin opin suhtautumista homoihin, on se hyvin samankaltaista kuin Ku Klux Klanin suhtautuminen värillisiin. Molemmat opit kiihottavat väestöryhmää vastaan tunnustaen syvää halveksuntaa ja oikeutta myös hengen riiston. KKK:n toiminta vai radikalisoitui paljon voimakkammin, kuin mitä lähihistoriassa on Islamin oppien kiihottamana tapahtunut. Toki Islamissa homoviha on vain yksi osa uskontoa.

Kuitenkin iso kysymys on, haluaako lainsäätäjä Suomessa edes yrittää turvata ihmisoikeuksia silloin, kun niitä rikkovat maailmanlaajuiset uskonnolliset yhteisöt omien ohjeidensa, sääntöjensä ja vanhojen tapojensa kautta. Miten turvataan mm. homojen ihmisoikeudet, kun Islamin yhteisön sisällä oppi kiihottaa vihaan ja halveksuntaan heitä kohtaan myös Suomessa?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ku Klux Klan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu